Kulttuurikritiikkiä - Arhi Kuittinen Kulttuurikritiikkiä - suomettumisen pitkä varjo pelokkaiden maassa

Mieluummin kuollut Lucia kuin narttu



Oo, Santaa Luuciaa...

Mitä yhteistä on Santa Lucialla ja suomalaisella bulimiaprinsessalla?

Santa Luciakin on ihanteiden murjoma idoli.

Äidin ihannelapsi. Ihailun kohteeksi kasvatettu esikuva, vanhempien onnen tae. Neitsyt.

Esteettisiin ihanteisiin vangittu sielu.
Täydellisen kontrollin fantasia.
Ohjailtava, totteleva, ihanteiden täyttymys.

Ikuinen lapsi. Ilman seksuaalisuutta.
Uhrautuva lapsi aikuisten toiveiden täyttämiseksi.

Onko lapsille hyvä ihailla neitsyitä "puhtaina" olentoina? 
Seksuaalisesti hyväksytyt nuoret ovat siis neitsyitä uskonnollisille vanhemmille?



Santa Lucia-perinne on todella karmaiseva mentaalinen silmukka:
Legendahan on tiivistettynä se että Lucia-tyttö sokaisee ja silpoo
itsensä itsensä mielummin kuin joutuu saastaiseen seksuaaliaktiin  - koskaan. Lucia-perinne on ollut tärkeä katolisten luostarien nunnakäännynnäisten painostuskeino. Haluatko ihailluksi - unohda seksi.

Tarinan semantiikka on siis seksuaalisuuden likaisuudessa ja enkeliroolin uhrautuvuudessa. Että vanhempien aarre on puhdas lapsi. Ja että lapsi saa ihailua vain jos on puhdas vanhempien mielessä.

Tuhat kertaa enemmän tällaiset juutalais-kristilliset obsessiot esim bulimiaa ja muuta ultraneuroottista itsetuhoisuutta tuottaa kuin naistenlehdet ja mediakuvat Lolita-seksuaalisuudesta.


Kelpaamattomuuden voima ajaa lapsen bulimiaan.

Aikuisten raivoisat ihanteet enkelilapsista.

Rakkauden ehdollistaminen täysin perverssien puhtausmielikuvien varaan. Aikuisten toiveiden täyttymys, ihannelapsi, joka tarkkailee vain aikuisten toiveita. "Viattomuus" kaikkien ihailtavana ja muiden hyväksynnän armoilla.

Vanhempien toiveiden täyttymys.
Kontrollilapsi.
Kelpaavuutta kerjäävä lapsi.

Tällainen puhtauden neuroosi ajaa sitten sairaalloiseen itsekontrolliin irti kaikista aikuisuuden ja muutoksen vaatimuksista. Lapsi sisäistää masokistisesti aikuisten kontrollihysterian ja tekee esim ruumiinsa kontrolloimisesta bulimiataidetta. Itsetuhosta tulee itsenäistymisen korvike ja jopa seksuaalisuuden korvaava nautinto. Itsetuhoviihdettä, obsessiivisen ihanteellisuuden korvike elämälle. Traumojen acting out-esitys. Puhtauden ja ihanteen pakkomielle hyvän fiiliksen ehtona.

Lucia-perinne on aivan samaa mentaalihistoriaa kuin Ruotsissa siskojaan tappavien muslimiveljien ja isien puhtausfantasiat. Heimouskonnoissa (kuten esim Vanhan testamentin juutalaisilla) puhtaus on heimon ylpeys ja heimon identiteetti. Rituaaliset rajat ja säädökset. Heimo sai tappaa ihmiset jotka pettivät heimon neuroottiset ihannevaatimukset ja toiveet.


Tänään on Santa Lucia -kultin päivä suomalaisissa kirkoissa.

 Eikä se näytä feministejä häiritsevän.
Useimmat feministit luulevat että naitsyt tyttöjen palvominen kirkoissa on naisen ylistämistä.

Suomalaisissa kirkoissa on siis nyt seottu kauniiseen puhtauden ja valon juhlaan.

Neitsyyden pyhyyden juhliminen ei ole protestanttista oppia. Se on room.katolista pyhimyskulttia. Room.katolisessa kulttuurissa siihen liittyy selkeästi ja kiinteästi magia: ihmiset kokevat saavansa maagisia eli yliluonnollisia voimia neitsytpyhimysten luista ja säilötyistä silmämunista.

Monessa seurakunnassa Suomen ev.lut. kirkoissa nyt 13.12 on itse kirkkoherra tätä neitsytkultin rituaalia vetämässä - ja tosiaan Tuomiokirkossakin suljetaan ovet lukkoon ja ollaan hämärässä pyhien neitsyiden palvomisen ajaksi.

Pohjimmiltaan roomalaista sukujen arvoa kohottavan neitsytkultin herättämistä. Neitsyt Mariakin on aivan uskomaton pakkomielle mukamas protestanteille papeille.

Se on rivo ja perverssi näkemys ihannenaisesta naisten syyllistämiseksi ja sitomiseksi vanhempien, suvun ja superuskovaisten valvontaan.

"Akateemiset" feministit näyttävät olevan nykyisin uskomattoman konservatiiveja ja tyttäriään 50-luvun oppien mukaan hallitsevia.

* PS Mikko-Oskarin vihje: Lucia-juhla oli oikeastaan alunperin Lucceferin karkoitusjuhla, johon kuului ankara ryyppääminen ja paholaisen karkoitus vuoden pimeimpänä ajankohtana.


Ei varmasti Pohjoismaissa juhlittaisi juhlavana joululegendana sellaista tarinaa, jossa nuori mies tekisi itsemurhan ennemmin kuin suostuu seksiin!

Kun puhutaan median vaikutuksesta lapsiin niin tietysti Lolitaestetiikka on antanut nuorille (tytöille ja pojille) mahdollisuuden anomaliseen seksuaalisuuteen mutta perusongelma ei todellakaan löydy julkisuudesta.
Etupäässä syömishäiriöiden taustalla on sairaalloisten äitien omistushalu lapsen suhteen mikä lapsen mielen murskaa, ei mediamylly. En usko että hyvästä äitisuhteesta tulee bulimialapsia. Bulimia on tavallaan esteettisesti "hyväksytty" ilmaisumuoto oman seksuaalisuutensa "suojeluun", hätäkeino pysyä ikuisena pikkutyttönä ja omia oma kehonsa.

On myös karmeaa tässä uraohjusten urakeskeisessä aikuistensuojeluilmapiirissä että bulimia- ja anoreksinuoren vanhemmat eivät joudu terapiaan vaan lapsi - ikään kuin syyllisenäturvattomuuteensa ja ahditukseensa.

Samaan aikaan kun ikuisen nuoruuden seksuaalisen voiman ja uhon korostaminen on esteettistä mediamuotia niin samalla (ehkä siitäkin syystä) paradoksaalisesti monille vanhemmille tottelevainen ja aseksuaalinen lapsi on maanpäälle laskeutunut enkeli. Viimeinen toivo jumalallisesta puhtaudesta.

Tämä kontrasti on hurja moralistinen paradoksi. Mediaikonit, mallit yms, tuottavat uusia kierroksia ikiaikaiseen aseksuaalisuuden moralistiseen estetisointiin, joka on pohjimmiltaan vanhempien omien traumojen tuhoavaa torjuntaa ja pelkojen vahvistamista.


Freudin mukaan ehdollinen rakkaus ja jäykät moralistiset ihanteet ovat lapsen mielelle tuhoisinta mitä voi lapsi kokea. Fyysinen väkivaltakaan ei Freudin mukaan sinänsä tuota lapselle tuskaa vaan häpeä ja riittämättömyyden tunne. Väkivallan henkinen puoli on destruktiivisinta.

Rakkauden ehdollistaminen aikuisten neuroottisten fantasioiden ehtona on lapsen mielen raiskaamista. Mentaalista insestiä. Lapsen psykoseksuaalisen kehityksen ruoskintaa karmealla syyllistämisellä ja häpeän mukaan maailman jäsentämisellä. Sadomasokismia, ihannejulmuutta "lapsen parhaaksi".

Yhteisön sallittu aivopesuprojekti, sallitut traumatisointitavat pelokkaan, epäitsenäisen, alistuvan ja aran lapsen tuottamiseksi.

Neitseestäsyntymisoppi on kirkollis-patriarkaalisen perheideaalin palvontaa ja seksuaalisuuden halveksuntaa yksilön omana ratkaisuna. Jumalallinen sikiäminen ilman naisen tahtoa ja valintaa taivaallisen perheenisän valintana. Mm. Vanhoillislestadiolaisten miesjohtajien vallan takeena.  


Tosiasiassa Jeesuksen äiti on hyvin todennäköisesti ollut prostituoitu, mihin puhe avioliiton ulkopuolisesta lapsesta vahvasti viittaa. Jeesuksen aikana se oli köyhien sukujen tärkein keino maksaa veroa roomalaisille, ettei suvun päämies joutuisi verovankeuteen.


Totisena  taustana tälle kitsch-kultille on tukevasti aito roomalainen Vestan neitsyt-temppelikultti. Vestan neitsyet taas tapettiin hautaamalla maahan isoon arkkuun jos harrastivat seksiä. Tukehtuivat sitten hitaasti.


Jos katsotaan miespuolisia neuroottisten aikuisten  neitsytuhreja tosielämässä, Hitlerin äidin mielestä Adolfin piti näyttää äidille rohkeutensa, itkemättömyytensä, vahvuutensa ja kelpaavuutensa siinä kuinka hyvin poika kestää isän mielivaltaisen kurituksen. Miehekkäästi kuin vastuuttoman äidin ihannepikkupoika. Masokismi murtuu helposti sitten sadismiksi, vaikkapa omia lapsia kohtaan. "Minut on kasvatettu paljon ankaremmin kuin mitä minä kasvatan sinut mutta ankaruutta ei ole koskaan liikaa".

Juutalaisessa perinteessähän mies sai/saa käydä huorissa mutta yhteisön puhtauden tähden kunnialliset naiset eivät saaneet harrastaa avioliiton ulkopuolista seksiä.

Santa Lucian naiskuva on suoraan juutalaisen perinnehistorian alisteisesta naiskuvastosta. On uskomatonta, että neitsyt Santa Lucia-kulttuuri ja Pyhän Hengen raiskaama neitsyt Mariakin saa vieläkin äitien ja isien pöksyt kostumaan pyhästä puhtaan ihmisen ideaalista.



  • saamelainen Märät Sääpikkäät -duo:



















Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Käyttäjän eirikr kuva

Uusi käsite. Mentaalinen insesti.

Olen törmännyt aiemmin käsitteeseen emotionaalinen insesti. Se on sitä, kun vanhempi käyttää lasta sosiaalisten tarpeidensa tyydyttämiseen. Lapsesta tulee uskottu ystävä, tuki ja turva keskenkasvuiselle, rikkinäiselle vanhemmalle.

Käyttäjän arhikuittinen kuva

Tänään on Santa Lucia -kultin päivä suomalaisissa kirkoissa.

Eikä se näytä feministejä häiritsevän.

Useimmat feministit luulevat että naitsyt tyttöjen palvominen kirkoissa on naisen ylistämistä.

Suomalaisissa kirkoissa on siis nyt seottu kauniiseen puhtauden ja valon juhlaan.

Neitsyyden pyhyyden juhliminen ei ole protestanttista oppia. Se on room.katolista pyhimyskulttia. Room.katolisessa kulttuurissa siihen liittyy selkeästi ja kiinteästi magia: ihmiset kokevat saavansa maagisia eli yliluonnollisia voimia neitsytpyhimysten luista ja säilötyistä silmämunista.

Monessa seurakunnassa Suomen ev.lut. kirkoissa nyt 13.12 on itse kirkkoherra tätä neitsytkultin rituaalia vetämässä - ja tosiaan Tuomiokirkossakin suljetaan ovet lukkoon ja ollaan hämärässä pyhien neitsyiden palvomisen ajaksi.

Pohjimmiltaan roomalaista sukujen arvoa kohottavan neitsytkultin herättämistä. Neitsyt Mariakin on aivan uskomaton pakkomielle mukamas protestanteille papeille.

Se on rivo ja perverssi näkemys ihannenaisesta naisten syyllistämiseksi ja sitomiseksi vanhempien, suvun ja superuskovaisten valvontaan.

"Akateemiset" feministit näyttävät olevan nykyisin uskomattoman konservatiiveja ja tyttäriään 50-luvun oppien mukaan hallitsevia.

Käyttäjän arhikuittinen kuva

http://lehtilehti.fi/2011/12/lusija-neidoksi-valittiin-yllatysnimi/

" Vuoden Lusijan valitsi perinteisesti Vaasan hovioikeus (ratkaisuäänin 4-1). Voitto lohkesi tänä vuonna manipulointi- ja syyttömyysvakuuttelutaidoilla sekä taitavasti suoritetulla todisteiden hävittämisellä, joilla tuomio pieneni oleellisesti."

Käyttäjän jukkajohansson kuva

:D

Tuo Lehti on mainio julkaisu.

Käyttäjän arhikuittinen kuva

Mikko-Oskarin vihje:

Lucia-juhla oli oikeastaan alunperin Lucceferin karkoitusjuhla, johon kuului ankara ryyppääminen ja paholaisen karkoitus vuoden pimeimpänä ajankohtana.

Käyttäjän suburbian kuva

Mikko-Oskarin? Ei kuitenkaan Paradise-Oskarin.
Nyt olen minäkin ollut todistamassa kuinka kirkko tarttuu luciaperinteen istuttamiseen meille. No ei se niin hirveää ollut kun on kiva että täällä jotain tapahtuu siis kun en asu missään Punavuoressa jossa ympäristö tarjoaa kaikenlaisia virikkeitä.
Kirjoitti sentään suomalaistaustainen (50%) J. Koljonen:http://www.dn.se/nyheter/johanna-koljonen-att-bringa-ljus-dar-morker-rader
Mutta Arhi ehti ensin ja oli radikaalimpi.

Käyttäjän suburbian kuva

Luciatraditio on puvustuksen suhteen luonteeltaan perifundamentalistinen. Sen pohjalta voi kyllä miettiä euroislamin nykyistä pukukoodia. Mikä vahva kuva onkaan tuollainen peittelevä ei käytännöllinen pukukoodi.
Voi kyllä ymmärtää anti-islamilaista reaktiota ja vihaa huiveja kohtaan. Itselläni samanlaiset uhkakuvat nousevat luciahahmosta. Mielessäni punainen vyö vaihtuu papaattivyöksi ja olen jo itse tekemässä desperadotekoja terroi-iskun tapaista laajennettua itsemurhaa tai vaan sellaisen simuloimista minkä jälkeen minut raahataan mielisairaalaan.
Siis yhden luciapuvun näkeminen esikaupungin ankeudessa herättää kaiken tuon.

Käyttäjän arhikuittinen kuva

Lucia-kultissa on siis perusihanne se, että neitsyt tappaa mielummin itsensä kuin koskaan harrastaa seksiä. Tämä on vatikaanin luoma ihanne naisille, jotta nunnia pidettäisiin puolijumalina.

Mutta vakavampi implisiittinen ajatus tähän arvoasetelmaan ja ihannekuvaelmaan sisältyy analogiassa, kun ajatellaan esimerkiksi raiskattua naista:

Parempi olisi raiskatun naisen olla kuollut kuin saastaisesti raiskattu.

Nuoren naisen arvoa määritellään rituaalisen puhtauden mukaan - oli suomalainen Santa Lucia -kultti miten rento ja romanttinen tahansa niin naisen arvoasetelma "ihailtavana neitsyenä" on selvä ja raskaasti määritelty tässä kulttivisiossa.

Neitsyys on hyväksytty hengellisenä voimana "joka tuo valon".

Yhteisön kunnia ja hyvinvointi on siis kiinni nuoren naisen neitsyydestä. Tämä on slekä sanoma lucia-kultissa.

Tämä ei ole pelkkä leikki ja perinne, uskonto ei ole koskaan vain leikki vaan siinä ilmaistaan hyvin selviä yhteisön ja yksilön pelastumisen ja hyväksymisen ehtoja uskonnollisen kielenkäytön ja vertausten kautta.

--

Kultti = uskonnollista uskoa tuottava ja ehdollistava instituution uskomusrituaali

--

Käyttäjän suburbian kuva

Eli Lucia ja Layla ovat ihan samaa juurta.

Käyttäjän arhikuittinen kuva

Miksi niin herttainen (uusi) perinne kuin Santa Lucia olisi harmillinen?

Tiivistettynä:

Kauniit kuvat voivat orjuttaa ja häpäistä kun ne tekevät luonnollisesta ja seksuaalisuudesta luonnotonta.

Kysymys on halpa-arvoisesta ja raukkamaisesta lasten seksuaalisten asenteiden ja omakuvan korruptoimisesta.

Neitsyydestä tehdään itsestäänselvä puhtauden lähtökohta ja muu on sitten pimeää, likaista ja hyi hyi.

Siitä tulee pirunnyrkki, kun lapsi yrittää tutustua omaan seksuaalisuuteensa mutta asenteet on ohjelmoitu ja miinoitettu jo valmiiksi uskonnollisten mielkuvien ja kätkettyjen häpeäasetelmien kautta.

Käyttäjän suburbian kuva

Hienoja lauseita.
Ja kuinka luciakaapu olisi herttaisempi kuin nicab?

Käyttäjän suburbian kuva

Nyt kun tuli tuo opus dei juttu niin politiikan seksuaaliset alavirrat nousivat pintaan. suomalaista vähän arkista ja ällöbrutaalista seksuaalisuutta "rikastetaan" katolisilla ärsykkeillä, lucia ja piikkivyöt. Pian pesutytöt laittaa reisiin orjantappuratatskoja.

Käyttäjän arhikuittinen kuva

Toinen psykoanalyyttinen esimerkki ihmiskuvan kontrollissa
on vahva Neitsyt Maria -kulttimme joulukirkoissa.

Vanhemmat haluavat luoda itsestään jumalkuvan lapsille ja tämä Suomessakin jouluna erittäin korostettu Neitsyt Maria -kultti on uskonnon tuoma tuki ja fantasma tähän aikuisten jumaltavoitteesen.
Sillä on selvä funktio vaikka se olisikin muka vain "traditio".

Ja voi hyvin arkijärjellä aavistaa, mitä ongelmia ihmiselle tulee aikuisena, jos aikuiset yrittävät peittää ja vääristellä ihmisyyttään ja seksuaalisuuttaan lapselleen kasvatusprojektissa, joka on siis usein propagandaprojekti.

Tähän liittyvä oleellinen oheisilmiö on vaatimus lapselta olla olematta seksuaalinen. Seksuaalisuuden vaatimukset ovat ankarinta kontrollikulttuuria.

Ihmiselle tulee vähintään "identitettikriisi" kun hän ei ole saanut ihmisyydestä rehellistä kuvaa lapsena. Ei omasta eikä vanhempien.

Tuhoavin tekijä lapsuuden jälkeen on häpeä ja syyyllisyys, riittämättömyyden tunne epärehellisten ihmiskuvien luodessa ristiriitaa kehittyvän ihmisen kokemien epätäydellisyyskokemusten kanssa. Ja freudilaisena uskallan väitää että nämä sisäiset konfliktit oovat suurelta osin tiedostamattomia.

Lapsuudessa ladataan vieläkin hirvittäviä vaatimuksia perinteisessä länsimaisessa semi-uskonnollisessa kasvatuksessa.

Aseksuaalisuuden vaatimus jopa esitetään lapselle koko loppuelämän menestymisen ehtona.

Käyttäjän suburbian kuva

AIVAN!

http://www.waldemarsudde.se/konstsamlingen/saml_josephson_gaslisa.html
Ernst Josephsonin Gåslisan käsiään typistyneessä asennossa pitävä pikkuernst kertoo kuinka itsetyydytyksen kieltäminen muistuu mieleen sairaustilassa. Max Ersnstillä on vastaavanlainen kollaasikuva. (kaikki ernstnimiset vaviskaa)
Olekto sitä mieltä että viinankäyttö on osittain seksuaalisuuden upottamista?
"Aseksuaalisuuden vaatimus jopa esitetään lapselle koko loppuelämän menestymisen ehtona"! Aivan ja sekä tytöille että pojille ja nuorille aikuisille.
Olen myös miettinyt kuinka paljon seksuaalisuusteema on mukana näissä vaaleissa ja jytkyssä. Ihan omakohtaisesti olen huomannut että seksuaalisuuden "sosiologinen" projisointi on siirtynyt mamuista "rasisteihin".

Kirjoita uusi kommentti

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja