Kulttuurikritiikkiä - Arhi Kuittinen Kulttuurikritiikkiä - suomettumisen pitkä varjo pelokkaiden maassa

Kaikki blogit puheenaiheesta Vastuu

Halutaanko Pohjois-Karjalassa toimivia sote-palveluita?

Herätelläämpä tämäkin alusta vuosien tauon jälkeen ja mikäs se mukavampaa kuin puhua hieman sotesta, tarkemmin siunsotesta. 

Jotenkin, tilanteen ollessa toisenlainen niin lämmittäisi se että asia minkä puolesta olen huolta kantanut ja meteliä pitänyt on vihdoinkin saanut korkeimman mahdollisen tason kannatusta kyseistä organisaatiossa. Tosin tähän olisi pitänyt herätä jo vuosi taakseppäin, vaan parempi myöhään kun ei milloinkaan. 

 

 

Rakentajien vastuu läpinäkyväksi

Asukkaiden pinna on loppu. Rakentajia vaaditaan vastuuseen järeämmin keinoin. Jotain tarttis tehRä!

Helsingin Sanomat (28.6.2018) uutisoi tänään: ”Joukko uusien asunnon ostajia sai rakentamisen virheistä tarpeekseen ja marssi ministerin puheille.” Asukkaat esittävät rakennusvirheistä julkista tietoa, rakentamisen vakuuksien korottamista merkittävästi ja uhkasakon tapaista korvausta rakentajille.

Lasten terveyden vaarantavat virheet Säteilyturvakeskuksen toiminnassa


Hyvät ministerit Mattila, Saarikko, Berner ja Grahn-Laasonen

cc: pääjohtaja Tiippana

Säteilyturvakeskuksen pääjohtaja Petteri Tiippana (PT) kieltäytyi vastaamasta kysymyksiimme (tinyurl.com/yapfjuaq), väisti laitoksensa vastuuta lasten terveysvaurioista ja toimitti meille epätieteellisen selostuksen (tinyurl.com/yddkduzs).

Tästä syystä joudumme seuraavassa käymään läpi hänen vastauksensa ja osoittamaan sen useat virheet:

(kommenttimme on alla merkitty —>)

Listitään porvari päivässä?

Suomen hallituksien talous-, sosiaali- ja terveyspolitiikan takia kuolee Suomessa ennenaikaisesti ja turhaan joka ikinen vuosi useita tuhansia kansalaisia (vähintään 5 000).
 
Viimeiset 15 vuotta hallitusjohdossa ovat olleet Kokoomus ja Keskusta ja jälki on ollut tuhoisaa.
 
Toisaalta on aivan yhdentekevää, että mitkä puolueet maassa huseeravat, sillä kansalaisia kuolee turhaan samaan tahtiin vuosikymmenestä toiseen.
 

Euro horjuu - Suomen linja hukassa

Kolumni Keskisuomalaisessa 16.12.2017

 

Euro horjuu - Suomen linja hukassa

Käsittelimme joulukuun alussa eduskunnan valtiovarainvaliokunnassa Euroopan talous- ja rahaliiton (EMU) ja pankkiunionin kehittämistä. Asiantuntijat toivat esille vakavia ongelmia ja katsoivat, että EMU:n ja euron pelastaa vain joko yhteisvastuu eli ns. liittovaltio tai kaikkien jäsenmaiden erittäin tiukka markkinakuri. Kolmas vaihtoehto on EMU:n hajoaminen.

Miksei opi - omaa vastuuta ja palaute oppilaalle

Palaute on välttämätön elementti ihmisen oppimisessa. Mitä parempi ja oikeampi palaute on, sitä tehokkaampaa oppiminen on. Palaute kohdistuu aina tuotoksiin ei henkilöihin. Oikeaan osuvaan palautteeseen ei tarvitse välttämättä rakentaa kehystä, kuten hampurilaispalautteen suosijat antavat ymmärtää – hampurilaispalautteessa ensin kerrotaan jotain positiivista ja sitten pihvi, asia, joka halutaan kertoa palautteena ja sitten taas jotain positiivista. Suoraan asiaan meneminen on reilu tapa antaa palautetta.

Kansalainen lopeta itsesi syyttäminen ja syyllistäminen

Lähes kaikista suurista ongelmista yhteiskunnassa ovat vastuussa maamme valta- ja rahaeliitit.
 
Vika on siis suurilta osin maamme päättäjissä ja maassa tehdyssä politiikassa.

 
-----------------------------
 
Esim. 1990-luvun lama ja viimeksi ollut 9 vuoden taantuma (2008-2017) Suomessa olivat huonon ja tietoisesti väärän politiikan seurausta.
 
Suomessa tehtiin 11 000 - 14 500 itsemurhaa 1990-luvun laman takia.
 

Helsinkiläisten oikeusturva vaarassa

Olin tänään valtuuskauden 2017-2021 ensimmäisessä Helsingin sosiaali- ja terveyslautakunnan jaoksen kokouksessa, missä toimin jaoksen varsinaisena jäsenenä. Jaoksessa käsitellään helsinkiläisten muutoksenhakuasioita sosiaali-ja terveysasioissa esimerkiksi asumispalvelumaksuja, sairaalamaksuja, perintäpäätöksiä, kotihoidon maksuja, laitoshoidon maksuja, omaishoidon tuen maksuja, kuljetuspalvelun maksuja ja vammaispalvelumaksuja. Jostain syystä kokouksen esityslistalla oli tänään 127 muutoksenhaku asiaa.

Alkoholilain muutos?

Taas kerran paljon pöhinää pöntössä asian ytimen vieressä.
Olennaista alkoholipolitiikassa on haittojen minimointi. Haittojen syy on holhous: tähän saakka yhteiskunta on pyrkinyt riistämään kansalaisilta vastuun alkoholinkäytöstään erilaisin rajoituksin. Tottakai kielletty hedelmä kiehtoo eli rajoitukset maksimoivat käytön. Kun aikoinaan määräraja oli neljä pulloa per ostokerta, siitä tuli ostomäärästandardi.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä