Kulttuurikritiikkiä - Arhi Kuittinen Kulttuurikritiikkiä - suomettumisen pitkä varjo pelokkaiden maassa

Kaikki blogit puheenaiheesta Liike nyt

Eroan kokoomuksesta, koska haluan nukkua yöni rauhassa

”Miksi poliitikon paras taito on opetella nukkumaan mahallaan? Jotta selkään isketyt puukot ei pistele.” letkautti kokoomuskonkari, kun osallistuin ensimmäiseen kokoomuksen valtuustoryhmän kokoukseen. Politiikan pelisääntöihin olin toki tutustunut jo aiemmin, kun tein tutkimusta kansanedustajien valtarakenteista. Tuolloin opin, että puolueiden sisällä pitkään valtaa pitäneet päättävät, kenelle päätösvalta seuraavaksi annetaan. Kokoomuksessa se annetaan puolueiden kasvateille, jotka toimivat ensin kisälleinä ”mestareille”.

Syksyn poliittinen pommi on tässä?

Tällä avoimella kirjeellä minulla on kunnia Nukkuvien puolue - Nukkuvat ry (rp) puheenjohtajana kutsua Sininen tulevaisuus rp:n ja Liike Nyt ry:n päättäjät mukaan neuvotteluihin tulevaisuuden suurpuolueen perustamiseksi haastamaan kolmen vanhan valtapuolueen ylivaltaa ja lopulta tekemään tarvittava iso muutos isänmaallemme.

Tonttuisku YLE:een

"Valtamedia on osa ongelmaa" lukee Nukkuvien puolueohjelman luvussa 5. 

Koska iskällä on paljon muutakin tekemistä kuin koko aikaa työntää narulla suomalaista "sitoutumatonta" valtamediaa, päätimme me "Nukkuvien demokratiatontut" itse mennä paikan päälle kertomaan asiamme:

Harkimo vai Hirvimäki – Liike Nyt vai Nukkuvat?

Keskisuomalainen otsikoi eilisessä jutussaan Harry Harkimoa lainaten: ”Liike Nyt päättää syyskuussa vaaleihin lähtemisestä – "Kiinnostus on ollut paljon suurempaa kuin osasin kuvitella”

Maastopalo Nyt

Moiks!

Viimeks me kysyttiiin et pitäiskö Hjalliksen äänestää sotea vastaan vai annatteko mielummin panna hurjistuneen mäyrän alushousuihinne. Tulokset on tulleet mut Hjallis vielä vähän funtsii et kumpaa se eduskunnassa äänestää, kuulette sitten.

Tänkertanen kyssäri on tärkee:
1. Saako Lapin polttaa
vai 
2. Oletko aika sääntövetoinen?

Äänestääkö Hjallis Soten puolesta vai vastaan? Sinä päätät!

Liike Nyt:in uusin meili puksahti laatikkoon:

"Äänestääkö Hjallis Harkimo soten puolesta vai vastaan? Nyt sinä saat päättää! Liike Nytin sote-viikon lopuksi pääset äänestämään ja vaikuttamaan suoraan kansanedustaja Harry Harkimon sote-äänestyspäätökseen. Äänestysaikaa on sunnuntaihin 24.6.2018 klo 23.59 asti. Äänestämällä voit vaikuttaa asiaan, joka vaikuttaa sinuun. Lue sote-viikon yhteenveto ja äänestä!"

Lomakkeessa oli yksi kysymys, rasti ruutuun:

Tulisiko sote-uudistusta parantaa ... 

Kohti politiikan kesäteatteria avoimella ohjelmistolla

Tämänvuotisen kesäteatterin ohjelmisto vaikuttaa olevan vielä avoin ja näyttelijätkin kimpoilevat sinne tänne epätietoisina. Tosin Sipilä on kuulemma tyynen rauhallinen ja nukkuu yönsä mainiosti - näinhän yritysjohtajat varsinkin pörssiyrityksissä aina kirkkain silmin vakuuttavat kunnes alkaa rytistä.

Ka-ka-buu!!

Tästä eduskuntatalon portailla kuvatusta videosta näkee hetkessä sen, mikä erottaa Nukkuvat Liike Nyt:stä tai Sinisestä tulevaisuudesta, puhumattakaan mistä tahansa eduskuntapuolueesta. 

Liike Nytin ilmastonmuutosta koskevan kyselyn tulokset. Vastaajia jopa 3487!

 

Liike Nyt teki rekisteröityneille osallistujilleen kyselyn ilmastonmuutoksesta. Kyselyyn annettiin 3 487 vastausta.

Tuloksista, kuvat tekstissä, voi lukea, miten vastaajat olisivat valmiita muuttamaan omia kulutustottumuksiaan ja millaisia päätöksiä Suomen tulisi tehdä ilmastonmuutoksen torjumiseksi ja siihen sopeutumiseksi.

Mitä yhteistä on Harkimolla, Väyrysellä ja Sinisen tulevaisuuden perustajilla?

"Liike nyt! on suora plagiointi Sinun liikkeestä. Paavo Väyrynen jo kosiskeli heitä Kansalaispuolueen liittoon. Olen hieman odotellut, vaikka asia ei minulle kuulu, koska Hirvimäki kertoo että Hjallis ja Jungner tekivät sen mitä parhaiten osaavat. Kopioivat ajatuksen toiselta ja esittävät sen omana. Erona on että toinen Jokerien ex- johtaja ja Venäläisten liikekumppani, toinen on YLE ex- johtaja."

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä