Onko kirkkoministeri Räsänen luterilainen vai amerikkalainen evankelikaalifundamentalisti?
Syrjivät moralistit eivät siedä aitoa moraalia
ja ihmisarvon protestanttisen ehdotonta solidaarisuutta:
- "Räsänen asettaa kirkon demokraattisuuden kyseenalaiseksi
- Kirkkoministeri ja sisäasiainministeri Päivi Räsänen puuttuu Helsingin Sanomien mielipidekirjoituksessaan poikkeuksellisen voimakkaasti kirkon toimintaan. Hän vetoaa hallinto- ja jopa perustuslakiin"
Kirkkoministeri Räsänen ei ymmärrä, että emme elä enää roomalais-katolisessa kirkkovaltiossa.
Kirkkoon kuuluminen ei ole pakollista eikä kansalaisuuden ehto.
Enää. (1922 saakka suomalaisten oli pakko kuulua kirkkoon Ruotsin valloittamilla alueilla. Kirkolla oli käytännössä juridinen oikeus tuomita vankeuteen ja raskaisiin sakkoihin kirkon tapavaatimusten mukaan)
Paavin ja kuninkaan despoottinen valta yksilön ja kirkon määrittelyssä on kumottu jo valtion perustuslain toimesta.
Räsänen ei ymmärrä lainkaan protestanttista ihmiskuvaa ja maailmankuvaa.
Ei edes ns. protestanttista regimenttioppia kirkon erillisyydestä valtiosta ja kirkon vallan purkamisesta yksityiselämään puuttumisessa. Räsänen sotkee vakavalla tavalla vanhaa despoottisen paavin vallan teologiaa moderniin demokratiaan.
Onko piispojen reaktio taas pseudosielunhoidollinen teologinen bulimia, hyssyttely ja nöyristelevä anteeksipyyntely kiljuvien moralistijalopeurojen hengellisen luokittelurasismin ja epäprotestanttisuuden edessä? Homot ristille? Hevimusiikin kannattajat puulaatikkoon? Liberaalit hirteen (vaikka ovat valtaosa kirkon jäsenistä)?
Uskonpuhdistus roviolle?
Ovatko piispat viidesläisten ja lestadiolaisten narttuja kirkkopolitiikassa? Miksi kirkko tukee epäluterilaisia ja mielenterveydelle vaarallisia lahkoja?
- Esimerkkinä kaverini teki itsemurhan Räsäsen taustajärjestössä kansanlähetyksessä, kun hänet tuomittiin sen päätoimistossa helvettiin avoliitto-rakkaussuhteesta. Työkaverini taas hyppäsi viidesläisten heterovaatimusten takia tornista alas.
Onko kirkolla punaista lankaa?
What Would Luther Do?
Kirkkoministeri Räsänen on elänyt kansanlähetyksen propagandan opetuksen alaisuudessa ja se viidesläisyys on taas amerikkalaisen evankelikaalisuuden rahoittamaa ja vuosikymmenien yhteistyön hapattamaa.
Se moralistisesti hyvin jäykkä evankelikaalisuus taas perustuu julmalle kalvinismille, joka uskoo mm. kirkkovaltioon ja kirkon johtajien väkivaltaiseen vallan tavoitteluun "pakanoiden" pois pyyhkimiseksi yhteiskunnasta.
Kalvinismi taas oli vain uusioversio vatikaanin kirkkovaltiopolitiikasta ja käännytyshistoriasta. Hitler oli käytännössä kalvinisti mm. veriuhtusopin ja valtion uskonnolis-ritualistisen kansalais-puhtaus-arjalaismoralismin kautta.
Tämä on vaikea ideologiahistoriallinen kuvio, jota ei voi ymmärtää ilman kirkkohistoriaa ja teologian merkityshistoriaa.
Räsänen ei voi hyväksyä syrjivien ja (seksuaali)rasististen järjestöjen kirkon seurakunnilta saamia rankaisuja rasismista eikä hyväksyä protestanttisen kirkon tervejärkisten suomalaisten valtajäsenjoukon vaatimuksia humaanin ja protestanttisen tasa-arvon toteuttamiseksi inhimilliseksi organisaatioksi.
- Tutkija, TT Ville Jalovaara ihmettelee ministeri Päivi Räsäsen Helsingin Sanomien yleisönosastossa esittämää voimakasta kirkkokritiikkiä. Jalovaaran mukaan Räsäsen esittämät kysymykset hallintolain mukaisesta menettelystä ovat niin vakavia, että niiden paikkansa pitävyys täytyisi tutkia.
Tuntuu todella vahvasti että nämä
Lutheriin vetoavat amerikkalaisen evankelikaalisuuden ja
hygieniamoralismin viidesläiset saarnaajat eivät lainkaan ymmärrä Lutherin jatkuvan uskonpuhdistuksen käsitystä.
Mikään
instituutio, ei edes kirkko, ei ole pyhä eikä uskonto ole ikinä minkään
järjestön varassa olevaa uskonelämää vaan "uskonnollinen elämä" on vain
yksilön uskonelämää ja hyvien ihmissuhteiden etsintää mystisen
lähimmäisrakkauden seikkailussa.
Instituutio ei ikinä voi määrätä ihmisen ihmiskuvaa, uskoa ja seksuaalielämän ratkaisuja.
Tämä tausta uskonvapaudelle on protestanttinen yksilön uskon ja moraalin vapauden kapina instituutioiden ja lahkojen hirmuvaltaa vastaan.
Ihmisen yksityiselämää kirkko ei saa säädellä eikä tehdä seksuaalisuudesta rasistista jaottelutapaa "puhtaan" lahkon muodostamiseksi.
Fundamentalistit kokevat mm. erilaisen seksuaalisuuden uhaksi "pyhille" ja puhtaille uskovaisille.
Taustalla on roomalais-katolisen kirkon tuhatvuotinen seksuaalisadismi mm. Suomen käännyttämistyössä, jossa kirkko on puuttunut julmasti ihmisten ihmiskuvaan, yksityiselämään, ja varsinkin seksuaali-identiteettiin ja alistamalla on "osoittanut" kirkon olevan elämää säätelevä moralistinen valtakeskus. Henkisen väkivallan hinnalla ja depression velalla.
Kirkko tai järjestö ei voi myydä yksilöille moraalia, varmuutta ja uskoa, se on room.katolista harhaoppia.
Tämä on protestanttisen opin kirkas ydin : usko ja moraali on aina yksilön oma seikkailu ja valinta.
Kirkko tai viidesläinen lahko ei voi olla ikinä protestanttisen uskon ydin vaan vapaus on ainoa protestanttisen uskon ehto. Vapaus olla ja valita moraali ja uskon tavat.
Laajemmassa näkökulmassa suomalainen depressio, suomalaisten henkisen väkivallna taakka, johtuu pitkälle luontoläheisen elämänkatsomuksen tuhoamisesta ja luontaisan ihmiskuvan tuhoamisesta.
Vaikka Suomen totalisesta käännyttämisestä on kulunut satoja vuosia niin kyllähän suomalaisen sielu on rampa Vatikaanin roomalais-katolisen kirkon 1000 vuoden käännyttämistyön ja kuninkaan lailla valvoman kirkon pakkojäsenyyden, seksuaalimoraalin ankaran säätelyn ja kulttuurisen pakkokirkollistamisen tähden.
Kirkko käytti uhkailua ja häpeää alistaakseen suomalaiset kirkon ja kuninkaan alaisuuteen valtpolitiikan strategiassa.
Missään muualla Euroopassa kirkko ei ole ollut niin seksuaalihäpeäkeskeinen kuin Suomessa.
Siksi Räsäset ja amerikkalaisten evankelikaali/kalvinisti-saarnaajien (ensimmäisenä oli Billy Graham) käristämät fundamentalististit niin ahdistuneesti keskittyvät "puhtaaseen" "hetero"-seksuaalisuuteen mukamas uskonelämän keskuskohtana. Homot uhkana puhtaalle "perhe"-keskeisyydelle? Miksi pelottavana uhkana?
- Taustalla on lahkomentaliteetti, jossa häpäisemällä yksilön seksuaalisuus sidotaan lahkon määräysvaltaan kaikin keinoin ja mielikuviin vetoavilla mielettömillä uhkakuvilla.
Protestanttisen maailmankuvan ja kirkkokapinan päämäärä on purkaa kirkon ja lahkojen väkivaltainen ja suggestiivinen propagandavalta.
Protestantismi on yksilön uskonnollisuutta instituutioiden hirmuvaltaa vastan.
Vapaus ja yksilön aito moraali on protestanttisen taistelun ja kirkkokapinan lähtökohta. Aina.
Räsäsen kaipaama usko Jumalaan tms ei voi syntyä yhteisön pakottamana ja painostamana - eikä varsinkaan minkään fasistisen seksuaalirasismin heterohysterian kautta.
Suomalaisen kirkkovaltion surullisena jäänteenä on kirkkolaki ja sen kirkkoministeri, joka asettaa kaksi kirkkokuntaa muiden uskontokuntien yläpuolelle. Siksi kirkkolaki sekä jumalanpilkkalaki on neutralisoitava ja poistettava mahdollsimman pian. Tai kaikille yhteisöille annettava samat demokraattiset toimintaoikeudet - mm. määrittelyvapaa avioliittoon vihkiminen ilman heteroseksuaalisia moraalihygieniamääräyksiä, hautausmaat, jäsenten verotus ym.
- Perussuomalaisten kansanedustaja varoittelee kollegojaan: ”Lakialoite vie heterofobiseen yhteiskunta
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Miksi sinä et ole huolestunut todellisesta ongelmasta,eli islamista. Alkaa koskettamaan jo Suomeakin.
http://simonelo.puheenvuoro.uusisuomi.fi/91762-radikaalisaarnaaja-khalid...
Et sinä, Arhi, valitettavasti käsitä, mitä luterilaisuus todella on. Muista, että olet uskontotieteilijä ym. etkä teologi! Sinä siis käsittelet uskonasioita eri tavoin kuin esim. uskovainen teologi.
Oletko sinä teologi? Voivatko vain teologit mielestäsi käsittää mitä luterilaisuus on? Jos näin, niin siinä tapauksessa muiden kuin teologien on aivan turha olla kirkon jäseniä. Miksi maksaa sellaisesta, josta ei mitään ymmärrä?
Olen kyllä koulutukseltani teologian maisteri. En ole koskaan väittänyt, että vain teologi käsittää, mitä luterilaisuus on! Mutta heidän ainakin pitäisi olla paremmin selvillä Raamatun sisällöstä, luterilaisesta hengellisestä opista ja elämästä kuin aivan "tavallinen" kirkonjäsen. Ovathan he eräänlaisia asiantuntijoita omalla alallaan!
Jukka, älä vääntele asioita! Mutta väitän edelleen, että esim. Arhi Kuittisen blogit puhuvat omaa kieltään, joista voi tehdä tietynlaisia johtopäätöksiä.
Niinhän sinä tuossa ylempänä väität.
"Et sinä, Arhi, valitettavasti käsitä, mitä luterilaisuus todella on. Muista, että olet uskontotieteilijä ym. etkä teologi!"
Minä en vääntele asioita. Itse sinä tuon kirjoitit.
Eipä tuota huomaa näistä Arhin teksteistä. Sen verran pakanallista tavaraa nämä ovat. Arhi voisi pärjätä paremmin Demonologiassa.
Pertti Väänänen
Teologi Mika Rantasen mielestä vain teologi voi ymmärtää mistä luterilaisuudessa on kyse. No, Arhi Kuittinen on teologi. Oletko sinä?
Hyvä tietää, Arhi. Mutta kun profiilissasi ilmoitat, että olet "vain" uskontotieteilijä ym., päättelin sinun valmistuneen uskontotieteilijäksi muualla kuin teologisessa tiedekunnassa! Siis oletko koulutukseltasi myös teologian maisteri?
Mutta silti edelleen tuntuu, ettet ole oikein sisäistänyt Raamatullista teologiaa!
Jukka, kuinka moneen kertaan minun on sanottava sama asia? En siis ole koskaan väittänyt, että vain teologi käsittää mitä luterilaisuus on. ETKÖ SINÄ ATEISTI KÄSITÄ TÄTÄ!?
Mika Rantanen
Älä huuda. Miksi sinä sitten otit teologin koulutuksen esiin? Ihan selvästi kirjoituksestasi sai sen käsityksen, että vain teologi ymmärtää mistä luterilaisuudessa on kyse.
Jukka Johansson
"Teologi Mika Rantasen mielestä vain teologi voi ymmärtää mistä luterilaisuudessa on kyse. No, Arhi Kuittinen on teologi. Oletko sinä"
Arhin pystyy tunnistamaan ei luterilaiseksi ihan Lutherin Vähän Katekismuksen avulla.
Pertti Väänänen
"Arhin pystyy tunnistamaan ei uterilaiseksi ihan Lutherin Vähän Katekismuksen avulla."
- Olet siis eri mieltä kuin Rantanen.
Amen.
Oli hyvin tiivistetty.
Ihmiset rakentavat uskontoja, kirkkoja ja lainsäädäntöä. Jumalan valtakunta ei ole ihmisen käden kirjoittamaa. Jumala käy jokaisen sydämen läpi ja siellä on Jumalan valtakunta. Luukkaan evankeliumin 10 luvussa on kirjoitettu, että Jumalan valtakunnan tulemista ei voi tarkkailla.
Se tarkoittaa yksilöllisyyttä, ei dogmia. Protestanttista moraalia, josta on vastuussa Jumalalle, uskon antajalle, eikä maalliselle kirkolle. Ehtoollisessa, molemmilla tavoilla, leivän ja viinin, Kristuksen ruumiin ja veren kautta tulemme seurakunnaksi, Jeesuksen käsiksi ja jaloiksi, ruumiiksi maan päällä. Usko johtaa meitä. Usko on Pyhän Hengen johdatusta ja kristittynä kasvamista.
Kirkko on maallinen rahankeräysjärjestelmä, joka pyrkii mahdollistamaan seurakunnan toimimisen Kristuksen käsinä ja jalkoina. Kirkko ei varjele moraalia vaan edistää ihmisten kasvua Kristuksessa.
Minulle protestanttina arkkipiispa on piispojen ensimmäinen Suomessa. Piispa on kirkollinen virkamies, hallintomies ja loppupeleissä seurakunnan palvelija. Kuten kaikki seurakunnan työntekijät.
Minulle piispa Ratzinger on Rooman piispa ja Kirkkovaltion päämies. Kirkkovaltio on jäänne Rooman keisarikunnasta ja siksi voinen kutsua häntä Paaviksi, kuten Rooman keisarit ovat halunneet itseään kutsuttaman Konstantinuksen ajoista.
Tutustukaa Jeesuksen opetusten lisäksi John Wycliffeen (nostettiin haudasta ja poltettiin), Jan Husiin (poltettiin Konstanzin kirkolliskokouksessa vuonna 1415), Hussiitteihin (lyötiin Táborissa), Määrin kirkkoon (lyötiin ja ajettiin maanpakoon Saksaan), Herrnhutilaisuteen, Lutheriin (lähes tapettiin, onnistui pakenemaan) sekä Paavo Ruotsalaiseen (poika tapettiin).
Peto vainoaa oikeaa uskoa ja tekisi kaikkensa sen hukuttamiseksi, mutta maa nielee sen yritykset. Portto on sen synnyttänyt (Ilm. 17).
Ps. En ole teologi vaan syntinen publikaani ja rahanvaihtaja :)
Olen aivan samaa mieltä kirjoittajan kanssa. Kirjoitin juuri eilen jutun aiheesta homous & uskonto omaan blogiini Qruiserissa, joka on hlbt-väen oma keskustelufoorumi. Muistelin vähän lapsuuteni aikaista uskonnollista hyväksikäyttöä perheessämme:
http://blog.qruiser.com/hassujajuttuja//124847/homous--uskonto
Tiedän hyvin omakohtaisesti mitä on uskonnollinen väkivalta, jota Räsänen kanssahihhuleineen harjoittaa. Toivottavasti valmistelussa oleva laki vaihtoehtohoidoista ottaisi kantaa myös tähän eheytyshoitoon, joka on pahin uskonnollisen väkivallan muoto Suomessa.
Onneksi Räsänen ei päätä ev.lut. kirkon linjasta, vaan siitä päättää kirkolliskokous ja piispat. Luthersäätiön toiminta pitäisi siirtää pois kirkon sisältä, sillä hehän eivät noudata kirkon oppeja mitä esim. naispappeuteen tulee. Ei muuta kuin uusi lahko pystyyn ja oman rahaishankinta käyntiin. Niin muutkin lahkot tekevät.
Kuinkahan kauan lestadiolaisuus pedofiliakäytäntöineen saa pysyä kirkon sisällä, varsinkin kun he syyllistyvät naisten järjestelmälliseen alistamiseen lastentekokoneeksi.
Kovasti muita moralisoidaan, mutta oma moraali on alhaisimmillaan.
Kyllä ateistitkin ym. voivat harrastaa esim. kauheaa työpaikkakiusaamista ja muuta vainoa uskovaisiksi tunnettuja ihmisiä kohtaan myös täällä Suomessa. Se on valitettavasti monen kokemus!
Arhi Kuittinen kirjoittaa: "Laajemmassa näkökulmassa suomalainen depressio, suomalaisten henkisen väkivallna taakka, johtuu pitkälle luontoläheisen elämänkatsomuksen tuhoamisesta ja luontaisan ihmiskuvan tuhoamisesta."
kirjoitin tänä aamuna Vapaavuoron puolelle tällaisen blogin http://tarujousia.vapaavuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/91736-milta-kuulosta...
Jotenkin jännä, että nyt kun suomalaisuus on Suomessa kovassa huudossa niin sitä varsinaista suomalaisuutta ja sen perinteitä ei tunnuta kuitenkaan kaipaavan vaan nimenomaan tuontitavara kristinuskon perään huudetaan.
Mutta mitenpä sitä osaisi kaivata sellaista, jonka ei tiedä edes olleen olemassa, niin on käynyt suomalaiselle perinteelle.
Pahinta fundamentalismissa on että ne kaikkialla vastustavat sekulaarista maallista valtaa ja oikeuslaitosta. Jopa israelilaiset fundamentalistit ovat kääntyneet Israelin valtiota vastaan.
Eli pian on koko maailma somalisoitunut eli eri fundoklaanien hallussa. tämä on kehitys jota persut ja räsänen tänne ajaa.
Ainoa valtiontoiminto jonka ne hyväksyy on poliisilaitos, kaiken muun ne haluaa ajaa alas.
Kaikille tiedoksi. Esim. Helsingin yliopiston humanistisesta tiedekunnasta voi valmistua paljon vähemmällä vaivalla ja työllä uskontotieteilijäksi kuin teologisesta tiedekunnasta teologian maisteriksi!
Näin minulle vakuutti aikoinaan eräs britti, joka jonkin aikaa asui samassa HOAS:in soluasunnossa (ei siis samassa huoneessa) kuin minä. Hän nimittäin opiskeli ensin teologiaa, mutta vaihtoi pian humanistiselle puolelle opiskelemaan uskontotiedettä, josta valmistuikin. Hänen mukaansa siellä ei tarvitse esim. opiskella yhtä montaa eri (alku)kieltä kuin teologisen puolella!
Miten se vanha suomalainen sanonta kuuluukaan. Jotenkin näin se taitaa kuulua " hullu työtä tekee, viisas pääsee vähemmällä".
Taru, täysin asiaton vastauskommentti! Miten se liittyy asiaan, jonka toin esille?
Anteeksi, jos loukkasin. Suomesta löytyy hienoa perinnettä ja hienoja sananlaskuja.
Saat anteeksi Jeesuksen Kristuksen Golgatan sovitustyön tähden, jonka kautta anteeksiantamus on hankittu ja ansaittu koko maailmalle.
Kyllä Kuittinen on aika ison piirun verran enemmän jäljillä kuin nämä sumupääuskovaiset.
En kyllä ymmärrä mitä sini tarkoittaa että fundamentalistit vastustavat sekulaaria maallista valtaa ja oikeuslaitosta
No vaikka lestadiolaiset pitävät pedofiliatapaukset yhteiskunnan ulkopuolella. Oskari Juurikkala sanoi is:ssä että opus dei ei pane mitään arvoa valtioille.
Kesiajalla ehkä euroopassa viimeksi oli tuollaista meininkiä että jumala oli ylimpänä ja kaikki valta tuli jumalalta. oikkonen on tuosta kirjoittanut. sitten tuli valistusaika.
tavallaan ostopalveluihin siirtyminen kunnissa ja valtiossa myös on samaa kehitystä ,pian on joka lahkolla oma valtio valtiossa ja mitään virallista suomea ei ole eikä oikeuslaitos enää määrittele oikeaa ja väärää vaan kaapupukuset patriarkat.
Kaiken kaikkiaan sanoisin että on hyvä huomata että kirkko on eri asia kuin uskonto. Olen sitä mieltä että kirkon pitääkin pysyä erossa politiikassa mutta kristillisen etiikan tulisi olla poliittisten päätösten perustana. Minäkin asetan kirkon demokraattisuuden kyseenalaiseksi. Kun miettii vaikka arkkipiispan vaalia niin se asettaa turkulaiset muiden seurakuntalaisten yläpuolelle. Mielenkiintoista kuinka joku on asuinpaikan perusteella niin paljon arvokkaampi kuin joku toinen. Amerikkalaiskristillisyyttä Räsänen ei edusta hänhän vastustaa kuolemantuomiota. KD tärkeimpiä arvoja on elämän pyhyys jos joku ei tiennyt.
HITLER OLI SEKULARISTI EI KALVINISTI!!!! Holokausti oli seurausta siitä kun uskonto erotetaan politiikasta. Tämän vuoksi Saksassa on niin suuri kristillisdemokraattinen puolue jotta holokausti ei toistuisi. On myös täysin eri asia ANTAA NEUVOJA hyvästä elämästä KUIN PAKOTTAA ELÄMÄÄN niin

Kommentoi 29 kommenttia