Kulttuurikritiikkiä - Arhi Kuittinen Kulttuurikritiikkiä - suomettumisen pitkä varjo pelokkaiden maassa

Kaikki blogit puheenaiheesta Euroopan keskuspankki

EU:n henkilövalinnat eivät olleet kähmintää

Onneksi minulla oli tänään aamupäivällä eräs tilaisuus, jonne piti mennä ennen kuin järjestyi aikaa kirjoittaa kommentti Hesarin pääkirjoitukseen Eurooppa-neuvoston tekemistä henkilövalinnoista EU:n johtaviin tehtäviin. Kiukku ehti hieman vaimentua. Yleensä julkaisen blogikirjoitukseni Facebookissa vasta kun ne on julkaistu täällä, mutta tänään tapahtuu päinvastoin.

Kupla puhkeaa, oletko valmis?

Euroopan keskuspankki (EKP) on keksinyt Sammon. Sillä on vähän tekemistä Björn Wahlroosin keksimän Sammon kanssa. EKP:n Sampo on luonut tyhjästä biljoonia euroja, kun taas Wahlroosin Sampo liikuttelee vain muutamia kymmeniä miljardeja.

Euroopan poliitikot kykenevät vain erittäin pienessä mitassa päättämään EU:n rahapolitiikasta. Siihen EKP:llä on monopoli. Jotain ne saavat kuitenkin päättää, ja se, mitä ne saavat päättää, on pankin pääjohtaja.

Finanssitalous ja tyhjästä luotu raha

 

Ymmärrän nin, että näilllä sivuilla saa kirjoittaa myös vaikeista asioista. NIinpä teen niin.

 

Tässä kirjoiuksessa puhun biljoonista euroista. Kun ihmisen on usein vaikea ymmärtää miljardeja, biljoona on 1000 kertaa sitä suurempi luku ja ainakin 1000 kertaa vaikeampi hahmottaa kuin miljardi. Ei auta, jos aikoo ymmärtää talouden toimintaa, olla ymmärtämättä biljoonan merkitystä ja sisältöä. 

 

Seuraaavassa muutamia kysymyksiä, joilla yritän selvittää Euroopan keskuspankin (EKP) olemusta.

 

Mihin keynesiläisyyden perääminen katosi, kun talouskasvu heräsi?

Politiikassamme toimii niin vasemmalla kuin oikeallakin tahoja, joille budjettiylijäämä, -tasapaino tai edes kohtuullinen alijäämä eivät ole tavoiteltavia asioita. En "taho" enempää kuin toimijakaan ole; sanonpahan  mielipiteenäni, että talouden tasapainoon pyrkiminen on tavoittelemisen arvoista. Sen jälkeen tavoittelemisen arvoista olisi julkisen talouden (kunnat ja kuntayhtymät mukaanlukien) velan alentaminen alle 60%:iin bruttokansantuotteesta.

TARGET2 on palannut

Muistatteko TARGET2-balanssista pari vuotta sitten käydyt keskustelut?

 

28.2.2012: Ben Zyskowicz vastaa target-kyselyyn (Aamulehti blogi)

…Kun kriisimaiden pankit ovat lainanneet suhteellisesti muita enemmän keskuspankkirahaa, kyseisten kansallisten keskuspankkien TARGET 2 -asema on kääntynyt enenevässä määrin velaksi.

Markun rahanpainohöpinät vuonna 2010

Muistatteko Markku Uusipaavalniemen? Äänesti Kreikka-paketteja vastaan, puhui tulevasta velkakriisistä ennenkuin velkakriisi oli alkanut ja niin edelleen. Moni piti hörhönä.

 

Hän sanoi Uuden Suomen mukaan syyskuussa 2010 näin:

Ratkaisu olisi Uusipaavalniemen mukaan ”naurettavan helppo”.

Euroopan Keskuspankilta Kymppitonni jokaisen kansalaisen tilille?

Hyvä Idea! Erinomainen!
Sopii! Toteutettava heti!
Ehdottomasti Kyllä!

Euroopan Keskuspankilta 10.000 euroa jokaisen kansalaisen tilille...

Vain Saksa vastustaa!?

"Helikopteriraha tarkoittaa kansalaiselle suoraan keskuspankin tililtä maksettavaa rahaa, jonka tarkoitus on saada aikaan enemmän kulutuskysyntää. Kyseessä on siis rahapoliittinen elvytystoimi, joka poikkeaa finanssipoliittisesta elvytyksestä siinä, että jälkimmäisessä valtio päättää, mihin elvytysraha sijoitetaan.

Helikopterilainasta helikopterirahaan

Muistan varsin hyvin, niin omalta kohdaltani kuin hyvän ystäväni osalta, miltä tuntui helibor-lainan rasitus 1990-luvun alussa. Kun koron tarkastusväli oli mitä oli, niin korko nousi (ja pysyi) välillä reilusti kipurajan yläpuolella...heliborlainan sijasta käytimme vakionimitystä "helikopterilaina", koska siihen liittyvä korko tuntui nousevan aina vaan ylöspäin.

Sixten Korkmanille oikeus painaa rahaa

Vaikka kuinka huonosti menee taloudellamme, ei keskustelu ole kääntynyt valuuttajärjestelmän tarkasteluun, vaan pysyy visusti edelleen valtion velkaantumisessa, verotuksessa ja julkisten menojen leikkauksissa. Tärkeintä on tiedostaa, että nykyinen valuuttajärjestelmä ei ole ainoa mahdollinen valuuttajärjestelmä.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä