Kulttuurikritiikkiä - Arhi Kuittinen Kulttuurikritiikkiä - suomettumisen pitkä varjo pelokkaiden maassa

Lama

Suomi on euroloukussa.

SUOMI ON EUROLOUKUSSA. MILLÄ PERUSTEILLA PÄÄTÖS EUROON LIITTYMISESTÄ TEHTIIN JA KETKÄ SUOMEN VEIVÄT EUROON?

 

Suomi on taloushistoriansa syvimmässä lamassa. Tulevaisuus näyttää synkältä.

SUOMI ON TALOUSHISTORIANSA SYVIMMÄSSÄ LAMASSA.

Lehdissä, television uutisissa ja ajankohtaisohjelmissa sekä hallituksen suulla on kehuttu viimeaikaista taloudellista kehitystä. Talous on kasvanut keskimäärin 2.6 %:a vuodessa kahtena viime vuonna.  On jäänyt huomaamatta, että Suomen kansantalous on vieläkin taloushistoriansa syvimmässä lamassa. Jotta asia selviäisi, katsokaamme ensin kuvion avulla, kuinka Suomessa aikaansaatu tulo on kehittynyt pitemmällä ajanjaksolla. Vieressä olevassa kuviossa on vuodesta 1860 lähtien Suomessa aikaansaatu reaalinen tulo.

Asuntovelallisten ja toisten velallisten on syytä varautua pankkikriisiin

Menneessä historiassa, eikä myös tulevaisuudessa voida välttyä pankkikriisiltä, joka romahduttaa valtioiden, asuntovelallisten ja yrittäjien talouden. Aiheuttaa verojen nousun, sosiaalitukien romahduksen, asuntovelallisten kotien pakkohuutokaupat, yritysten konkurssit, työttömyyden ja varallisuuden uusjaon. Varallisuusarvot romahtavat, asuntojen arvot laskevat rajusti, korot nousevat ja valtiot ajetaan lamaan.

Sisällissodasta

Ymmärrän että aihe aiheuttaa monille vieläkin traumoja, minulle ei. Sukuni ei tietääkseni osallistunut sotatoimiin ja kavereissani on kummankin puolen jälkeläisiä. Minulle kyse on pelkästään taloudesta.

Eksytyksen myyntitykki ei koskaan kerro asiansa pahoja huonoja puolia

On välillä hämmästyttävää kuulla oikein korkealta tulevaa suurta ylevää suitsutusta, että Suomeen valtoimenaan tarvitaan jatkuvasti vain lisää näitä laittomia maahanmuuttajia. Silloin ongelmat tulevat maassamme hyvin ratkaistua työllisyyden parantamiseksi ja asukkaiden väkiluvun nousemiseksi. Kuitenkin tuollainen julkinen ulostulo parhaimmillansa on vain pelkkää eksytyksen myyntitykkinä olemista!

USA:n Suurpankkien tulosraporttien takana on vaarallinen salaisuus

USA:n Suurpankkien tulosraporttien takana on vaarallinen salaisuus

*

Mennäviikolla, kutsuttakoon sitä vaikkapa kärsimysviikoksi, suuret Yhdysvaltalaiset pankit julkaisivat tulostietojaan.  Eikä kyse ole mistään köyhien poikien pelistä.  Niinhän siinä kävi että Citigroup, JPMorgan ja Wells Fargo aidon stahanovilaisesti ”täyttivät norminsa ja jopa ylittivät ne”.  Eli saavuttivat heille asetetut suurten pankkien suuret odotukset ja jopa ylittivät tulosodotukset.

Talousekspertti Sauli Niinistö

Sauli Niinistö

Talousekspertti Sauli Niinistö

Talousekspertti Sauli Niinistö on neuvonut suomalaisia. Täydellinen vapaakauppa on hyvästä, vaikka se onkin luonut eriarvoisuutta.

Sama mies oli Paavo Lipposen hallituksen talousministerinä, kun Suomi luopui markasta ja otti valuutakseen euron. Muutos tehtiin mielestäni rikollisin menettelyin ja vastoin monen asiantuntijan varoituksia.

Julkisen sektorin suuruus on tilastoharha

Uuden Suomen blogisti Pekka Pylkkönen ottaa tekstissään kantaa Suomen julkisen sektrorin kokoon verraten sitä Ruotsiin ja muihin maihin.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä