Nato http://ilkkaluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/taxonomy/term/132718/all Sat, 15 Sep 2018 09:47:06 +0300 fi Säälittävää, presidentti Niinistö http://majuripasi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/261017-saalittavaa-presidentti-niinisto <p>Presidentti Niinistö selitteli hiljattain saksalaisille näkemyksiään Putinista ja Suomen Nato-kannasta. Hyvää haastattelussa on se, että saksalaiset näkevät nyt itse tuoreeltaan, mistä suomettumisessa on kysymys.&nbsp;</p><p>Päivän IS:n mukaan, Frankfurter Allgemeine -lehdelle antamassaan haastattelussa Niinistö lietsoo turhaan omaa pelkoaan saksalaisiin. Aamukahviaan juovat saksalaiset voivat naureskellen lukea, miksi Niinistö pelkää Putinia ja Natoa. Neuvottelevaa vastapuolta kuulemma pitää pelätä sen takia että tämä on valmistautunut neuvotteluun? Hehheh, todella typerää kommentointia, arvoisa presidentti. Eikö neuvotteluissa lähtökohtana ole, että osapuolet ovat valmistautuneita ja neuvotteluissa osapuolet esittävät näkemyksiään perusteineen? Mistä se pelko tulee kuvioihin, arvoisa presidenttimme? Se, että itse pelkää mitä ihmeellisimpiä juttuja, ei tarkoita, että muiden pitäisi. Muistelen parisen vuotta sitten Putinin olleen hyvin valmistautunut kun hän kertoi Venäjän armeijan olevan 1500 kilometrin päässä Suomen itärajasta.</p><p>Niinistön mukaan Suomi ei kuulemma voi liittyä Natoon koska sen jälkeen Venäjä näkisi täällä vihollisen. Mitähän saksalaiset miettivät Niinistön tuhertamisesta? Venäjän suurimmat viholliset Euroopassa ovat sattumalta sen suurimpia kauppakumppaneita. Helppo veikata, että saksalaiset tuskin pitävät Venäjää vihollisenaan Nato-jäsenyyden takia ja jos Venäjä kohtelisi Suomea kauppakumppanina vastaavalla tavalla kuin muun muassa Saksaa, Suomen pitäisi jättää hakemus saman tien.</p><p>Fiksuimmat muuten huomasivat Niinistön perusteluissa ikävän surkean seikan: Jos Suomen pitää Nato-asiassa odottaa sitä, että Venäjä pitää Suomea vihollisenaan, homma voi pissiä nilkoille, vai mitä, arvoisa presidentti? Siinä vaiheessa kun vihollisia ollaan, meidän pitäisi jo olla jäseniä, eikä lähteä miettimään hakemuksen jättämistä. &nbsp;</p><p><a href="https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000005828837.html" title="https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000005828837.html">https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000005828837.html</a></p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Presidentti Niinistö selitteli hiljattain saksalaisille näkemyksiään Putinista ja Suomen Nato-kannasta. Hyvää haastattelussa on se, että saksalaiset näkevät nyt itse tuoreeltaan, mistä suomettumisessa on kysymys. 

Päivän IS:n mukaan, Frankfurter Allgemeine -lehdelle antamassaan haastattelussa Niinistö lietsoo turhaan omaa pelkoaan saksalaisiin. Aamukahviaan juovat saksalaiset voivat naureskellen lukea, miksi Niinistö pelkää Putinia ja Natoa. Neuvottelevaa vastapuolta kuulemma pitää pelätä sen takia että tämä on valmistautunut neuvotteluun? Hehheh, todella typerää kommentointia, arvoisa presidentti. Eikö neuvotteluissa lähtökohtana ole, että osapuolet ovat valmistautuneita ja neuvotteluissa osapuolet esittävät näkemyksiään perusteineen? Mistä se pelko tulee kuvioihin, arvoisa presidenttimme? Se, että itse pelkää mitä ihmeellisimpiä juttuja, ei tarkoita, että muiden pitäisi. Muistelen parisen vuotta sitten Putinin olleen hyvin valmistautunut kun hän kertoi Venäjän armeijan olevan 1500 kilometrin päässä Suomen itärajasta.

Niinistön mukaan Suomi ei kuulemma voi liittyä Natoon koska sen jälkeen Venäjä näkisi täällä vihollisen. Mitähän saksalaiset miettivät Niinistön tuhertamisesta? Venäjän suurimmat viholliset Euroopassa ovat sattumalta sen suurimpia kauppakumppaneita. Helppo veikata, että saksalaiset tuskin pitävät Venäjää vihollisenaan Nato-jäsenyyden takia ja jos Venäjä kohtelisi Suomea kauppakumppanina vastaavalla tavalla kuin muun muassa Saksaa, Suomen pitäisi jättää hakemus saman tien.

Fiksuimmat muuten huomasivat Niinistön perusteluissa ikävän surkean seikan: Jos Suomen pitää Nato-asiassa odottaa sitä, että Venäjä pitää Suomea vihollisenaan, homma voi pissiä nilkoille, vai mitä, arvoisa presidentti? Siinä vaiheessa kun vihollisia ollaan, meidän pitäisi jo olla jäseniä, eikä lähteä miettimään hakemuksen jättämistä.  

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000005828837.html

]]>
23 http://majuripasi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/261017-saalittavaa-presidentti-niinisto#comments Nato Venäjä Vladimir Putin Sat, 15 Sep 2018 06:47:06 +0000 pasi majuri http://majuripasi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/261017-saalittavaa-presidentti-niinisto
Onko pienen maan armeija urheampi kuin suuren? http://anttikuosmanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/261007-onko-pienen-maan-armeija-urheampi-kuin-suuren <p>En ole lukenut professori Vesa Kanniaisen uutta väitöskirjaa ja kutsun väitöstilaisuuteenkin sain vasta kun ilmoittautumisaika oli mennyt umpeen. Ehkä minun ei pitäisi yrittääkään sitä lukea, onhan siinä lehtiartikkelin mukaan 300 vaikeasti avautuvaa yhtälöä. Valmistuin tosin matematiikasta, mutta ei 1970-luvulla Helsingin yliopistossa opetettu matematiikka varmaankaan enää riittäisi.</p><p>Täytyy siis turvautua taas kerran siihen, mitä lehdestä lukee, kun tarttuu aiheeseen, jota ei pysty vastustamaan.</p><p>Kanniaisen väitöskirjan keskeinen tulos näyttäisi olevan, että kun pienen maan pieni armeija pärjää suuren hyökkääjän suurta armeijaa vastaan paremmin kuin sen puhtaasti materiaalisista syistä odottaisi pärjäävän, syynä on pienen maan sotilaiden suuren maan armeijaa suurempi valmius uhrautua tulevien sukupolvien hyväksi.</p><p>Tämä tulos ei ole yllätys. Muistan lukeneeni &ndash; anteeksi jos en enää kuitenkaan muista mistä luin &ndash; haastattelututkimuksista, joita on tehty siitä, mikä esti suomalaissotilaita toisessa maailmansodassa jättämästä asemiaan ja lähtemästä käpykaartiin. Keskeisiä syitä paljastui olevan kaksi, ja toinen niistä oli kutakuinkin sama kuin Kanniaisen tutkimustulos. Niin juhlallisesta asiasta kuin tulevista sukupolvista sotilaat eivät tosin tainneet puhua, vaan siitä, minkä pelkäsivät odottavan itseään, vaimojaan ja lapsiaan, jos rintama murtuisi ja Suomi miehitettäisiin. <em>Close enough</em>, sanoisin kuitenkin.</p><p>Toinen syy, ehkä jopa isompi kuin edellä mainittu, oli ryhmäpaine. &rdquo;Kaveria ei jätetä&rdquo; -mentaliteetti oli yksi osa tätä painetta, mutta häpeä, joka karkaamisen paljastamasta pelkuruudesta koituisi lähimpien sotilastovereiden silmissä, oli vielä suurempi. Muita syitä saattoivat olla pelko rangaistuksesta ja myös pelko, että karkuruus ehkä murtaisi rintaman juuri omalta kohdalta ja tuottaisi vielä varmemman kuoleman myös itselle kuin asemissa pysyminen, niin hengenvaarallista kuin sekin oli.</p><p>Tätä toista seikkaa eivät Kanniaisen yhtälöt näytä paljastaneen, ei ainakaan Helsingin Sanomien tutkimusta koskevan artikkelin mukaan. Se on minusta melkoinen puute, sillä uskon, että juuri tämä seikka on ollut ainakin Suomen sodissa kaikkein tärkein. Ylevämmät vakaumukset ovat voineet elähdyttää silloin kun on ollut aikaa ja taistelut tauolla, mutta ratkaisevimpia hetkiähän ovat olleet ne, jolloin taistelu on ollut kovimmillaan.</p><p>Tutkimustulos on tietysti eri asia kuin <em>gut feeling</em>, vaikka sekin nojaisi haastattelututkimuksiin. Kuitenkin on pakko sanoa, että Kanniainen ei ole saanut selville tässä asiassa mitään maata mullistavaa.</p><p>Minua pyydettiin muutama vuosi sitten jäseneksi kansantaloustieteen alumnit -yhdistykseen, ja meninkin, mutta hieman kiusaantuneena, sillä osoittautui, kuten olin arvellutkin, että muut jäsenet olivat oikeita kansantaloustieteilijöitä tohtorinarvoineen ja monet professorinvirkoineen. Minulla kansantaloustiede oli sivuaine, jossa laudatur-arvosanakin jäi opinnäytetyötä vaille, koska professori tyrmäsi tutkimussuunnitelmani (vaikka se oli hänen assistenttinsa kanssa yhdessä työstetty). Epäilen tietäväni todellisen syyn, mutta olkoon, sillä <em>de mortuis nil nisi bene</em>.</p><p>Olin kuitenkin paikalla muutama vuosi sitten eräässä iltatilaisuudessa, jossa professori Kanniainen esiteli jo silloin julkaisemaansa artikkelia Nato-option käsittelystä kansantaloustieteen metodein. Se oli mitä ilmeisimmin sama artikkeli joka nyt &ndash; ehkä edelleen jalostettuna &ndash; sisältyy hänen uuteen väitöskirjaansa.</p><p>Minut oli 40 vuoden diplomaattiura tehnyt varsin skeptiseksi valtio-oppineiden esoteeristen mallien suhteen, ja niinpä en ymmärtänyt pitää suutani kiinni, ja toin skepsikseni esille myös Kanniaisen esiteltyä mallinsa sitä seuranneessa keskustelussa. Kanniaista se ei tietenkään lannistanut, mutta ainakin hän jonkin aikaa sen jälkeen tunnisti pärstäni, kun satuimme samoihin tilaisuuksiin.</p><p>Yleisen skepsikseni ohella Kanniaisen Nato-optioyhtälössä ja siiten johtaneessa päättelyssä oli yksi nimenomainen asia, joka teki sen epäilyttäviksi, tai jos ei epäilyttäväksi, niin käytännön kannalta vähäarvoiseksi. Siinä nimittäin oli vakioita, joiden arvoa ei voitu johtaa itse teoriasta, vaan niiden arvot oli saatava teorian ulkopuolelta käsin, siis empiirisesti. Riippuen siitä, millaisia arvoja vakioille annettiin, tuli erilaisia arvoja optiolle. Ei Kanniainen itsekään halunnut tai pystynyt vetämään Nato-jäsenyyden hyödyllisyydestä tai haitallisuudesta sen selvempää johtopäätöstä kuin että ei se ilman muuta pelkästään hyvä asia olisi. Senkin johtopäätöksen voi hyvin vetää ilman yhtään yhtälöä, mutta tulipahan tuo todistettua myös derivoimalla.</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> En ole lukenut professori Vesa Kanniaisen uutta väitöskirjaa ja kutsun väitöstilaisuuteenkin sain vasta kun ilmoittautumisaika oli mennyt umpeen. Ehkä minun ei pitäisi yrittääkään sitä lukea, onhan siinä lehtiartikkelin mukaan 300 vaikeasti avautuvaa yhtälöä. Valmistuin tosin matematiikasta, mutta ei 1970-luvulla Helsingin yliopistossa opetettu matematiikka varmaankaan enää riittäisi.

Täytyy siis turvautua taas kerran siihen, mitä lehdestä lukee, kun tarttuu aiheeseen, jota ei pysty vastustamaan.

Kanniaisen väitöskirjan keskeinen tulos näyttäisi olevan, että kun pienen maan pieni armeija pärjää suuren hyökkääjän suurta armeijaa vastaan paremmin kuin sen puhtaasti materiaalisista syistä odottaisi pärjäävän, syynä on pienen maan sotilaiden suuren maan armeijaa suurempi valmius uhrautua tulevien sukupolvien hyväksi.

Tämä tulos ei ole yllätys. Muistan lukeneeni – anteeksi jos en enää kuitenkaan muista mistä luin – haastattelututkimuksista, joita on tehty siitä, mikä esti suomalaissotilaita toisessa maailmansodassa jättämästä asemiaan ja lähtemästä käpykaartiin. Keskeisiä syitä paljastui olevan kaksi, ja toinen niistä oli kutakuinkin sama kuin Kanniaisen tutkimustulos. Niin juhlallisesta asiasta kuin tulevista sukupolvista sotilaat eivät tosin tainneet puhua, vaan siitä, minkä pelkäsivät odottavan itseään, vaimojaan ja lapsiaan, jos rintama murtuisi ja Suomi miehitettäisiin. Close enough, sanoisin kuitenkin.

Toinen syy, ehkä jopa isompi kuin edellä mainittu, oli ryhmäpaine. ”Kaveria ei jätetä” -mentaliteetti oli yksi osa tätä painetta, mutta häpeä, joka karkaamisen paljastamasta pelkuruudesta koituisi lähimpien sotilastovereiden silmissä, oli vielä suurempi. Muita syitä saattoivat olla pelko rangaistuksesta ja myös pelko, että karkuruus ehkä murtaisi rintaman juuri omalta kohdalta ja tuottaisi vielä varmemman kuoleman myös itselle kuin asemissa pysyminen, niin hengenvaarallista kuin sekin oli.

Tätä toista seikkaa eivät Kanniaisen yhtälöt näytä paljastaneen, ei ainakaan Helsingin Sanomien tutkimusta koskevan artikkelin mukaan. Se on minusta melkoinen puute, sillä uskon, että juuri tämä seikka on ollut ainakin Suomen sodissa kaikkein tärkein. Ylevämmät vakaumukset ovat voineet elähdyttää silloin kun on ollut aikaa ja taistelut tauolla, mutta ratkaisevimpia hetkiähän ovat olleet ne, jolloin taistelu on ollut kovimmillaan.

Tutkimustulos on tietysti eri asia kuin gut feeling, vaikka sekin nojaisi haastattelututkimuksiin. Kuitenkin on pakko sanoa, että Kanniainen ei ole saanut selville tässä asiassa mitään maata mullistavaa.

Minua pyydettiin muutama vuosi sitten jäseneksi kansantaloustieteen alumnit -yhdistykseen, ja meninkin, mutta hieman kiusaantuneena, sillä osoittautui, kuten olin arvellutkin, että muut jäsenet olivat oikeita kansantaloustieteilijöitä tohtorinarvoineen ja monet professorinvirkoineen. Minulla kansantaloustiede oli sivuaine, jossa laudatur-arvosanakin jäi opinnäytetyötä vaille, koska professori tyrmäsi tutkimussuunnitelmani (vaikka se oli hänen assistenttinsa kanssa yhdessä työstetty). Epäilen tietäväni todellisen syyn, mutta olkoon, sillä de mortuis nil nisi bene.

Olin kuitenkin paikalla muutama vuosi sitten eräässä iltatilaisuudessa, jossa professori Kanniainen esiteli jo silloin julkaisemaansa artikkelia Nato-option käsittelystä kansantaloustieteen metodein. Se oli mitä ilmeisimmin sama artikkeli joka nyt – ehkä edelleen jalostettuna – sisältyy hänen uuteen väitöskirjaansa.

Minut oli 40 vuoden diplomaattiura tehnyt varsin skeptiseksi valtio-oppineiden esoteeristen mallien suhteen, ja niinpä en ymmärtänyt pitää suutani kiinni, ja toin skepsikseni esille myös Kanniaisen esiteltyä mallinsa sitä seuranneessa keskustelussa. Kanniaista se ei tietenkään lannistanut, mutta ainakin hän jonkin aikaa sen jälkeen tunnisti pärstäni, kun satuimme samoihin tilaisuuksiin.

Yleisen skepsikseni ohella Kanniaisen Nato-optioyhtälössä ja siiten johtaneessa päättelyssä oli yksi nimenomainen asia, joka teki sen epäilyttäviksi, tai jos ei epäilyttäväksi, niin käytännön kannalta vähäarvoiseksi. Siinä nimittäin oli vakioita, joiden arvoa ei voitu johtaa itse teoriasta, vaan niiden arvot oli saatava teorian ulkopuolelta käsin, siis empiirisesti. Riippuen siitä, millaisia arvoja vakioille annettiin, tuli erilaisia arvoja optiolle. Ei Kanniainen itsekään halunnut tai pystynyt vetämään Nato-jäsenyyden hyödyllisyydestä tai haitallisuudesta sen selvempää johtopäätöstä kuin että ei se ilman muuta pelkästään hyvä asia olisi. Senkin johtopäätöksen voi hyvin vetää ilman yhtään yhtälöä, mutta tulipahan tuo todistettua myös derivoimalla.

]]>
41 http://anttikuosmanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/261007-onko-pienen-maan-armeija-urheampi-kuin-suuren#comments Kotimaa Kanniainen Kansantaloustiede Maanpuolustustahto Nato Fri, 14 Sep 2018 18:12:16 +0000 Antti Kuosmanen http://anttikuosmanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/261007-onko-pienen-maan-armeija-urheampi-kuin-suuren
Ruotsin Nato-ovi pysyy kiinni http://anteroeerola.puheenvuoro.uusisuomi.fi/260826-ruotsin-nato-ovi-pysyy-kiinni <p>Kun Ruotsi aivastaa, Suomi vilustuu. Suomi onkin ainoa maa maailmassa, jossa Ruotsin vaaleilla on merkitystä, kuten kirjailija Jörn Donner on aivan oikein <a href="https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005818220.html">todennut</a>. Siksi myös meillä seurataan tiiviisti länsinaapurin tapahtumia ja nyt alkaneita uuden hallituksen synnytystuskia.</p><p>Valitettavasti huomio on pyörinyt vain yhden asian ympärillä: äärioikeistolaisen Ruotsidemokraattien nousussa. Vaikka voitto oli selvä, maanvyörymäksi sitä voi tuskin sanoa. Korkeintaan se oli muukalaisvihan synkkä mutavyöry.</p><p>Ruotsidemokraattien <a href="https://yle.fi/uutiset/3-10395537">voitto</a> oli lopulta &rdquo;vain&rdquo; 4,7 prosenttiyksikköä. Samalla Vasemmistopuolue ja keskusta &ndash; sen jyrkimmät vastustajat kummassakin blokissa &ndash; etenivät yhteensä saman verran. Myös vastavoimat vahvistuivat.</p><p>Ruotsidemokraatit on puhtaasti yhden asian liike, joka nimeää tietyt maahanmuuttajaryhmät syntipukeiksi käytännössä kaikkiin yhteiskunnan epäkohtiin. Silloin ei edes puhuta maahanmuutosta ilmiönä tai käsiin rapistuvien ruotsalaislähiöiden sosiaalisista ongelmista. Ruotsidemokraateille ihmiset ja ihmisryhmät ovat ongelma.</p><p>Nyt perussuomalaiset <a href="https://www.hs.fi/politiikka/art-2000005821387.html">haluavat samaa </a>Suomeen. Joihinkin se voi purra, mutta kuten Ruotsissakin: suurimpaan osaan ei ikinä.</p><p>Rasistinen vöyhääminen pitää torjua jyrkästi. Mutta jospa se ei olekaan pääsyy äärioikeiston nousuun?</p><p>Ehkäpä kannatuksen juurisyyt ovat siinä markkinavoimien sanelemassa globalisaatiossa, joka tarjoaa tavallisille ihmisille vain epävarmuutta omasta työpaikasta, työsuhteesta, toimeentulosta ja tulevaisuudesta? Samalla kansalaiset näkevät, kuinka asuminen kallistuu tai säästöjen takia jonot julkisiin palveluihin vain kasvavat.</p><p>Siksi äärioikeiston seireenien on helppo sanoa, että se on maahanmuuttajien syy. Syntipukkeja he osaavat nimetä, mutta eivät haastaa yhteiskunnan todellisia eliittejä. Potkitaan heikompia, ei vahvempia.</p><p>Ruotsissakin häviäjiä olivat ennen muuta vanhat, väsyneet ja kylläiset valtapuolueet &ndash; samat demarit ja keskustaoikeisto, jotka ovat luiskahtaneet alamäkeen monissa muissakin Euroopan maissa esimerkiksi Saksassa, Ranskassa, Norjassa tai Hollannissa. Sinipunan puolueet ovat esiintyneet toistensa vaihtoehtoina, vaikka noudattavat valtaan tullessaan usein samanlaista politiikkaa tai jopa hallitsevat yhdessä.</p><p>Ne eivät ole osanneet vastata ihmisten hätään. Markkinoiden vapauttamisen ja globalisaation tuomiin ongelmiin tarjotaan vain lisää sitä samaa. Ja ehkä ylimielisiä tuhahduksia, että kaikkien pitää noudattaa &rdquo;eurooppalaisia, liberaalin demokratian arvoja&rdquo;.</p><p>Demareista vasemmalla olevan vasemmiston tavoitteena ovat työ ja toimeentulo, turvalliset työsuhteet, sosiaalinen tasa-arvo, markkinoiden sääntely ja kattavat julkiset palvelut. Silloin jää vähemmän tilaa myös syntipukkien hakemiselle.</p><p>* * *</p><p>Suomessa eduskuntavaalit pidetään ensi vuoden huhtikuussa. Siihen mennessä Ruotsin vaalit on jo unohdettu. Kaikuja voi silti yhä olla ilmassa.</p><p>Naapurimaiden käytännön yhteistyöhön Ruotsin tuloksella tuskin on vaikutusta. Kaikki olemassa oleva taloudellisten, kulttuuristen ja poliittisten suhteiden moninaisuus säilyy ja varmaan lisääntyykin, oli vallassa sitten porvari- tai punavihreä blokki tai joku näiden yhdistelmä. Se koskee myös turvallisuus- ja puolustuspoliittista yhteistyötä.</p><p>Suomessa moni Naton ystävä on elätellyt toiveita siitä, että porvarillisen rintaman nousu hallitukseen veisi Ruotsin kolkuttelemaan sotilasliiton ovea. He joutuvat pettymään.</p><p>Ensinnäkin Nato-jäsenyyttä vastustavat puolueet &ndash; demarit, vasemmisto, vihreät ja ruotsidemokraatit &ndash; saivat selvän enemmistön valtiopäiville. Tällaisen enemmistön yli edes mahdollinen porvarihallitus ei voi hakea Nato-jäsenyyttä.</p><p>Toisekseen tämän mittaluokan asia vaatii Ruotsissa konsensusta eli käytännössä demareiden suostumusta. Sellainen ei ole näköpiirissä, vaikka se on joidenkin toiveissa myös Suomessa.</p><p>Samalla myös Suomen Nato-jäsenyys on yhä kauempana. Presidentti Sauli Niinistö on tehnyt selväksi, että hänen presidenttikaudellaan Nato-jäsenyys voisi ajankohtaistua <a href="https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/237429-nakokulma-nyt-se-tuli-sauli-niiniston-nato-kanta">kahdessa tapauksessa</a>.</p><p>Yksi on se, että Ruotsi päättäisi lähettää hakemuksen. Toinen on se, että Venäjä alkaisi nähdä EU:n samanlaisena vihollisena kuin Naton. Niinistön ensimmäinen ehto ei ainakaan nyt toteudu, tuskin toinenkaan.</p> Kun Ruotsi aivastaa, Suomi vilustuu. Suomi onkin ainoa maa maailmassa, jossa Ruotsin vaaleilla on merkitystä, kuten kirjailija Jörn Donner on aivan oikein todennut. Siksi myös meillä seurataan tiiviisti länsinaapurin tapahtumia ja nyt alkaneita uuden hallituksen synnytystuskia.

Valitettavasti huomio on pyörinyt vain yhden asian ympärillä: äärioikeistolaisen Ruotsidemokraattien nousussa. Vaikka voitto oli selvä, maanvyörymäksi sitä voi tuskin sanoa. Korkeintaan se oli muukalaisvihan synkkä mutavyöry.

Ruotsidemokraattien voitto oli lopulta ”vain” 4,7 prosenttiyksikköä. Samalla Vasemmistopuolue ja keskusta – sen jyrkimmät vastustajat kummassakin blokissa – etenivät yhteensä saman verran. Myös vastavoimat vahvistuivat.

Ruotsidemokraatit on puhtaasti yhden asian liike, joka nimeää tietyt maahanmuuttajaryhmät syntipukeiksi käytännössä kaikkiin yhteiskunnan epäkohtiin. Silloin ei edes puhuta maahanmuutosta ilmiönä tai käsiin rapistuvien ruotsalaislähiöiden sosiaalisista ongelmista. Ruotsidemokraateille ihmiset ja ihmisryhmät ovat ongelma.

Nyt perussuomalaiset haluavat samaa Suomeen. Joihinkin se voi purra, mutta kuten Ruotsissakin: suurimpaan osaan ei ikinä.

Rasistinen vöyhääminen pitää torjua jyrkästi. Mutta jospa se ei olekaan pääsyy äärioikeiston nousuun?

Ehkäpä kannatuksen juurisyyt ovat siinä markkinavoimien sanelemassa globalisaatiossa, joka tarjoaa tavallisille ihmisille vain epävarmuutta omasta työpaikasta, työsuhteesta, toimeentulosta ja tulevaisuudesta? Samalla kansalaiset näkevät, kuinka asuminen kallistuu tai säästöjen takia jonot julkisiin palveluihin vain kasvavat.

Siksi äärioikeiston seireenien on helppo sanoa, että se on maahanmuuttajien syy. Syntipukkeja he osaavat nimetä, mutta eivät haastaa yhteiskunnan todellisia eliittejä. Potkitaan heikompia, ei vahvempia.

Ruotsissakin häviäjiä olivat ennen muuta vanhat, väsyneet ja kylläiset valtapuolueet – samat demarit ja keskustaoikeisto, jotka ovat luiskahtaneet alamäkeen monissa muissakin Euroopan maissa esimerkiksi Saksassa, Ranskassa, Norjassa tai Hollannissa. Sinipunan puolueet ovat esiintyneet toistensa vaihtoehtoina, vaikka noudattavat valtaan tullessaan usein samanlaista politiikkaa tai jopa hallitsevat yhdessä.

Ne eivät ole osanneet vastata ihmisten hätään. Markkinoiden vapauttamisen ja globalisaation tuomiin ongelmiin tarjotaan vain lisää sitä samaa. Ja ehkä ylimielisiä tuhahduksia, että kaikkien pitää noudattaa ”eurooppalaisia, liberaalin demokratian arvoja”.

Demareista vasemmalla olevan vasemmiston tavoitteena ovat työ ja toimeentulo, turvalliset työsuhteet, sosiaalinen tasa-arvo, markkinoiden sääntely ja kattavat julkiset palvelut. Silloin jää vähemmän tilaa myös syntipukkien hakemiselle.

* * *

Suomessa eduskuntavaalit pidetään ensi vuoden huhtikuussa. Siihen mennessä Ruotsin vaalit on jo unohdettu. Kaikuja voi silti yhä olla ilmassa.

Naapurimaiden käytännön yhteistyöhön Ruotsin tuloksella tuskin on vaikutusta. Kaikki olemassa oleva taloudellisten, kulttuuristen ja poliittisten suhteiden moninaisuus säilyy ja varmaan lisääntyykin, oli vallassa sitten porvari- tai punavihreä blokki tai joku näiden yhdistelmä. Se koskee myös turvallisuus- ja puolustuspoliittista yhteistyötä.

Suomessa moni Naton ystävä on elätellyt toiveita siitä, että porvarillisen rintaman nousu hallitukseen veisi Ruotsin kolkuttelemaan sotilasliiton ovea. He joutuvat pettymään.

Ensinnäkin Nato-jäsenyyttä vastustavat puolueet – demarit, vasemmisto, vihreät ja ruotsidemokraatit – saivat selvän enemmistön valtiopäiville. Tällaisen enemmistön yli edes mahdollinen porvarihallitus ei voi hakea Nato-jäsenyyttä.

Toisekseen tämän mittaluokan asia vaatii Ruotsissa konsensusta eli käytännössä demareiden suostumusta. Sellainen ei ole näköpiirissä, vaikka se on joidenkin toiveissa myös Suomessa.

Samalla myös Suomen Nato-jäsenyys on yhä kauempana. Presidentti Sauli Niinistö on tehnyt selväksi, että hänen presidenttikaudellaan Nato-jäsenyys voisi ajankohtaistua kahdessa tapauksessa.

Yksi on se, että Ruotsi päättäisi lähettää hakemuksen. Toinen on se, että Venäjä alkaisi nähdä EU:n samanlaisena vihollisena kuin Naton. Niinistön ensimmäinen ehto ei ainakaan nyt toteudu, tuskin toinenkaan.

]]>
8 http://anteroeerola.puheenvuoro.uusisuomi.fi/260826-ruotsin-nato-ovi-pysyy-kiinni#comments Ulkomaat Eduskuntavaali 2019 Nato Ruotsidemokraatit Ruotsin vaalit 2018 Tue, 11 Sep 2018 15:02:02 +0000 Antero Eerola http://anteroeerola.puheenvuoro.uusisuomi.fi/260826-ruotsin-nato-ovi-pysyy-kiinni
Suomen sotilaallisesta liittoutumattomuudesta luopumisen lyhyt historia http://aripesonen1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/259650-suomen-sotilaallisesta-liittoutumattomuudesta-luopumisen-lyhyt-historia <p>&quot;<em>Jaakonsaari esittää sunnuntaina julkaistussa sanomalehti Kalevan haastattelussa, että sana liittoutumattomuus hylättäisiin jo syksyllä eduskunnalle annettavassa ulko- ja turvallisuuspoliittisessa selonteossa.</em>&quot; (<a href="http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/1073956560/Jaakonsaari+hylkaisi+liittoutumattomuus+sanan"><u>Turun Sanomat 28.3.2004</u></a>).</p><p>&quot;<em>Eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja&nbsp;Liisa Jaakonsaari&nbsp;olisi valmis luopumaan liittoutumattomuudesta ulko- ja turvallisuuspolitiikan määrittelyssä.</em>&quot; (<a href="https://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/jaakonsaari-hylkaisi-liittoutumattomuus-sanan/1995160#gs._x1lCcM"><u>MTV3 28.3.2004</u></a>).</p><p>Molempien lehtijuttujen otsikot olivat &rdquo;<em>Jaakonsaari hylkäisi liittoutumattomuus-sanan</em>&rdquo;.</p><p>Liisa Jaakonsaari (sd.) oli tuolloin vuonna 2004 eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja. Jaakonsaari oli antanut kotiseutunsa Kaleva-lehdelle haastattelun, joka julkaistiin sunnuntaina 28.3.2004 otsikolla &rdquo;<em>Liisa Jaakonsaari hautaisi liittoutumattomuuden</em>&rdquo;. Tuo juttu ei enää löydy netistä, mutta minulla se vielä on pdf-tulosteena.</p><p>Elettiin siis vuotta 2004. Maassa oli Keskustan, SDP:n ja RKP:n muodostama punamultahallitus pääministeri Matti Vanhasen (kesk.) johtamana. Presidenttinä oli Tarja Halonen ja punamultahallituksen ulkoministerinä Erkki Tuomioja (sd.). Vanhasen hallituksen hallitusohjelman päivämäärällä 24.6.2003 voi käydä lukemassa <a href="https://valtioneuvosto.fi/documents/10184/369117/hallitusohjelma-vanhanen.pdf/da627124-c0ee-4015-9642-197b11013c02"><u>täältä</u></a>.</p><p>Hallitusohjelmaan on kirjattu Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittinen asema seuraavasti: &rdquo;<em>Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikka perustuu <u>sotilaalliseen liittoutumattomuuteen</u> ja uskottavaan maanpuolustukseen, </em><em>jonka oleellinen osa on yleinen asevelvollisuus.</em>&rdquo;</p><p>Itä-Euroopan turvallisuustilanne oli juuri muuttunut. Virosta, Latviasta, Liettuasta, Bulgariasta, Romaniasta, Slovakiasta ja Sloveniasta oli tullut Naton täysivaltaisia jäsenmaita maanantaina 29.3.2004. Nato oli laajentunut seitsemällä uudella jäsenmaalla Suomen ja Ruotsin pysyessä edelleen puolustusliiton ulkopuolella.</p><p>Suomi presidentti Halosen johdolla suhtautui yhtä kielteisesti kuin Venäjä Naton Baltia-laajenemiseen. Halonen ei tukenut Baltian maiden Nato-jäsenyyttä. Olen käsitellyt tarkemmin tuota asiaa kirjoituksessa otsikolla &rdquo;<em>Kylmän sodan jälkeen Venäjä ja Suomi halusivat Itä-Euroopan Naton ulkopuolelle</em>&rdquo; (<a href="http://aripesonen1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/254646-kylman-sodan-jalkeen-venaja-ja-suomi-halusivat-ita-euroopan-naton-ulkopuolelle"><u>US-blogi 30.4.2018</u></a>).</p><p>&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp; ****</p><p>Vanhasen hallitusohjelmasta löytyy myös teksti: &rdquo;<em>Hallitus arvioi Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan kokonaisuutta laajemmin vuonna 2004 valmistuvassa turvallisuus- ja puolustuspoliittisessa selonteossa.</em>&rdquo;</p><p>Selonteon valmistelu alkoikin pian hallituksen muodostamisen jälkeen. Edellinen selonteko oli valmistunut vuonna 1997. Euroopan turvallisuustilanne oli muuttunut perusteiltaan täysin Naton kahden laajenemiskierroksen myötä. Suomi kuten myös Ruotsi eivät kuitenkaan olleet osoittaneet erityistä reagointia Euroopan muuttuneeseen turvallisuustilanteeseen. Myöskään Vanhasen hallitus ei osoittanut.</p><p>Selonteko nimellä &rdquo;<em>Suomen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka 2004</em>&rdquo; valmistui päivämäärällä 24.9.2004 (<a href="https://www.defmin.fi/files/240/2493_2161_Selonteko_2004_1_.pdf"><u>Suomen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka 2004, Valtioneuvoston kanslian julkaisusarja 16/2004</u></a>).</p><p>Eduskunnan ulkoasiainvaliokunta valmisteli ja käsitteli selontekoa puheenjohtaja Liisa Jaakonsaaren johdolla keväällä 2004. Jaakonsaari oli ajoittanut hyvin sanomalehti Kalevalle antamansa haastattelun, kun seuraavana päivänä Nato laajeni seitsemällä uudella jäsenvaltiolla.</p><p>Yle uutisoi jo maliskuussa 2004 tulevan Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittisen aseman, jonka Liisa Jaakonsaari oli saattanut julkisuuteen haluamanaan ja jonka isänä häntä voidaan pitää.</p><p>&rdquo;<em>Jaakonsaari: Suomi on jo liittoutunut</em>&rdquo; -jutussa kirjoitetaan (<a href="https://yle.fi/uutiset/3-5155999"><u>Yle 29.3.2004</u></a>):</p><p>&rdquo;<em>Suomessa <u>ei</u> hänen [Liisa Jaakonsaaren] mukaansa <u>olla vielä täysin</u> <u>tajuttu</u>, <u>kuinka riippuvainen Suomi ja EU ovat alueensa ulkopuolisista asioista</u></em>.&rdquo;</p><p>Viisaita sanoja jo vuonna 2004. Noiden sanojen viisauden lausumisajankohtana me tiedämme nyt, kun valtaosa suomalaispoliitikoista on tullut samalle kannelle vuosikymmen myöhemmin.</p><p>&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp; ****</p><p>Jaakonsaari sai aikaan Suomessa ulko- ja turvallisuuspoliittisen mylläkän. Kuinka demari voikaan esittää mitään tuollaista Tarja Halosen ja Erkki Tuomiojan Suomessa!</p><p>Jaakonsaari tuli tuossa poliittisessa mylläkässä tyrmätyksi. Hänen liittoutumattomuus- ja liittoutuminen-käsitteet liitettiin suoraan Suomen Nato-jäsenyyden ajamiseen. Jaakonsaaren liittoutumattomuus- ja liittoutuminen-käsitteitä kiistivät etenkin ne poliitikot, jotka kiihkeimmin vastustivat Suomen Nato-jäsenyyttä.</p><p>Vuonna 2005 Euroopan Investointipankin varapääjohtaja ja vuoden 2006 presidentinvaalien ehdokas Sauli Niinistö yhtyi Jaakonsaaren ajatuskulkuun Suomen liittoutumisesta: &rdquo;<em>Niinistö pitääkin <u>valtionjohdon hellimää liittoutumattomuusoppia sinisilmäisenä ja kohtalokkaana</u>.</em>&rdquo; (<a href="http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/1074088301/Liittoutumattomuus+on+Niiniston+mukaan+sinisilmaista+politiikkaa"><u>Turun Sanomat 15.12.2005</u></a>).</p><p>Pääministeri Vanhanen torjui sunnuntaina 28.3.2004 Ylen radiouutisten pääministerin haastattelutunnilla Suomen olevan liittoutuneen. Vanhanen korosti radiossa vahvoin sanakääntein, että Suomi pysyy sotilaallisesti liittoutumattomana.</p><p>&rdquo;<em>Vanhanen torjuu liit&shy;tou&shy;tu&shy;mat&shy;to&shy;muu&shy;den hautaamisen</em>&rdquo; oli uutisotsikko Kalevassa heti Jaakonsaaren sunnuntaisen puheenvuoron ja pääministerin haastattelutunnin jälkeen (<a href="https://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/vanhanen-torjuu-liittoutumattomuuden-hautaamisen/367714/"><u>Kaleva 28.3.2004</u></a>). Vanhanen yhdisti Kalevan sivuilla sotilaallisen liittoutumattomuuden ja kuulumaattomuuden sotilasliittoon näin: &rdquo;<em>Maailmalla asia ymmärretään Vanhasen mukaan siten, että jos ei kuulu sotilaalliseen liittokuntaan, on sotilaallisesti liittoutumaton.</em>&rdquo;</p><p>Myös kansanedustaja ja ulkoasiainvaliokunnan jäsen Anneli Jäätteenmäki kiisti jyrkästi, että Suomi olisi liittoutunut EU:n turvallisuus- ja puolustuspoliittisen yhteistyön myötä (<a href="https://yle.fi/uutiset/3-5156070"><u>Yle 30.3.2004</u></a>).</p><p>Samaan kuoroon monen muun poliitikon tavoin liittyi myös Vasemmistoliiton puheenjohtaja Suvi-Anne Siimes.</p><p>&rdquo;<em>Siimes kyselee, miten yhden hallituspuoleen keskeinen vaikuttaja voi puhua hallitusohjelman vastaisesti ja vetääkö Jaakonsaari Naton markkinointikampanjaa. Siimeksen mielestä Jaakonsaari yrittää puheillaan alentaa sotilaallisen liittoutumisen kynnystä.</em>&quot; (<a href="https://yle.fi/uutiset/3-5155999"><u>Yle 29.3.2004</u></a>).</p><p>Tosin myöhemmin vuoden 2006 puheenjohtajaeron jälkeen Siimestä on pidetty Nato-jäsenyyden kannattajana. On esitetty, että eroon osaltaan johti Suvi-Anne Siimeksen ja Vasemmistoliiton kantojen erot suhtautumisessa sotilasliittoihin ja liittoutumattomuuteen.</p><p>Palaan hallitusohjelman vastaiseen puhumiseen vielä myöhemmin tässä kirjoituksessa myös Vasemmistoliiton osalta.</p><p>Noin yleensä edelläkävijät - tässä tapauksessa Liisa Jaakonsaari - tyrmätään kantojaan hitaasti muuttavassa Suomessa. Tyrmätään etenkin ulko- ja turvallisuuspolitiikassa.</p><p>24.9.2004 valmistunut Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittinen selosteko kirjasi Suomen liittoutumattomuusasian seuraavasti:</p><p>&rdquo;<em>Suomi kehittää puolustuskykyään <u>sotilaallisesti liittoutumattomana maana</u> turvallisuusympäristönsä, erityisesti pohjoiseen Eurooppaan vaikuttavia muutoksia seuraten.</em> &rdquo;</p><p>Baltian maista selonteko kirjaa puolestaan seuraavasti:</p><p>&rdquo;<em>Baltian maat katsovat <u>liittoutumisen vähentäneen olennaisesti niihin kohdistuvaa sotilaallista uhkaa</u>, ja Naton jäseninä niiden uusi doktriini perustuu <u>kollektiiviseen</u> puolustukseen.</em>&rdquo;</p><p>&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp; ****</p><p>Suomen liittoutumisasia katosi Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittisesta keskustelusta vuosikymmeneksi vuoteen 2013 saakka. Vuoden 2004 keskustelun sysäys tuli Naton laajenemisesta ja sen myötä Euroopan turvallisuusperusteiden muuttumisesta. Sen sijaan vuosina 2012-2013 käydylle Suomen liittoutumiskeskustelulle ei ollut vastaavaa selkeään ulkopuolista sysäystä.</p><p>Vuosien 2004-2013 välillä tehtiin selonteot turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaan liittyen vuonna 2009 (<a href="https://vnk.fi/documents/10616/622958/J1109_Suomen+turvallisuus-+ja+puolustuspolitiikka.pdf/ebe78430-c2a9-4e01-8b5a-638fc51871e7?version=1.0"><u>Suomen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka 2009, Valtioneuvoston kanslian julkaisusarja 11/2009</u></a>) ja 2012 (<a href="https://vnk.fi/documents/10616/622970/J0512_Suomen+turvallisuus-+ja+puolustuspolitiikka+2012.pdf/b534174a-13bc-4684-beb0-a093be30ce2a?version=1.0"><u>Suomen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka 2012, Valtioneuvoston kanslian julkaisusarja 5/2012</u></a>).</p><p>Suomen hallitus oli vaihtunut vuoden 2011 eduskuntavaalien jälkeen. Vaivoin saatiin pystyyn Kokoomuksen, SDP:n, RKP:n, Vasemmistoliiton, Vihreiden ja Kristillisdemokraattien muodostama ns.&nbsp;sixpack-hallitus, jota johti Jyrki Katainen (kok.). Kataisen hallituksen hallitusohjelman päivämäärällä 22.6.2011 voi käydä lukemassa <a href="https://valtioneuvosto.fi/documents/10184/147449/Kataisen+hallituksen+ohjelma/81f1c20f-e353-47a8-8b8f-52ead83e5f1a/Kataisen+hallituksen+ohjelma.pdf"><u>täältä</u></a>.</p><p>Hallitusohjelmaan oli kirjattu Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittinen asema seuraavasti: &rdquo;<em>Suomi <u>on sotilasliittoon kuulumaton maa</u> ja harjoittaa yhteistyötä Naton kanssa sekä ylläpitää mahdollisuutta hakea Nato-jäsenyyttä. Suomi ei tämän hallituksen aikana valmistele Nato-jäsenyyden hakemista.</em>&rdquo;</p><p>Jälkimmäinen lause oli vasemmistoliiton vaatimus hallitusohjelmaan.</p><p>Sekä vuoden 2009 Vanhasen kakkoshallituksen että vuoden 2012 Kataisen hallituksen turvallisuus- ja puolustuspoliittisessa selonteossa Suomi kirjattiin jo sotilasliittoon kuulumatomaksi maaksi ilman, että Suomi olisi sotilaallisesti liitoutumaton. Vuoden 2012 selontekoon kirjattiin tosin vielä: &rdquo;<em><u>Puolustusyhteistyö ei siis merkitse sotilaallista liittoutumista</u> tai Suomen turvallisuuspoliittisten perusratkaisujen muuttumista.</em>&rdquo; Puolustusyhteistyöllä tarkoitettiin yhteistyötä mm. Naton ja Nato-maiden kanssa.</p><p>Nyt puolustusyhteistyö merkitsee presidentti Niinistön ilmoittamana sotilaallista liittoutumista. Niinistö esitti tuon kantansa selväsanaisesti Trumpin ja Putinin heinäkuisen Helsinki-tapaamisen yhteydessä (<a href="https://areena.yle.fi/1-50005410"><u>Yle Areena, 1.01-1.25)</u></a>.</p><p>Kataisen hallituksen laatima selosteko meni seuraavaksi eduskunnan ja eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan käsittelyyn. Vuoden 2011 eduskuntavaalien jälkeen ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja oli Timo Soini (ps.), oppositiopoliitikko siis.</p><p>&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp; ****</p><p>Soinin johdolla ulkoasiainvaliokunta määritteli Suomen liittoutumattomuuden ja samalla myös sotilaallisen liittoutumattomuuden uudelleen. Soini sai valiokunnassa nyt yhdeksän vuoden jälkeen läpi sen, mitä ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Liisa Jaakonsaari ajoi vuonna 2004, mutta mihin Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittinen päätöksenteko ei ollut vielä siihen valmis.</p><p>Ulkoasiainvaliokunta antoi selonteosta 26.4.2013 valmistuneen mietinnön (<a href="https://www.eduskunta.fi/FI/Vaski/sivut/trip.aspx?triptype=ValtiopaivaAsiakirjat&amp;docid=uavm+1/2013"><u>Ulkoasiainvaliokunnan mietintö UaVM 1/2013 vp</u></a>), joka toteaa monipolvisesti, että Suomen sotilaallinen liittoutumattomuus ei käytännössä ole enää täysin mahdollista, koska Suomi on riippuvainen monista yhteistyömuodoista. Valiokunta arvosteli hallituksen turvallisuus- ja puolustuspoliittista selontekoa seuraavasti:</p><p>&rdquo;<em>Selonteon puutteena voi pitää sitä, ettei kansainvälisen <u>verkottumisen</u> ja kansallisen <u>riippumattomuuden</u> välistä kysymystä ole siinä riittävästi analysoitu.</em> <em>Valiokunta katsoo, että <u>Suomen tulee pyrkiä aktiivisesti vahvistamaan verkottumista</u> niin, että voimme turvata niin rauhanaikana kuin kriisitilanteessa kokonaisturvallisuuden ja puolustuksen tarvitsemat voimavarat tarvittaessa kansainvälisen yhteistoiminnan kautta.</em>&rdquo;</p><p>Vastaavaa Suomen liittoutumiseen liittyvien toimien suitustutusta on koko mietintö. Liittoutumis-sanaa on korvattu sanoilla verkottumien, yhteistoiminta jne.</p><p>Mietinnön valmistuttua Ylen juttu otsikolla &rdquo;<em>Soini liittoutumattomuudesta: &rsquo;Sitä ei enää ole&rsquo;</em>&quot; vuoden 2013 alkupuolella kuvaa Soinin johtamana aikaansaatua linjamuutosta (<a href="https://yle.fi/uutiset/3-6629411"><u>Yle 6.5.2013</u></a>):</p><p>&rdquo;<em><u>Suomi on luopumassa perinteisestä liittoutumattomuus-käsitteestä</u>. <u>Suomi ei kuulu sotilasliittoihin mutta ei myöskään ole täysin liittoutumaton</u>. Eduskunta käsittelee huomenna turvallisuus- ja puolustuspoliittista selontekoa. Ulkoasianvaliokunta toteaa mietinnössään, että &rsquo;<u>sotilaallinen liittoutumattomuus ei käytännössä ole enää täysin mahdollista keskinäisriippuvuuksien vuoksi</u>&rsquo;</em>&quot;.</p><p>Tuon ajatuksen isä on tosiasiallisesti Liisa Jaakonsaari jo vuonna 2004.</p><p>&rdquo;<em>Niin, se on eduskunnan ulkoasianvaliokunnan <u>yksimielinen</u> kanta, ja se kuvastaa tosiasiallista tilannetta, että <u>täydellinen liittoutumattomuus nykymaailmassa ei ole enää todellisuutta</u>.</em>&rdquo;, Soini totesi vielä varmemmaksi vakuudeksi Ylelle.</p><p>Tuo kaikki tapahtui siis ajankohtana, jolloin hallituksessa istuivat Vasemmistoliitto, Vihreät ja SDP, jotka tunnetaan Suomen liittoutumattomuden puolustajina ja Suomen Nato-jäsenyyden vastustajina.</p><p>&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp; ****</p><p>Selonteon käsittely eduskunnan täysistuntosalissa osoitti, kuinka yksimielisesti Suomen eduskunta korkeimpana poliittisena päättäjänä luopui viimein Suomen liittoutumattomuudesta. Suomi oli sotilasliittoon - siis Natoon - kuulumaton, mutta liittoutunut. Tosiasiallisesti myös jo tuolloin siis sotilaallisesti liittoutunut, kun lukee ulkoasianvaliokunnan kirjaamia niitä läntisiä organisaatioita, jotka ovat sotilaallisia ja joiden kanssa Suomi harjoittaa tiivistä yhteistoimintaa.</p><p>Suomen liittoutumattomuus hylättiin 8.5.2013 istuntosalin täysistuntoäänestyksessä käytännössä yksimielisesti. 149 kansanedustajaa äänesti kansanedustaja Markus Mustajärven (vr.) esittämää &rdquo;<em>Suomi on liittoutumaton maa niin kauan, kun se ei ole sotilasliiton jäsen</em>&rdquo; -määritettä vastaan. Vain kolme kansanedustajaa äänesti Mustajärven esityksen puolesta.</p><p>Joko ollaan liittoutunut tai liittoutumaton. Mustajärvi asetti äänestysasian taitavasti niin, että se oli sidottu sotilasliiton jäsenyyteen ja sitä kautta sotilaalliseen liittoutumiseen.</p><p>Harvoin eduskunta on ollut näin yksimielinen näin keskeisestä Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan määritteestä. Ei koskaan.</p><p>Tuon äänestyksen jälkeen suomalaisministerillä on ollut hyvä selkeänoja torjua venäläispoliitikkojen ne kannanotot, joissa he määrittelivät Suomen puolueettomaksi tai liittoutumattomaksi. Venäläiskannanottoja ei kuitenkaan ole erityisemmin torjuttu, vaan niistä on vaiettu.</p><p>149 kansanedustajan nimet löytyvät eduskunnan sivuilta (<a href="https://www.eduskunta.fi/FI/Vaski/sivut/aanestys.aspx?aanestysnro=4&amp;istuntonro=50&amp;vuosi=2013"><u>Äänestys 4 klo. 14:15 Istunto 50/08.05.2013 klo. 14:05</u></a>).</p><p>Kun nyt eduskuntavaalit lähestyvät, on äänestäjien syytä muistaa tuo vuoden 2013 toukokuinen äänestys liittoutumattomuus- ja liittoutuminen-käsitteestä. On syytä muistaa, mitä kukin kansanedustaja on äänestänyt Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittisesta asemasta. Näin etenkin vasemmalla laidalla Vasemmistoliitossa, Vihreissä ja SDP:ssä, joiden kansanedustajien olen kuullut eniten edelleen sanovan Suomen olevan sekä liittoutumattoman että myös sotilaallisesti liittoutumattoman.</p><p>Eduskuntaryhmittäin äänestys, että Suomi ei ole liittoutumaton sotilasliittojäsenyyteen saakka, meni seuraavasti:</p><p>Keskustan eduskuntaryhmä: 27 jaa-ääntä, 0 ei-ääntä.</p><p>Perussuomalaisten eduskuntaryhmä: 28 jaa-ääntä, 1 ei-ääntä.</p><p>Kansallisen kokoomuksen eduskuntaryhmä: 32 jaa-ääntä, 0 ei-ääntä.</p><p>Sosialidemokraattinen eduskuntaryhmä: 30 jaa-ääntä, 0 ei-ääntä.</p><p>Vihreä eduskuntaryhmä: 8 jaa-ääntä, 0 ei-ääntä.</p><p>Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä: 10 jaa-ääntä, 0 ei-ääntä.</p><p>Ruotsalainen eduskuntaryhmä: 9 jaa-ääntä, 0 ei-ääntä.</p><p>Kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä: 5 jaa-ääntä, 0 ei-ääntä.</p><p>Vasenryhmän eduskuntaryhmä: 0 jaa-ääntä, 2 ei-ääntä.</p><p>&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp; ****</p><p>Vasemmistoliiton, Vihreiden ja SDP:n riveissä yksikään kansanedustaja ei äänestänyt Suomen liittoutumattomuuden puolesta. Liittoutumis-käsitteen puolesta äänestivät mm. aikaisemmin voimakkaasti liittoutumattomuutta ajaneet Paavo Arhinmäki (vas.), Annika Lapintie (vas.) ja Silvia Modig (vas.). He eivät siis äänestäneet Suomen liittoutumattomuuden puolesta.</p><p>Irvokas on esimerkiksi kansanedustajaehdokas Silvia Modigin toiminta vuoden 2015 vaalikamppailussa. Kun hän ei kannattanut vuonna 2013 Suomen liittoutumattomuutta, niin vuonna 2015 hän lausui vaalikamppailun tiimellyksessä:</p><p>&rdquo;<em>Liittoutumattomuus on paras tapa edistää rauhaa.</em>&rdquo; ja Modig lisäsi: &rdquo;<em>Jos asiasta [liittoutumisesta] tehtäisiin selvitys, pitäisi ehdottomasti kuulla myös kansaa.</em>&rdquo; (<a href="https://www.pax.fi/2015-01/suomen-turvallisuuspolitiikan-suunta"><u>Pax 2015/01</u></a>).</p><p>Paavo Arhinmäki lausui vielä 29.6.2018 Twitterissä, että &rdquo;<em>Kyllä Suomen on hyvä olla neutraali</em>&rdquo; (<a href="https://twitter.com/paavoarhinmaki/status/1012596740346793984"><u>Twitter 29.6.2018</u></a>), vaikka hän ei äänestänyt jo vuonna 2013 Suomen liittoutumattomuuden puolesta.</p><p>Perussuomalaisista kansanedustajista vain Pertti Virtanen äänesti sen puolesta, että Suomi olisi liittoutumaton. Liittoutumis-käsitteen puolesta äänestivät mm. Jussi Halla-aho ja James Hirvisaari 26 muun kansanedustajan kanssa. He eivät siis äänestäneet Suomen liittoutumattomuuden puolesta.</p><p>Perussuomalaille tiedoksi, että Suomi on liittoutunut myös EU:hun ja se sopi hyvin ainakin vuoden 2013 perussuomalaisille kansanedustajille.</p><p>Halla-aho on mielenkiintoinen tapaus. Kun hän äänesti muiden perussuomalaisten tapaan ulkoasiainvaliokunnan selontekomietinnön ja hallituksen selonteon puolesta, hän samalla hyväksyi EU:n vahvan aseman Suomen turvallisuuden määrittäjänä ja vaikuttajana. Oliko hän EU:ta vastaan ja Suomen EU-eron puolella? Eipä ollut.</p><p>Perussuomalaisille EU-vastustus ja Suomen EU-ero ovat vain väline saada kannatusta kasvatetuksi. EU-ero ei ole poliittinen päämäärä. Laura Huhtasaaren euro- ja EU-eropuheet ovat vain laskelmoitua politikointia kannatuksen kasvattamiseksi. Vastaava on myös nyt Italiassa hallituksessa olevien puolueiden agenda. Italia ei eroa EU:sta eikä eurosta, vaikka hallituksen oikeistopopulistisilla puolueilla olisi erojen todelliseen ajamiseen oiva mahdollisuus.</p><p>&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp; ****</p><p>Suomi on siis virallisesti määrittelyt olevan sotilasliittoon kuulumaton, muttei enää liittoutumaton eikä edes sotilaallisesti liittoutumaton. Presidentti Niinistön sanat heinäkuussa ovat merkitsevät sotilaalliselle liittoutumiselle.</p><p>Suomi on sotilasliittoon kuulumaton maa -määritettä on kaikkien niiden kansanedustajien syytä käyttää, jotka ovat äänestäneet niiden asiakirjojen puolesta, joihin tuo kirjaus on tehty. Näitä ovat mm. Sipilän hallituksen hallitusohjelma, vuoden 2016 ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko ja vuoden 2017 puolustusselonteko.</p><p>Tuo on syytä muistaa, kun Suomessa on suuri pyrkimys ulko- ja turvallisuuspoliittiseen yksimielisyyteen. Kun suuri yksimielisyys on asetettu erityiseksi arvoksi, sen mukaan politiikkojen on syytä toimia myös liittoutunut-termin käytön suhteen.</p><p>Venäjä on muodostanut kannan Suomen sotilaallisesta liittoutumisesta Suomen solmimien puolustusyhteistyösopimusten perusteella. Merkittävimmät ovat Naton kanssa syyskuussa 2014 solmittu isäntämaasopimus (<a href="https://www.eduskunta.fi/FI/lakiensaataminen/valiokunnat/ulkoasiainvaliokunta/Documents/HNS%20MoU%20suomi.pdf"><u>Yhteisymmärryspöytäkirja 4.9.2014</u></a>) ja Suomen ja Ruotsin sekä Yhdysvaltain toukokuussa 2018 solmima sopimus (<u><a href="https://www.defmin.fi/files/4231/Trilateral_Statement_of_Intent.pdf">Trilateral Statement of Intent</a></u>). Venäjä tarkastelee noita sopimuksia ensitarkastelussa vain sotilaallisesta näkökulmasta. Miten ne vaikuttavat Venäjän turvallisuuteen.</p><p>Suomen ja Ruotsin sekä Yhdysvaltain toukokuussa 2018 solmiman sopimuksen ratkaisevaa merkittävyyttä Suomessa ei ole vielä ymmärretty. Mitä on sovittu ja mitä on sovittu periaatteena, ei ole paperilla.&nbsp; Ei Washingtonissa 8.5.2018 tykit paukkuneet ihan turhan päiten, kun puolustusministerit Peter Hultqvist ja Jussi Niinistö saapuivat puolustusministeri James Mattisin tykö allekirjoittamaan sopimusta.</p><p>Ruotsista saatujen tietojen mukaan Yhdysvalloilla ja Ruotsilla olisi ollut valmius saada sopimus valmiiksi ja allekirjoitetuksi jo aikaisemin, mutta Suomen presidentinvaalien vuoksi allekirjoitus tapahtui vaalien jälkeen. Asiaa ei haluttu vaalitaisteluun.</p><p>Noihin kahteen sopimukseen sekä Venäjän puolustusministeri Sergei Šoigu että yleisesikunnan päällikkö Valeri Gerasimov ovat eniten puuttuneet ja noita sopimuksia Venäjän sotilasjohto on eniten arvostellut.</p><p>Sotilaallisessa mielessä Venäjä pitää Suomea sotilaallisesti liittoutuneena. Tuosta asiasta ei ole epäselvyyttä Venäjän reagoinnin perusteella.</p><p>Miksi puolustusministeri Šoigu tuli julkisuuteen railakkaasti viikon päästä niistä Niinistön sanoista, joilla tasavallan presidentti ilmoitti Suomen olevan sotilaallisesti liittoutuneen Nato-kumppanuuden ja Suomen solmimien puolustusyhteistyösopimusten perusteella. Käsittelin asiaa tarkemmin kirjoituksessa otsikolla &rdquo;<em>Presidentti Niinistön ilmoittamana Suomi on nyt sotilaallisesti liittoutunut</em>&rdquo; (<a href="http://aripesonen1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/259406-presidentti-niiniston-ilmoittamana-suomi-on-nyt-sotilaallisesti-liittoutunut"><u>US-blogi 12.8.2018</u></a>).</p><p>Niinistön suulla Suomi sitoutui poliittisesti korkeimmalla mahdollisella tasolla tuohon toukokuiseen Suomi-Ruotsi-Yhdysvallat-sopimukseen. Kyse ei enää ollut vain Puolustusvoimien vähäpätöisestä teknisestä sopimuksesta.</p><p>Mitä Suomen poliittisesta sitoutumisesta tiukasti läntiseen puolustukseen on sitten seurannut? Venäjä ei enää näe Suomella olevan sitä asemaa suhteessa Venäjään kuin aikaisemmin. Asia tuli hyvin esille, kun Trumpin ja Putinin tapaamispaikka oli valinnassa. Venäjä kannatti Itävaltaa, Yhdysvallat Suomea. Käsittelin asiaa tarkemmin kirjoituksessa otsikolla &rdquo;<em>Trump-Putin-tapaamispaikkavalinnassa </em><em>Wienin ja Helsingin välillä Venäjä hävisi</em>&rdquo; (<a href="http://aripesonen1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/258571-trump-putin-tapaamispaikkavalinnassa-wienin-ja-helsingin-valilla-venaja-havisi"><u>US-blogi 23.7.2018</u></a>).</p><p>Itävalta on ottanut Suomen vanhan paikan. Hyvä, että Suomi on päässyt siitä viimein eroon.</p><p>&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp; ****</p><p>Olemme nyt pienten askelten politiikassa siinä pisteessä, että takaisin ei ole kääntymistä eikä ole syytäkään. Suomen puolustuksen tiivistyvä sotilaallinen länsi-integraatio on kaikkien osapuolten tiedossa. Suomen on oltava yhtenäinen ja sen vuoksi on Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittinen asema määriteltävä niin, että sitä määritelmää kaikki käyttävät: Suomi on sotilasliittoon kuulumaton maa.</p><p>Suomi ja Ruotsi etenevät yhdessä rinta rinnan. Erikseen maat eivät etene, vaikka Ruotsilla olisi siihen kyvykkyys. Ilman Ruotsin apua Suomesta ei olisi yksinetenijäksi. Ei ole ollut historiassa eikä ole myöskään tulevaisuudessa.</p><p>Puolustusministeri Peter Hultqvist on Ruotsin ulko- ja turvallisuuspolitiikan ykkösvetäjä. Vetäjä ei ole ulkoministeri Margot Wallström eikä pääministeri Stefan Löfven, vaan puolustusministeri Hultqvist. Löfven on jättänyt ulko- ja turvallisuuspolitiikan hoidon pääosin&nbsp;Hultqvistille. Hultqvist on Löfvenin tärkein luottoministeri.</p><p>Päinvastoin kuin historiassa, nyt Suomi ei ole vain seurannut Ruotsia viiveellä, vaan on ollut Ruotsin rinnalla. Kiitos siitä Suomen istuvalle hallitukselle on paikallaan ja erityisesti ulko- ja puolustusministereille. Näin ei olisi käynyt, jos hallituksessa olisi ollut SDP ja jos ulkoministerinä olisi Erkki Tuomioja. Eläisimme edelleen vanhaa kylmän sodan aikaista maailmaa.</p><p>Peter Hultqvistilla on hyvät suhteet Suomen puolustusministeri Jussi Niinistöön. Ei olisi, jos Hultqvistin sukujuuret eivät olisi äidin puolelta Kainuussa eikä hän tuntisi Suomea niin hyvin kuin tuntee. Hänen äitinsä on Kuusamosta Ruotsiin viety sotalapsi.</p><p>Jos aikaa, käykää lukemassa Peter Hultqvistin kirjoittama kirjoitus otsikolla &rdquo;<em>Finland värt att försvara</em>&rdquo;, suomennettua &rdquo;<em>Suomea kannattaa puolustaa</em>&rdquo; tai &rdquo;<em>Suomi on puolustamisen arvoinen</em>&rdquo; (<a href="https://www.regeringen.se/debattartiklar/2017/12/finland-vart-att-forsvara/"><u>Regeringen 6.12.2017</u></a>). Kirjoitus julkaistiin Suomen täyttäessä sata vuotta.</p><p>Hän ei kirjoittaisi noin, jos ei olisi viettänyt lapsuuden kesiä Kainuun korvissa alle 50 kilometrin päässä Neuvostoliiton rajasta.</p><p>Kiitos siis Hultqvistille siitä, että pitänyt Suomea mukana.</p><p>&nbsp;</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> "Jaakonsaari esittää sunnuntaina julkaistussa sanomalehti Kalevan haastattelussa, että sana liittoutumattomuus hylättäisiin jo syksyllä eduskunnalle annettavassa ulko- ja turvallisuuspoliittisessa selonteossa." (Turun Sanomat 28.3.2004).

"Eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Liisa Jaakonsaari olisi valmis luopumaan liittoutumattomuudesta ulko- ja turvallisuuspolitiikan määrittelyssä." (MTV3 28.3.2004).

Molempien lehtijuttujen otsikot olivat ”Jaakonsaari hylkäisi liittoutumattomuus-sanan”.

Liisa Jaakonsaari (sd.) oli tuolloin vuonna 2004 eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja. Jaakonsaari oli antanut kotiseutunsa Kaleva-lehdelle haastattelun, joka julkaistiin sunnuntaina 28.3.2004 otsikolla ”Liisa Jaakonsaari hautaisi liittoutumattomuuden”. Tuo juttu ei enää löydy netistä, mutta minulla se vielä on pdf-tulosteena.

Elettiin siis vuotta 2004. Maassa oli Keskustan, SDP:n ja RKP:n muodostama punamultahallitus pääministeri Matti Vanhasen (kesk.) johtamana. Presidenttinä oli Tarja Halonen ja punamultahallituksen ulkoministerinä Erkki Tuomioja (sd.). Vanhasen hallituksen hallitusohjelman päivämäärällä 24.6.2003 voi käydä lukemassa täältä.

Hallitusohjelmaan on kirjattu Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittinen asema seuraavasti: ”Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikka perustuu sotilaalliseen liittoutumattomuuteen ja uskottavaan maanpuolustukseen, jonka oleellinen osa on yleinen asevelvollisuus.

Itä-Euroopan turvallisuustilanne oli juuri muuttunut. Virosta, Latviasta, Liettuasta, Bulgariasta, Romaniasta, Slovakiasta ja Sloveniasta oli tullut Naton täysivaltaisia jäsenmaita maanantaina 29.3.2004. Nato oli laajentunut seitsemällä uudella jäsenmaalla Suomen ja Ruotsin pysyessä edelleen puolustusliiton ulkopuolella.

Suomi presidentti Halosen johdolla suhtautui yhtä kielteisesti kuin Venäjä Naton Baltia-laajenemiseen. Halonen ei tukenut Baltian maiden Nato-jäsenyyttä. Olen käsitellyt tarkemmin tuota asiaa kirjoituksessa otsikolla ”Kylmän sodan jälkeen Venäjä ja Suomi halusivat Itä-Euroopan Naton ulkopuolelle” (US-blogi 30.4.2018).

                                                                                              ****

Vanhasen hallitusohjelmasta löytyy myös teksti: ”Hallitus arvioi Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan kokonaisuutta laajemmin vuonna 2004 valmistuvassa turvallisuus- ja puolustuspoliittisessa selonteossa.

Selonteon valmistelu alkoikin pian hallituksen muodostamisen jälkeen. Edellinen selonteko oli valmistunut vuonna 1997. Euroopan turvallisuustilanne oli muuttunut perusteiltaan täysin Naton kahden laajenemiskierroksen myötä. Suomi kuten myös Ruotsi eivät kuitenkaan olleet osoittaneet erityistä reagointia Euroopan muuttuneeseen turvallisuustilanteeseen. Myöskään Vanhasen hallitus ei osoittanut.

Selonteko nimellä ”Suomen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka 2004” valmistui päivämäärällä 24.9.2004 (Suomen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka 2004, Valtioneuvoston kanslian julkaisusarja 16/2004).

Eduskunnan ulkoasiainvaliokunta valmisteli ja käsitteli selontekoa puheenjohtaja Liisa Jaakonsaaren johdolla keväällä 2004. Jaakonsaari oli ajoittanut hyvin sanomalehti Kalevalle antamansa haastattelun, kun seuraavana päivänä Nato laajeni seitsemällä uudella jäsenvaltiolla.

Yle uutisoi jo maliskuussa 2004 tulevan Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittisen aseman, jonka Liisa Jaakonsaari oli saattanut julkisuuteen haluamanaan ja jonka isänä häntä voidaan pitää.

Jaakonsaari: Suomi on jo liittoutunut” -jutussa kirjoitetaan (Yle 29.3.2004):

Suomessa ei hänen [Liisa Jaakonsaaren] mukaansa olla vielä täysin tajuttu, kuinka riippuvainen Suomi ja EU ovat alueensa ulkopuolisista asioista.”

Viisaita sanoja jo vuonna 2004. Noiden sanojen viisauden lausumisajankohtana me tiedämme nyt, kun valtaosa suomalaispoliitikoista on tullut samalle kannelle vuosikymmen myöhemmin.

                                                                                              ****

Jaakonsaari sai aikaan Suomessa ulko- ja turvallisuuspoliittisen mylläkän. Kuinka demari voikaan esittää mitään tuollaista Tarja Halosen ja Erkki Tuomiojan Suomessa!

Jaakonsaari tuli tuossa poliittisessa mylläkässä tyrmätyksi. Hänen liittoutumattomuus- ja liittoutuminen-käsitteet liitettiin suoraan Suomen Nato-jäsenyyden ajamiseen. Jaakonsaaren liittoutumattomuus- ja liittoutuminen-käsitteitä kiistivät etenkin ne poliitikot, jotka kiihkeimmin vastustivat Suomen Nato-jäsenyyttä.

Vuonna 2005 Euroopan Investointipankin varapääjohtaja ja vuoden 2006 presidentinvaalien ehdokas Sauli Niinistö yhtyi Jaakonsaaren ajatuskulkuun Suomen liittoutumisesta: ”Niinistö pitääkin valtionjohdon hellimää liittoutumattomuusoppia sinisilmäisenä ja kohtalokkaana.” (Turun Sanomat 15.12.2005).

Pääministeri Vanhanen torjui sunnuntaina 28.3.2004 Ylen radiouutisten pääministerin haastattelutunnilla Suomen olevan liittoutuneen. Vanhanen korosti radiossa vahvoin sanakääntein, että Suomi pysyy sotilaallisesti liittoutumattomana.

Vanhanen torjuu liit­tou­tu­mat­to­muu­den hautaamisen” oli uutisotsikko Kalevassa heti Jaakonsaaren sunnuntaisen puheenvuoron ja pääministerin haastattelutunnin jälkeen (Kaleva 28.3.2004). Vanhanen yhdisti Kalevan sivuilla sotilaallisen liittoutumattomuuden ja kuulumaattomuuden sotilasliittoon näin: ”Maailmalla asia ymmärretään Vanhasen mukaan siten, että jos ei kuulu sotilaalliseen liittokuntaan, on sotilaallisesti liittoutumaton.

Myös kansanedustaja ja ulkoasiainvaliokunnan jäsen Anneli Jäätteenmäki kiisti jyrkästi, että Suomi olisi liittoutunut EU:n turvallisuus- ja puolustuspoliittisen yhteistyön myötä (Yle 30.3.2004).

Samaan kuoroon monen muun poliitikon tavoin liittyi myös Vasemmistoliiton puheenjohtaja Suvi-Anne Siimes.

Siimes kyselee, miten yhden hallituspuoleen keskeinen vaikuttaja voi puhua hallitusohjelman vastaisesti ja vetääkö Jaakonsaari Naton markkinointikampanjaa. Siimeksen mielestä Jaakonsaari yrittää puheillaan alentaa sotilaallisen liittoutumisen kynnystä." (Yle 29.3.2004).

Tosin myöhemmin vuoden 2006 puheenjohtajaeron jälkeen Siimestä on pidetty Nato-jäsenyyden kannattajana. On esitetty, että eroon osaltaan johti Suvi-Anne Siimeksen ja Vasemmistoliiton kantojen erot suhtautumisessa sotilasliittoihin ja liittoutumattomuuteen.

Palaan hallitusohjelman vastaiseen puhumiseen vielä myöhemmin tässä kirjoituksessa myös Vasemmistoliiton osalta.

Noin yleensä edelläkävijät - tässä tapauksessa Liisa Jaakonsaari - tyrmätään kantojaan hitaasti muuttavassa Suomessa. Tyrmätään etenkin ulko- ja turvallisuuspolitiikassa.

24.9.2004 valmistunut Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittinen selosteko kirjasi Suomen liittoutumattomuusasian seuraavasti:

Suomi kehittää puolustuskykyään sotilaallisesti liittoutumattomana maana turvallisuusympäristönsä, erityisesti pohjoiseen Eurooppaan vaikuttavia muutoksia seuraten.

Baltian maista selonteko kirjaa puolestaan seuraavasti:

Baltian maat katsovat liittoutumisen vähentäneen olennaisesti niihin kohdistuvaa sotilaallista uhkaa, ja Naton jäseninä niiden uusi doktriini perustuu kollektiiviseen puolustukseen.

                                                                                              ****

Suomen liittoutumisasia katosi Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittisesta keskustelusta vuosikymmeneksi vuoteen 2013 saakka. Vuoden 2004 keskustelun sysäys tuli Naton laajenemisesta ja sen myötä Euroopan turvallisuusperusteiden muuttumisesta. Sen sijaan vuosina 2012-2013 käydylle Suomen liittoutumiskeskustelulle ei ollut vastaavaa selkeään ulkopuolista sysäystä.

Vuosien 2004-2013 välillä tehtiin selonteot turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaan liittyen vuonna 2009 (Suomen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka 2009, Valtioneuvoston kanslian julkaisusarja 11/2009) ja 2012 (Suomen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka 2012, Valtioneuvoston kanslian julkaisusarja 5/2012).

Suomen hallitus oli vaihtunut vuoden 2011 eduskuntavaalien jälkeen. Vaivoin saatiin pystyyn Kokoomuksen, SDP:n, RKP:n, Vasemmistoliiton, Vihreiden ja Kristillisdemokraattien muodostama ns. sixpack-hallitus, jota johti Jyrki Katainen (kok.). Kataisen hallituksen hallitusohjelman päivämäärällä 22.6.2011 voi käydä lukemassa täältä.

Hallitusohjelmaan oli kirjattu Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittinen asema seuraavasti: ”Suomi on sotilasliittoon kuulumaton maa ja harjoittaa yhteistyötä Naton kanssa sekä ylläpitää mahdollisuutta hakea Nato-jäsenyyttä. Suomi ei tämän hallituksen aikana valmistele Nato-jäsenyyden hakemista.

Jälkimmäinen lause oli vasemmistoliiton vaatimus hallitusohjelmaan.

Sekä vuoden 2009 Vanhasen kakkoshallituksen että vuoden 2012 Kataisen hallituksen turvallisuus- ja puolustuspoliittisessa selonteossa Suomi kirjattiin jo sotilasliittoon kuulumatomaksi maaksi ilman, että Suomi olisi sotilaallisesti liitoutumaton. Vuoden 2012 selontekoon kirjattiin tosin vielä: ”Puolustusyhteistyö ei siis merkitse sotilaallista liittoutumista tai Suomen turvallisuuspoliittisten perusratkaisujen muuttumista.” Puolustusyhteistyöllä tarkoitettiin yhteistyötä mm. Naton ja Nato-maiden kanssa.

Nyt puolustusyhteistyö merkitsee presidentti Niinistön ilmoittamana sotilaallista liittoutumista. Niinistö esitti tuon kantansa selväsanaisesti Trumpin ja Putinin heinäkuisen Helsinki-tapaamisen yhteydessä (Yle Areena, 1.01-1.25).

Kataisen hallituksen laatima selosteko meni seuraavaksi eduskunnan ja eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan käsittelyyn. Vuoden 2011 eduskuntavaalien jälkeen ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja oli Timo Soini (ps.), oppositiopoliitikko siis.

                                                                                              ****

Soinin johdolla ulkoasiainvaliokunta määritteli Suomen liittoutumattomuuden ja samalla myös sotilaallisen liittoutumattomuuden uudelleen. Soini sai valiokunnassa nyt yhdeksän vuoden jälkeen läpi sen, mitä ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Liisa Jaakonsaari ajoi vuonna 2004, mutta mihin Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittinen päätöksenteko ei ollut vielä siihen valmis.

Ulkoasiainvaliokunta antoi selonteosta 26.4.2013 valmistuneen mietinnön (Ulkoasiainvaliokunnan mietintö UaVM 1/2013 vp), joka toteaa monipolvisesti, että Suomen sotilaallinen liittoutumattomuus ei käytännössä ole enää täysin mahdollista, koska Suomi on riippuvainen monista yhteistyömuodoista. Valiokunta arvosteli hallituksen turvallisuus- ja puolustuspoliittista selontekoa seuraavasti:

Selonteon puutteena voi pitää sitä, ettei kansainvälisen verkottumisen ja kansallisen riippumattomuuden välistä kysymystä ole siinä riittävästi analysoitu. Valiokunta katsoo, että Suomen tulee pyrkiä aktiivisesti vahvistamaan verkottumista niin, että voimme turvata niin rauhanaikana kuin kriisitilanteessa kokonaisturvallisuuden ja puolustuksen tarvitsemat voimavarat tarvittaessa kansainvälisen yhteistoiminnan kautta.

Vastaavaa Suomen liittoutumiseen liittyvien toimien suitustutusta on koko mietintö. Liittoutumis-sanaa on korvattu sanoilla verkottumien, yhteistoiminta jne.

Mietinnön valmistuttua Ylen juttu otsikolla ”Soini liittoutumattomuudesta: ’Sitä ei enää ole’" vuoden 2013 alkupuolella kuvaa Soinin johtamana aikaansaatua linjamuutosta (Yle 6.5.2013):

Suomi on luopumassa perinteisestä liittoutumattomuus-käsitteestä. Suomi ei kuulu sotilasliittoihin mutta ei myöskään ole täysin liittoutumaton. Eduskunta käsittelee huomenna turvallisuus- ja puolustuspoliittista selontekoa. Ulkoasianvaliokunta toteaa mietinnössään, että ’sotilaallinen liittoutumattomuus ei käytännössä ole enää täysin mahdollista keskinäisriippuvuuksien vuoksi".

Tuon ajatuksen isä on tosiasiallisesti Liisa Jaakonsaari jo vuonna 2004.

Niin, se on eduskunnan ulkoasianvaliokunnan yksimielinen kanta, ja se kuvastaa tosiasiallista tilannetta, että täydellinen liittoutumattomuus nykymaailmassa ei ole enää todellisuutta.”, Soini totesi vielä varmemmaksi vakuudeksi Ylelle.

Tuo kaikki tapahtui siis ajankohtana, jolloin hallituksessa istuivat Vasemmistoliitto, Vihreät ja SDP, jotka tunnetaan Suomen liittoutumattomuden puolustajina ja Suomen Nato-jäsenyyden vastustajina.

                                                                                              ****

Selonteon käsittely eduskunnan täysistuntosalissa osoitti, kuinka yksimielisesti Suomen eduskunta korkeimpana poliittisena päättäjänä luopui viimein Suomen liittoutumattomuudesta. Suomi oli sotilasliittoon - siis Natoon - kuulumaton, mutta liittoutunut. Tosiasiallisesti myös jo tuolloin siis sotilaallisesti liittoutunut, kun lukee ulkoasianvaliokunnan kirjaamia niitä läntisiä organisaatioita, jotka ovat sotilaallisia ja joiden kanssa Suomi harjoittaa tiivistä yhteistoimintaa.

Suomen liittoutumattomuus hylättiin 8.5.2013 istuntosalin täysistuntoäänestyksessä käytännössä yksimielisesti. 149 kansanedustajaa äänesti kansanedustaja Markus Mustajärven (vr.) esittämää ”Suomi on liittoutumaton maa niin kauan, kun se ei ole sotilasliiton jäsen” -määritettä vastaan. Vain kolme kansanedustajaa äänesti Mustajärven esityksen puolesta.

Joko ollaan liittoutunut tai liittoutumaton. Mustajärvi asetti äänestysasian taitavasti niin, että se oli sidottu sotilasliiton jäsenyyteen ja sitä kautta sotilaalliseen liittoutumiseen.

Harvoin eduskunta on ollut näin yksimielinen näin keskeisestä Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan määritteestä. Ei koskaan.

Tuon äänestyksen jälkeen suomalaisministerillä on ollut hyvä selkeänoja torjua venäläispoliitikkojen ne kannanotot, joissa he määrittelivät Suomen puolueettomaksi tai liittoutumattomaksi. Venäläiskannanottoja ei kuitenkaan ole erityisemmin torjuttu, vaan niistä on vaiettu.

149 kansanedustajan nimet löytyvät eduskunnan sivuilta (Äänestys 4 klo. 14:15 Istunto 50/08.05.2013 klo. 14:05).

Kun nyt eduskuntavaalit lähestyvät, on äänestäjien syytä muistaa tuo vuoden 2013 toukokuinen äänestys liittoutumattomuus- ja liittoutuminen-käsitteestä. On syytä muistaa, mitä kukin kansanedustaja on äänestänyt Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittisesta asemasta. Näin etenkin vasemmalla laidalla Vasemmistoliitossa, Vihreissä ja SDP:ssä, joiden kansanedustajien olen kuullut eniten edelleen sanovan Suomen olevan sekä liittoutumattoman että myös sotilaallisesti liittoutumattoman.

Eduskuntaryhmittäin äänestys, että Suomi ei ole liittoutumaton sotilasliittojäsenyyteen saakka, meni seuraavasti:

Keskustan eduskuntaryhmä: 27 jaa-ääntä, 0 ei-ääntä.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmä: 28 jaa-ääntä, 1 ei-ääntä.

Kansallisen kokoomuksen eduskuntaryhmä: 32 jaa-ääntä, 0 ei-ääntä.

Sosialidemokraattinen eduskuntaryhmä: 30 jaa-ääntä, 0 ei-ääntä.

Vihreä eduskuntaryhmä: 8 jaa-ääntä, 0 ei-ääntä.

Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä: 10 jaa-ääntä, 0 ei-ääntä.

Ruotsalainen eduskuntaryhmä: 9 jaa-ääntä, 0 ei-ääntä.

Kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä: 5 jaa-ääntä, 0 ei-ääntä.

Vasenryhmän eduskuntaryhmä: 0 jaa-ääntä, 2 ei-ääntä.

                                                                                              ****

Vasemmistoliiton, Vihreiden ja SDP:n riveissä yksikään kansanedustaja ei äänestänyt Suomen liittoutumattomuuden puolesta. Liittoutumis-käsitteen puolesta äänestivät mm. aikaisemmin voimakkaasti liittoutumattomuutta ajaneet Paavo Arhinmäki (vas.), Annika Lapintie (vas.) ja Silvia Modig (vas.). He eivät siis äänestäneet Suomen liittoutumattomuuden puolesta.

Irvokas on esimerkiksi kansanedustajaehdokas Silvia Modigin toiminta vuoden 2015 vaalikamppailussa. Kun hän ei kannattanut vuonna 2013 Suomen liittoutumattomuutta, niin vuonna 2015 hän lausui vaalikamppailun tiimellyksessä:

Liittoutumattomuus on paras tapa edistää rauhaa.” ja Modig lisäsi: ”Jos asiasta [liittoutumisesta] tehtäisiin selvitys, pitäisi ehdottomasti kuulla myös kansaa.” (Pax 2015/01).

Paavo Arhinmäki lausui vielä 29.6.2018 Twitterissä, että ”Kyllä Suomen on hyvä olla neutraali” (Twitter 29.6.2018), vaikka hän ei äänestänyt jo vuonna 2013 Suomen liittoutumattomuuden puolesta.

Perussuomalaisista kansanedustajista vain Pertti Virtanen äänesti sen puolesta, että Suomi olisi liittoutumaton. Liittoutumis-käsitteen puolesta äänestivät mm. Jussi Halla-aho ja James Hirvisaari 26 muun kansanedustajan kanssa. He eivät siis äänestäneet Suomen liittoutumattomuuden puolesta.

Perussuomalaille tiedoksi, että Suomi on liittoutunut myös EU:hun ja se sopi hyvin ainakin vuoden 2013 perussuomalaisille kansanedustajille.

Halla-aho on mielenkiintoinen tapaus. Kun hän äänesti muiden perussuomalaisten tapaan ulkoasiainvaliokunnan selontekomietinnön ja hallituksen selonteon puolesta, hän samalla hyväksyi EU:n vahvan aseman Suomen turvallisuuden määrittäjänä ja vaikuttajana. Oliko hän EU:ta vastaan ja Suomen EU-eron puolella? Eipä ollut.

Perussuomalaisille EU-vastustus ja Suomen EU-ero ovat vain väline saada kannatusta kasvatetuksi. EU-ero ei ole poliittinen päämäärä. Laura Huhtasaaren euro- ja EU-eropuheet ovat vain laskelmoitua politikointia kannatuksen kasvattamiseksi. Vastaava on myös nyt Italiassa hallituksessa olevien puolueiden agenda. Italia ei eroa EU:sta eikä eurosta, vaikka hallituksen oikeistopopulistisilla puolueilla olisi erojen todelliseen ajamiseen oiva mahdollisuus.

                                                                                              ****

Suomi on siis virallisesti määrittelyt olevan sotilasliittoon kuulumaton, muttei enää liittoutumaton eikä edes sotilaallisesti liittoutumaton. Presidentti Niinistön sanat heinäkuussa ovat merkitsevät sotilaalliselle liittoutumiselle.

Suomi on sotilasliittoon kuulumaton maa -määritettä on kaikkien niiden kansanedustajien syytä käyttää, jotka ovat äänestäneet niiden asiakirjojen puolesta, joihin tuo kirjaus on tehty. Näitä ovat mm. Sipilän hallituksen hallitusohjelma, vuoden 2016 ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko ja vuoden 2017 puolustusselonteko.

Tuo on syytä muistaa, kun Suomessa on suuri pyrkimys ulko- ja turvallisuuspoliittiseen yksimielisyyteen. Kun suuri yksimielisyys on asetettu erityiseksi arvoksi, sen mukaan politiikkojen on syytä toimia myös liittoutunut-termin käytön suhteen.

Venäjä on muodostanut kannan Suomen sotilaallisesta liittoutumisesta Suomen solmimien puolustusyhteistyösopimusten perusteella. Merkittävimmät ovat Naton kanssa syyskuussa 2014 solmittu isäntämaasopimus (Yhteisymmärryspöytäkirja 4.9.2014) ja Suomen ja Ruotsin sekä Yhdysvaltain toukokuussa 2018 solmima sopimus (Trilateral Statement of Intent). Venäjä tarkastelee noita sopimuksia ensitarkastelussa vain sotilaallisesta näkökulmasta. Miten ne vaikuttavat Venäjän turvallisuuteen.

Suomen ja Ruotsin sekä Yhdysvaltain toukokuussa 2018 solmiman sopimuksen ratkaisevaa merkittävyyttä Suomessa ei ole vielä ymmärretty. Mitä on sovittu ja mitä on sovittu periaatteena, ei ole paperilla.  Ei Washingtonissa 8.5.2018 tykit paukkuneet ihan turhan päiten, kun puolustusministerit Peter Hultqvist ja Jussi Niinistö saapuivat puolustusministeri James Mattisin tykö allekirjoittamaan sopimusta.

Ruotsista saatujen tietojen mukaan Yhdysvalloilla ja Ruotsilla olisi ollut valmius saada sopimus valmiiksi ja allekirjoitetuksi jo aikaisemin, mutta Suomen presidentinvaalien vuoksi allekirjoitus tapahtui vaalien jälkeen. Asiaa ei haluttu vaalitaisteluun.

Noihin kahteen sopimukseen sekä Venäjän puolustusministeri Sergei Šoigu että yleisesikunnan päällikkö Valeri Gerasimov ovat eniten puuttuneet ja noita sopimuksia Venäjän sotilasjohto on eniten arvostellut.

Sotilaallisessa mielessä Venäjä pitää Suomea sotilaallisesti liittoutuneena. Tuosta asiasta ei ole epäselvyyttä Venäjän reagoinnin perusteella.

Miksi puolustusministeri Šoigu tuli julkisuuteen railakkaasti viikon päästä niistä Niinistön sanoista, joilla tasavallan presidentti ilmoitti Suomen olevan sotilaallisesti liittoutuneen Nato-kumppanuuden ja Suomen solmimien puolustusyhteistyösopimusten perusteella. Käsittelin asiaa tarkemmin kirjoituksessa otsikolla ”Presidentti Niinistön ilmoittamana Suomi on nyt sotilaallisesti liittoutunut” (US-blogi 12.8.2018).

Niinistön suulla Suomi sitoutui poliittisesti korkeimmalla mahdollisella tasolla tuohon toukokuiseen Suomi-Ruotsi-Yhdysvallat-sopimukseen. Kyse ei enää ollut vain Puolustusvoimien vähäpätöisestä teknisestä sopimuksesta.

Mitä Suomen poliittisesta sitoutumisesta tiukasti läntiseen puolustukseen on sitten seurannut? Venäjä ei enää näe Suomella olevan sitä asemaa suhteessa Venäjään kuin aikaisemmin. Asia tuli hyvin esille, kun Trumpin ja Putinin tapaamispaikka oli valinnassa. Venäjä kannatti Itävaltaa, Yhdysvallat Suomea. Käsittelin asiaa tarkemmin kirjoituksessa otsikolla ”Trump-Putin-tapaamispaikkavalinnassa Wienin ja Helsingin välillä Venäjä hävisi” (US-blogi 23.7.2018).

Itävalta on ottanut Suomen vanhan paikan. Hyvä, että Suomi on päässyt siitä viimein eroon.

                                                                                              ****

Olemme nyt pienten askelten politiikassa siinä pisteessä, että takaisin ei ole kääntymistä eikä ole syytäkään. Suomen puolustuksen tiivistyvä sotilaallinen länsi-integraatio on kaikkien osapuolten tiedossa. Suomen on oltava yhtenäinen ja sen vuoksi on Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittinen asema määriteltävä niin, että sitä määritelmää kaikki käyttävät: Suomi on sotilasliittoon kuulumaton maa.

Suomi ja Ruotsi etenevät yhdessä rinta rinnan. Erikseen maat eivät etene, vaikka Ruotsilla olisi siihen kyvykkyys. Ilman Ruotsin apua Suomesta ei olisi yksinetenijäksi. Ei ole ollut historiassa eikä ole myöskään tulevaisuudessa.

Puolustusministeri Peter Hultqvist on Ruotsin ulko- ja turvallisuuspolitiikan ykkösvetäjä. Vetäjä ei ole ulkoministeri Margot Wallström eikä pääministeri Stefan Löfven, vaan puolustusministeri Hultqvist. Löfven on jättänyt ulko- ja turvallisuuspolitiikan hoidon pääosin Hultqvistille. Hultqvist on Löfvenin tärkein luottoministeri.

Päinvastoin kuin historiassa, nyt Suomi ei ole vain seurannut Ruotsia viiveellä, vaan on ollut Ruotsin rinnalla. Kiitos siitä Suomen istuvalle hallitukselle on paikallaan ja erityisesti ulko- ja puolustusministereille. Näin ei olisi käynyt, jos hallituksessa olisi ollut SDP ja jos ulkoministerinä olisi Erkki Tuomioja. Eläisimme edelleen vanhaa kylmän sodan aikaista maailmaa.

Peter Hultqvistilla on hyvät suhteet Suomen puolustusministeri Jussi Niinistöön. Ei olisi, jos Hultqvistin sukujuuret eivät olisi äidin puolelta Kainuussa eikä hän tuntisi Suomea niin hyvin kuin tuntee. Hänen äitinsä on Kuusamosta Ruotsiin viety sotalapsi.

Jos aikaa, käykää lukemassa Peter Hultqvistin kirjoittama kirjoitus otsikolla ”Finland värt att försvara”, suomennettua ”Suomea kannattaa puolustaa” tai ”Suomi on puolustamisen arvoinen” (Regeringen 6.12.2017). Kirjoitus julkaistiin Suomen täyttäessä sata vuotta.

Hän ei kirjoittaisi noin, jos ei olisi viettänyt lapsuuden kesiä Kainuun korvissa alle 50 kilometrin päässä Neuvostoliiton rajasta.

Kiitos siis Hultqvistille siitä, että pitänyt Suomea mukana.

 

]]>
23 http://aripesonen1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/259650-suomen-sotilaallisesta-liittoutumattomuudesta-luopumisen-lyhyt-historia#comments Kotimaa Nato Sotilaallinen liittoutumattomuus Turpo Ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko Venäjän uhka Sat, 18 Aug 2018 13:40:32 +0000 Ari Pesonen http://aripesonen1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/259650-suomen-sotilaallisesta-liittoutumattomuudesta-luopumisen-lyhyt-historia
Kieli keskellä suuta – Suomen idänsuhteet ja Länsi 1957 http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/259562-kieli-keskella-suuta-suomen-idansuhteet-ja-lansi-1957 <p><strong>Kieli keskellä suuta &ndash; Suomen idänsuhteet ja Länsi 1957</strong></p><p><em>Venäjä, Länsi, NATO, sota &ndash; ja Suomen rauhantahto</em></p><p>*</p><p><strong><em>Suomen suurvaltapoliittinen pelitila ja liikkumavara</em></strong><em> vuoden 1957 aikaan tri <strong>Juhani Suomen</strong> Urho Kekkonen &ndash;elämäkerran (1956-1962) mukaan.</em></p><p>*</p><p><strong>SDP kokoontui huhtikuussa 1957</strong> ylimääräiseen puoluekokouksen Helsinkiin.&nbsp; Tapahtuma kytkeytyi puolueen yhä syvenevään kahtiajakoon.&nbsp; Sen kannalta ratkaisevana pidettiin uuden puheenjohtajan valintaa, joka oli edessä <strong>Emil Skogin</strong> kieltäydyttyä jatkamasta tehtävässä.&nbsp; Äärimmäisen tasaväkisessä vaalissa uudelleen politiikkaan palannut <strong>Väinö Tanner</strong> löi vastaehdokkaakseen nostetun <strong>K.A. Fagerholmin</strong> yhden edustajaäänen enemmistöllä.</p><p>Äänestyksen myötä ratkesi myös puolueen suunta.&nbsp; Lopputulos oli oikeistolaisen ryhmittymän, nk. leskiläisten voitto.&nbsp; Puolueriidan aikana Tanner oli ajautunut kiistattomaan yhteistyösuhteeseen heidän kanssaan.&nbsp; Vähemmistöön jääneet nk skogilaiset, joista monet olivat aikanaan edustaneet puolueen oikeata siipeä, löysivät nyt yllättäen itsensä vasemmalta.&nbsp; Vaalin tapahduttua vähemmistöön jääneet marssivat ulos kokouksesta eivätkä enää osallistuneet puolue-elinten vaaliin.&nbsp; Näin puolue jäi leskisläisten käsiin.&nbsp; Heihin lukeutui myös uudeksi puoluesihteeriksi valittu <strong>Kaarlo Pitsinkin. </strong>&nbsp;Vaalitapahtumien vuoksi SDP oli tosiasiallisesti hajonnut, vaikkei kumpikaan ryhmittymä sitä vielä julkisesti halunnut tunnustaa.</p><p>Heti puoluekokouksen jälkeen, 25.4.1957, Fagerholm esitti presidentti Kekkoselle eronpyynnön.&nbsp; Hän perusteli sitä &rdquo;puoluekokouksen jälkeen syntyneellä kestämättömällä tilanteella&rdquo;.&nbsp; Fagerholm vetosi siihen, että hallituksen sosiaalidemokraattisista ministereistä vain yksi edusti leskisläisiä, mutta peräti neljä kuului skogilaisryhmän johtoon.</p><p>Muitakin syitä toki oli. Fagerholm oli hyvin selvillä siitä, ettei hän Tannerin puheenjohtajakaudella saisi missään tapauksessa jatkaa pitkään pääministerinä.&nbsp; Myös Tannerin valintaan liittyvät ulkopoliittiset rasitteet ja Neuvostoliiton-suhteiden hoitamisen vaikeutuminen olivat Fagerholmin tiedossa.&nbsp; Ennen kaikkea eronpyyntö oli kuitenkin nähtävä painostuskinona, jolla SDP:n uusi johto yritettiin pakottaa sovintoneuvotteluihin vähemmistön kanssa.</p><p>Muodolliselta kannalta Fagerholmin hallituksen eronpyyntö oli erikoislaatuinen, sillä se ei ollut saanut nimenomaista epäluottamuslausetta sen enempää eduskunnan kuin minkään puolueen päättäviltä elimiltäkään&nbsp; Tähän vedoten Kekkonen pyysi hallitusta hoitamaan tehtäviään toistaiseksi, &rdquo;kuin ei olisi eroa jättänytkään&rdquo;.&nbsp; Tämä oli tärkeää yksinomaan jo valtiontaloudellisista syistä: Kekkosen tärkeänä pitämät vakauttamisneuvottelut olivat yhä kesken ja maan talous samanaikaisesti ajautumassa umpikujaan.</p><p>Kekkonen piti tilannetta huolestuttavana. &hellip;</p><p>&hellip;Erityisen tärkeäksi Kekkonen koki Fagerholmin ministeristön säilyttämisen nimenomaan ulkopoliittisista syitä&hellip;</p><p>Erityistä painoa tälle näkökohdalle antoi SNTL:n Ministerineuvoston puheenjohtajan (pääministeri) <strong>N.A. Bulganinin</strong> ja NKP:n Keskuskomitean 1. sihteerin (pääsihteeri) <strong>N.S. Hrushtshevin</strong> lähestyvä Suomen-vierailu.</p><p>&hellip;Kolme päivää myöhemmin (25.5.1957) V.J. Sukselainen muodosti (kuitenkin) keskustalaisen vähemmistöhallituksen.&nbsp; Syynä oli osittain SDP:n sisäinen tilanne: osa puolueen vaikuttajista havitteli oppositioon, ja osa tavoitteli hallitusrintaman laajentamista kokoomuksen suuntaan.&nbsp; Seurauksena oli epämääräinen neuvottelulinja, jossa tietoisesti vältettiin sitovien vastausten antamista ja pelattiin aikaa.&nbsp; Sukselaisella ei ollut aikaa odottaa.&nbsp; Etenkin, kun Kekkonen vielä hoputti ratkaisua ulkopoliittisista syistä:&nbsp;</p><p>Moskovasta saapuneet viestit kun kertoivat Bulganinin ja Hrushtshevin harkitsevan runsaan viikon kuluttua alkavaksi suunnitellun Suomen-vierailun siirtämistä hallituspulan vuoksi.</p><p><strong><em>Lähde:</em></strong></p><p><strong><em>Juhani Suomi: Kriisien aika.&nbsp; Urho Kekkonen 1956-1962, s. 31-37.</em></strong></p><p>*</p><p><strong>Tehdessään vuodenvaihteessa 1956-1957 yhteenvetoa</strong> (vuoden 1956 aikana: mm. valinta presidentiksi, yleislakko, hallituskriisi, Karjalan palautushankkeet, Suezin kriisi, Unkarin kansannousu ja NL:n suorittama miehitys..) tapahtuneesta Kekkonen ei voinut olla hämmästelemättä, miten nopeasti olosuhteet maailmassa olivat muuttuneet ja rauhantoiveet haipuneet. Tilanne oli hänen mielestään huolestuttava.&nbsp; Ennen muuta sen vuoksi, &rdquo;että nyt on maailmassa niin monia ruutitynnyreitä, joista maailmanpalo voi mahdollisesti leimahtaa liekkiin, vaikkei kukaan sitä haluaisikaan&rdquo;.</p><p><strong><em>Lähde: Suomi: emt. s. 73.</em></strong></p><p>*</p><p><strong>Helmikuun puolivälissä 1956</strong> &ndash; juuri Suomen presidentinvaalin alla &ndash; alkanut Neuvostoliiton Kommunistisen Puolueen (NKP) 20. edustajakokous näytti avaavan Suomen puolueettomuuspolitiikalla ja sen vahvistamiselle aivan uusia mahdollisuuksia.&nbsp; Jo 14.2. Keskuskomitean 1. sihteeri <strong>Nikita S. Hrushtshev</strong> luonnehti Suomea Itävallan lailla puolueettomaksi valtioksi.&nbsp; Sama toistui edustajakokouksen yksimielisesti hyväksymässä päätöslauselmassa.&nbsp; Siinä vaadittiin ystävyyssuhteiden &rdquo;kehittämistä ja lujittamista Suomeen, Itävaltaan, Ruotsiin ja muihin puolueettomiin maihin&rdquo;.</p><p><strong><em>Lähde: Suomi: emt. s. 52.</em></strong></p><p>*</p><p><strong>Mutta NKP:n edustajakokouksessa tapahtui</strong> myös sellaista, mikä oli omiaan virittämään epävarmuutta sekä epätietoisuutta Kremlin politiikan tulevasta suunnasta.&nbsp; Tämän aiheutti <strong>Hrushtshevin</strong> nelituntinen salainen puhe, jossa tuomittiin Stalinin henkilökultti ja vallan väärinkäyttö.&nbsp; Niin pian kuin puheesta alkoi tihkua tietoja julkisuuteen, niistä voitiin päätellä, että ainakin sisäinen valtataistelu NKP:ssa tulisi jatkumaan.&nbsp; Mutta tulisiko se heijastumaan myös Neuvostoliiton ulkopolitiikkaan?&nbsp; Sitä arvuuteltiin eri pääkaupungeissa.</p><p><strong>Eero A.Wuori</strong> arveli Moskovan pyrkivän staus quon säilyttämiseen.&nbsp; Asioita yhä tarkoin seuraava Paasikivikin oli sitä mieltä, että sodan vaara maailmassa on vähentynyt.</p><p>Kekkonen painotti jälleen kerran varovaisuuden merkitystä.&nbsp; Hän tähdensi, että tapahtuipa Neuvostoliitossa mitä tahansa, Suomen ei tulisi muuttaa politiikkaansa sen suhteen.&nbsp; Itse hän ei uskonut, että alkanut <em>destalinisointi</em> ja 20. edustajakokouksen linjaukset vaikuttaisivat kielteisesti Moskovan suhtautumiseen Suomeen.&nbsp; Pikemminkin päinvastoin.</p><p><strong><em>Lähde: Suomi: emt. s. 52-53.</em></strong></p><p>*</p><p><strong>Suhteiden kehittämiselle näytti</strong> siis olevan edellytyksiä, ja mikä olisikaan sitä paremmin palvellut kuin kanssakäymisen tiivistäminen.&nbsp; Tässä tilanteessa nousi esiin ajatus SNTL:n Korkeimman neuvoston puhemiehistö puheenjohtajan (presidentin) <strong>Kliment J.Voroshilovin</strong> virallisesta vierailusta Suomen.&nbsp; Suunnitelman varsinainen virittäjä näyttää olleen Moskovan lähettiläs Eero A. Wuori, joka kirjeessään Kekkoselle korosti, että vierailu olisi &rdquo;monessakin katsannossa hyvä&rdquo;.&nbsp; Tarkoituksellisesti Wuori kiiruhti sen järjestämistä jo kesällä &ndash; toisin sanoen ennen Kekkosen Ruotsin-vierailua.</p><p>Kekkosella ei ollut mitään vierailua vastaan ja niin sen toteuttamismahdollisuuksia ryhdyttiin tutkailemaan.&nbsp; Siltä varalta, että Voroshilov kieltäytyisi, presidentti nosti esiin <strong>Bulganinin ja Hrustshevin</strong>, joiden vierailua Skandinaviaan hän tiesi paraikaa puuhattavan.&nbsp; Jostakin syystä &ndash; ilmeisesti väärinkäsityksestä &ndash; ulkoministeri Ralf Törngren ei kuitenkaan esittänyt vierailuja toistensa vaihtoehtoina, vaan tunnusteli kaikkien kolmen neuvostojohtajan samanaikaisen käynnin toteuttamismahdollisuuksia.&nbsp; Bulganinin ja Hrustshevin osalta saatiin pian lykkäävän torjuva vastaus.&nbsp; Sen sijaan Voroshilov vastasi myöntävästi ja hänen osaltaan vierailua ryhdyttiin valmistelemaan elokuulle, joka saadun tiedon mukaan soveltui hänelle parhaiten.</p><p>Jo ennen kuin tieto vierailusta ehätti julkisuutteen, Suomessa käynnistyi keskustelu, joka tuli sittemmin vaikuttamaan vierialun sisältöön ja puitteisiin.&nbsp; Porkkalan alueen palauttamisen (syksyllä 1955), edessä olevien Saimaan kanavaa koskevien neuvottelujen ja presidentinvaalikampanjan aikana esitettyjen spekulaatioiden rohkaisemana Karjalan Liitto puuttui vuosikokouksessaan rajakysymykseen.&nbsp; &hellip;</p><p>Lehdistössä ja diplomaattipiireissä ryhdyttiin avoimesti spekuloimaan Karjalan palautuksella. &hellip; Niin pian, kuin tieto Voroshilovin vierailusta tuli julkisuuteen, ryhdyttiin lehdistössä avoimesti arvuuttelemaan, millaisia &rdquo;<em>tuliaisia</em>&rdquo; tämä toisi muassaan.&nbsp; Ennen pitkää keskustelu asiasta levisi maan rajojen ulkopuolelle, ensin Skandinaviaan ja sitten Keski-Euroopaan, missä se kytkettiin Saksan jälleenyhdistämiseen.&nbsp; &hellip;Wuoren varoituksia säestivät neuvostolehtien kriittiset kirjoitukset.&nbsp; Niissä hyökättiin terävästi rauhansopimuksen tarkistamistoiveita viritelleiden suomalaislehtien kimppuun ja syytettiin niitä yrityksestä vahingoittaa Suomen ja Neuvostoliiton suhteita.&nbsp; Itse pääasiasta todettiin yksioikoisesti, että rajakysymykset oli ratkaistu Pariisin rauhansopimuksessa (1947) lopullisesti.&nbsp; Siksi niihin ei ollut aihetta palata.</p><p>Kekkoselle kysymys Karjalasta oli yhä läheinen: &rdquo;<em>Se on jokaisen suomalaisen sydämellä sitä raskaammin, kuta vastuunalaisemmalla paikalla henkilö on</em>&rdquo;.&nbsp; Syksyllä 1955 hän oli pitänyt sitä jopa tärkeämpänä kuin luvattua Porkkalan palauttamista.&nbsp; Neuvostodiplomaattien monista varoituksista huolimatta hän oli ottanut Karjalan palauttamisen esiin pääministeri Bulganinin kanssa, vain saadakseen torjuvan vastauksen. &nbsp;Moskovan matkan jälkeenkään Kekkonen ei ollut eittänyt asiaa mielestään, vaikka olikin valmis turvautumaan pitempään kiertotiehen.&nbsp; Hän näet uskoi, että Saimaan kanavasta käytävät neuvottelut tarjoaisivat aikanaan mahdollisuuden puuttua rajakysymykseen uudelleen. &nbsp;&hellip;</p><p>Ottaessaan vastaan Karjalan Liiton lähetystön Kekkonen tunnusti olevansa siinä käsityksessä, ettei Bulganinin torjuva vastaus edustanut &rdquo;viimeistä sanaa&rdquo;, vaan että asiaan voitaisiin palata kansainvälisen tilanteen rauhoituttua.&nbsp; &hellip;</p><p>Kekkonen varoitti, että Karjalaa koskevien vaatimusten lietsominen julkisuudessa virittäisi epäluuloisessa Moskovassa revanssipelkoja ja saattaisi ennen pitkä synnyttä &rdquo;<em>sellaisen poliittisen atmosfäärin, joka voi tehdä kaiken menestyksen kyseenalaiseksi&rdquo;.&nbsp; &hellip;</em></p><p>Alueluovutuksilla spekuloiva lehtikirjoittelu sekä <strong>Väinö Tannerin</strong> Norjassa antama, neuvostoliittolaisia suuresti ärsyttänyt haastattelu saivat hänet sittemmin luopumaan alkuperäisestä suunnitelmastaan (esittää Karjalan asiaa Voroshiloville).&nbsp; &hellip;</p><p>Jo aiemmin neuvostoliittolaiset olivat ilmaisseet pelkäävänsä, että Voroshilovin vierailun yhteydessä tultaisiin järjestämään mielenosoituksia Karjaan puolesta.&nbsp; Kun suurlähettiläs <strong>V.Z. Lebedevin</strong> ilmoitus sitten osoitti, että vierailuun asetetut toiveet olivat murenemassa (L. ilmoitti selväsanaisesti, että Voroshilovin vierailu tulisi olemaan luonteeltaan lähinnä protokolläärinen), Kekkonen päätti ottaa varoituksesta vaarin.&nbsp;</p><p>Lebedev varoitti uskomasta, että destalinisointikampanja (Stalinin rikosten paljastus ja tuomitsevat lausunnot) olisi heikentänyt Neuvostoliittoa niin, että keskustelut rajoista voitaisiin avata uudelleen.&nbsp;</p><p>Kaksi päivää Lebedevin Kultarannassa käynnin (9.7.1956) jälkeen Maakansassa ilmestyi laaja pääkirjoitus, jolla pyrittiin katkaisemaan rajantarkistuksilla spekulointi.&nbsp; &hellip;</p><p>Pääkirjoitus oli alusta loppuun presidentti Kekkosen käsialaa ja sellaisena mielenkiintoinen.</p><p><strong><em>Lähde: Suomi: emt. s. 53-57.</em></strong></p><p>*</p><p><strong>Omalaatuisin oli pääministeri Fagerholmin yritys</strong> sivuttaa tasavallan presidentti ja neuvotella rajatarkistuksista tämän tietämättä neuvostoliittolaisten kanssa.&nbsp; Kun Kekkonen sitten päätti vetäytyä varovaisemmalle linjalle ja viedä rajakysymystä eteenpäin kanavaneuvottelujen kautta, pääministeri kritikoi tätä linjaa hallituksen ulkoasiainvaliokunnassa.&nbsp; Hallituksen kestämättömään asemaan vedoten hän vaati, että Neuvostoliitolle oli esitettävä koko Karjalan palauttamista.&nbsp; Ku valiokunnan enemmistö asettui Kekkosen kannalle, katkera Fagerholm ryhtyi tuttavapiirissään vihjailemaan, että rajantarkistusten epäonnistumisen taustalla oli &rdquo;<em>korkeimpien poliitikkojen</em>&rdquo; pyrkimys kalastella Moskovan suosiota.</p><p><strong><em>Lähde: Suomi: emt. s. 58.</em></strong></p><p>*</p><p><strong>Jos presidentti Voroshilovin vierailu 21.-26.8.1956</strong> ei Saimaan kanavan eikä Karjalan asiaa eteenpäin vienytkään, muodostui se kuitenkin tärkeäksi virstanpylvääksi.&nbsp; &hellip;.</p><p>Puheissa korostettiin puolin ja toisin YYA-sopimuksen merkitystä.&nbsp; Mutta myös Suomen puolueettomuutta.&nbsp; Tässä yhteydessä on syytä panna merkille Kekkosen linjanmäärittely.&nbsp; Kun neuvostopolitiikan ilmeisenä pyrkimyksenä oli 20. edustajakokouksesta lähtien vetää puolueettomat maat nk. &rdquo;<em>rauhaa rakastavien valtioiden</em>&rdquo; rinnalle taisteluun rauhan ja kansainvälisen jännityksen lieventämisen puolesta, halusi <em>Kekkonen selkeästi paaluttaa Suomen puolueettomuuden liikkumavaran</em> ja estää näin sen leimautumisen:</p><p>&rdquo;<em>Pieni maa, sellainen kuin Suomi on, ei voi suurestikaan vaikuttaa maailman tapahtumiin.&nbsp; Sen sana on omaa kansallista etuaan etsien pikemminkin sovittautua erilaisiin historiallisiin ja maantieteellis-taloudellisiin olosuhteisiin kuin pyrkiä niitä muutamaan</em>.&rdquo;</p><p>Lähde: Suomi: emt. s. 60.</p><p>*</p><p><strong>Myös Moskovassa katsottiin Voroshilovin vierailun</strong> onnistuneen erinomaisesti.&nbsp; Mielialoja kovasi suurlähettiläs Lebedevin toteamus, että <strong>Bulganin ja Hrustshev</strong> voisivat hyvin seuraavana vuonna vierailla Suomessa, koska &rdquo;suhteet ovat niin hyvät&rdquo;.&nbsp; Vain yksi särö pilasi kauniin kuvan: keskustelu rajojen muuttamisesta&nbsp; Kun Suomen vastaus Saimaan kanavasta varmasti virittäisi sen uudelleen, Lebedev esitti toivomuksen, että asia &rdquo;jätettäisiin vielä tutkittavaksi&rdquo;.&nbsp; Tälle toiveelle hän sai kollegansa Eero A. Wuoren lämpimän tuen.&nbsp; Näin kävikin.&nbsp; Vastaus viivästyi, kun syksy 1956 toi Suomen hallituksella muuta ajateltavaa.</p><p><strong><em>Lähde: Suomi: emt. s. 60.</em></strong></p><p>*</p><p><strong>Hrushtshevin NKP:n edustajakokouksessa käynnistämällä <em>destalinisoinilla</em></strong> tuli olemaan käänteentekevä vaikutus Itä-Euroopassa.&nbsp; Puolassa se aikaansai levottomuuksia, jotka lokakuun 1956 lopulla johtivat maan johdon vaihtumiseen, varovaisiin uudistuksiin vapaamielisempään suuntaan sekä Neuvostoliiton otteen löyhtymiseen.</p><p>Unkarissa tilanne riistäytyi käsistä.&nbsp; Puolan tapahtumien johdosta järjestetyt myötätuntomielenosoitukset johtivat väkivaltaisiin yhteenottoihin unkarilaisten ja maassa oleskelevien neuvostojoukkojen välillä.&nbsp; Kansannousun harjalla maan johtoon nousi uudistusmielinen kommunisti <strong>Imre Nagy</strong>.&nbsp; Lokakuun lopulla neuvostojoukot vetäytyivät Budapestistä.&nbsp; Vain pari päivää sen jälkeen Nagyn hallitus irtisanoi yksipuolisesti YYA-sopimuksen ja erosi Varsovan liitosta.&nbsp; Samalla Unkari julistautui puolueettomaksi valtioksi. &nbsp;Marraskuun 4. päivänä neuvostopanssarit vyöryivät takaisiin Budapestiin ja murskasivat muutamassa päivässä unkarilaisten vastarinnan.&nbsp; Maan johtoon nousi nyt uudistusmielinen mutta Neuvostoliitolle uskollinen <strong>János Kádár</strong>.</p><p>Yhtä aikaa Unkarin tapahtumien kanssa maailmaa ravisteli myös toinen selkkaus.&nbsp; Israelilaiset joukot hyökkäsivät lokakuun lopussa Egyptiin.&nbsp; Ennen kuin YK ehti puuttua asiaan Ranska ja Englanti yhtyivät aseelliseen interventioon.&nbsp; Tarkoituksena oli kukistaa Egyptin johtajaksi noussut <strong>Gamal Abdel Nasser</strong>, joka oli kesällä 1956 uhmannut länsivaltoja kansallistamalla Suezin kanavan.&nbsp; Hetken ilmassa oli suurvaltaselkkauksen vaara, kun Egyptiä tukenut Neuvostoliitto vaati Englantia ja Ranskaa perääntymään uhkaillen niitä jopa ydiniskulla.&nbsp;</p><p>YK:n yleiskokous kutsuttiin kiireellisesti ylimääräiseen istuntoon.&nbsp; Suomi kannatti muiden mukana Suezin kriisin ottamista en päiväjärjestykseen.&nbsp; Niin ikään se kannatti hyväksytyksi tullutta päätöslauselmaa, jossa kaikkia osapuolia kehotettiin lopettamaan sotatoimet, kunnioittamaan aseleposopimuksen määräyksiä ja vetämään heti joukkonsa aiempien sopimuslinjojen taakse.&nbsp; &hellip;</p><p>Näin suomi oli jo ennen YK:n yleiskokouksen varsinaisen istuntokauden alkua joutunut tilanteeseen, josta monet YK-jäsenyyttä kavahtaneet pessimistit olivat varoittaneet.&nbsp; ..</p><p>Erityisesti <strong>Paasikivi ja Kekkonen</strong> pelkäsivät sitä, että Suomi joutuisi YK:ssa ottamaan kantaa tavalla, joka saattaisi aiheuttaa vaikeuksia sen suhteessa Neuvostoliittoon.&nbsp;</p><p><strong><em>Lähde: Suomi: emt. s. 61-62.</em></strong></p><p>*</p><p><strong>Unkarin kansannousuun loka-marraskuussa 1956</strong> Kekkonen reagoi aivan toisella tavalla.&nbsp; Kysymyksessä oli nyt sukulaiskansa, jota kohtaan hänellä oli vanhoja heimosympatioita.&nbsp; Sitä paitsi kriisin toisena osapuolena oli Neuvostoliitto, mikä jo sinällään herätti tunneperäisiä reaktioita niin Suomessa kuin muuallakin.</p><p>Entistä vaikeammaksi tilanne muuttui, kun myös Unkarin kysymystä ryhdyttiin puimaan YK:n yleiskokouksen ylimääräisessä istunnossa.&nbsp; Oli odotettavissa, että viimeistään siellä Suomen kannanotot leimaisivat sen joko Neuvostoliiton tai &rdquo;lännen&rdquo; myötäilijäksi.&nbsp; Etenkin, kun näitä kannanottoja varmasti tultaisiin vertaamaan lähes samanaikaisesti koolla olleessa Suez-istunnossa noudatettuun äänestysmenettelyyn. &rdquo;Hirvet ajat ovat käsillä.&nbsp; Jouduimme YK:hon liian aikaisin&rdquo;, purki Kekkonen tuntojaan pojalleen Tanelille.&nbsp; &hellip;</p><p>Vaikka Kekkonen ei uskonutkaan, että sen paremmin <strong>Yhdysvallat kuin NATO</strong>:kaan tulisivat asevoimin puuttumaan Unkarin tapahtumiin, oli hän syvästi huolestunut.&nbsp; Suezin ja Budapestin tapahtumat olivat syy- ja seuraussuhteessa toisiinsa, ja hän uskoi niiden johtaneen maailman suursodan partaalle.&nbsp; Ystäväpiirissään hän luonnehtikin tilannetta samankaltaiseksi kuin syksyllä 1939.&nbsp; Vaikutusta pessimismiin saattoi olla silläkin, että Kekkonen sai kuulla pääsihteeri <strong>Hammarskjöldin</strong> pitävän tilannetta hyvin vaikeana, jopa kohtalokkaana.</p><p><strong>Lähde: Suomi: emt. 64-65.</strong></p><p>*</p><p><strong>Arvostelulla oli kuitenkin rajansa</strong>.&nbsp; Kun Kekkonen keskusteli Unkarin tapahtumista <strong>Paasikiven </strong>kanssa, tämä varoitti, että &rdquo;<em>juuri silloin kun Neuvostoliitto on vaikeuksissa, meidän tulee osoittaa pitävämme kiinni tähänastisesta politiikasta&rdquo;. &rdquo;Meidän ei pidä ryhtyä solvaaman Wenäjää nyt, se ei meitä hyödytä, mutta vahingoittaa</em>&rdquo;, kirjasi vanha presidentti näkemyksiään omiin muistiinpanoihinsa, ja totesi Kekkosen olleen samaa mieltä.&nbsp; Taustaa näille näkemyksille antoi kummankin usko Neuvostoliiton jatkuvaan vahvistumiseen.</p><p><strong><em>Lähde: Suomi: emt. s.65.</em></strong></p><p>*</p><p><strong>Kekkonen katsoi että Suomi saattoi nopeasti muuttuvissa</strong> äänestysasetelmissa ajautua tilanteeseen, missä se oikeaksi katsomaansa kantaa edustaessaan jäisi jopa yksin.</p><p>Se oli kuitenkin pakko hyväksyä Suomen asemaan liittyvänä realiteettina, hän tähdensi YK:n Unkari-istuntoon valmistautuvalle ulkoministeri <strong>Törngrenille</strong>:</p><p><em>&rdquo;YK:n työssä on muistettava, että meidän ulkopoliittinen linjamme voi viedä meidät isoloituu asemaan, mutta ei siitä ole säikähdettävää, sillä me olemme erikoisasemamme perusteella todella yksin maailmassa.&nbsp; </em></p><p><em>Kun blokkien väliset suhteet kärjistyvät sodan partaalle saakka, ei ole ihme, jos Suomi joutuu isoloiduksi, sillä sehän on parempi kuin jos tapahtumien vyöry ja ulkonainen pakko tempaisi meidät ampumalinjalle</em>.&rdquo;</p><p><strong><em>Lähde: Suomi: emt. s. 65-66.</em></strong></p><p>*</p><p><strong>Kiihtyneessä ilmapiirissä Suomen varovainen esiintyminen</strong> YK:ssa aiheutti pettymyksen.&nbsp; Erityisesti kritikoitiin sitä, että Suomi pidättäytyi Yhdysvaltain ehdottomasta jyrkkäsävyisestä päätöslauselmasta, jonka katsottiin olevan sisällöltään samanlainen kuin ne Suezin kriisiä koskevat kannanotot, joita Suomi oli kannattanut.&nbsp; Epäjohdonmukaisuudelle löydettiin helposti selvitys: valtiojohdon pelkuruus ja Neuvostoliiton nöyristely.</p><p>Myös puolueiden piirissä kuohui.&nbsp;</p><p>Terävimmin arvostelivat noudatettua linjaa sosialidemokraatit sekä kokoomuslaiset, joista esimerkiksi <strong>Tuure Junnila</strong> syytti päättäjiä puolueettomuuslinjalta lipeämisestä. <em>Sosiaalidemokraattien kritiikin kärki suuntautui ensisijaisesti Neuvostoliittoa vastaan,</em> joskin siinä aivan ilmeisesti oli aineksia myös kotimaiseen kommunisminvastaiseen taisteluun.</p><p>Selkeää tukea Unkarin kysymyksessä noudatettu linja sai vain Maalaisliitolta.</p><p><strong><em>Lähde: Suomi: emt. s. 67</em></strong>.</p><p>*</p><p><strong>Vaikka Kekkonen puolustelikin lehdistöä</strong> suurlähettiläs <strong>Lebedeville,</strong> oli hän tilanteesta hermostunut.</p><p>Kun hän neuvotteli asiasta <strong>Paasikiven </strong>kanssa, tämä kritikoi tiedotusvälineitä: &rdquo;<em>Luulevat kai, että nyt saa haukkua &rdquo;ryssiä&rdquo; niin paljon kuin jaksaa</em>&rdquo;.&nbsp; Lehdistö oli koetettava saada jollakin tavoin ymmärtämään, mitä maan edut vaativat, Paasikivi opasti.</p><p>Kekkonen kaavailikin ensin lehdistötilaisuuden järjestämistä, mutta luopui siitä sitten.&nbsp; Ilmeisesti aiempien epäonnistuneiden yritysten turhauttamana.</p><p>Eivätkä Kekkosen ongelmat rajoittuneet vain maan etuja vaarantavaan julkiseen keskusteluun.&nbsp; Joulukuussa 1956 hänen korviinsa alkoi kantautua tietoja kokoomuslaisten eri puolilla maata järjestämistä suljetuista tilaisuuksista, joissa oli uhmakkaasti vannottu ulkopoliittisen suunnanmuutoksen nimiin.</p><p>Samankaltaisia ilmiöitä esiintyi muuallakin.&nbsp; Maalaisliiton piirissä vaati <strong>Veikko Vennamo</strong> pontevasti tällaista suunnanmuutosta.&nbsp; Puolueen päättävissä elimissä se kuitenkin yksimielisesti torjuttiin.</p><p><strong><em>Lähde: Suomi: emt. s. 68.</em></strong></p><p>*</p><p><strong>Ulkopoliittiset ratkaisut edellyttävät onnistuakseen</strong> luotettavaa informaatiota päätöksenteon pohjaksi.&nbsp; Tässä suhteessa Kekkonen joutui syksyn kriisien aikana toistuvasti pettymään.&nbsp; Lähipiirissään hän arvostelikin useaan otteeseen ulkoasiainministeriön virkamiesten&nbsp; heikkoa raportointikykyä.&nbsp; Mitä pidemmälle aika kului, sitä kriittisemmäksi kävi hänen sävynsä: &rdquo;ulkoministeriön virkamiehet tulivat loppuun haukutuiksi&rdquo;.&nbsp; Usein virkamiehet näyttivät olevan eri linjoilla tasavallan presidentin kanssa eikä edes heidän lojaliteettiinsa voinut aina luottaa.&nbsp; Pettymyksen aiheutti jopa Kekkosen arvostama <strong>Eero A. Wuori</strong>, kun paljastui, että tämä pelasi Kekkosen selän takana yhteen sosiaalidemokraattien kanssa.</p><p>Erilinjaisuus korostui Unkarin-kysymyksen YK-käsittelyn yhteydessä.&nbsp; Ulkoministeri <strong>Törngren</strong> ja Suomen valtuuskuntaan kuulunut ministeri <strong>Reinhold Svento</strong> valittivat Kekkoselle, että suomalaisille YK-diplomaateille olivat &rdquo;<em>lännen aplodit</em>&rdquo; tärkeämpiä kuin oman hallituksen linja.</p><p><strong>Gripenbergin</strong> muistiinpanot paljastavat hänen pitäneen Suomen linjaa aivan liian varovaisena.&nbsp; Toinen sitä arvostellut oli YK-valtuuskunnan lehdistösuhteita hoidellut <strong>Max Jakobson</strong>.&nbsp; Hän ruokki Washingtonista <strong>Junnilaa</strong> tiedoilla ja uutti suomalaislehtiä kirjoittamaan kriittisesti &rdquo;<em>nykyisestä linjastamme</em>&rdquo;.&nbsp; Jo aikaisemmin Jakobson oli herättänyt huomiota kirjoittamalla nimimerkillä Uuteen Suomeen artikkeleita, joista jotkut olivat ulkopoliittisen johdon kannalta kiusallisia.</p><p>Kekkosen reaktio oli paljastava:</p><p>&rdquo;<em>Kyllä sitä puhutaan paljon &rdquo;<strong>Paasikiven linjasta</strong>&rdquo;, mutta vaikeaa on löytää miehiä, jotka ottavat henkilökohtaisen vastuun sen soveltamisesta ajankohtaisissa poliittisissa kysymyksissä</em>.&rdquo;</p><p><strong><em>Lähde: Suomi: emt. s. 69.</em></strong></p><p>*</p><p><strong>Suomen mahdollisuuksiin säilyä kriisien ulkopuolella</strong> Kekkonen suhtautui silti luottavaisesti.&nbsp; Valppaana oli kuitenkin oltava.&nbsp; Sen olivat syksyn 1956 tapahtumat opettaneet.&nbsp; Siitä, mitä erityisesti oli varottava, olivat <strong>Kekkonen ja Paasikivi</strong> yhtä mieltä.</p><p>Täällä &rdquo;<em>näyttää pääsevän vallalle halu tuomita se politiikkaa, mitä maassa Paasikiven johdolla syksyn 1944 jälkeen noudatettiin</em>&rdquo;, Kekkonen kirjoitti.</p><p>Vain viikkoa aiemmin <strong>Paasikivi pelkisti saman viimeisessä ennen kuolemaansa laatimassaan muistiinpanossa </strong>(7.12.1956) repliikiksi:</p><p><em>&rdquo;&hellip; kaikki mikä on Wenäjää vastaan, herättää täällä innostusta.&rdquo;</em></p><p><strong><em>Lähde: Suomi: emt. s. 73.</em></strong></p><p>*</p><p><strong>Pääministeri Fagerholm suoritti ystävyysvierailun Neuvostoliittoon 30.1.-2.2.1957</strong>, matkan etukäteen keskeisiin aiheisiin kuului tulossa olevan <strong>Bulganinin ja Hrustshevin</strong> Suomen-vierailun valmistelujen käynnistäminen.&nbsp;</p><p>Matka koettiin Moskovassa tärkeäksi yksinomaan jo sen vuoksi, että länsivallat olivat Unkarin tapahtumien myötä rajoittaneet yhteyksiään Neuvostoliittoon, jolloin myös Bulganinin ja Hrustshevin Skandinavian-vierailu (joka oli ollut vireillä jo ennen <strong>Voroshilovin</strong> visiittiä Helsinkiin, vh) oli peruuntunut.</p><p>Fagerholm sai matkalleen tiukat ohjeet olla ottamatta ottamatta &rdquo;<em>oma-aloitteisesti keskustelun alaiseksi poliittisia kysymyksiä</em>&rdquo;.&nbsp; Ohjeisiin saattoi vaikuttaa myös presidentin pelko siitä, että &rdquo;<em>Fagerholm saataisi jälleen pyrkiä sooloilemaan&rdquo;.</em></p><p>Mikäli <em>Kekkosella </em>tämänkaltaisia epäilyksiä todella oli, eivät ne olleet aiheettomia.&nbsp;</p><p>Ohjeista piittaamatta Fagerholm otti Karjalan-kysymyksen esille keskustelussa ministerineuvoston puheenjohtajan (pääministerin) Bulganinin kanssa &ndash; ja sai torjuvan vastauksen.&nbsp; &hellip;</p><p>Moskovan keskustelut osoittivat, että neuvostoliittolaisten päätavoitteena oli pyrkiä vaikuttamaan Suomen kautta Norjaan ja Tankaan niiden NATO-siteiden löyhentämiseksi.</p><p>Varomattomasti Fagerholm lupasi, että Suomi tulisi tekemän voitavansa Neuvostoliiton ja Skandinavian maiden välisten suhteiden parantamiseksi.</p><p>Fagerholmin vierailua valmistellessaan UM:n osastopäällikkö <strong>Ralph Enckell</strong> oli korostanut:</p><p>&rdquo;&hellip; <em>että mikään valtio ei tule puolueettomaksi julistautumalla sellaiseksi, ei edes toimimalla sellaisena, elleivät muut valtiot pidä sitä puolueettomana.&nbsp; Maailman mielipide vaikuttaa toisin sanoen ratkaisevasti siihen, onko Suomi puolueeton (= pidetäänkö sitä puolueettomana) vai ei.&rdquo;</em></p><p>Enckellin mukaan kehitys oli kulkemassa suomalaisittain myönteiseen suuntaan.</p><p>Fagerholmin vierailu muodostuikin tässä suhteessa tärkeäksi etapiksi.</p><p>Neuvostoliitto tunnusti ensi kertaa Suomen puolueettomuuden yhteisessä tiedonannossa, joskin vasta pitkällisten virkamiesneuvottelujen jälkeen:</p><p>&rdquo;<em>Neuvostoliiton taholta todettiin, että Suomen noudattama rauhanomainen ja puolueeton ulkopolitiikka sekä sen kaikkiin maihin ylläpitämät ystävälliset suhteet edistävät osaltaan arvokkaalla tavalla kansainvälisen rauhan turvaamista</em>.&rdquo;</p><p>Tunnustuksen merkitystä vielä korosti tiedonannon puolisopimuksellinen luonne.&nbsp;</p><p>Vierailun jälkeen puolueettomuutta koskevamaininta säilyi sanonnaltaan vaihtelevana mutta sisällöltään suurin piirtein samankaltaisena yhteisiin tiedonantoihin aina 1970-luvun alkuun saakka.</p><p><strong><em>Lähde: Suomi: emt. s. 75.</em></strong></p><p>*</p><p><strong>Matkansa aikana Fagerholm esitti isäntien kaipaaman virallisen kutsun</strong> Bulganisnille ja Hrustsheville.&nbsp; Vierailua ryhdyttiin välittömästi valmistelemaan.&nbsp;</p><p>Kun kysymyksessä oli Neuvostoliiton todellisen johdon ensimmäinen käynti entisessä vihollismaassa, siihen kytkeytyi monenlaisia paineita.&nbsp; Niinpä kevään mittaan kävi selville, että Moskovassa oltiin lähes hysteerisen levottomia vieraiden turvallisuudesta.&nbsp;</p><p>Viime vaiheessa tämä johti siihen, että valtion turvallisuuskomitean (<strong>KGB</strong>) puheenjohtaja, armeijankenraali <strong>I.A. Serov</strong> saapui henkilökohtaisesti tutustumaan vierailujärjestelyihin Helsingissä.</p><p>Lue &quot;Budapestin Teurastajasta&quot;,&nbsp;I.A. Serovista; <a href="https://fi.wikipedia.org/wiki/Ivan_Serov">https://fi.wikipedia.org/wiki/Ivan_Serov</a></p><p>Huomion välttämiseksi hän matkusti <em>tekaistulla nimellä ja väärällä passilla</em>.</p><p>Suomalaisille esitettiin myös selväsanaisia varoituksia: koko Neuvostoliitto tulisi seuraamaan vierailua ja näin ollen, jos sen aikana sattuisi häiriöitä, tulisi niillä olemaan &rdquo;<em>erittäin onneton</em>&rdquo; vaikutus maiden välisiin suhteisiin.&nbsp; <strong>Wuori </strong>hermostui tämänkaltaisista viesteistä ja lähetti <strong>Kekkoselle</strong> yliampuvia ehdotuksia siitä, miten suomalaiset tulisi kaitsea &rdquo;<em>hyvän käyttäytymisen&rdquo;</em> tielle.</p><p>Suomen osalta vaikeudeksi muodostui pitkittyvä hallituspula, joka oli johtaa koko vierailun lykkääntymiseen.</p><p>Ongelmia tuotti myös joidenkin suomalaislehtien esiintyminen, mihin jopa uusi ulkoministeri <strong>Andrei Gromyko</strong> puuttui Wuoren ensi kertaa tavatessaan.&nbsp; Vaikutuksiltaan onnettomin oli vierailun alla Suomen Kuvalehdessä julkaistu <strong>Bulganinia </strong>arvosteleva nimimerkkikirjoitus.&nbsp; Se johti suoraan Kekkoselle esitettyyn neuvostohallituksen jyrkkään vastalauseeseen.&nbsp; &hellip;</p><p>Kekkosen osalta varsinaiset asiakysymykset suistuivat <strong>Bulganinin ja Hrustshevin</strong> lyhyisiin tervehdys- ja hyvästijättöseremonioihin.&nbsp; Niiden aikana hän puuttui mm,. suhteita pitkään hiertäneeseen kysymykseen palauttamatta jääneistä suomalaisista sotavangeista sekä rauhansopimuksen sotilaallisista rajoituksista juontuviin ongelmiin.</p><p><strong><em>Lähde: Suomi: emt. s. 75-76, 78.</em></strong></p><p>*</p><p><strong>Kekkosen toiveet kohdistuivat tämänkin vierailun (Bulganin ja Hrustshev</strong>) alla rajakysymyksiin.&nbsp; Neuvostoliittolaiset eivät kuitenkaan halunneet nimetä mitään erityistä keskustelunaihetta.</p><p>Ulkoministeriön korkein virkamiesjohtokin uskoi Neuvostoliiton saattavan suostua propagandistisiin myönnytyksiin.&nbsp; Sitä paitsi jotkut neuvostodiplomaatit vihjailivat avoimesti rajankorjauksista.&nbsp; Mutta suurlähettiläs Wuoren tunnustelut Moskkovassa viittasivat kuitenkin siihen, ettei Neuvostoliiton kanta ollut muuttunut.</p><p><em>(Toiveajattelua ylläpitivät ulkomaisista lähteistä saadut lupaavat vihjeet: olihan ensimmäinen Porkkalan palauttamista koskeva ennakkotietokin saatu aikanaan Pariisista, eikä Moskovasta.; emt. s. 77</em>).</p><p>Kun diplomaattikanavia pitkin ei saatu lopullista selvyyttä asiaan, Kekkonen etsi vastausta puoluelinjalta.</p><p>Yhteydenotto puoluelinjaa kulloinkin edustavaan diplomaattiin ei ollut ongelmaton.&nbsp; Presidenttinä Kekkonen omaksui sen kannan, että hän otti Tamminiemessä ja Linnassa vastaan vain lähetystöjen päälliköitä.&nbsp; Tasavallan päämiehenä hän ei voinut ajatellakaan yhteyden ottamista lähetystöneuvoksen arvoiseen diplomaattiin saati keskustella tämän kanssa &rdquo;neuvostoliittolaisella maaperällä&rdquo;, esimerkiksi asianomaisen diplomaatin asunnossa.&nbsp; Siksi kehiteltiin malli, joka sittemmin toimi hyvin lähes parin vuosikymmenen ajan: silloin kuin tarvetta keskusteluun ilmeni tapaaminen sovittiin <strong>Matti Kekkosen</strong> luo.&nbsp; NKP:n edustajalla oli sinne lyhyt matka Tehtaankadulta, ja Kekkonen saattoi luontevasti &rdquo;poiketa vieraisilla&rdquo; poikansa luo.&nbsp; Näin keskustelut voitiin käydä Kekkosen kannalta turvallisessa ympäristössä, suomalaisella maaperällä ja ilman, että ne herättivät minkään ulkopuolisen tahon huomiota.</p><p>Tästä käytännöstä Kekkonen luopui vasta 1960-luvun puolivälissä.&nbsp; Sen jälkeen myös NKP:n edustajalla oli suurlähettilään ohella pääsy Tamminiemeen.&nbsp;</p><p><strong><em>Lähde: Suomi: emt. 76-77.</em></strong></p><p>*</p><p><strong>Tällä kertaa vierailutiedonantoon hyväksytty puolueettomuuskohta</strong> ei pitänyt sisällään Neuvostoliiton tunnustusta, vaan Suomen kuvauksen omasta politiikastaan.&nbsp; Merkille pantavaa oli myös se, että neuvostoliittolaiset torjuivat tulkinnan, jota esimerkiksi <strong>Kekkonen</strong> käytti omassa päivällispuheessaan: YYA-sopimus on &rdquo;<em>ensimmäinen kansainvälisoikeudellinen asiakirja johon sisältyy</em> <em>Suomen puolueettomuus</em>&rdquo;.&nbsp; Tältä osin neuvostoliittolaiset halusivat pitäytyä sopimuksen niukempaan tekstiin, joka puhuu vain Suomen pyrkimyksestä pysyä suurvaltojen välisten eturistiriitojen ulkopuolella.&nbsp; &hellip;</p><p>Kekkosta ei miellyttänyt vieraiden halukkuus siirtää vierailun poliittinen painopiste kommunikeaan; Hän ei halunnut vain muutama kuukausi Unkarin tapahtumien jälkeen sitoutua pitkälle meneviin konkreettisiin kannanottoihin Neuvostoliiton rinnalla.&nbsp; &hellip;</p><p>Suomessa oli jo ennen vierailua herännyt ajatus pyytää Neuvostoliitolta 100 miljoonan ruplan suuruinen valuuttalaina.&nbsp; Suurten taloudellisten vaikeuksien keskellä kamppailevat <strong>Suomen Pankki </strong>ja <strong>Sukselaisen</strong> hallitus painostivat Kekkosta ottamaan asian esille.&nbsp; Tämä kuitenkin kieltäytyi päättäväisesti.&nbsp; Muistiinpanoissaan Kekkonen paljastaa keskeisimmän motiivinsa:</p><p><em>&rdquo;Tärkeämpää oli kuitenkin se, että kommunikeaan ei tullut lainaa koskevaa kohtaa.&nbsp; Ulkomailla olisi tehty päätelmä, että NL on meidät lainoilla johdattanut leiriinsä, että jotakin salaperäistä on kuitenkin päätetty, josta NL maksoi lainan jne.&nbsp; Nyt voidaan sanoa, että eipäs Suomi saanut lainaa, mutta sillä ei väliä&hellip;&rdquo;</em></p><p>Mitenkä oikeaan Kekkonen osui aavisteluissaan, osoittivat britti- ja amerikkalaislehtien reaktiot.&nbsp; Neuvostoliiton katsottiin epäonnistuneen yrityksissään saada Suomi tukemaan politiikkaansa.&nbsp; Suomen puolestaan katsottiin läpäisseen vierailun puolueettomuuslinjaltaan horjahtamatta ja antautumatta myönnytyksiin, jotka olisivat vahingoittaneet sen suhteita länteen.&nbsp;</p><p>Todisteena tästä nähtiin nimenomaan se, ettei Suomi ollut saanut ennakoitua luottoa eikä liioin mitään aluemyönnytyksiä.</p><p><strong><em>Lähde: Suomi: emt. s. 78-80.</em></strong></p><p>*</p><p><strong>Hyvät saavutukset näyttivät kuitenkin valuvan hiekkaan</strong>, kun Moskovassa tehtiin vain muutama päivä vierailun päättymisen jälkeen (17.6.1957) <strong>yritys syrjäyttää Hrushtshev.</strong></p><p><strong>Lue</strong> lisää:</p><p><em>[Hruštšovin ja Bulganinin palattua Suomesta kesäkuussa 1957 heidät yritettiin syrjäyttää. Presidiumi vaati ensimmäisen puoluesihteerin, Hruštšovin vaihtamista. Hän kutsui nopeasti koolle koko keskuskomitean ja teki yrityksen tyhjäksi. <strong>Malenkov, Kaganovitš ja Šepilov </strong>menettivät ministerin paikkansa. Heidän tilalleen keskuskomiteaan nousivat <a href="https://fi.wikipedia.org/wiki/Leonid_Bre%C5%BEnev" title="Leonid Brežnev"><u>Leonid Brežnev</u></a> ja ehdokasjäsen <a href="https://fi.wikipedia.org/wiki/Aleksei_Kosygin" title="Aleksei Kosygin"><u>Aleksei Kosygin</u></a>. Stalinin kuoltua kenraali Žukov oli noussut apulaispuolustusministeriksi (1953) ja sitten puolustusministeriksi (1955). Hän tuki Hruštšovia &rdquo;puolueen vastaisen ryhmän&rdquo; hyökkäystä vastaan. Kesäkuussa 1957 Žukovista tuli kommunistisen puolueen keskuskomitean täysjäsen. Lokakuussa 1957 Hruštšov kuitenkin vapautti hänet ministerin tehtävistä ja erotti keskuskomiteasta. Kun Hruštšov siirrettiin, Žukov palasi julkisuuteen vuonna 1964.</em></p><p><em>Hruštšov otti maaliskuussa 1958 myös ministerineuvoston puheenjohtajuuden Bulganinilta, jolloin hänellä oli sama valta-asema kuin Stalinilla sekä puolueen että valtion johdossa.] </em><a href="https://fi.wikipedia.org/wiki/Nikita_Hru%C5%A1t%C5%A1ov">https://fi.wikipedia.org/wiki/Nikita_Hru%C5%A1t%C5%A1ov</a></p><p>Marsalkka <strong>G.K. Zhukovin</strong> avustamana tämän onnistui kuitenkin varmistaa itselleen NKP:n keskuskomitean enemmistön tuki.&nbsp;</p><p>Hiuskarvan varassa olleen voiton jälkeen <strong>V.M. Molotovin ja G.M. Malenkovin</strong> johtama oppositio murskattiin ja keskuskomitean puhemiehistö miehitettiin Hrushtshevin kannattajilla.</p><p>Tapahtumien yksityiskohdat jäivät suomalaisille hämäriksi.&nbsp; Toki vierailun aikana oli pantu merkille <strong>Bulganinin ja Hrushtshevin kilvoittelu</strong>, joka joskus oli saanut jopa koomisia piirteitä.&nbsp; &ndash; Mainion välähdyksen Bulganinin ja Hrushtshevin kilvoittelusta antavat <strong>Kekkosen</strong> muistiinpanot hyvästijättökäynniltä: &rdquo;<em>Keskustelun lopussa Hrushtshev tiedusteli, oanko hänen lahjanaan vastaan lämminverisen juoksijan, mihin Bulganin lisäsi, että hän haluaa myös antaa samanlaisen</em>&hellip;&rdquo; (UKK pm 17.6.1957).</p><p>Mutta sen tuskin oli odotettu johtavan vallankaappausyritykseen.&nbsp; Moskovan tapahtumien jälkeen ei Helsingissäkään enää vallinnut epätietoisuutta siitä, kenellä määräysvalta Kremlissä oli.</p><p>Tiedotusvälineiden julkaisemista niukoista tiedoista voitiin myös päätellä, että Suomen ja Neuvostoliiton suhteet oli tavalla tai toisella kytketty valtataisteluun, ja että lopputulos tässä suhteessa turvasi myönteisesti alkaneen suhdekehityksen.&nbsp; (Kommunikeassa oli yksiselitteisesti todettu yhteiskunnallisilta järjestelmiltään erilaisten <em>Suomen ja Neuvostoliiton välisten suhteiden</em> &rdquo;<strong><em>riippumattomuus kansainvälisen politiikan suhdannevaihteluista</em></strong>&rdquo;.</p><p>&nbsp; &ndash; Kremlin sisäisen nokkimisjärjestyksestä ei &ndash; ymmärrettävästi &ndash; esitetty halaistua sanaa. vh)</p><p><strong><em>Lähde: Suomi: emt. s. 80-81, n621.</em></strong></p><p>*</p><p><strong>Se kansainvälinen kysymys</strong>, joka selvästi oli noussut päällimmäiseksi (<strong>Bulganinin ja Hrushtshevin</strong>) vierailun aikana, oli neuvostojohdon syvä huoli <strong>Tanskan ja Norjan NATO-politiikan </strong>suunnasta.</p><p>Nimenomaan oli korostettu, miten vaaralliseksi tilanne muodostuisi, jos nämä maat suostuisivat sijoittamaan maaperälleen lännen ohjusaseita.</p><p><strong>Hrushtshev </strong>oli myös selväsanaisesti osoittanut, ettei vaara uhannut ainoastaan Neuvostoliittoa, vaan myös Suomea:</p><p><em>&rdquo;Emme voi sulkea silmiämme siltä, että eräitä maita, jotka tosiasiassa ovat meidän ja teidän naapureita, vedetään mukaan uuden sodan valmisteluun erilaisten hyökkäysluontoisten sopimusten ja liittojen kautta saattaen tällä tavalla tulevaisuutemme uhan alaiseksi.&rdquo;</em></p><p>Siksi Suomen oli toivottu esiintyvän jonkinlaisena välittäjänä.</p><p>Erityisen selvästi tämä oli paljastunut pääministeritason keskusteluissa (<strong>V.J. Sukselainen &amp; Bulganin</strong>).&nbsp; Mitään yksiselitteistä pyyntöä ei ollut esitetty, mutta aivan ilmeisesti Suomen toivottiin käyttävän hyviä pohjoismaisia yhteyksiään välittääkseen Neuvostoliiton syvän huolen &ndash; ja myös omansa &ndash; <strong><em>NATO:n toiminnan aktivoitumisesta Pohjolassa</em></strong>.&nbsp;</p><p><em>Kaiken taustalla kangasteli toivomus, että Suomi onnistuisi taivuttelemaan Tanskan tai ainakin Norjan hylkäämään NATO:n jäsenyyden ja valitsemaan sen sijaan puolueettomuuden.</em></p><p>Selkeästi Hrushtshev oli myös antanut ymmärtää, ettei Suomen tullut tässä kysymyksessä vetäytyä syrjään pienuuteensa ja puolueettomuuteensa vedoten, kuten Kekkonen oli tehnyt Voroshilovin vierailun aikana. &hellip;</p><p><strong><em>Lähde: Suomi: emt. 81-82.</em></strong></p><p>*</p><p><strong>Kekkonen lahjoitti (vastalahjana) Bulganinille ja Hrushtsheville</strong> <strong>veturin numero 293</strong>, jolla ammattivallankumouksellinen <strong>V.I. Lenin</strong> matkusti Helsingistä Pietariin tekemään lokakuun vallankumousta 1917.&nbsp; &gt; <a href="http://willimiehenjaljilla.blogspot.com/2018/02/pietari-veturi-nro-293.html">http://willimiehenjaljilla.blogspot.com/2018/02/pietari-veturi-nro-293.html</a> &gt; <a href="https://www.finna.fi/Record/musketti_rautatie.M014:VR1:2893">https://www.finna.fi/Record/musketti_rautatie.M014:VR1:2893</a></p><p>Veturi on vuosikymmeniä seissyt pääteasemallaan, Pietarin Suomen aseman ratapihalla.</p><p>*</p><p><strong>Kekkoselle oli puolustusvoimien johdon taholta todisteltu</strong>, että Yhdysvaltain joutuminen sotaan jossakin päin maailmaa johtaisi automaattisesti liikekannallepanoon Norjassa.&nbsp;</p><p>Silloin <strong>NATO</strong>:n ilmavoimat ottaisivat Norjan lentokentät haltuunsa ja myös Suomen vastainen raja kalottialueella miehitettäisiin.&nbsp;</p><p>Samankaltaisia huolestuttavia viestejä kantautui muualtakin.&nbsp; (<em>Siksipä K. vaikkei tämän asian osalta halunnut kulkea NL:n asialla, näkymä ei merkinnyt sitä, etteikö hän olisi ollut samaa mieltä itse pääasiasta, kummankin maan, Norjan ja Tanskan, NATO-jäsenyyden muodostamasta vaaratekijästä, VH/JS).</em></p><p>Paljastavin Kekkosen kannalta oli keskustelu salaisia operaatioita Suomessa johtaneen Norjan sotilastiedustelun päällikön <strong>Wilhelm Ewangin</strong> kanssa.&nbsp;</p><p><em>(Ewangin toi Kekkosen luo puolustusministeriön sos.dem. &ndash;taustainen kansliapäällikkö <strong>Kalle Lehmus</strong>, VH/JS).&nbsp; </em></p><p><em>Se osoitti Norjan varautuneen systemaattisesti Pohjois-Suomen läpi tapahtuvaan Neuvostoliiton hyökkäykseen sekä korkealaatuista NATO-tekniikkaa hyödyntäen että Suomen alueelle suunnatuin operaatioin, jotka loukkasivat Suomen suvereniteettia ja olivat omiaan sekoittamaan sen norjalais-neuvostoliittolaiseen konfliktiin jo kriisin varhaisessa vaiheessa.</em></p><p><em>&nbsp;&gt; </em><a href="https://yle.fi/uutiset/3-8844932">https://yle.fi/uutiset/3-8844932</a> <em>&gt; </em><a href="https://yle.fi/uutiset/3-9224849">https://yle.fi/uutiset/3-9224849</a> &gt; <a href="https://yle.fi/uutiset/3-9692396">https://yle.fi/uutiset/3-9692396</a></p><p>Kun samaan aikaan Moskovasta kuului uhkaavia NATO-vastaisia äänenpainoja, alkoi koko asetelma muuttua Suomen kannalta yhä huolestuttavammaksi:</p><p><em>&rdquo;Suomen oma kohtalo on kysymyksessä milloin esim. norjalais-neuvostoliittolaisella rajalla naapurisopu häiriintyy tai rikkoutuu</em>.&rdquo;</p><p>Tällaisessa Skylla ja Kharybdis &ndash;asetelmassa ei enää näyttänyt riittävän se, että Suomi pyrki pohjoismaisissa ulko- ja puolustusministerikokouksissa esiintymässä korostetun matalalla profiililla ja välttäen huolellisesti osallistumista minkään vähänkään turvallisuuspolitiikkaan kytkeytyvän kysymyksen käsittelyyn.&nbsp;</p><p>Ratkaisun ongelmaan näytti tuovan vain Norjan irrottaminen NATO:sta tavalla tai toisella.&nbsp; Tätä korosti mm. kenraali <strong>Erik Heinrichs</strong>, jonka asiantuntemukseen <strong>Kekkonen</strong> oli oppinut luottamaan jo YYA-neuvottelujen aikana (1948).</p><p>Tässä tilanteessa, syksyn 1956 kriisien koetellessa Suomen puolueettomuutta ja puolustusvoimien komentajan <strong>Kaarlo A. Heiskasen</strong> ennakoidessa jo kolmatta maailmansotaa, Kekkonen oli valmis ryhtymään toimiin.&nbsp; Kenenkään kanssa neuvottelematta hän hahmotteli ratkaisua Suomen tuvallisuusongelmaan:</p><p><em>&rdquo;Miltähän näyttäisi jos Suomi tekisi esityksen neutraliteetista, s.o. naapurivallat ja NATO:oon kuluvat vallat antaisivat juhlallisen vakuutuksen, että ne eivät missään olosuhteissa hyökkää Suomeen ja Suomen kautta jonkin toisen maan kimppuun.&nbsp; Toissijaisesti olisi lisäksi voimassa Suomen ja Neuvostoliiton ystävyys- ja avunantosopimus</em>.&rdquo;</p><p><strong><em>Lähde: Suomi: emt. s. 82-83.</em></strong></p><p>*</p><p><strong>Keväällä 1957 Neuvostoliitto aloitti kampanjan Norjaa ja Tanskaa vastaan</strong>.&nbsp; Rajoituksille, jotka ne olivat omaehtoisesti asettaneet NATO-jäsenyydelleen, annettiin tunnustusta.</p><p>Mutta samalla korostettiin, etteivät ne vielä antaneet riittäviä takeita siitä, etteivätkö nämä maat voisi sodan syttyessä muuttua neuvostovastaisiksi tukikohdiksi.&nbsp;</p><p><em>Uhkaavassa sävyssä varoitettiin, että liittolaispolitiikkaa saataisi johdattaa Norjan ja Tanskan tilanteeseen, missä Neuvostoliitto joutuisi tuhoamaan ne.</em></p><p>Kampanjaa täydensi herkeämätön pyrkimys neutralisoida Pohjola.&nbsp; (&rdquo;<em>Ydinaseeton Pohjola</em>&rdquo;, VH).</p><p>Jotkut merkit viittasivat siihen, ettei tämänkaltainen kehitys olisi ollut vastenmielinen Isolle-Britanniallekaan.</p><p>Ystävänsä <strong>Kaarlo Hillilän</strong> välityksellä Kekonen sai kuulla vanhalta (tiedustelu- VH) kontaktiltaan <strong>Rex Bosleyltä</strong>, ettei Norjan irroittaminen NATO:sta olisi ehkä sittenkään mahdotonta.&nbsp; Merkitystä Bosleyn sanoille antoi se, että hänet oli vastikään nimitetty merkittävään asemaan brittien tiedustelupalvelussa.&nbsp;</p><p><em>(Bosleyn mukaan Liittotasavallan sotilaallinen rooli oli vahvistumassa NATO:ssa, ja Bosley ennusti sen johtavan Suomen osalta muun muassa Liittotasavallan vakoilun lisääntymiseen maassamme. VH).</em></p><p><em>&gt; </em><a href="https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000002737290.html">https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000002737290.html</a> &gt; <a href="https://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/3196946-brittien-tiedustelulla-yhteys-punaisiin-1918">https://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/3196946-brittien-tiedustelulla-yhteys-punaisiin-1918</a> &gt; <a href="http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/155046-kekkonen-rakentaa-ulkopolitiikkaa-%E2%80%93-sattumuksia-syksyll%C3%A4-1963">http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/155046-kekkonen-rakentaa-ulkopolitiikkaa-%E2%80%93-sattumuksia-syksyll%C3%A4-1963</a></p><p>Ilmeisesti kaikki tämä sai <strong>Kekkosen</strong> etsimään ratkaisua suoraan Tanskan ja ennen kaikkea Norjan suunnalta.</p><p>Hän viestitti Osloon, ettei NATO-jäsenyydellä ollut Norjalle enää sellaista turvallisuuspoliittista merkitystä kuin aikanaan 1940-luvun lopulla.&nbsp; Neuvostoliiton uhkaukset osoittivat päinvastoin sen saattavan koitua vaaraksi.&nbsp;</p><p>Siihen vedoten Kekkonen ehdotti, että Norja jättäisi NATO:n ja solmisi korvikkeeksi kahdenkeskisen sopimuksen Yhdysvaltain kanssa.</p><p>Kekkonen ei tässä yhteydessä salannut motiivejaan:</p><p>&rdquo;<em>Suomen etu, sanoin, on se, että Pohjola voisi pysyä sodan ulkopuolella.&nbsp; Jos Norja tekisi kaksipuolisen sopimuksen, se voisi rauhoittaa Neuvostoliittoa.&rdquo;</em></p><p>Myöhemmin, Tanskan kuningasparin Suomen-vierailun aikana, hän todisteli pitkän yöllisen keskustelun kuluessa vanhalle tuttavalleen, pääministeri <strong>H-C. Hansenille</strong>, Tanskan NATO-jäsenyyden tarpeettomuutta:</p><p>&rdquo;<em>Lännen pitää puolustaa Tanskaa sodan tullen kuitenkin&rdquo;.</em></p><p>Hansen myönteli, mutta totesi kätensä sidotuiksi.</p><p>&gt; <a href="http://suomenhistoriaa.blogspot.com/2009/11/presidentin-ministeri.html">http://suomenhistoriaa.blogspot.com/2009/11/presidentin-ministeri.html</a> &gt; <a href="https://da.wikipedia.org/wiki/H.C._Hansen">https://da.wikipedia.org/wiki/H.C._Hansen</a> &gt; <a href="http://www.danmarkidenkoldekrig.dk/danske_kilder/22.1.1959%20%20h.c.hansen-mikoyan%20samtale.pdf">http://www.danmarkidenkoldekrig.dk/danske_kilder/22.1.1959%20%20h.c.hansen-mikoyan%20samtale.pdf</a></p><p><strong><em>Lähde: Suomi: emt. s. 85.</em></strong></p><p>*</p><p><strong>Näihin aikoihin viriteltiin myös &ndash; jälleen kerran &ndash; suunnitelmia Norjan ja Tanskan NATO-jäsenyyden korvaamisesta</strong> pohjoismaisella puolustusliitolla.</p><p>Jotkut ruotsalaiset diplomaatitkin olivat liikkeellä asiassa ja saivat suomalaiset kollegansa innostumaan.&nbsp; <strong>Kekkonen</strong> ei kuitenkaan lämmennyt idealle, vaan piti sitä lähinnä sosiaalidemokraattien yksityisajatteluna.</p><p>Pohjolan turvallisuuteen kytkeytyi kysymys Saksan liittotasavallan roolista.&nbsp; Moskovaa huolestutti edelleen sen aseistautuminen sekä uutena piirteenä sen lisääntyvä läsnäolo Itämerellä, jonka Liittotasavallan puolustusministeri määritteli <em>Bundesmarinen</em> uudeksi painopistealueeksi.</p><p>Aivan erityisesti Neuvostoliittoa ärsyttivät vireillä olleet suunnitelmat Liittotasavallan ja Tanskan laivastoyhteistyöstä eteläisellä Itämerellä.&nbsp; Sen taustalla nähtiin pyrkimys kaapata Itämeren tulo- ja menoreitit <strong>NATO</strong>:n hallintaan ja &rdquo;<em>edistää sitä kautta liittouman aggressiivisia suunnitelmia</em>&rdquo;.</p><p>Neuvostoliitto ryhtyi vastatoimenpiteenä aktiiviseen kampanjaan Itämeren neutralisoimiseksi.&nbsp; Tässä tarkoituksessa suurlähettiläs <strong>Lebedev</strong> pyrki heinäkuussa 1957 Kekkosen luo ja esitti ohjeittensa perusteella, että Suomi tuomitsisi Liittotasavallan ja Tanskan hankkeet.</p><p>Kekkonen kuitenkin lupasi vain perehtyä asiaan.&nbsp; Niin tehdessään hän tuli pian vakuuttuneeksi siitä, että &rdquo;<em>Itämeri &ndash; rauhan meri</em>&rdquo; oli pelkkä propagandateema ilman reaalisia toteutumisen edellytyksiä.&nbsp; Tämä ratkaisi hänen torjuvan kantansa, jonka hän myöhemmin esitti vastausta uudelleen peräämään saapuneelle Lebedeville.</p><p><strong><em>Lähde: Suomi: emt. s. 86.</em></strong></p><p>*</p><p><strong>Näissä oloissa oli entistä helpompi uskoa varoituksia</strong>, joita <strong>Paasikivi</strong> esitti vielä viimeisinä elinviikkoinaan.</p><p>Miten hyvin <strong>Kekkonen</strong> oli ne sisäistänyt, osoittaa <strong>Kaarlo Hillilän</strong> sarkastinen muistiinpano Tamminiemessä käydystä keskustelusta:</p><p>&rdquo;<em>Kekkosen lausumia: Paasikivi sanoi, että Saksa on jo aloittanut kaksi maailmansota ja aloittaa vielä kolmannen(tottumuksesta Kekkonen jo näytteli ihailemaansa Paasikiveä niin kuin Jeesusta).&rdquo;</em></p><p><strong><em>Lähde: Suomi: emt. 86-87.</em></strong></p><p>*</p><p><strong>Neuvostoliiton ammuttua ensimmäisen tekokuun</strong> avaruuteen lokakuussa 1957, <em>Yhdysvallat esitti NATO:n neuvostolle taktisten ydinaseiden ydinkärkien varastoimista Eurooppaan ja tarjoutui asettamaan keskimatkan ohjuksia NATO:n Euroopan joukkojen komentajan käyttöön.</em></p><p><em>Mokova reagoi tarjoukseen välittömästi.</em></p><p>Se katsoi aloitteen tähtäävän Liittotasavallan aseistamiseen ydinasein sekä ydinkärjillä varustettujen ohjusten tuomiseen Neuvostoliiton rajojen välittömään läheisyyteen, Norjaan ja Tanskaan.</p><p>Vaikka viimeksi mainitut torjuivatkin Yhdysvaltain tarjouksen omalta osaltaan, niille osoitettiin Moskovasta jyrkkiä varoituksia ja niitä uhkailtiin tuhoisilla vastaiskuilla.</p><p>Tammikuussa 1958 antamassaan haastattelussa <strong>Hrushtshev</strong> korosti, ettei kysymyksessä ollut ainoataan Neuvostoliiton, vaan myös mitä suurimmassa määrin myös Suomen ja Ruotsin turvallisuudesta ja suvereniteetista.</p><p>Neuvostohallitus oli jo hieman aikaisemmin kääntynyt niiden puoleen nootilla, missä perättiin valmiutta ryhtyä toimiin &rdquo;<em>sodan välttämiseksi ja valtioiden välisten suhteiden parantamiseksi</em>&rdquo; tilanteessa, missä ydinasesodan vaara oli NATO:n toimenpiteiden johdosta &rdquo;<em>jyrkästi kasvamassa&rdquo;.</em></p><p>Neuvostoliiton nootti oli ensimmäinen, joka kytki Liittotasavallan varustautumisen ja Norjan ja Tanskan liittolaispolitiikan muodostamaan ongelmaryppääseen vielä kolmannen elementin: aseidenriisuntatoimet.&nbsp;</p><p>Siitä lähtien nämä ongelmat tulivat suomalaisia vastaan yleensä toisiinsa kytkeytyneinä.&nbsp;</p><p><strong><em>Lähde: Suomi: emt. 87-88.</em></strong></p><p>*</p><p><strong>Syksyn 1956 kriisitunnelmat sekä saadut tiedot NATO:n vasta- ja valmiustoimista Suomen vastaisella rajalla</strong> saivat <strong>Kekkosen</strong> pohtimaan tilannetta uudelleen ja asettamaan puolueettomuuden edut taloudellisten realiteettien edelle.&nbsp; &hellip;</p><p>Keskustellessaan tilanteesta vuoden 1956 lopulla puolustusministeri Skogin ja tämän kansliapäällikön <strong>Kalle Lehmuksen</strong> kanssa Kekkonen vaati Suomen puolustusvalmiuden nopeaa lisäämistä pohjoisessa.&nbsp; Hän piti tärkeänä, että Lappiin saataisiin sijoitetuksi niin paljon joukkoja, että ne voimaltaan vastaisivat niitä yhtymiä, jotka Norjassa tultaisiin kriisitilanteessa ryhmittämään Suomen vastaiselle rajalle.&nbsp; Aikaa vieviä sijoitusoperaatioita odoteltaessa Kekkonen oli valmis &rdquo;<em>pitämään manööverien varjolla koko talven ajan porukkaa Länsi-Lapissa&rdquo;.&nbsp; </em></p><p>Kesällä 1958 käynnistyikin näitä näkemyksiä myötäilevä hanke Pohjanmaan Jääkäripataljoonan siirtämiseksi Sodankylään.</p><p><strong><em>Lähde: Suomi: emt. s. 88-89.</em></strong></p><p>*</p><p><strong>Kommentaaria</strong></p><p><strong>Henry Kissingerin</strong> etc. äskettäistä pohdintaa aiheesta:</p><p>Kissingeirin mukaan <strong>de Gaulle</strong> uhkasi liittoutua Neuvostoliiton kanssa Yhdysvaltojen vaikutusta vastaan. &hellip;</p><p>Isossa kuvassa Neuvostoliitto oli vyörymässä länteen: Suomi olisi ollut ensimmäisessä aallossa sen kohteena.&nbsp; Yleisesti tiedetään, että <strong>Suomen lentokentät ja muu infra olisi ollut Neuvostoliiton käytettävissä sodan alust</strong>a lähtien.&nbsp;</p><p>Suomella ei ollut voimaa eikä edellytyksiä sitä estää, sen tiesivät pääesikunnan korkeat upseerit.&nbsp; Tämän liikkeen seurauksena olisi ollut se, että <strong>Ruotsi olisi salamana liittynyt NATOon</strong>, ja tätä hintaa, läntisen sotilasliiton ohjuksia ja ydinaseita näin lähelle tuloa, Neuvostoliitto ei tietenkään ollut valmis maksamaan rauhan olosuhteissa, ja näin ollen Suomi oli ikään kuin tämän pelotteen muodostamassa tuulensuojassa.&nbsp; Mutta toisin oli kriisin oloissa, jolloin suoraan sanottuna Suomen miehitys olisi ollut <strong>Neuvostoliiton päästrategian ja erityisesti Leningradin oblastin puolustusdoktriinin</strong> ensimmäisten toimenpiteiden kärjessä.&nbsp;</p><p>*</p><p><strong>Pian Porkkalan palauttamisen 1955 jälkeen</strong> Suomessa alkoi kehittyä omalaatuinen vastavaikutus. &hellip;</p><p>Yhdistäviksi piirteiksi erottautuivat noudatetun ulkopolitiikan kielteinen arviointi verhottuine muutosvaateineen sekä siitä juontuva presidentin arvostelu, mikä ennen pitkää eriytyi yhä <strong><em>avoimemmaksi kekkoskritiikiksi</em></strong>.</p><p>Kolmantena piirteenä korostui Neuvostoliiton ja sen politiikan yhä suorasukaisempi arvostelu. &hellip;</p><p>Lyhyenä ajanjaksona maassa julkaistiin koko joukko mennyttä lähihistoriaa käsitteleviä teoksia, joissa arvosteltiin joko suoraan tai epäsuorasti Neuvostoliittoa ja Suomen sodanjälkeistä politiikkaa.&nbsp; Eniten huomiota herättivät <strong>Yrjö Soinin</strong> sotasyyllisyyskuvaus &rdquo;Kuin Pietari hiilivalkealla&rdquo;, SS-mies <strong>Unto Parvilahden</strong> kirja &rdquo;Berijan tarhat&rdquo; sekä ex-kommunisti <strong>Arvo Poika Tuomisen</strong> paljastusteokset.&nbsp; Antia täydensivät erilaiset tilitykset, sellaiset kuin esimerkiksi <strong>Yrjö Niiniluodon</strong> &rdquo;Mitä on olla suomalainen&rdquo; ja <strong>Jussi Talven</strong> &rdquo;Elän Venäjän varjossa&rdquo;.&nbsp; Niitä leimasivat läntinen etuvartioajattelu ja porvarillisen Suomen ahdistuneet kokemukset:</p><p><em>&rdquo;Olen koko elämäni, kuten kaikki suomalaiset asunut Venäjän naapurina.&nbsp; Koko elämäni ajan olen tuntenut oloni turvattomaksi&rdquo;.</em> (Niiniluoto: emt.) &hellip;</p><p>Soinin ja Parvilahden teoksia myytiin lyhyessä ajassa runsaat 50.000 kappaletta, mikä rohkaisi kustantajia uusiin yrityksiin samalla saralla.&nbsp; Menekkiä lisäsi hyökkäävä mainonta. &hellip;</p><p>Teoksista alkanut keskustelu laajeni pian yleiseksi ulkopolitiikkaa käsitteleväksi polemiikiksi, jolle Unkarin tapahtumat sekä Neuvostoliiton destalinisointikampanja ja sisäinen valtataistelu olivat jo ehtineet luoda otolliset piirteet.</p><p>Monien kirjoittajien mielestä aika oli ajanut Suomen ulkopoliittisen linjan ohi.&nbsp; Siksi se kaipasi tarkistamista.&nbsp; Ohjenuoraksi olivat monet valmiit ottamaan &rdquo;<em>suomalaisen suoraselkäisyyden</em>&rdquo;.</p><p>Kun noudatettu linja henkilöityi <strong>Kekkoseen</strong>, myös hän joutui arvostelun kohteeksi.&nbsp; Se laajeni pian kritiikiksi, joka muistutti hänen pääministerivuosiensa raskaimpia aikoja.</p><p>Jonkinlainen huippu saavutettiin syksyllä 1957.&uml;</p><p>Mielialojen kiihtymystä kuvaa Kultarannassa sattunut välikohtaus, jossa tuntemattomaksi jäänyt ampuja tulitti käsiaseella presidentin kesäasuntoa.&nbsp;</p><p>Eivätkä tappouhkaukset tähän päättyneet.</p><p><strong><em>Lähde: Suomi: emt. s. 95-96.</em></strong></p><p>*</p><p><strong>Huolestuttavaksi oikeiston piirissä tapahtuvan kiihotuksen</strong> teki siihen kytkeytynyt spekulointi ulkopoliittisella suunnanmuutoksella.&nbsp; Tietoja siitä kantautui eri puolilta maata.</p><p>Kekkonen epäili, että toiminta oli organisoitua ja että sitä johti &rdquo;<em>jokin poppoo</em>&rdquo;.&nbsp; Siihen viittasivat myös osaltaan tiedot, joiden mukaan eri puolueisiin lukeutuvat Kekkosen vastustajat olivat etsiytymässä yhteistoimintaan.&nbsp; Epäluuloja oli jo ehtinyt herättää muutamien vastustajien yhteinen salaperäinen matka Saksan Liittotasavaltaan.&nbsp; &hellip;</p><p>Kekkosvastaisen toiminnan toiseksi keskukseksi muodostui Sosiaalidemokraattinen puolue, jonka piirissä <strong>Väinö Leskinen</strong> käynnisti vuoden 1956 lopulla voimakkaan kampanjan presidenttiä vastaan.</p><p>Voitto kevään 1957 puoluekokouksessa antoi sille vain lisää terävyyttä.</p><p>Puolueen päälehti Suomen Sosialidemokraatti ja Sosialistinen Aikakauslehti nousivat kritiikin suunnannäyttäjiksi, ja maaseutulehdet seurasivat perässä.&nbsp; Eikä niiden sävy jäänyt jälkeen pääkaupunkilaisten esikuvista:</p><p><em>&rdquo;Oma diaknoosimme kekkomaniasta on että se on aasialaisen kommunismin ja pielaveteläisen tukipalkkiopolitiikan tartunta-aineksista syntynyt yhteiskuntaa mädättävä virus&rdquo;.</em></p><p>Pisimmälle kritiikissään ylsi <strong>Leskisen</strong> ohjailema Sosialistinen Aikakauslehti, joka jo tässä vaiheessa asetti tavoitteeksi Kekkosen uudelleenvalinnan estämisen (1962 vaaleissa).</p><p>Syksyllä 1957 se julkaisi suurta huomiota ja pahennusta herättäneen kirjoituksen &rdquo;<strong><em>Minun taisteluni&nbsp; -&nbsp; Mein Kampf&rdquo;</em></strong>, joka varmuuden vuoksi painettiin uudelleen vielä lehden seuraavaan numeroon.</p><p><em>Monologin muotoon puettu tarina oli, ja on ilmeisesti yhä, häjyin herjakirjoitus, mitä istuvasta tasavallan presidentistä on milloinkaan laadittu.</em></p><p>Kyltymättömän vallanhimoiseksi kuvattu Kekkonen pantiin edustamaan kaikkea väärää ja tuomittavaa ja hänen vastapainonaan SDP kaikkea puhdasta ja oikeaa.</p><p>Hyökkäys oli Leskisen ja hänen avustajiensa Olli Laitisen ja Matti Niemisen käsialaa, mutta laajempaa kantavuutta sille antoi se seikka, että lehden julkaisijana toimi SDP:n puoluetoimikunta.</p><p>Monologi osoitti, mistä Kekkosen ja sosiaalidemokraattien vastakohtaisuus &ndash; pääministerivuosien aikaisten kaunojen ja presidentinvaalitapahtumien ohella &ndash; juontui.</p><p>Kirjoituksessa näet väitettiin Kekkosen tukevan skogilaisia ja pyrkivän heidän avullaan SDP:n hajottamiseen.&nbsp;</p><p>Tämänkaltaisia epäluuloja vain lisäsivät joidenkin skogilaisten tarkoitukselliset vihjaukset presidentiltä saatavasta tuesta.</p><p><strong><em>Lähde: Suomi: emt. s. 97-99.</em></strong></p><p><strong><em>*</em></strong></p><p><strong>Toisen maailmansodan jälkeen Suomi</strong> oli käynyt ulkomaankauppaa bilateraalipohjalta (kahdenkeskisin sopimuksin, VH).</p><p>Paineet multilateralisminiin siirtymisestä olivat kuitenkin koko ajan kasvaneet.&nbsp; Keväällä 1957 Suomi allekirjoittikin <strong>OEEC-maiden</strong> kanssa nk. <em>Helsingin klubin pöytäkirjan</em>.&nbsp; Sen myötä se siirtyi kaupassaan ja maksuissaan monenkeskiselle pohjalle.&nbsp;</p><p>Samalla se otti pitkän askeleen kohti kaupan esteiden poistamista ja maksuliikenteen vapauttamista, mille sitten syksyllä suoritettu lähes 39 %:n devalvaatio loi tarvittavat edellytykset.&nbsp; Suomen voitiin sen jälkeen katsoa saavuttaneen ulkomaankauppansa vapauttamisessa OEEC-maiden tason.&nbsp; &hellip;</p><p>Neuvostoliitto oli suhtautunut kielteisesti länsieurooppalaisiin taloudellisiin yhteistyöorganisaatioihin jo OEEC:n perustamisvaiheesta lähtien ja tuonut sen myös selkeästi julki.</p><p>Viimeksi niin oli tapahtunut maaliskuussa 1957, kun Neuvostoliiton ulkoministeriö oli toimittanut kaikille Euroopan hallituksille julkilausuman, jossa tuomittiin vireillä olleet <strong>Euratomin ja EEC</strong>:n perustamissuunnitelmat.</p><p>Perustelut olivat olleet ennen muuta poliittiset:</p><p><em>järjestöjen väitettiin palvelevan Saksan liittotasavallan revansismia ja vaarantavan siten maailmanrauhan.</em></p><p>Näin ollen oli odotettavissa, että Suomen aloite julki tullessaan herättäisi Moskovassa huomiota, kuten tapahtuikin.</p><p>Ensi alkuun kommentit olivat vaivihkaisia varoituksia, joissa korostettiin jäsenyyden OEEC:ssä saattavan merkitä myös poliittista askelta, jolla olisi vaikutuksensa suomalais-neuvostoliittolaisiin suhteisiin.</p><p>Kun suomalaiset eivät reagoineet, sävy terävöityi.</p><p>Suurlähettiläs <strong>Lebedev</strong> marssi ulkoministeri <strong>Hynnisen</strong> luo ja korosti tälle, että <strong>valtaosa OEEC:n jäsenistä kuului Neuvostoliitolle vihamieliseen NATO:on.</strong></p><p><strong><em>Lähde: Suomi: emt. s. 109, 111.</em></strong></p><p>*</p><p><strong>Kekkonen lähti 22.5.1958 Neuvostoliittoon</strong> huolella valmisteltu keskusteluaiheita koskeva lista salkussaan.</p><p>&hellip; Rauhansopimuksen tarkistamisen (sotilaalliset rajoitukset, VH) osalta <strong>Hrushtshev</strong> toisti jo aiemmin annetun vastuksen: ajankohta oli sopimaton.&nbsp; Läsnä ollut <strong>Voroshilov</strong> kuitenkin lohdutti, että &rdquo;myöhemmin&rdquo; tilanne &rdquo;voi paljon muuttuakin&rdquo;.</p><p>On ilmeistä, että neuvostoliittolaiset uskoivat Kekkosen aloitteen tähtäävän varustautumiseen.</p><p>Tästä näkökulmasta olivat Hrushtshevin esittämät lisäperustelut mielenkiintoiset:</p><p>Suomen ei tarvinnut varustautua, koska Neuvostoliitto ei sitä uhannut eikä Norjankaan hyökkäys tuntunut uskottavalta.</p><p>Suomen taloudellinen tilanne ei sitä liioin sallisi, eikä siitä olisi edes vastaavaa hyötyä koska ydin- ja joukkotuhoaseet olivat muuttaneet koko asetelman, Hrushtshev todisteleiksen.</p><p>Kekkonen korjasi väärinkäsityksen ja korosti puuttuneensa asiaan lähinnä sen vuoksi, että rauhansopimuksen miehistömääriä koskevat määräykset vaikeuttivat suurten asevelvollisuusikäluokkien kouluttamista.&nbsp; &hellip;</p><p>Saimaan kanavan vuokrauksesta neuvoteltaessa Hrushtshev varoitti:</p><p><em>&rdquo;Jos nyt ryhdymme keskustelemaan rajoista, voimme kajota sellaiseen, joka tuottaisi haittaa ja vahinkoa sekä teille että meille.&rdquo;</em></p><p><em>(Torjuvaa kantaa perusteltiin myös sillä, että &rdquo;lännen tietyt piirit&rdquo; voisivat käyttää vuokraamista hyväkseen &rdquo;vaatimuksiin rajojen tarkistamiseksi Saksassa, Puolassa, Itä-Preussissa jne&rdquo;.</em> Kolmantena syynä viitattiin Suomen sisäiseen tilanteeseen: jo Porkkalan luovuttaminen oli vahvistanut Neuvostoliitolle vihamielisiä piirejä.&nbsp; Toivottu alueen vuokraaminen saattaisi vain lisätä niiden piirien vaikutusvaltaa, ja ne voisivat käyttää sopimusta hyväkseen esittääkseen yhä uusia, pidemmälle meneviä vaatimuksia.)</p><p>Neuvotteluissa Kekkonen ei ottanut esille kysymystä <strong>OEEC</strong>:n jäsenyydestä.&nbsp; <strong>Ralph Enckellin</strong> yllyttämänä hän puuttui siihen kuitenkin myöhemmin keskustellessaan ulkoministeri Gromykon kanssa.</p><p>Tällöin kävi ilmi, ettei Neuvostoliiton kanta ollut muuttunut.</p><p><strong>Gromyko luonnehti OEEC:tä Atlantin liiton (NATO) järjestöksi</strong> ja totesi siihen liittymisen vahingoittavan Suomen ja Neuvostoliiton kauppasuhteita.</p><p>Kun Kekkonen tiedusteli, voisiko Suomi luottaa Neuvostoliiton tukeen, jos sen vienti joutuisi vaikeuksiin OEEC:n ulkopuolelle jättäytymisen vuoksi, Gromyko vastasi myöntävästi.&nbsp; &hellip;</p><p>OEEC-ratkaisu jäi sittemmin yöpakkasten jalkoihin ja lykkäytyi sen myötä pitkälle tulevaisuuteen.</p><p><strong>Lähde: Suomi: emt. s. 119, 122-125.</strong></p><p>*</p><p>*</p><p><strong>EPILOGI</strong></p><p><strong>Vuonna 1957 Neuvostoliiton johtajat Nikita Hrustsov ja Nikolai Bulganin vierailivat Suomessa</strong>.</p><p>Presidentin kanslian valokuvaajana toiminut <strong>Atte Matilainen</strong> (1924-2018) oli paikalla:</p><p>&rdquo;<em>Huhun mukaan TIME-lehti oli luvannut 2000 dollarin palkkion kuvasta, josta näkisi, että vieraat olivat alkoholin vaikutuksen alaisia.</em></p><p><em>Menin kollegani kanssa Kaivopuistoon odottamaan vieraiden tuloa.</em></p><p><em>Kohta he tulivatkin käsikynkkää ja laulellen.</em></p><p><em>Emme ottaneet kuvaa, sillä olisimme paljastuneet salamavalojen välähdykseen.</em></p><p><em>Herrat vielä painiskelivat majoituspaikkansa pihalla</em>.&rdquo;</p><p>&nbsp;</p><p><strong>Lähde: Helsingin Sanomat, 8.1.2018, Kuolleita; </strong></p><p><em>Markku Marttinen: Juoksupojasta huippukuvaajaksi, Atte Matilaisen nekrologi.</em></p><p>*</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Kieli keskellä suuta – Suomen idänsuhteet ja Länsi 1957

Venäjä, Länsi, NATO, sota – ja Suomen rauhantahto

*

Suomen suurvaltapoliittinen pelitila ja liikkumavara vuoden 1957 aikaan tri Juhani Suomen Urho Kekkonen –elämäkerran (1956-1962) mukaan.

*

SDP kokoontui huhtikuussa 1957 ylimääräiseen puoluekokouksen Helsinkiin.  Tapahtuma kytkeytyi puolueen yhä syvenevään kahtiajakoon.  Sen kannalta ratkaisevana pidettiin uuden puheenjohtajan valintaa, joka oli edessä Emil Skogin kieltäydyttyä jatkamasta tehtävässä.  Äärimmäisen tasaväkisessä vaalissa uudelleen politiikkaan palannut Väinö Tanner löi vastaehdokkaakseen nostetun K.A. Fagerholmin yhden edustajaäänen enemmistöllä.

Äänestyksen myötä ratkesi myös puolueen suunta.  Lopputulos oli oikeistolaisen ryhmittymän, nk. leskiläisten voitto.  Puolueriidan aikana Tanner oli ajautunut kiistattomaan yhteistyösuhteeseen heidän kanssaan.  Vähemmistöön jääneet nk skogilaiset, joista monet olivat aikanaan edustaneet puolueen oikeata siipeä, löysivät nyt yllättäen itsensä vasemmalta.  Vaalin tapahduttua vähemmistöön jääneet marssivat ulos kokouksesta eivätkä enää osallistuneet puolue-elinten vaaliin.  Näin puolue jäi leskisläisten käsiin.  Heihin lukeutui myös uudeksi puoluesihteeriksi valittu Kaarlo Pitsinkin.  Vaalitapahtumien vuoksi SDP oli tosiasiallisesti hajonnut, vaikkei kumpikaan ryhmittymä sitä vielä julkisesti halunnut tunnustaa.

Heti puoluekokouksen jälkeen, 25.4.1957, Fagerholm esitti presidentti Kekkoselle eronpyynnön.  Hän perusteli sitä ”puoluekokouksen jälkeen syntyneellä kestämättömällä tilanteella”.  Fagerholm vetosi siihen, että hallituksen sosiaalidemokraattisista ministereistä vain yksi edusti leskisläisiä, mutta peräti neljä kuului skogilaisryhmän johtoon.

Muitakin syitä toki oli. Fagerholm oli hyvin selvillä siitä, ettei hän Tannerin puheenjohtajakaudella saisi missään tapauksessa jatkaa pitkään pääministerinä.  Myös Tannerin valintaan liittyvät ulkopoliittiset rasitteet ja Neuvostoliiton-suhteiden hoitamisen vaikeutuminen olivat Fagerholmin tiedossa.  Ennen kaikkea eronpyyntö oli kuitenkin nähtävä painostuskinona, jolla SDP:n uusi johto yritettiin pakottaa sovintoneuvotteluihin vähemmistön kanssa.

Muodolliselta kannalta Fagerholmin hallituksen eronpyyntö oli erikoislaatuinen, sillä se ei ollut saanut nimenomaista epäluottamuslausetta sen enempää eduskunnan kuin minkään puolueen päättäviltä elimiltäkään  Tähän vedoten Kekkonen pyysi hallitusta hoitamaan tehtäviään toistaiseksi, ”kuin ei olisi eroa jättänytkään”.  Tämä oli tärkeää yksinomaan jo valtiontaloudellisista syistä: Kekkosen tärkeänä pitämät vakauttamisneuvottelut olivat yhä kesken ja maan talous samanaikaisesti ajautumassa umpikujaan.

Kekkonen piti tilannetta huolestuttavana. …

…Erityisen tärkeäksi Kekkonen koki Fagerholmin ministeristön säilyttämisen nimenomaan ulkopoliittisista syitä…

Erityistä painoa tälle näkökohdalle antoi SNTL:n Ministerineuvoston puheenjohtajan (pääministeri) N.A. Bulganinin ja NKP:n Keskuskomitean 1. sihteerin (pääsihteeri) N.S. Hrushtshevin lähestyvä Suomen-vierailu.

…Kolme päivää myöhemmin (25.5.1957) V.J. Sukselainen muodosti (kuitenkin) keskustalaisen vähemmistöhallituksen.  Syynä oli osittain SDP:n sisäinen tilanne: osa puolueen vaikuttajista havitteli oppositioon, ja osa tavoitteli hallitusrintaman laajentamista kokoomuksen suuntaan.  Seurauksena oli epämääräinen neuvottelulinja, jossa tietoisesti vältettiin sitovien vastausten antamista ja pelattiin aikaa.  Sukselaisella ei ollut aikaa odottaa.  Etenkin, kun Kekkonen vielä hoputti ratkaisua ulkopoliittisista syistä: 

Moskovasta saapuneet viestit kun kertoivat Bulganinin ja Hrushtshevin harkitsevan runsaan viikon kuluttua alkavaksi suunnitellun Suomen-vierailun siirtämistä hallituspulan vuoksi.

Lähde:

Juhani Suomi: Kriisien aika.  Urho Kekkonen 1956-1962, s. 31-37.

*

Tehdessään vuodenvaihteessa 1956-1957 yhteenvetoa (vuoden 1956 aikana: mm. valinta presidentiksi, yleislakko, hallituskriisi, Karjalan palautushankkeet, Suezin kriisi, Unkarin kansannousu ja NL:n suorittama miehitys..) tapahtuneesta Kekkonen ei voinut olla hämmästelemättä, miten nopeasti olosuhteet maailmassa olivat muuttuneet ja rauhantoiveet haipuneet. Tilanne oli hänen mielestään huolestuttava.  Ennen muuta sen vuoksi, ”että nyt on maailmassa niin monia ruutitynnyreitä, joista maailmanpalo voi mahdollisesti leimahtaa liekkiin, vaikkei kukaan sitä haluaisikaan”.

Lähde: Suomi: emt. s. 73.

*

Helmikuun puolivälissä 1956 – juuri Suomen presidentinvaalin alla – alkanut Neuvostoliiton Kommunistisen Puolueen (NKP) 20. edustajakokous näytti avaavan Suomen puolueettomuuspolitiikalla ja sen vahvistamiselle aivan uusia mahdollisuuksia.  Jo 14.2. Keskuskomitean 1. sihteeri Nikita S. Hrushtshev luonnehti Suomea Itävallan lailla puolueettomaksi valtioksi.  Sama toistui edustajakokouksen yksimielisesti hyväksymässä päätöslauselmassa.  Siinä vaadittiin ystävyyssuhteiden ”kehittämistä ja lujittamista Suomeen, Itävaltaan, Ruotsiin ja muihin puolueettomiin maihin”.

Lähde: Suomi: emt. s. 52.

*

Mutta NKP:n edustajakokouksessa tapahtui myös sellaista, mikä oli omiaan virittämään epävarmuutta sekä epätietoisuutta Kremlin politiikan tulevasta suunnasta.  Tämän aiheutti Hrushtshevin nelituntinen salainen puhe, jossa tuomittiin Stalinin henkilökultti ja vallan väärinkäyttö.  Niin pian kuin puheesta alkoi tihkua tietoja julkisuuteen, niistä voitiin päätellä, että ainakin sisäinen valtataistelu NKP:ssa tulisi jatkumaan.  Mutta tulisiko se heijastumaan myös Neuvostoliiton ulkopolitiikkaan?  Sitä arvuuteltiin eri pääkaupungeissa.

Eero A.Wuori arveli Moskovan pyrkivän staus quon säilyttämiseen.  Asioita yhä tarkoin seuraava Paasikivikin oli sitä mieltä, että sodan vaara maailmassa on vähentynyt.

Kekkonen painotti jälleen kerran varovaisuuden merkitystä.  Hän tähdensi, että tapahtuipa Neuvostoliitossa mitä tahansa, Suomen ei tulisi muuttaa politiikkaansa sen suhteen.  Itse hän ei uskonut, että alkanut destalinisointi ja 20. edustajakokouksen linjaukset vaikuttaisivat kielteisesti Moskovan suhtautumiseen Suomeen.  Pikemminkin päinvastoin.

Lähde: Suomi: emt. s. 52-53.

*

Suhteiden kehittämiselle näytti siis olevan edellytyksiä, ja mikä olisikaan sitä paremmin palvellut kuin kanssakäymisen tiivistäminen.  Tässä tilanteessa nousi esiin ajatus SNTL:n Korkeimman neuvoston puhemiehistö puheenjohtajan (presidentin) Kliment J.Voroshilovin virallisesta vierailusta Suomen.  Suunnitelman varsinainen virittäjä näyttää olleen Moskovan lähettiläs Eero A. Wuori, joka kirjeessään Kekkoselle korosti, että vierailu olisi ”monessakin katsannossa hyvä”.  Tarkoituksellisesti Wuori kiiruhti sen järjestämistä jo kesällä – toisin sanoen ennen Kekkosen Ruotsin-vierailua.

Kekkosella ei ollut mitään vierailua vastaan ja niin sen toteuttamismahdollisuuksia ryhdyttiin tutkailemaan.  Siltä varalta, että Voroshilov kieltäytyisi, presidentti nosti esiin Bulganinin ja Hrustshevin, joiden vierailua Skandinaviaan hän tiesi paraikaa puuhattavan.  Jostakin syystä – ilmeisesti väärinkäsityksestä – ulkoministeri Ralf Törngren ei kuitenkaan esittänyt vierailuja toistensa vaihtoehtoina, vaan tunnusteli kaikkien kolmen neuvostojohtajan samanaikaisen käynnin toteuttamismahdollisuuksia.  Bulganinin ja Hrustshevin osalta saatiin pian lykkäävän torjuva vastaus.  Sen sijaan Voroshilov vastasi myöntävästi ja hänen osaltaan vierailua ryhdyttiin valmistelemaan elokuulle, joka saadun tiedon mukaan soveltui hänelle parhaiten.

Jo ennen kuin tieto vierailusta ehätti julkisuutteen, Suomessa käynnistyi keskustelu, joka tuli sittemmin vaikuttamaan vierialun sisältöön ja puitteisiin.  Porkkalan alueen palauttamisen (syksyllä 1955), edessä olevien Saimaan kanavaa koskevien neuvottelujen ja presidentinvaalikampanjan aikana esitettyjen spekulaatioiden rohkaisemana Karjalan Liitto puuttui vuosikokouksessaan rajakysymykseen.  …

Lehdistössä ja diplomaattipiireissä ryhdyttiin avoimesti spekuloimaan Karjalan palautuksella. … Niin pian, kuin tieto Voroshilovin vierailusta tuli julkisuuteen, ryhdyttiin lehdistössä avoimesti arvuuttelemaan, millaisia ”tuliaisia” tämä toisi muassaan.  Ennen pitkää keskustelu asiasta levisi maan rajojen ulkopuolelle, ensin Skandinaviaan ja sitten Keski-Euroopaan, missä se kytkettiin Saksan jälleenyhdistämiseen.  …Wuoren varoituksia säestivät neuvostolehtien kriittiset kirjoitukset.  Niissä hyökättiin terävästi rauhansopimuksen tarkistamistoiveita viritelleiden suomalaislehtien kimppuun ja syytettiin niitä yrityksestä vahingoittaa Suomen ja Neuvostoliiton suhteita.  Itse pääasiasta todettiin yksioikoisesti, että rajakysymykset oli ratkaistu Pariisin rauhansopimuksessa (1947) lopullisesti.  Siksi niihin ei ollut aihetta palata.

Kekkoselle kysymys Karjalasta oli yhä läheinen: ”Se on jokaisen suomalaisen sydämellä sitä raskaammin, kuta vastuunalaisemmalla paikalla henkilö on”.  Syksyllä 1955 hän oli pitänyt sitä jopa tärkeämpänä kuin luvattua Porkkalan palauttamista.  Neuvostodiplomaattien monista varoituksista huolimatta hän oli ottanut Karjalan palauttamisen esiin pääministeri Bulganinin kanssa, vain saadakseen torjuvan vastauksen.  Moskovan matkan jälkeenkään Kekkonen ei ollut eittänyt asiaa mielestään, vaikka olikin valmis turvautumaan pitempään kiertotiehen.  Hän näet uskoi, että Saimaan kanavasta käytävät neuvottelut tarjoaisivat aikanaan mahdollisuuden puuttua rajakysymykseen uudelleen.  …

Ottaessaan vastaan Karjalan Liiton lähetystön Kekkonen tunnusti olevansa siinä käsityksessä, ettei Bulganinin torjuva vastaus edustanut ”viimeistä sanaa”, vaan että asiaan voitaisiin palata kansainvälisen tilanteen rauhoituttua.  …

Kekkonen varoitti, että Karjalaa koskevien vaatimusten lietsominen julkisuudessa virittäisi epäluuloisessa Moskovassa revanssipelkoja ja saattaisi ennen pitkä synnyttä ”sellaisen poliittisen atmosfäärin, joka voi tehdä kaiken menestyksen kyseenalaiseksi”.  …

Alueluovutuksilla spekuloiva lehtikirjoittelu sekä Väinö Tannerin Norjassa antama, neuvostoliittolaisia suuresti ärsyttänyt haastattelu saivat hänet sittemmin luopumaan alkuperäisestä suunnitelmastaan (esittää Karjalan asiaa Voroshiloville).  …

Jo aiemmin neuvostoliittolaiset olivat ilmaisseet pelkäävänsä, että Voroshilovin vierailun yhteydessä tultaisiin järjestämään mielenosoituksia Karjaan puolesta.  Kun suurlähettiläs V.Z. Lebedevin ilmoitus sitten osoitti, että vierailuun asetetut toiveet olivat murenemassa (L. ilmoitti selväsanaisesti, että Voroshilovin vierailu tulisi olemaan luonteeltaan lähinnä protokolläärinen), Kekkonen päätti ottaa varoituksesta vaarin. 

Lebedev varoitti uskomasta, että destalinisointikampanja (Stalinin rikosten paljastus ja tuomitsevat lausunnot) olisi heikentänyt Neuvostoliittoa niin, että keskustelut rajoista voitaisiin avata uudelleen. 

Kaksi päivää Lebedevin Kultarannassa käynnin (9.7.1956) jälkeen Maakansassa ilmestyi laaja pääkirjoitus, jolla pyrittiin katkaisemaan rajantarkistuksilla spekulointi.  …

Pääkirjoitus oli alusta loppuun presidentti Kekkosen käsialaa ja sellaisena mielenkiintoinen.

Lähde: Suomi: emt. s. 53-57.

*

Omalaatuisin oli pääministeri Fagerholmin yritys sivuttaa tasavallan presidentti ja neuvotella rajatarkistuksista tämän tietämättä neuvostoliittolaisten kanssa.  Kun Kekkonen sitten päätti vetäytyä varovaisemmalle linjalle ja viedä rajakysymystä eteenpäin kanavaneuvottelujen kautta, pääministeri kritikoi tätä linjaa hallituksen ulkoasiainvaliokunnassa.  Hallituksen kestämättömään asemaan vedoten hän vaati, että Neuvostoliitolle oli esitettävä koko Karjalan palauttamista.  Ku valiokunnan enemmistö asettui Kekkosen kannalle, katkera Fagerholm ryhtyi tuttavapiirissään vihjailemaan, että rajantarkistusten epäonnistumisen taustalla oli ”korkeimpien poliitikkojen” pyrkimys kalastella Moskovan suosiota.

Lähde: Suomi: emt. s. 58.

*

Jos presidentti Voroshilovin vierailu 21.-26.8.1956 ei Saimaan kanavan eikä Karjalan asiaa eteenpäin vienytkään, muodostui se kuitenkin tärkeäksi virstanpylvääksi.  ….

Puheissa korostettiin puolin ja toisin YYA-sopimuksen merkitystä.  Mutta myös Suomen puolueettomuutta.  Tässä yhteydessä on syytä panna merkille Kekkosen linjanmäärittely.  Kun neuvostopolitiikan ilmeisenä pyrkimyksenä oli 20. edustajakokouksesta lähtien vetää puolueettomat maat nk. ”rauhaa rakastavien valtioiden” rinnalle taisteluun rauhan ja kansainvälisen jännityksen lieventämisen puolesta, halusi Kekkonen selkeästi paaluttaa Suomen puolueettomuuden liikkumavaran ja estää näin sen leimautumisen:

Pieni maa, sellainen kuin Suomi on, ei voi suurestikaan vaikuttaa maailman tapahtumiin.  Sen sana on omaa kansallista etuaan etsien pikemminkin sovittautua erilaisiin historiallisiin ja maantieteellis-taloudellisiin olosuhteisiin kuin pyrkiä niitä muutamaan.”

Lähde: Suomi: emt. s. 60.

*

Myös Moskovassa katsottiin Voroshilovin vierailun onnistuneen erinomaisesti.  Mielialoja kovasi suurlähettiläs Lebedevin toteamus, että Bulganin ja Hrustshev voisivat hyvin seuraavana vuonna vierailla Suomessa, koska ”suhteet ovat niin hyvät”.  Vain yksi särö pilasi kauniin kuvan: keskustelu rajojen muuttamisesta  Kun Suomen vastaus Saimaan kanavasta varmasti virittäisi sen uudelleen, Lebedev esitti toivomuksen, että asia ”jätettäisiin vielä tutkittavaksi”.  Tälle toiveelle hän sai kollegansa Eero A. Wuoren lämpimän tuen.  Näin kävikin.  Vastaus viivästyi, kun syksy 1956 toi Suomen hallituksella muuta ajateltavaa.

Lähde: Suomi: emt. s. 60.

*

Hrushtshevin NKP:n edustajakokouksessa käynnistämällä destalinisoinilla tuli olemaan käänteentekevä vaikutus Itä-Euroopassa.  Puolassa se aikaansai levottomuuksia, jotka lokakuun 1956 lopulla johtivat maan johdon vaihtumiseen, varovaisiin uudistuksiin vapaamielisempään suuntaan sekä Neuvostoliiton otteen löyhtymiseen.

Unkarissa tilanne riistäytyi käsistä.  Puolan tapahtumien johdosta järjestetyt myötätuntomielenosoitukset johtivat väkivaltaisiin yhteenottoihin unkarilaisten ja maassa oleskelevien neuvostojoukkojen välillä.  Kansannousun harjalla maan johtoon nousi uudistusmielinen kommunisti Imre Nagy.  Lokakuun lopulla neuvostojoukot vetäytyivät Budapestistä.  Vain pari päivää sen jälkeen Nagyn hallitus irtisanoi yksipuolisesti YYA-sopimuksen ja erosi Varsovan liitosta.  Samalla Unkari julistautui puolueettomaksi valtioksi.  Marraskuun 4. päivänä neuvostopanssarit vyöryivät takaisiin Budapestiin ja murskasivat muutamassa päivässä unkarilaisten vastarinnan.  Maan johtoon nousi nyt uudistusmielinen mutta Neuvostoliitolle uskollinen János Kádár.

Yhtä aikaa Unkarin tapahtumien kanssa maailmaa ravisteli myös toinen selkkaus.  Israelilaiset joukot hyökkäsivät lokakuun lopussa Egyptiin.  Ennen kuin YK ehti puuttua asiaan Ranska ja Englanti yhtyivät aseelliseen interventioon.  Tarkoituksena oli kukistaa Egyptin johtajaksi noussut Gamal Abdel Nasser, joka oli kesällä 1956 uhmannut länsivaltoja kansallistamalla Suezin kanavan.  Hetken ilmassa oli suurvaltaselkkauksen vaara, kun Egyptiä tukenut Neuvostoliitto vaati Englantia ja Ranskaa perääntymään uhkaillen niitä jopa ydiniskulla. 

YK:n yleiskokous kutsuttiin kiireellisesti ylimääräiseen istuntoon.  Suomi kannatti muiden mukana Suezin kriisin ottamista en päiväjärjestykseen.  Niin ikään se kannatti hyväksytyksi tullutta päätöslauselmaa, jossa kaikkia osapuolia kehotettiin lopettamaan sotatoimet, kunnioittamaan aseleposopimuksen määräyksiä ja vetämään heti joukkonsa aiempien sopimuslinjojen taakse.  …

Näin suomi oli jo ennen YK:n yleiskokouksen varsinaisen istuntokauden alkua joutunut tilanteeseen, josta monet YK-jäsenyyttä kavahtaneet pessimistit olivat varoittaneet.  ..

Erityisesti Paasikivi ja Kekkonen pelkäsivät sitä, että Suomi joutuisi YK:ssa ottamaan kantaa tavalla, joka saattaisi aiheuttaa vaikeuksia sen suhteessa Neuvostoliittoon. 

Lähde: Suomi: emt. s. 61-62.

*

Unkarin kansannousuun loka-marraskuussa 1956 Kekkonen reagoi aivan toisella tavalla.  Kysymyksessä oli nyt sukulaiskansa, jota kohtaan hänellä oli vanhoja heimosympatioita.  Sitä paitsi kriisin toisena osapuolena oli Neuvostoliitto, mikä jo sinällään herätti tunneperäisiä reaktioita niin Suomessa kuin muuallakin.

Entistä vaikeammaksi tilanne muuttui, kun myös Unkarin kysymystä ryhdyttiin puimaan YK:n yleiskokouksen ylimääräisessä istunnossa.  Oli odotettavissa, että viimeistään siellä Suomen kannanotot leimaisivat sen joko Neuvostoliiton tai ”lännen” myötäilijäksi.  Etenkin, kun näitä kannanottoja varmasti tultaisiin vertaamaan lähes samanaikaisesti koolla olleessa Suez-istunnossa noudatettuun äänestysmenettelyyn. ”Hirvet ajat ovat käsillä.  Jouduimme YK:hon liian aikaisin”, purki Kekkonen tuntojaan pojalleen Tanelille.  …

Vaikka Kekkonen ei uskonutkaan, että sen paremmin Yhdysvallat kuin NATO:kaan tulisivat asevoimin puuttumaan Unkarin tapahtumiin, oli hän syvästi huolestunut.  Suezin ja Budapestin tapahtumat olivat syy- ja seuraussuhteessa toisiinsa, ja hän uskoi niiden johtaneen maailman suursodan partaalle.  Ystäväpiirissään hän luonnehtikin tilannetta samankaltaiseksi kuin syksyllä 1939.  Vaikutusta pessimismiin saattoi olla silläkin, että Kekkonen sai kuulla pääsihteeri Hammarskjöldin pitävän tilannetta hyvin vaikeana, jopa kohtalokkaana.

Lähde: Suomi: emt. 64-65.

*

Arvostelulla oli kuitenkin rajansa.  Kun Kekkonen keskusteli Unkarin tapahtumista Paasikiven kanssa, tämä varoitti, että ”juuri silloin kun Neuvostoliitto on vaikeuksissa, meidän tulee osoittaa pitävämme kiinni tähänastisesta politiikasta”. ”Meidän ei pidä ryhtyä solvaaman Wenäjää nyt, se ei meitä hyödytä, mutta vahingoittaa”, kirjasi vanha presidentti näkemyksiään omiin muistiinpanoihinsa, ja totesi Kekkosen olleen samaa mieltä.  Taustaa näille näkemyksille antoi kummankin usko Neuvostoliiton jatkuvaan vahvistumiseen.

Lähde: Suomi: emt. s.65.

*

Kekkonen katsoi että Suomi saattoi nopeasti muuttuvissa äänestysasetelmissa ajautua tilanteeseen, missä se oikeaksi katsomaansa kantaa edustaessaan jäisi jopa yksin.

Se oli kuitenkin pakko hyväksyä Suomen asemaan liittyvänä realiteettina, hän tähdensi YK:n Unkari-istuntoon valmistautuvalle ulkoministeri Törngrenille:

”YK:n työssä on muistettava, että meidän ulkopoliittinen linjamme voi viedä meidät isoloituu asemaan, mutta ei siitä ole säikähdettävää, sillä me olemme erikoisasemamme perusteella todella yksin maailmassa. 

Kun blokkien väliset suhteet kärjistyvät sodan partaalle saakka, ei ole ihme, jos Suomi joutuu isoloiduksi, sillä sehän on parempi kuin jos tapahtumien vyöry ja ulkonainen pakko tempaisi meidät ampumalinjalle.”

Lähde: Suomi: emt. s. 65-66.

*

Kiihtyneessä ilmapiirissä Suomen varovainen esiintyminen YK:ssa aiheutti pettymyksen.  Erityisesti kritikoitiin sitä, että Suomi pidättäytyi Yhdysvaltain ehdottomasta jyrkkäsävyisestä päätöslauselmasta, jonka katsottiin olevan sisällöltään samanlainen kuin ne Suezin kriisiä koskevat kannanotot, joita Suomi oli kannattanut.  Epäjohdonmukaisuudelle löydettiin helposti selvitys: valtiojohdon pelkuruus ja Neuvostoliiton nöyristely.

Myös puolueiden piirissä kuohui. 

Terävimmin arvostelivat noudatettua linjaa sosialidemokraatit sekä kokoomuslaiset, joista esimerkiksi Tuure Junnila syytti päättäjiä puolueettomuuslinjalta lipeämisestä. Sosiaalidemokraattien kritiikin kärki suuntautui ensisijaisesti Neuvostoliittoa vastaan, joskin siinä aivan ilmeisesti oli aineksia myös kotimaiseen kommunisminvastaiseen taisteluun.

Selkeää tukea Unkarin kysymyksessä noudatettu linja sai vain Maalaisliitolta.

Lähde: Suomi: emt. s. 67.

*

Vaikka Kekkonen puolustelikin lehdistöä suurlähettiläs Lebedeville, oli hän tilanteesta hermostunut.

Kun hän neuvotteli asiasta Paasikiven kanssa, tämä kritikoi tiedotusvälineitä: ”Luulevat kai, että nyt saa haukkua ”ryssiä” niin paljon kuin jaksaa”.  Lehdistö oli koetettava saada jollakin tavoin ymmärtämään, mitä maan edut vaativat, Paasikivi opasti.

Kekkonen kaavailikin ensin lehdistötilaisuuden järjestämistä, mutta luopui siitä sitten.  Ilmeisesti aiempien epäonnistuneiden yritysten turhauttamana.

Eivätkä Kekkosen ongelmat rajoittuneet vain maan etuja vaarantavaan julkiseen keskusteluun.  Joulukuussa 1956 hänen korviinsa alkoi kantautua tietoja kokoomuslaisten eri puolilla maata järjestämistä suljetuista tilaisuuksista, joissa oli uhmakkaasti vannottu ulkopoliittisen suunnanmuutoksen nimiin.

Samankaltaisia ilmiöitä esiintyi muuallakin.  Maalaisliiton piirissä vaati Veikko Vennamo pontevasti tällaista suunnanmuutosta.  Puolueen päättävissä elimissä se kuitenkin yksimielisesti torjuttiin.

Lähde: Suomi: emt. s. 68.

*

Ulkopoliittiset ratkaisut edellyttävät onnistuakseen luotettavaa informaatiota päätöksenteon pohjaksi.  Tässä suhteessa Kekkonen joutui syksyn kriisien aikana toistuvasti pettymään.  Lähipiirissään hän arvostelikin useaan otteeseen ulkoasiainministeriön virkamiesten  heikkoa raportointikykyä.  Mitä pidemmälle aika kului, sitä kriittisemmäksi kävi hänen sävynsä: ”ulkoministeriön virkamiehet tulivat loppuun haukutuiksi”.  Usein virkamiehet näyttivät olevan eri linjoilla tasavallan presidentin kanssa eikä edes heidän lojaliteettiinsa voinut aina luottaa.  Pettymyksen aiheutti jopa Kekkosen arvostama Eero A. Wuori, kun paljastui, että tämä pelasi Kekkosen selän takana yhteen sosiaalidemokraattien kanssa.

Erilinjaisuus korostui Unkarin-kysymyksen YK-käsittelyn yhteydessä.  Ulkoministeri Törngren ja Suomen valtuuskuntaan kuulunut ministeri Reinhold Svento valittivat Kekkoselle, että suomalaisille YK-diplomaateille olivat ”lännen aplodit” tärkeämpiä kuin oman hallituksen linja.

Gripenbergin muistiinpanot paljastavat hänen pitäneen Suomen linjaa aivan liian varovaisena.  Toinen sitä arvostellut oli YK-valtuuskunnan lehdistösuhteita hoidellut Max Jakobson.  Hän ruokki Washingtonista Junnilaa tiedoilla ja uutti suomalaislehtiä kirjoittamaan kriittisesti ”nykyisestä linjastamme”.  Jo aikaisemmin Jakobson oli herättänyt huomiota kirjoittamalla nimimerkillä Uuteen Suomeen artikkeleita, joista jotkut olivat ulkopoliittisen johdon kannalta kiusallisia.

Kekkosen reaktio oli paljastava:

Kyllä sitä puhutaan paljon ”Paasikiven linjasta”, mutta vaikeaa on löytää miehiä, jotka ottavat henkilökohtaisen vastuun sen soveltamisesta ajankohtaisissa poliittisissa kysymyksissä.”

Lähde: Suomi: emt. s. 69.

*

Suomen mahdollisuuksiin säilyä kriisien ulkopuolella Kekkonen suhtautui silti luottavaisesti.  Valppaana oli kuitenkin oltava.  Sen olivat syksyn 1956 tapahtumat opettaneet.  Siitä, mitä erityisesti oli varottava, olivat Kekkonen ja Paasikivi yhtä mieltä.

Täällä ”näyttää pääsevän vallalle halu tuomita se politiikkaa, mitä maassa Paasikiven johdolla syksyn 1944 jälkeen noudatettiin”, Kekkonen kirjoitti.

Vain viikkoa aiemmin Paasikivi pelkisti saman viimeisessä ennen kuolemaansa laatimassaan muistiinpanossa (7.12.1956) repliikiksi:

”… kaikki mikä on Wenäjää vastaan, herättää täällä innostusta.”

Lähde: Suomi: emt. s. 73.

*

Pääministeri Fagerholm suoritti ystävyysvierailun Neuvostoliittoon 30.1.-2.2.1957, matkan etukäteen keskeisiin aiheisiin kuului tulossa olevan Bulganinin ja Hrustshevin Suomen-vierailun valmistelujen käynnistäminen. 

Matka koettiin Moskovassa tärkeäksi yksinomaan jo sen vuoksi, että länsivallat olivat Unkarin tapahtumien myötä rajoittaneet yhteyksiään Neuvostoliittoon, jolloin myös Bulganinin ja Hrustshevin Skandinavian-vierailu (joka oli ollut vireillä jo ennen Voroshilovin visiittiä Helsinkiin, vh) oli peruuntunut.

Fagerholm sai matkalleen tiukat ohjeet olla ottamatta ottamatta ”oma-aloitteisesti keskustelun alaiseksi poliittisia kysymyksiä”.  Ohjeisiin saattoi vaikuttaa myös presidentin pelko siitä, että ”Fagerholm saataisi jälleen pyrkiä sooloilemaan”.

Mikäli Kekkosella tämänkaltaisia epäilyksiä todella oli, eivät ne olleet aiheettomia. 

Ohjeista piittaamatta Fagerholm otti Karjalan-kysymyksen esille keskustelussa ministerineuvoston puheenjohtajan (pääministerin) Bulganinin kanssa – ja sai torjuvan vastauksen.  …

Moskovan keskustelut osoittivat, että neuvostoliittolaisten päätavoitteena oli pyrkiä vaikuttamaan Suomen kautta Norjaan ja Tankaan niiden NATO-siteiden löyhentämiseksi.

Varomattomasti Fagerholm lupasi, että Suomi tulisi tekemän voitavansa Neuvostoliiton ja Skandinavian maiden välisten suhteiden parantamiseksi.

Fagerholmin vierailua valmistellessaan UM:n osastopäällikkö Ralph Enckell oli korostanut:

”… että mikään valtio ei tule puolueettomaksi julistautumalla sellaiseksi, ei edes toimimalla sellaisena, elleivät muut valtiot pidä sitä puolueettomana.  Maailman mielipide vaikuttaa toisin sanoen ratkaisevasti siihen, onko Suomi puolueeton (= pidetäänkö sitä puolueettomana) vai ei.”

Enckellin mukaan kehitys oli kulkemassa suomalaisittain myönteiseen suuntaan.

Fagerholmin vierailu muodostuikin tässä suhteessa tärkeäksi etapiksi.

Neuvostoliitto tunnusti ensi kertaa Suomen puolueettomuuden yhteisessä tiedonannossa, joskin vasta pitkällisten virkamiesneuvottelujen jälkeen:

Neuvostoliiton taholta todettiin, että Suomen noudattama rauhanomainen ja puolueeton ulkopolitiikka sekä sen kaikkiin maihin ylläpitämät ystävälliset suhteet edistävät osaltaan arvokkaalla tavalla kansainvälisen rauhan turvaamista.”

Tunnustuksen merkitystä vielä korosti tiedonannon puolisopimuksellinen luonne. 

Vierailun jälkeen puolueettomuutta koskevamaininta säilyi sanonnaltaan vaihtelevana mutta sisällöltään suurin piirtein samankaltaisena yhteisiin tiedonantoihin aina 1970-luvun alkuun saakka.

Lähde: Suomi: emt. s. 75.

*

Matkansa aikana Fagerholm esitti isäntien kaipaaman virallisen kutsun Bulganisnille ja Hrustsheville.  Vierailua ryhdyttiin välittömästi valmistelemaan. 

Kun kysymyksessä oli Neuvostoliiton todellisen johdon ensimmäinen käynti entisessä vihollismaassa, siihen kytkeytyi monenlaisia paineita.  Niinpä kevään mittaan kävi selville, että Moskovassa oltiin lähes hysteerisen levottomia vieraiden turvallisuudesta. 

Viime vaiheessa tämä johti siihen, että valtion turvallisuuskomitean (KGB) puheenjohtaja, armeijankenraali I.A. Serov saapui henkilökohtaisesti tutustumaan vierailujärjestelyihin Helsingissä.

Lue "Budapestin Teurastajasta", I.A. Serovista; https://fi.wikipedia.org/wiki/Ivan_Serov

Huomion välttämiseksi hän matkusti tekaistulla nimellä ja väärällä passilla.

Suomalaisille esitettiin myös selväsanaisia varoituksia: koko Neuvostoliitto tulisi seuraamaan vierailua ja näin ollen, jos sen aikana sattuisi häiriöitä, tulisi niillä olemaan ”erittäin onneton” vaikutus maiden välisiin suhteisiin.  Wuori hermostui tämänkaltaisista viesteistä ja lähetti Kekkoselle yliampuvia ehdotuksia siitä, miten suomalaiset tulisi kaitsea ”hyvän käyttäytymisen” tielle.

Suomen osalta vaikeudeksi muodostui pitkittyvä hallituspula, joka oli johtaa koko vierailun lykkääntymiseen.

Ongelmia tuotti myös joidenkin suomalaislehtien esiintyminen, mihin jopa uusi ulkoministeri Andrei Gromyko puuttui Wuoren ensi kertaa tavatessaan.  Vaikutuksiltaan onnettomin oli vierailun alla Suomen Kuvalehdessä julkaistu Bulganinia arvosteleva nimimerkkikirjoitus.  Se johti suoraan Kekkoselle esitettyyn neuvostohallituksen jyrkkään vastalauseeseen.  …

Kekkosen osalta varsinaiset asiakysymykset suistuivat Bulganinin ja Hrustshevin lyhyisiin tervehdys- ja hyvästijättöseremonioihin.  Niiden aikana hän puuttui mm,. suhteita pitkään hiertäneeseen kysymykseen palauttamatta jääneistä suomalaisista sotavangeista sekä rauhansopimuksen sotilaallisista rajoituksista juontuviin ongelmiin.

Lähde: Suomi: emt. s. 75-76, 78.

*

Kekkosen toiveet kohdistuivat tämänkin vierailun (Bulganin ja Hrustshev) alla rajakysymyksiin.  Neuvostoliittolaiset eivät kuitenkaan halunneet nimetä mitään erityistä keskustelunaihetta.

Ulkoministeriön korkein virkamiesjohtokin uskoi Neuvostoliiton saattavan suostua propagandistisiin myönnytyksiin.  Sitä paitsi jotkut neuvostodiplomaatit vihjailivat avoimesti rajankorjauksista.  Mutta suurlähettiläs Wuoren tunnustelut Moskkovassa viittasivat kuitenkin siihen, ettei Neuvostoliiton kanta ollut muuttunut.

(Toiveajattelua ylläpitivät ulkomaisista lähteistä saadut lupaavat vihjeet: olihan ensimmäinen Porkkalan palauttamista koskeva ennakkotietokin saatu aikanaan Pariisista, eikä Moskovasta.; emt. s. 77).

Kun diplomaattikanavia pitkin ei saatu lopullista selvyyttä asiaan, Kekkonen etsi vastausta puoluelinjalta.

Yhteydenotto puoluelinjaa kulloinkin edustavaan diplomaattiin ei ollut ongelmaton.  Presidenttinä Kekkonen omaksui sen kannan, että hän otti Tamminiemessä ja Linnassa vastaan vain lähetystöjen päälliköitä.  Tasavallan päämiehenä hän ei voinut ajatellakaan yhteyden ottamista lähetystöneuvoksen arvoiseen diplomaattiin saati keskustella tämän kanssa ”neuvostoliittolaisella maaperällä”, esimerkiksi asianomaisen diplomaatin asunnossa.  Siksi kehiteltiin malli, joka sittemmin toimi hyvin lähes parin vuosikymmenen ajan: silloin kuin tarvetta keskusteluun ilmeni tapaaminen sovittiin Matti Kekkosen luo.  NKP:n edustajalla oli sinne lyhyt matka Tehtaankadulta, ja Kekkonen saattoi luontevasti ”poiketa vieraisilla” poikansa luo.  Näin keskustelut voitiin käydä Kekkosen kannalta turvallisessa ympäristössä, suomalaisella maaperällä ja ilman, että ne herättivät minkään ulkopuolisen tahon huomiota.

Tästä käytännöstä Kekkonen luopui vasta 1960-luvun puolivälissä.  Sen jälkeen myös NKP:n edustajalla oli suurlähettilään ohella pääsy Tamminiemeen. 

Lähde: Suomi: emt. 76-77.

*

Tällä kertaa vierailutiedonantoon hyväksytty puolueettomuuskohta ei pitänyt sisällään Neuvostoliiton tunnustusta, vaan Suomen kuvauksen omasta politiikastaan.  Merkille pantavaa oli myös se, että neuvostoliittolaiset torjuivat tulkinnan, jota esimerkiksi Kekkonen käytti omassa päivällispuheessaan: YYA-sopimus on ”ensimmäinen kansainvälisoikeudellinen asiakirja johon sisältyy Suomen puolueettomuus”.  Tältä osin neuvostoliittolaiset halusivat pitäytyä sopimuksen niukempaan tekstiin, joka puhuu vain Suomen pyrkimyksestä pysyä suurvaltojen välisten eturistiriitojen ulkopuolella.  …

Kekkosta ei miellyttänyt vieraiden halukkuus siirtää vierailun poliittinen painopiste kommunikeaan; Hän ei halunnut vain muutama kuukausi Unkarin tapahtumien jälkeen sitoutua pitkälle meneviin konkreettisiin kannanottoihin Neuvostoliiton rinnalla.  …

Suomessa oli jo ennen vierailua herännyt ajatus pyytää Neuvostoliitolta 100 miljoonan ruplan suuruinen valuuttalaina.  Suurten taloudellisten vaikeuksien keskellä kamppailevat Suomen Pankki ja Sukselaisen hallitus painostivat Kekkosta ottamaan asian esille.  Tämä kuitenkin kieltäytyi päättäväisesti.  Muistiinpanoissaan Kekkonen paljastaa keskeisimmän motiivinsa:

”Tärkeämpää oli kuitenkin se, että kommunikeaan ei tullut lainaa koskevaa kohtaa.  Ulkomailla olisi tehty päätelmä, että NL on meidät lainoilla johdattanut leiriinsä, että jotakin salaperäistä on kuitenkin päätetty, josta NL maksoi lainan jne.  Nyt voidaan sanoa, että eipäs Suomi saanut lainaa, mutta sillä ei väliä…”

Mitenkä oikeaan Kekkonen osui aavisteluissaan, osoittivat britti- ja amerikkalaislehtien reaktiot.  Neuvostoliiton katsottiin epäonnistuneen yrityksissään saada Suomi tukemaan politiikkaansa.  Suomen puolestaan katsottiin läpäisseen vierailun puolueettomuuslinjaltaan horjahtamatta ja antautumatta myönnytyksiin, jotka olisivat vahingoittaneet sen suhteita länteen. 

Todisteena tästä nähtiin nimenomaan se, ettei Suomi ollut saanut ennakoitua luottoa eikä liioin mitään aluemyönnytyksiä.

Lähde: Suomi: emt. s. 78-80.

*

Hyvät saavutukset näyttivät kuitenkin valuvan hiekkaan, kun Moskovassa tehtiin vain muutama päivä vierailun päättymisen jälkeen (17.6.1957) yritys syrjäyttää Hrushtshev.

Lue lisää:

[Hruštšovin ja Bulganinin palattua Suomesta kesäkuussa 1957 heidät yritettiin syrjäyttää. Presidiumi vaati ensimmäisen puoluesihteerin, Hruštšovin vaihtamista. Hän kutsui nopeasti koolle koko keskuskomitean ja teki yrityksen tyhjäksi. Malenkov, Kaganovitš ja Šepilov menettivät ministerin paikkansa. Heidän tilalleen keskuskomiteaan nousivat Leonid Brežnev ja ehdokasjäsen Aleksei Kosygin. Stalinin kuoltua kenraali Žukov oli noussut apulaispuolustusministeriksi (1953) ja sitten puolustusministeriksi (1955). Hän tuki Hruštšovia ”puolueen vastaisen ryhmän” hyökkäystä vastaan. Kesäkuussa 1957 Žukovista tuli kommunistisen puolueen keskuskomitean täysjäsen. Lokakuussa 1957 Hruštšov kuitenkin vapautti hänet ministerin tehtävistä ja erotti keskuskomiteasta. Kun Hruštšov siirrettiin, Žukov palasi julkisuuteen vuonna 1964.

Hruštšov otti maaliskuussa 1958 myös ministerineuvoston puheenjohtajuuden Bulganinilta, jolloin hänellä oli sama valta-asema kuin Stalinilla sekä puolueen että valtion johdossa.] https://fi.wikipedia.org/wiki/Nikita_Hru%C5%A1t%C5%A1ov

Marsalkka G.K. Zhukovin avustamana tämän onnistui kuitenkin varmistaa itselleen NKP:n keskuskomitean enemmistön tuki. 

Hiuskarvan varassa olleen voiton jälkeen V.M. Molotovin ja G.M. Malenkovin johtama oppositio murskattiin ja keskuskomitean puhemiehistö miehitettiin Hrushtshevin kannattajilla.

Tapahtumien yksityiskohdat jäivät suomalaisille hämäriksi.  Toki vierailun aikana oli pantu merkille Bulganinin ja Hrushtshevin kilvoittelu, joka joskus oli saanut jopa koomisia piirteitä.  – Mainion välähdyksen Bulganinin ja Hrushtshevin kilvoittelusta antavat Kekkosen muistiinpanot hyvästijättökäynniltä: ”Keskustelun lopussa Hrushtshev tiedusteli, oanko hänen lahjanaan vastaan lämminverisen juoksijan, mihin Bulganin lisäsi, että hän haluaa myös antaa samanlaisen…” (UKK pm 17.6.1957).

Mutta sen tuskin oli odotettu johtavan vallankaappausyritykseen.  Moskovan tapahtumien jälkeen ei Helsingissäkään enää vallinnut epätietoisuutta siitä, kenellä määräysvalta Kremlissä oli.

Tiedotusvälineiden julkaisemista niukoista tiedoista voitiin myös päätellä, että Suomen ja Neuvostoliiton suhteet oli tavalla tai toisella kytketty valtataisteluun, ja että lopputulos tässä suhteessa turvasi myönteisesti alkaneen suhdekehityksen.  (Kommunikeassa oli yksiselitteisesti todettu yhteiskunnallisilta järjestelmiltään erilaisten Suomen ja Neuvostoliiton välisten suhteidenriippumattomuus kansainvälisen politiikan suhdannevaihteluista”.

  – Kremlin sisäisen nokkimisjärjestyksestä ei – ymmärrettävästi – esitetty halaistua sanaa. vh)

Lähde: Suomi: emt. s. 80-81, n621.

*

Se kansainvälinen kysymys, joka selvästi oli noussut päällimmäiseksi (Bulganinin ja Hrushtshevin) vierailun aikana, oli neuvostojohdon syvä huoli Tanskan ja Norjan NATO-politiikan suunnasta.

Nimenomaan oli korostettu, miten vaaralliseksi tilanne muodostuisi, jos nämä maat suostuisivat sijoittamaan maaperälleen lännen ohjusaseita.

Hrushtshev oli myös selväsanaisesti osoittanut, ettei vaara uhannut ainoastaan Neuvostoliittoa, vaan myös Suomea:

”Emme voi sulkea silmiämme siltä, että eräitä maita, jotka tosiasiassa ovat meidän ja teidän naapureita, vedetään mukaan uuden sodan valmisteluun erilaisten hyökkäysluontoisten sopimusten ja liittojen kautta saattaen tällä tavalla tulevaisuutemme uhan alaiseksi.”

Siksi Suomen oli toivottu esiintyvän jonkinlaisena välittäjänä.

Erityisen selvästi tämä oli paljastunut pääministeritason keskusteluissa (V.J. Sukselainen & Bulganin).  Mitään yksiselitteistä pyyntöä ei ollut esitetty, mutta aivan ilmeisesti Suomen toivottiin käyttävän hyviä pohjoismaisia yhteyksiään välittääkseen Neuvostoliiton syvän huolen – ja myös omansa – NATO:n toiminnan aktivoitumisesta Pohjolassa

Kaiken taustalla kangasteli toivomus, että Suomi onnistuisi taivuttelemaan Tanskan tai ainakin Norjan hylkäämään NATO:n jäsenyyden ja valitsemaan sen sijaan puolueettomuuden.

Selkeästi Hrushtshev oli myös antanut ymmärtää, ettei Suomen tullut tässä kysymyksessä vetäytyä syrjään pienuuteensa ja puolueettomuuteensa vedoten, kuten Kekkonen oli tehnyt Voroshilovin vierailun aikana. …

Lähde: Suomi: emt. 81-82.

*

Kekkonen lahjoitti (vastalahjana) Bulganinille ja Hrushtsheville veturin numero 293, jolla ammattivallankumouksellinen V.I. Lenin matkusti Helsingistä Pietariin tekemään lokakuun vallankumousta 1917.  > http://willimiehenjaljilla.blogspot.com/2018/02/pietari-veturi-nro-293.html > https://www.finna.fi/Record/musketti_rautatie.M014:VR1:2893

Veturi on vuosikymmeniä seissyt pääteasemallaan, Pietarin Suomen aseman ratapihalla.

*

Kekkoselle oli puolustusvoimien johdon taholta todisteltu, että Yhdysvaltain joutuminen sotaan jossakin päin maailmaa johtaisi automaattisesti liikekannallepanoon Norjassa. 

Silloin NATO:n ilmavoimat ottaisivat Norjan lentokentät haltuunsa ja myös Suomen vastainen raja kalottialueella miehitettäisiin. 

Samankaltaisia huolestuttavia viestejä kantautui muualtakin.  (Siksipä K. vaikkei tämän asian osalta halunnut kulkea NL:n asialla, näkymä ei merkinnyt sitä, etteikö hän olisi ollut samaa mieltä itse pääasiasta, kummankin maan, Norjan ja Tanskan, NATO-jäsenyyden muodostamasta vaaratekijästä, VH/JS).

Paljastavin Kekkosen kannalta oli keskustelu salaisia operaatioita Suomessa johtaneen Norjan sotilastiedustelun päällikön Wilhelm Ewangin kanssa. 

(Ewangin toi Kekkosen luo puolustusministeriön sos.dem. –taustainen kansliapäällikkö Kalle Lehmus, VH/JS). 

Se osoitti Norjan varautuneen systemaattisesti Pohjois-Suomen läpi tapahtuvaan Neuvostoliiton hyökkäykseen sekä korkealaatuista NATO-tekniikkaa hyödyntäen että Suomen alueelle suunnatuin operaatioin, jotka loukkasivat Suomen suvereniteettia ja olivat omiaan sekoittamaan sen norjalais-neuvostoliittolaiseen konfliktiin jo kriisin varhaisessa vaiheessa.

 > https://yle.fi/uutiset/3-8844932 > https://yle.fi/uutiset/3-9224849 > https://yle.fi/uutiset/3-9692396

Kun samaan aikaan Moskovasta kuului uhkaavia NATO-vastaisia äänenpainoja, alkoi koko asetelma muuttua Suomen kannalta yhä huolestuttavammaksi:

”Suomen oma kohtalo on kysymyksessä milloin esim. norjalais-neuvostoliittolaisella rajalla naapurisopu häiriintyy tai rikkoutuu.”

Tällaisessa Skylla ja Kharybdis –asetelmassa ei enää näyttänyt riittävän se, että Suomi pyrki pohjoismaisissa ulko- ja puolustusministerikokouksissa esiintymässä korostetun matalalla profiililla ja välttäen huolellisesti osallistumista minkään vähänkään turvallisuuspolitiikkaan kytkeytyvän kysymyksen käsittelyyn. 

Ratkaisun ongelmaan näytti tuovan vain Norjan irrottaminen NATO:sta tavalla tai toisella.  Tätä korosti mm. kenraali Erik Heinrichs, jonka asiantuntemukseen Kekkonen oli oppinut luottamaan jo YYA-neuvottelujen aikana (1948).

Tässä tilanteessa, syksyn 1956 kriisien koetellessa Suomen puolueettomuutta ja puolustusvoimien komentajan Kaarlo A. Heiskasen ennakoidessa jo kolmatta maailmansotaa, Kekkonen oli valmis ryhtymään toimiin.  Kenenkään kanssa neuvottelematta hän hahmotteli ratkaisua Suomen tuvallisuusongelmaan:

”Miltähän näyttäisi jos Suomi tekisi esityksen neutraliteetista, s.o. naapurivallat ja NATO:oon kuluvat vallat antaisivat juhlallisen vakuutuksen, että ne eivät missään olosuhteissa hyökkää Suomeen ja Suomen kautta jonkin toisen maan kimppuun.  Toissijaisesti olisi lisäksi voimassa Suomen ja Neuvostoliiton ystävyys- ja avunantosopimus.”

Lähde: Suomi: emt. s. 82-83.

*

Keväällä 1957 Neuvostoliitto aloitti kampanjan Norjaa ja Tanskaa vastaan.  Rajoituksille, jotka ne olivat omaehtoisesti asettaneet NATO-jäsenyydelleen, annettiin tunnustusta.

Mutta samalla korostettiin, etteivät ne vielä antaneet riittäviä takeita siitä, etteivätkö nämä maat voisi sodan syttyessä muuttua neuvostovastaisiksi tukikohdiksi. 

Uhkaavassa sävyssä varoitettiin, että liittolaispolitiikkaa saataisi johdattaa Norjan ja Tanskan tilanteeseen, missä Neuvostoliitto joutuisi tuhoamaan ne.

Kampanjaa täydensi herkeämätön pyrkimys neutralisoida Pohjola.  (”Ydinaseeton Pohjola”, VH).

Jotkut merkit viittasivat siihen, ettei tämänkaltainen kehitys olisi ollut vastenmielinen Isolle-Britanniallekaan.

Ystävänsä Kaarlo Hillilän välityksellä Kekonen sai kuulla vanhalta (tiedustelu- VH) kontaktiltaan Rex Bosleyltä, ettei Norjan irroittaminen NATO:sta olisi ehkä sittenkään mahdotonta.  Merkitystä Bosleyn sanoille antoi se, että hänet oli vastikään nimitetty merkittävään asemaan brittien tiedustelupalvelussa. 

(Bosleyn mukaan Liittotasavallan sotilaallinen rooli oli vahvistumassa NATO:ssa, ja Bosley ennusti sen johtavan Suomen osalta muun muassa Liittotasavallan vakoilun lisääntymiseen maassamme. VH).

> https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000002737290.html > https://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/3196946-brittien-tiedustelulla-yhteys-punaisiin-1918 > http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/155046-kekkonen-rakentaa-ulkopolitiikkaa-%E2%80%93-sattumuksia-syksyll%C3%A4-1963

Ilmeisesti kaikki tämä sai Kekkosen etsimään ratkaisua suoraan Tanskan ja ennen kaikkea Norjan suunnalta.

Hän viestitti Osloon, ettei NATO-jäsenyydellä ollut Norjalle enää sellaista turvallisuuspoliittista merkitystä kuin aikanaan 1940-luvun lopulla.  Neuvostoliiton uhkaukset osoittivat päinvastoin sen saattavan koitua vaaraksi. 

Siihen vedoten Kekkonen ehdotti, että Norja jättäisi NATO:n ja solmisi korvikkeeksi kahdenkeskisen sopimuksen Yhdysvaltain kanssa.

Kekkonen ei tässä yhteydessä salannut motiivejaan:

Suomen etu, sanoin, on se, että Pohjola voisi pysyä sodan ulkopuolella.  Jos Norja tekisi kaksipuolisen sopimuksen, se voisi rauhoittaa Neuvostoliittoa.”

Myöhemmin, Tanskan kuningasparin Suomen-vierailun aikana, hän todisteli pitkän yöllisen keskustelun kuluessa vanhalle tuttavalleen, pääministeri H-C. Hansenille, Tanskan NATO-jäsenyyden tarpeettomuutta:

Lännen pitää puolustaa Tanskaa sodan tullen kuitenkin”.

Hansen myönteli, mutta totesi kätensä sidotuiksi.

> http://suomenhistoriaa.blogspot.com/2009/11/presidentin-ministeri.html > https://da.wikipedia.org/wiki/H.C._Hansen > http://www.danmarkidenkoldekrig.dk/danske_kilder/22.1.1959%20%20h.c.hansen-mikoyan%20samtale.pdf

Lähde: Suomi: emt. s. 85.

*

Näihin aikoihin viriteltiin myös – jälleen kerran – suunnitelmia Norjan ja Tanskan NATO-jäsenyyden korvaamisesta pohjoismaisella puolustusliitolla.

Jotkut ruotsalaiset diplomaatitkin olivat liikkeellä asiassa ja saivat suomalaiset kollegansa innostumaan.  Kekkonen ei kuitenkaan lämmennyt idealle, vaan piti sitä lähinnä sosiaalidemokraattien yksityisajatteluna.

Pohjolan turvallisuuteen kytkeytyi kysymys Saksan liittotasavallan roolista.  Moskovaa huolestutti edelleen sen aseistautuminen sekä uutena piirteenä sen lisääntyvä läsnäolo Itämerellä, jonka Liittotasavallan puolustusministeri määritteli Bundesmarinen uudeksi painopistealueeksi.

Aivan erityisesti Neuvostoliittoa ärsyttivät vireillä olleet suunnitelmat Liittotasavallan ja Tanskan laivastoyhteistyöstä eteläisellä Itämerellä.  Sen taustalla nähtiin pyrkimys kaapata Itämeren tulo- ja menoreitit NATO:n hallintaan ja ”edistää sitä kautta liittouman aggressiivisia suunnitelmia”.

Neuvostoliitto ryhtyi vastatoimenpiteenä aktiiviseen kampanjaan Itämeren neutralisoimiseksi.  Tässä tarkoituksessa suurlähettiläs Lebedev pyrki heinäkuussa 1957 Kekkosen luo ja esitti ohjeittensa perusteella, että Suomi tuomitsisi Liittotasavallan ja Tanskan hankkeet.

Kekkonen kuitenkin lupasi vain perehtyä asiaan.  Niin tehdessään hän tuli pian vakuuttuneeksi siitä, että ”Itämeri – rauhan meri” oli pelkkä propagandateema ilman reaalisia toteutumisen edellytyksiä.  Tämä ratkaisi hänen torjuvan kantansa, jonka hän myöhemmin esitti vastausta uudelleen peräämään saapuneelle Lebedeville.

Lähde: Suomi: emt. s. 86.

*

Näissä oloissa oli entistä helpompi uskoa varoituksia, joita Paasikivi esitti vielä viimeisinä elinviikkoinaan.

Miten hyvin Kekkonen oli ne sisäistänyt, osoittaa Kaarlo Hillilän sarkastinen muistiinpano Tamminiemessä käydystä keskustelusta:

Kekkosen lausumia: Paasikivi sanoi, että Saksa on jo aloittanut kaksi maailmansota ja aloittaa vielä kolmannen(tottumuksesta Kekkonen jo näytteli ihailemaansa Paasikiveä niin kuin Jeesusta).”

Lähde: Suomi: emt. 86-87.

*

Neuvostoliiton ammuttua ensimmäisen tekokuun avaruuteen lokakuussa 1957, Yhdysvallat esitti NATO:n neuvostolle taktisten ydinaseiden ydinkärkien varastoimista Eurooppaan ja tarjoutui asettamaan keskimatkan ohjuksia NATO:n Euroopan joukkojen komentajan käyttöön.

Mokova reagoi tarjoukseen välittömästi.

Se katsoi aloitteen tähtäävän Liittotasavallan aseistamiseen ydinasein sekä ydinkärjillä varustettujen ohjusten tuomiseen Neuvostoliiton rajojen välittömään läheisyyteen, Norjaan ja Tanskaan.

Vaikka viimeksi mainitut torjuivatkin Yhdysvaltain tarjouksen omalta osaltaan, niille osoitettiin Moskovasta jyrkkiä varoituksia ja niitä uhkailtiin tuhoisilla vastaiskuilla.

Tammikuussa 1958 antamassaan haastattelussa Hrushtshev korosti, ettei kysymyksessä ollut ainoataan Neuvostoliiton, vaan myös mitä suurimmassa määrin myös Suomen ja Ruotsin turvallisuudesta ja suvereniteetista.

Neuvostohallitus oli jo hieman aikaisemmin kääntynyt niiden puoleen nootilla, missä perättiin valmiutta ryhtyä toimiin ”sodan välttämiseksi ja valtioiden välisten suhteiden parantamiseksi” tilanteessa, missä ydinasesodan vaara oli NATO:n toimenpiteiden johdosta ”jyrkästi kasvamassa”.

Neuvostoliiton nootti oli ensimmäinen, joka kytki Liittotasavallan varustautumisen ja Norjan ja Tanskan liittolaispolitiikan muodostamaan ongelmaryppääseen vielä kolmannen elementin: aseidenriisuntatoimet. 

Siitä lähtien nämä ongelmat tulivat suomalaisia vastaan yleensä toisiinsa kytkeytyneinä. 

Lähde: Suomi: emt. 87-88.

*

Syksyn 1956 kriisitunnelmat sekä saadut tiedot NATO:n vasta- ja valmiustoimista Suomen vastaisella rajalla saivat Kekkosen pohtimaan tilannetta uudelleen ja asettamaan puolueettomuuden edut taloudellisten realiteettien edelle.  …

Keskustellessaan tilanteesta vuoden 1956 lopulla puolustusministeri Skogin ja tämän kansliapäällikön Kalle Lehmuksen kanssa Kekkonen vaati Suomen puolustusvalmiuden nopeaa lisäämistä pohjoisessa.  Hän piti tärkeänä, että Lappiin saataisiin sijoitetuksi niin paljon joukkoja, että ne voimaltaan vastaisivat niitä yhtymiä, jotka Norjassa tultaisiin kriisitilanteessa ryhmittämään Suomen vastaiselle rajalle.  Aikaa vieviä sijoitusoperaatioita odoteltaessa Kekkonen oli valmis ”pitämään manööverien varjolla koko talven ajan porukkaa Länsi-Lapissa”. 

Kesällä 1958 käynnistyikin näitä näkemyksiä myötäilevä hanke Pohjanmaan Jääkäripataljoonan siirtämiseksi Sodankylään.

Lähde: Suomi: emt. s. 88-89.

*

Kommentaaria

Henry Kissingerin etc. äskettäistä pohdintaa aiheesta:

Kissingeirin mukaan de Gaulle uhkasi liittoutua Neuvostoliiton kanssa Yhdysvaltojen vaikutusta vastaan. …

Isossa kuvassa Neuvostoliitto oli vyörymässä länteen: Suomi olisi ollut ensimmäisessä aallossa sen kohteena.  Yleisesti tiedetään, että Suomen lentokentät ja muu infra olisi ollut Neuvostoliiton käytettävissä sodan alusta lähtien. 

Suomella ei ollut voimaa eikä edellytyksiä sitä estää, sen tiesivät pääesikunnan korkeat upseerit.  Tämän liikkeen seurauksena olisi ollut se, että Ruotsi olisi salamana liittynyt NATOon, ja tätä hintaa, läntisen sotilasliiton ohjuksia ja ydinaseita näin lähelle tuloa, Neuvostoliitto ei tietenkään ollut valmis maksamaan rauhan olosuhteissa, ja näin ollen Suomi oli ikään kuin tämän pelotteen muodostamassa tuulensuojassa.  Mutta toisin oli kriisin oloissa, jolloin suoraan sanottuna Suomen miehitys olisi ollut Neuvostoliiton päästrategian ja erityisesti Leningradin oblastin puolustusdoktriinin ensimmäisten toimenpiteiden kärjessä. 

*

Pian Porkkalan palauttamisen 1955 jälkeen Suomessa alkoi kehittyä omalaatuinen vastavaikutus. …

Yhdistäviksi piirteiksi erottautuivat noudatetun ulkopolitiikan kielteinen arviointi verhottuine muutosvaateineen sekä siitä juontuva presidentin arvostelu, mikä ennen pitkää eriytyi yhä avoimemmaksi kekkoskritiikiksi.

Kolmantena piirteenä korostui Neuvostoliiton ja sen politiikan yhä suorasukaisempi arvostelu. …

Lyhyenä ajanjaksona maassa julkaistiin koko joukko mennyttä lähihistoriaa käsitteleviä teoksia, joissa arvosteltiin joko suoraan tai epäsuorasti Neuvostoliittoa ja Suomen sodanjälkeistä politiikkaa.  Eniten huomiota herättivät Yrjö Soinin sotasyyllisyyskuvaus ”Kuin Pietari hiilivalkealla”, SS-mies Unto Parvilahden kirja ”Berijan tarhat” sekä ex-kommunisti Arvo Poika Tuomisen paljastusteokset.  Antia täydensivät erilaiset tilitykset, sellaiset kuin esimerkiksi Yrjö Niiniluodon ”Mitä on olla suomalainen” ja Jussi Talven ”Elän Venäjän varjossa”.  Niitä leimasivat läntinen etuvartioajattelu ja porvarillisen Suomen ahdistuneet kokemukset:

”Olen koko elämäni, kuten kaikki suomalaiset asunut Venäjän naapurina.  Koko elämäni ajan olen tuntenut oloni turvattomaksi”. (Niiniluoto: emt.) …

Soinin ja Parvilahden teoksia myytiin lyhyessä ajassa runsaat 50.000 kappaletta, mikä rohkaisi kustantajia uusiin yrityksiin samalla saralla.  Menekkiä lisäsi hyökkäävä mainonta. …

Teoksista alkanut keskustelu laajeni pian yleiseksi ulkopolitiikkaa käsitteleväksi polemiikiksi, jolle Unkarin tapahtumat sekä Neuvostoliiton destalinisointikampanja ja sisäinen valtataistelu olivat jo ehtineet luoda otolliset piirteet.

Monien kirjoittajien mielestä aika oli ajanut Suomen ulkopoliittisen linjan ohi.  Siksi se kaipasi tarkistamista.  Ohjenuoraksi olivat monet valmiit ottamaan ”suomalaisen suoraselkäisyyden”.

Kun noudatettu linja henkilöityi Kekkoseen, myös hän joutui arvostelun kohteeksi.  Se laajeni pian kritiikiksi, joka muistutti hänen pääministerivuosiensa raskaimpia aikoja.

Jonkinlainen huippu saavutettiin syksyllä 1957.¨

Mielialojen kiihtymystä kuvaa Kultarannassa sattunut välikohtaus, jossa tuntemattomaksi jäänyt ampuja tulitti käsiaseella presidentin kesäasuntoa. 

Eivätkä tappouhkaukset tähän päättyneet.

Lähde: Suomi: emt. s. 95-96.

*

Huolestuttavaksi oikeiston piirissä tapahtuvan kiihotuksen teki siihen kytkeytynyt spekulointi ulkopoliittisella suunnanmuutoksella.  Tietoja siitä kantautui eri puolilta maata.

Kekkonen epäili, että toiminta oli organisoitua ja että sitä johti ”jokin poppoo”.  Siihen viittasivat myös osaltaan tiedot, joiden mukaan eri puolueisiin lukeutuvat Kekkosen vastustajat olivat etsiytymässä yhteistoimintaan.  Epäluuloja oli jo ehtinyt herättää muutamien vastustajien yhteinen salaperäinen matka Saksan Liittotasavaltaan.  …

Kekkosvastaisen toiminnan toiseksi keskukseksi muodostui Sosiaalidemokraattinen puolue, jonka piirissä Väinö Leskinen käynnisti vuoden 1956 lopulla voimakkaan kampanjan presidenttiä vastaan.

Voitto kevään 1957 puoluekokouksessa antoi sille vain lisää terävyyttä.

Puolueen päälehti Suomen Sosialidemokraatti ja Sosialistinen Aikakauslehti nousivat kritiikin suunnannäyttäjiksi, ja maaseutulehdet seurasivat perässä.  Eikä niiden sävy jäänyt jälkeen pääkaupunkilaisten esikuvista:

”Oma diaknoosimme kekkomaniasta on että se on aasialaisen kommunismin ja pielaveteläisen tukipalkkiopolitiikan tartunta-aineksista syntynyt yhteiskuntaa mädättävä virus”.

Pisimmälle kritiikissään ylsi Leskisen ohjailema Sosialistinen Aikakauslehti, joka jo tässä vaiheessa asetti tavoitteeksi Kekkosen uudelleenvalinnan estämisen (1962 vaaleissa).

Syksyllä 1957 se julkaisi suurta huomiota ja pahennusta herättäneen kirjoituksen ”Minun taisteluni  -  Mein Kampf”, joka varmuuden vuoksi painettiin uudelleen vielä lehden seuraavaan numeroon.

Monologin muotoon puettu tarina oli, ja on ilmeisesti yhä, häjyin herjakirjoitus, mitä istuvasta tasavallan presidentistä on milloinkaan laadittu.

Kyltymättömän vallanhimoiseksi kuvattu Kekkonen pantiin edustamaan kaikkea väärää ja tuomittavaa ja hänen vastapainonaan SDP kaikkea puhdasta ja oikeaa.

Hyökkäys oli Leskisen ja hänen avustajiensa Olli Laitisen ja Matti Niemisen käsialaa, mutta laajempaa kantavuutta sille antoi se seikka, että lehden julkaisijana toimi SDP:n puoluetoimikunta.

Monologi osoitti, mistä Kekkosen ja sosiaalidemokraattien vastakohtaisuus – pääministerivuosien aikaisten kaunojen ja presidentinvaalitapahtumien ohella – juontui.

Kirjoituksessa näet väitettiin Kekkosen tukevan skogilaisia ja pyrkivän heidän avullaan SDP:n hajottamiseen. 

Tämänkaltaisia epäluuloja vain lisäsivät joidenkin skogilaisten tarkoitukselliset vihjaukset presidentiltä saatavasta tuesta.

Lähde: Suomi: emt. s. 97-99.

*

Toisen maailmansodan jälkeen Suomi oli käynyt ulkomaankauppaa bilateraalipohjalta (kahdenkeskisin sopimuksin, VH).

Paineet multilateralisminiin siirtymisestä olivat kuitenkin koko ajan kasvaneet.  Keväällä 1957 Suomi allekirjoittikin OEEC-maiden kanssa nk. Helsingin klubin pöytäkirjan.  Sen myötä se siirtyi kaupassaan ja maksuissaan monenkeskiselle pohjalle. 

Samalla se otti pitkän askeleen kohti kaupan esteiden poistamista ja maksuliikenteen vapauttamista, mille sitten syksyllä suoritettu lähes 39 %:n devalvaatio loi tarvittavat edellytykset.  Suomen voitiin sen jälkeen katsoa saavuttaneen ulkomaankauppansa vapauttamisessa OEEC-maiden tason.  …

Neuvostoliitto oli suhtautunut kielteisesti länsieurooppalaisiin taloudellisiin yhteistyöorganisaatioihin jo OEEC:n perustamisvaiheesta lähtien ja tuonut sen myös selkeästi julki.

Viimeksi niin oli tapahtunut maaliskuussa 1957, kun Neuvostoliiton ulkoministeriö oli toimittanut kaikille Euroopan hallituksille julkilausuman, jossa tuomittiin vireillä olleet Euratomin ja EEC:n perustamissuunnitelmat.

Perustelut olivat olleet ennen muuta poliittiset:

järjestöjen väitettiin palvelevan Saksan liittotasavallan revansismia ja vaarantavan siten maailmanrauhan.

Näin ollen oli odotettavissa, että Suomen aloite julki tullessaan herättäisi Moskovassa huomiota, kuten tapahtuikin.

Ensi alkuun kommentit olivat vaivihkaisia varoituksia, joissa korostettiin jäsenyyden OEEC:ssä saattavan merkitä myös poliittista askelta, jolla olisi vaikutuksensa suomalais-neuvostoliittolaisiin suhteisiin.

Kun suomalaiset eivät reagoineet, sävy terävöityi.

Suurlähettiläs Lebedev marssi ulkoministeri Hynnisen luo ja korosti tälle, että valtaosa OEEC:n jäsenistä kuului Neuvostoliitolle vihamieliseen NATO:on.

Lähde: Suomi: emt. s. 109, 111.

*

Kekkonen lähti 22.5.1958 Neuvostoliittoon huolella valmisteltu keskusteluaiheita koskeva lista salkussaan.

… Rauhansopimuksen tarkistamisen (sotilaalliset rajoitukset, VH) osalta Hrushtshev toisti jo aiemmin annetun vastuksen: ajankohta oli sopimaton.  Läsnä ollut Voroshilov kuitenkin lohdutti, että ”myöhemmin” tilanne ”voi paljon muuttuakin”.

On ilmeistä, että neuvostoliittolaiset uskoivat Kekkosen aloitteen tähtäävän varustautumiseen.

Tästä näkökulmasta olivat Hrushtshevin esittämät lisäperustelut mielenkiintoiset:

Suomen ei tarvinnut varustautua, koska Neuvostoliitto ei sitä uhannut eikä Norjankaan hyökkäys tuntunut uskottavalta.

Suomen taloudellinen tilanne ei sitä liioin sallisi, eikä siitä olisi edes vastaavaa hyötyä koska ydin- ja joukkotuhoaseet olivat muuttaneet koko asetelman, Hrushtshev todisteleiksen.

Kekkonen korjasi väärinkäsityksen ja korosti puuttuneensa asiaan lähinnä sen vuoksi, että rauhansopimuksen miehistömääriä koskevat määräykset vaikeuttivat suurten asevelvollisuusikäluokkien kouluttamista.  …

Saimaan kanavan vuokrauksesta neuvoteltaessa Hrushtshev varoitti:

”Jos nyt ryhdymme keskustelemaan rajoista, voimme kajota sellaiseen, joka tuottaisi haittaa ja vahinkoa sekä teille että meille.”

(Torjuvaa kantaa perusteltiin myös sillä, että ”lännen tietyt piirit” voisivat käyttää vuokraamista hyväkseen ”vaatimuksiin rajojen tarkistamiseksi Saksassa, Puolassa, Itä-Preussissa jne”. Kolmantena syynä viitattiin Suomen sisäiseen tilanteeseen: jo Porkkalan luovuttaminen oli vahvistanut Neuvostoliitolle vihamielisiä piirejä.  Toivottu alueen vuokraaminen saattaisi vain lisätä niiden piirien vaikutusvaltaa, ja ne voisivat käyttää sopimusta hyväkseen esittääkseen yhä uusia, pidemmälle meneviä vaatimuksia.)

Neuvotteluissa Kekkonen ei ottanut esille kysymystä OEEC:n jäsenyydestä.  Ralph Enckellin yllyttämänä hän puuttui siihen kuitenkin myöhemmin keskustellessaan ulkoministeri Gromykon kanssa.

Tällöin kävi ilmi, ettei Neuvostoliiton kanta ollut muuttunut.

Gromyko luonnehti OEEC:tä Atlantin liiton (NATO) järjestöksi ja totesi siihen liittymisen vahingoittavan Suomen ja Neuvostoliiton kauppasuhteita.

Kun Kekkonen tiedusteli, voisiko Suomi luottaa Neuvostoliiton tukeen, jos sen vienti joutuisi vaikeuksiin OEEC:n ulkopuolelle jättäytymisen vuoksi, Gromyko vastasi myöntävästi.  …

OEEC-ratkaisu jäi sittemmin yöpakkasten jalkoihin ja lykkäytyi sen myötä pitkälle tulevaisuuteen.

Lähde: Suomi: emt. s. 119, 122-125.

*

*

EPILOGI

Vuonna 1957 Neuvostoliiton johtajat Nikita Hrustsov ja Nikolai Bulganin vierailivat Suomessa.

Presidentin kanslian valokuvaajana toiminut Atte Matilainen (1924-2018) oli paikalla:

Huhun mukaan TIME-lehti oli luvannut 2000 dollarin palkkion kuvasta, josta näkisi, että vieraat olivat alkoholin vaikutuksen alaisia.

Menin kollegani kanssa Kaivopuistoon odottamaan vieraiden tuloa.

Kohta he tulivatkin käsikynkkää ja laulellen.

Emme ottaneet kuvaa, sillä olisimme paljastuneet salamavalojen välähdykseen.

Herrat vielä painiskelivat majoituspaikkansa pihalla.”

 

Lähde: Helsingin Sanomat, 8.1.2018, Kuolleita;

Markku Marttinen: Juoksupojasta huippukuvaajaksi, Atte Matilaisen nekrologi.

*

]]>
2 http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/259562-kieli-keskella-suuta-suomen-idansuhteet-ja-lansi-1957#comments Kylmä sota Nato Nikita Hrustsov Paasikiven-Kekkosen linja Presidentti Urho Kekkonen Thu, 16 Aug 2018 10:28:29 +0000 Veikko Huuska http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/259562-kieli-keskella-suuta-suomen-idansuhteet-ja-lansi-1957
Päättyikö kylmä sota? http://mattivillikari.puheenvuoro.uusisuomi.fi/259535-paattyiko-kylma-sota <p><br />Kun NL hajosi ja &quot;kylmä sota&quot; päättyi, monet itäblokin maat liittyivät nopeasti läntiseen puolustusliitto Natoon.&nbsp;&nbsp; Varsinaista uhkaa ei ollut mutta Natoon liityttiin &rdquo;varmuuden vuoksi&rdquo;.&nbsp; Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen NL:sta irtautuneet ja itsenäistyneet valtiot olivat Armenia, Azerbaidžan, Georgia, Kazakstan, Kirgisia, Latvia, Liettua, Moldova, Tadžikistan, Turkmenistan, Ukraina, Uzbekistan, Valko-Venäjä, Venäjä ja Viro.</p><p>Pitkään näytti siltä, että Venäjästä tulisi &quot;normaali&quot; eurooppalainen valtio. Monet Euroopan maat vähensivät puolustusmenojaan, Ruotsi jopa luopui asevelvollisuusarmeijasta.</p><p>Kun entinen KGB agentti Putin valittiin presidentiksi, tilanne muuttui.&nbsp; Putin arvioi NL:n hajoamisen geopoliittiseksi katastrofiksi. Vuosina 2005 &ndash; 2010 Venäjällä ilmestynyt neliosainen &ldquo;Uusi Venäjän doktriini&rdquo; määritti Venäjälle kaksi kaikenkattavaa strategista tehtävää.&nbsp;<strong>Aluksi pitää palauttaa Venäjän imperiumi, mutta lopullisena tavoitteena on nousta Yhdysvaltojen tilalle globaaliksi maailmanmahdiksi.</strong>&nbsp; Putinin mukaan tämä oli mahdollista vain vahvan armeijan avulla.&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><p>NL:n jäljiltä Puna-Armeijan kalusto oli vanhentunutta.&nbsp; Käynnistettiin massiivinen asevoimien kehitysohjelma.</p><p>Venäjän varustautuminen johti siihen, että &nbsp;Euroopan maat ryhtyivät jälleen varustautumaan.&nbsp; Se ei johtunut siitä, että Euroopan maiden hallitukset olisivat tehneet &nbsp;päätöksen valmistautua hyökkäämään Venäjälle. &nbsp;&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><p>****</p><p>&nbsp;</p><p>Nato on määritelty viholliseksi Venäjän sotilasdoktriinissa.&nbsp; Naton uhka Venäjälle on täysin tuulesta temmattu väite, jota Kreml hokee sisäpoliittisista syistä.</p><p>Kreml tarvitsee ulkoista uhkaa sisäpoliittisista syistä.&nbsp; Ulkopoliittisista syistä johtuen on hankalaa nimetä suoraan jokin valtio tällaiseksi uhkaksi.&nbsp; Nato sopii tähän tarkoitukseen erinomaisesti, siinä ei syytetä mitään tiettyä valtiota hyökkääjäksi, ei edes Yhdysvaltoja.</p><p>&nbsp;</p><p><strong>Venäjän sotilasdoktriini pitää &nbsp;Natoa hyökkääjänä</strong>.&nbsp; Tarkastellaan siis hieman tätä väitettä.&nbsp; Natoon kuuluu tällä hetkellä 29 valtiota.&nbsp; Naton päätöksentekosääntönä on konsensus eli yksimielisyys. Natossa ei siis äänestetä eikä tehdä enemmistöpäätöksiä. Jokainen jäsenmaa osallistuu päätöksentekoon tasa-arvoisesti.</p><p>On typerää kuvitella, että Naton kaikki 29 jäsenenä päättäisivät yksimielisesti hyökkäyksestä Venäjälle.&nbsp;&nbsp; Siitä huolimatta suomalaiset Naton vastustajat uskovat Kremlin propagandaa ilman mitään kritiikkiä.&nbsp; Vanhan propagandaohjeen mukaan mitä suurempi valhe on, sen varmemmin se uskotaan.&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><p>Kremlin propaganda menee läpi valitettavan monelle suomalaiselle. Tuskin Suomen ulkopolitiikka muuttuisi vihamieliseksi Venäjälle vaikka olisimme Naton jäsen.&nbsp; Venäjä on kertonut reagoivansa mikäli Suomi ja Ruotsi liittyvät Natoon. Jos se reagointi on esim. materiaalin ja joukkojen siirtoa Suomen rajalle, ei se haittaa, kunhan ne pysyvät siellä. Mielenkiintoinen kysymys on sitten mistä ne joukot siirretään? Jonkun toisen Natomaan rajalta, vai peräti Kiinan rajalta?</p><p>&nbsp;</p><p>*****&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><p>Donald Trump kertoi perustavansa avaruuspuolustusjoukot.&nbsp; Tämä vaikuttaa Reaganin &quot;tähtien sota&quot; -hankkeelta vaikka virallisesti kerrotaankin joukkojen torjuvan avaruudesta tulevaa uhkaa.</p><p>Putinin asialistalla Helsingissä oli mm. pidättäytyminen avaruuden aseistamisesta.&nbsp; Trump näyttää vähät välittävän Putinin toiveesta. &nbsp;Miten Venäjällä suhtaudutaan noihin Trumpin avaruusjoukkoihin? Riittävätkö rahat varustautumiseen tällä kerralla?&nbsp;&nbsp;&nbsp; Eivät tietenkään riitä ellei koroteta veroja ja supisteta sosiaaliturvaa ja eläkkeitä.&nbsp;&nbsp; Kansannousu siitä seuraisi joten ovat taas puun ja kuoren välissä.</p><p>&nbsp;</p><p>****</p><p>Venäjän liittotasavaltaan kuuluu 21 tasavaltaa. Nimellisesti autonomisilla tasavalloilla on oma perustuslakinsa, presidenttinsä ja parlamenttinsa.</p><p>Turvallisuudesta (=armeija) ja &nbsp;ulkopolitiikasta vastaa Kreml (federaatio). &nbsp;Lisäksi Putinin alaisuudessa on 300 tuhannen miehen joukot, jotka on perustettu vastaamaan sisäisestä turvallisuudesta.</p><p>Ei Venäjälle tarvitse hyökätä.&nbsp; Venäjä voi hajota aivan omatoimisesti, riittää kun nämä 21 tasavaltaa saavat täyden itsenäisyyden.</p><p>Kun Venäjän liittovaltiolta loppuvat rahat, on hyvin todennäköistä, että tasavallat ottavat ohjakset omiin käsiinsä ja yrittävät selviytyä ilman Kremliä. &nbsp;Siinä vaiheessa taloudellista apua varmaankin tarjotaan monelta taholta (esim. Kiina) niille tasavalloille, joilla on runsaita luonnonvaroja.</p><p>&nbsp;</p><p>*****</p><p>&nbsp;</p><p>Machiavellin mukaan ihmiset voidaan jakaa kolmeen ryhmään: eräät ymmärtävät kaiken omilla aivoillaan, toiset vasta selittämisen jälkeen ja lopuille ei asia selviä sittenkään.</p><p>Mietitään vielä omilla aivoilla mitä Nato hyötyisi hyökkäyksestä Venäjälle, miten päätös tehtäisiin ja miten &rdquo;sotasaalis&rdquo; jaettaisiin.&nbsp; Jos kaikesta huolimatta nykyiset 29 jäsentä tekisivät hyökkäyspäätöksen, Naton jäsenenä Suomi 100% varmuudella olisi vastaan ja torppaisi hankkeen.</p><p>&nbsp;</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div>
Kun NL hajosi ja "kylmä sota" päättyi, monet itäblokin maat liittyivät nopeasti läntiseen puolustusliitto Natoon.   Varsinaista uhkaa ei ollut mutta Natoon liityttiin ”varmuuden vuoksi”.  Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen NL:sta irtautuneet ja itsenäistyneet valtiot olivat Armenia, Azerbaidžan, Georgia, Kazakstan, Kirgisia, Latvia, Liettua, Moldova, Tadžikistan, Turkmenistan, Ukraina, Uzbekistan, Valko-Venäjä, Venäjä ja Viro.

Pitkään näytti siltä, että Venäjästä tulisi "normaali" eurooppalainen valtio. Monet Euroopan maat vähensivät puolustusmenojaan, Ruotsi jopa luopui asevelvollisuusarmeijasta.

Kun entinen KGB agentti Putin valittiin presidentiksi, tilanne muuttui.  Putin arvioi NL:n hajoamisen geopoliittiseksi katastrofiksi. Vuosina 2005 – 2010 Venäjällä ilmestynyt neliosainen “Uusi Venäjän doktriini” määritti Venäjälle kaksi kaikenkattavaa strategista tehtävää. Aluksi pitää palauttaa Venäjän imperiumi, mutta lopullisena tavoitteena on nousta Yhdysvaltojen tilalle globaaliksi maailmanmahdiksi.  Putinin mukaan tämä oli mahdollista vain vahvan armeijan avulla. 

 

NL:n jäljiltä Puna-Armeijan kalusto oli vanhentunutta.  Käynnistettiin massiivinen asevoimien kehitysohjelma.

Venäjän varustautuminen johti siihen, että  Euroopan maat ryhtyivät jälleen varustautumaan.  Se ei johtunut siitä, että Euroopan maiden hallitukset olisivat tehneet  päätöksen valmistautua hyökkäämään Venäjälle.   

 

****

 

Nato on määritelty viholliseksi Venäjän sotilasdoktriinissa.  Naton uhka Venäjälle on täysin tuulesta temmattu väite, jota Kreml hokee sisäpoliittisista syistä.

Kreml tarvitsee ulkoista uhkaa sisäpoliittisista syistä.  Ulkopoliittisista syistä johtuen on hankalaa nimetä suoraan jokin valtio tällaiseksi uhkaksi.  Nato sopii tähän tarkoitukseen erinomaisesti, siinä ei syytetä mitään tiettyä valtiota hyökkääjäksi, ei edes Yhdysvaltoja.

 

Venäjän sotilasdoktriini pitää  Natoa hyökkääjänä.  Tarkastellaan siis hieman tätä väitettä.  Natoon kuuluu tällä hetkellä 29 valtiota.  Naton päätöksentekosääntönä on konsensus eli yksimielisyys. Natossa ei siis äänestetä eikä tehdä enemmistöpäätöksiä. Jokainen jäsenmaa osallistuu päätöksentekoon tasa-arvoisesti.

On typerää kuvitella, että Naton kaikki 29 jäsenenä päättäisivät yksimielisesti hyökkäyksestä Venäjälle.   Siitä huolimatta suomalaiset Naton vastustajat uskovat Kremlin propagandaa ilman mitään kritiikkiä.  Vanhan propagandaohjeen mukaan mitä suurempi valhe on, sen varmemmin se uskotaan. 

 

Kremlin propaganda menee läpi valitettavan monelle suomalaiselle. Tuskin Suomen ulkopolitiikka muuttuisi vihamieliseksi Venäjälle vaikka olisimme Naton jäsen.  Venäjä on kertonut reagoivansa mikäli Suomi ja Ruotsi liittyvät Natoon. Jos se reagointi on esim. materiaalin ja joukkojen siirtoa Suomen rajalle, ei se haittaa, kunhan ne pysyvät siellä. Mielenkiintoinen kysymys on sitten mistä ne joukot siirretään? Jonkun toisen Natomaan rajalta, vai peräti Kiinan rajalta?

 

***** 

 

Donald Trump kertoi perustavansa avaruuspuolustusjoukot.  Tämä vaikuttaa Reaganin "tähtien sota" -hankkeelta vaikka virallisesti kerrotaankin joukkojen torjuvan avaruudesta tulevaa uhkaa.

Putinin asialistalla Helsingissä oli mm. pidättäytyminen avaruuden aseistamisesta.  Trump näyttää vähät välittävän Putinin toiveesta.  Miten Venäjällä suhtaudutaan noihin Trumpin avaruusjoukkoihin? Riittävätkö rahat varustautumiseen tällä kerralla?    Eivät tietenkään riitä ellei koroteta veroja ja supisteta sosiaaliturvaa ja eläkkeitä.   Kansannousu siitä seuraisi joten ovat taas puun ja kuoren välissä.

 

****

Venäjän liittotasavaltaan kuuluu 21 tasavaltaa. Nimellisesti autonomisilla tasavalloilla on oma perustuslakinsa, presidenttinsä ja parlamenttinsa.

Turvallisuudesta (=armeija) ja  ulkopolitiikasta vastaa Kreml (federaatio).  Lisäksi Putinin alaisuudessa on 300 tuhannen miehen joukot, jotka on perustettu vastaamaan sisäisestä turvallisuudesta.

Ei Venäjälle tarvitse hyökätä.  Venäjä voi hajota aivan omatoimisesti, riittää kun nämä 21 tasavaltaa saavat täyden itsenäisyyden.

Kun Venäjän liittovaltiolta loppuvat rahat, on hyvin todennäköistä, että tasavallat ottavat ohjakset omiin käsiinsä ja yrittävät selviytyä ilman Kremliä.  Siinä vaiheessa taloudellista apua varmaankin tarjotaan monelta taholta (esim. Kiina) niille tasavalloille, joilla on runsaita luonnonvaroja.

 

*****

 

Machiavellin mukaan ihmiset voidaan jakaa kolmeen ryhmään: eräät ymmärtävät kaiken omilla aivoillaan, toiset vasta selittämisen jälkeen ja lopuille ei asia selviä sittenkään.

Mietitään vielä omilla aivoilla mitä Nato hyötyisi hyökkäyksestä Venäjälle, miten päätös tehtäisiin ja miten ”sotasaalis” jaettaisiin.  Jos kaikesta huolimatta nykyiset 29 jäsentä tekisivät hyökkäyspäätöksen, Naton jäsenenä Suomi 100% varmuudella olisi vastaan ja torppaisi hankkeen.

 

]]>
21 http://mattivillikari.puheenvuoro.uusisuomi.fi/259535-paattyiko-kylma-sota#comments Nato NL Venäjä Wed, 15 Aug 2018 19:28:15 +0000 Matti Villikari http://mattivillikari.puheenvuoro.uusisuomi.fi/259535-paattyiko-kylma-sota
Presidentti Niinistön ilmoittamana Suomi on nyt sotilaallisesti liittoutunut http://aripesonen1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/259406-presidentti-niiniston-ilmoittamana-suomi-on-nyt-sotilaallisesti-liittoutunut <p>Kirjoitin tämä kirjoituksen jo heinäkuun lopulla, mutta julkaisen sen vasta nyt. Aiheen ja sysäyksen tähän kirjoitukseen antoivat Venäjän puolustusministeri Sergei Šoigun ja presidentti Sauli Niinistön heinäkuiset lausumat.</p><p>Tein tässä välillä pienen kolmen kirjoituksen &rdquo;harhapolun&rdquo; kansanedustajien korotettuihin kulukorvauksiin asuntoasioissa, mutta nyt olen palannut perinteisiin kirjoitusaiheisiin, mikä saattaa olla joidenkin lukioiden mieleen.</p><p>Maanantaina 16.7.2018 presidentti Niinistö määritteli ensi kertaa presidentin julkisella lausumalla Suomen uudehkoa ulko- ja turvallisuuspoliittista asemaa.</p><p>Tiistaina 24.7.2018 Venäjän puolustusministeri Sergei Šoigu arvosteli Venäjän puolustusministeriön kokouksessa (Заседание Коллегии Минобороны России) toukokuussa Suomen ja Ruotsin solmimaa aiesopimusta tai aiejulistusta Yhdysvaltojen kanssa.</p><p>Noilla kahdella asialla on yhteys.</p><p>Puolustusministeri Sergei Šoigu totesi tuolloin sanatarkasti:</p><p>&quot;<em>Вызывает беспокойство втягивание в натовские структуры Финляндии и Швеции. В мае подписан договор, предусматривающий их полноправное участие в учениях альянса и возможность использования его систем управления войсками и оружием. Взамен НАТО получило беспрепятственный доступ в воздушное пространство и территориальные воды этих стран.</em>&quot; (<a href="http://tass.ru/armiya-i-opk/5399285"><u>Тасс 24.7.2018</u></a>).<br /><br />Vapaasti suomennettuna:</p><p>&quot;<em>Suomen ja Ruotsin sitoutuminen Naton rakenteisiin on huolestuttavaa. Toukokuussa maat allekirjoittivat sopimuksen, jossa tarjotaan täydellinen osallistumismahdollisuus liittoutuman [= Naton] harjoituksiin ja mahdollisuus käyttää Naton komento- ja valvontajärjestelmiä [Suomen ja Ruotsin] joukkoja ja aseistusta varten. Vastineeksi Nato saa vapaan pääsyn näiden maiden ilmatilaan ja aluevesille.</em>&rdquo;</p><p>Kirjoitin jo tuolloin heinäkuun lopulla asiaan liittyvän blogikirjoituksen otsikolla &rdquo;<em>Suomen, Ruotsin ja Yhdysvaltain puolustusaiesopimus - mitä onkaan sovittu?</em>&rdquo; (<a href="http://aripesonen1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/258661-suomen-ruotsin-ja-yhdysvaltain-puolustusaiesopimus-mita-onkaan-sovittu"><u>US-blogi 25.7.2018</u></a>).</p><p>Palaan nyt tässä kirjoituksessa uudelleen teemaan, miksi Suomen osalta Šoigu lausui niin kuin lausui. Mikä osaltaan sai Šoigun lausumaan niin kuin lausui. Oliko presidentti Niinistön Trump-Putin-tapaamisen yhteydessä lausutuilla sanoilla merkitystä Šoigun ulostuloon?</p><p>Helsingin Sanomien kolumnikirjoittaja Jarmo Mäkelä tulkitsi kirjoituksessaan otsikolla &rdquo;<em>Venäjän puolustusministeri lateli valheita Suomen ja Ruotsin sotilaallisesta yhteistyöstä - puheilla voi olla synkkä tarkoitus</em>&rdquo; (<a href="https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005781310.html"><u>HS 6.8.2018</u></a>), ettei Šoigun väittämää sopimusta ole olemassa.</p><p>Ehkä meidän näkemänä Šoigun väittämää sopimusta ei ole olemassa, mutta ymmärrän Šoigun näkemystä Venäjän näkökulmasta. Venäjän lukee sopimuksen sisältöä ilman sen tarkkoja sanoja. Venäjä lukee sopimuksessa ennen kaikkea Suomen poliittista ja sotilaallista sitoutumista. Šoigun sanoja on tulkittava laajemmin. Kyse on Suomen sotilaallisesta liittoutumisesta, johon liittyvät Suomen ilmaukset ovat saaneet Venäjän nyt ärsyyntymään.</p><p>Presidentti Niinistö meneekin &rdquo;lepyttelemään&rdquo; presidentti Putinia nyt elokuussa Sotšiin.</p><p>&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp; &nbsp;****</p><p>&rdquo;<em><u>Suomi on sotilasliittoon kuulumaton maa</u>, joka toteuttaa käytännönläheistä kumppanuutta Naton kanssa </em><em>ja ylläpitää mahdollisuutta hakea Nato-jäsenyyttä.</em>&rdquo; (<a href="https://valtioneuvosto.fi/documents/10184/1427398/Ratkaisujen+Suomi_FI_YHDISTETTY_netti.pdf"><u>Sipilän hallituksen hallitusohjelma 29.5.2015, julkaisusarja 10/2015</u></a>).</p><p>&rdquo;<em>Vuoden 2007 jälkeen Suomi ei ole enää käyttänyt termiä liittoutumattomuus kuvaamaan ulkopolitiikkaansa, kun taas Ruotsi käyttää sitä edelleen. Asia ilmaistaan yksinkertaises</em><em>ti niin, <u>ettei Suomi kuulu sotilasliittoon</u>.</em>&rdquo; (<a href="https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/79159/IP1601374_UM_Nato-arvioFI_13371.pdf?sequence=1&amp;isAllowed=y"><u>Arvio Suomen mahdollisen Nato-jäsenyyden vaikutuksista 29.4.2016</u></a>).</p><p>&rdquo;<em><u>Suomi on sotilasliittoon kuulumaton maa</u>.</em>&rdquo; (<a href="http://www.finlandnato.org/public/download.aspx?ID=159271&amp;GUID=%7BB084DC8B-BF65-4B64-A1A7-7E5E108F0753%7D"><u>Ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko 17.6.2016, julkaisusarja 7/2016</u></a>).</p><p>&rdquo;<em><u>Suomi on sotilasliittoon kuulumaton maa</u>, </em><em>joka toteuttaa käytännönläheistä kumppanuutta Naton kanssa ja ylläpitää edelleen mahdollisuutta hakea Nato-jäsenyyttä.</em>&rdquo; (<a href="http://www.finlandnato.org/public/download.aspx?ID=167832&amp;GUID=%7BD1AC3E52-4766-4927-9594-44CE7F872CE9%7D"><u>Puolustusselonteko 16.2.2017, julkaisusarja 5/2017</u></a>).</p><p>&rdquo;<em>Shoigu </em><em>esittää virheellisesti, että Suomea ollaan vetämässä mukaan Natoon. Suomen asema <u>sotilaallisesti liittoutumattomana maana</u> on selkeä ja Suomi tekee itse turvallisuuspoliittiset valintansa.</em>&rdquo; (<a href="https://defmin.fi/ajankohtaista/tiedotteet?9_m=9412"><u>Puolustusministeriön tiedote 26.7.2018</u></a>).</p><p>Suomen virallinen määritelmä ulko- ja turvallisuuspoliittisesta asemasta on, että Suomi on sotilasliittoon kuulumaton maa. Tuota määritelmää ei tosin käytä edes valtionhallinto itse muuta kuin eduskunnassa käsitellyissä virallisissa asiakirjoissa, kuten selonteoissa. Puolustusministeriön edellä mainittu tiedote on yksi esimerkki, että &rdquo;<em>Suomi on sotilaallisesti liitoutumaton maa</em>&rdquo; -käsite elää vahvasti valtionhallinnossa.</p><p>Sotilaallisesti liittoutumaton -termiä on viljelty etenkin puolustushallinnon virkamieskunnassa näihin päiviin saakka.</p><p>Mikä ero sotilasliittoon kuulumattomalla maalla ja sotilaallisesti liittoutumattomalla maalla?</p><p>Suomennettuna: jos Suomi sanoo itseään sotilaallisesti liittoutumattomaksi, niin se on sotilaallisesti liittoutumaton kaikilla määritteillä eikä asema mahdollistaisi Suomelle edes osallistumista EU:n puitteissa tapahtuvaan sotilaalliseen liittoutumiseen. Jos Suomi määrittelee itsensä puolestaan sotilasliittoon kuulumattomaksi, se ei voi olla sotilasliiton jäsen, mutta sotilaallisesti liittoutunut puolustussopimustensa ja EU:n kautta. EU:ta ei toistaiseksi määritellä sotilasliitoksi. Tuo määritelmä evää Suomelta vain Nato-jäsenyyden.</p><p>99,9 prosenttia maailman ulko- ja turvallisuuspoliittisia päätöksiä tekevistä politiitikoista tai ulko- ja turvallisuuspolitikkaa ammatikseen tutkivista Suomen ulkopuolella tuskin tuota eroa tietävät, kun puhutaan muiden maiden reagoinnista noiden kahden politiikan mukaisiin Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittisiin tai puolustuspoliittisiin toimiin.</p><p>Sotilaallisesti liittoutumattomaton -määritelmä ei kuitenkaan ole presidentti Niinistön heinäkuisten julkisten sanojen jälkeen enää voimassa. Tosiasiassa se ei ole ollut voimassa vuoden 2013 jälkeen, mutta nyt presidentiltä tuli selkeä vahvistus. Suomi on sotilaallisesti liittoutunut.</p><p>&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;****</p><p>Vaikka Nato-selvityksen neljä tekijää toteaakin, että Suomi olisi määrittelyt olevansa sotilasliittoon kuulumaton maa jo vuonna 2007, niin vielä vuoden 2009 Valtioneuvoston turvallisuus- ja puolustuspoliittisen selonteon (<a href="https://vnk.fi/documents/10616/622958/J1109_Suomen+turvallisuus-+ja+puolustuspolitiikka.pdf/ebe78430-c2a9-4e01-8b5a-638fc51871e7?version=1.0"><u>Valtioneuvoston turvallisuus- ja puolustuspoliittisen selonteko, julkaisusarja 11/2009</u></a>) toimintalinjan mukaan Suomi on sotilaallisesti liittoutumaton valtio. Selonteko muun muassa kirjaa: &rdquo;<em>&hellip;Suomi <u>ei voi käyttää</u> sotilaallisen puolustuksensa suunnittelun perusteena <u>ulkopuolelta saatavaa sotilaallista tukea</u>.</em>&rdquo;</p><p>Suomalaispoliitikoille Suomi on edelleen sotilaallisesti liittoutumaton maa. Ei ole eroa, onko poliitikko kansanedustajana oppositiossa vai hallituksessa. Myös istuvat ministerit nimeävät Suomen edelleen liittoutumattomaksi maaksi.</p><p>Määritteet ovat siis poliitikoillamme ihan sekaisin.</p><p>&rdquo;<em>Tämä tasapaino on meille ehdottoman tärkeää, ja siihen tasapainoon kuuluu, että meillä on Nato-maita tuolla eteläpuolella, ja Ruotsin kanssa me olemme <u>sotilaallisesti liittoutumattomia</u> - tämän tasapainon häiriintyminen tekisi tilaa jollekin muulle.</em>&rdquo;, nykyinen pääministeri Juha Sipilä lausui vielä kuukausi sitten (<a href="https://www.iltalehti.fi/politiikka/201807172201079570_pi.shtml"><u>IL 17.7.2018</u></a>).</p><p>&rdquo;<em>Näen asian niin, että puolustusministerin velvollisuus on tehdä kaikkensa <u>sotilaallisesti liittoutumattoman Suomen</u> oman vahvan puolustuksen eteen.</em>&rdquo;, nykyinen puolustusministeri Jussi Niinistö lausui vielä reilu kuukausi sitten (<a href="https://www.verkkouutiset.fi/puolustusministeri-vastaa-li-anderssonille-suomi-hankki-parhaat-mahdolliset-aseet/"><u>Verkkouutiset 6.7.2018</u></a>)</p><p>&rdquo;<em>Mielenkiintoista on, että <u>sotilaallisesti liittoutumaton Suomi</u> on tehnyt toisenlaisen linja&shy;ratkaisun kuin läntinen naapurinsa</em>.&rdquo;, nykyinen kansanedustaja ja puoluejohtaja Li Andersson lausui vielä vajaa vuosi sitten (<a href="https://demokraatti.fi/li-anderson-suomi-paatyi-toiseen-ratkaisuun-kuin-naapurinsa/"><u>Demokraatti 15.9.2017</u></a>). Toisenlaisen ratkaisun tekemisessä Andersson viittaa, ettei Suomi allekirjoittanut ydinasekieltosopimusta kuten Itävalta, Ruotsi, Irlanti, Kypros ja Malta, jotka Andersson määrittelee kirjoituksessa sotilasliittoon kuulumattomiksi maiksi toisin kuin Suomen.</p><p>&rdquo;<em>Suomen puolustus perustuu omaan kansalliseen puolustusratkaisuun ja <u>sotilaalliseen liittoutumattomuuteen</u>.</em>&rdquo; ja &rdquo;<em><u>Kahden sotilaallisesti liittoutumattoman maan</u> [= Suomen ja Ruotsin] yhteistyö ei tähtää kahdenväliseen puolustusliittoon, vaikka sitä mahdollisuutta ei pidemmällä tähtäyksellä tule sulkea pois.</em>&rdquo;, entinen ulkoministeri Erkki Tuomioja lausui vielä reilu vuosi sitten (<a href="https://tuomioja.org/blogi/2017/05/suurin-uhkamme-kestamaton-kehitys/"><u>Tuomioja.org 1.5.2017</u></a>).</p><p>Vastaavia esimerkkejä löytyy pilvin pimein. Vaikka Sipilän hallituksen hallitusohjelmaan on kirjattu, että Suomi on sotilasliittoon kuulumaton maa, Sipilän hallituksen ministerit ja jopa pääministeri itse määrittelee Suomen edelleen sotilaallisesti liittoutumattomaksi vastoin hallitusohjelmaa.</p><p>Ei ihme, että ulkomailla ollaan näistä kannanotoista täysin sekaisin - myös Venäjällä.</p><p>&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;****</p><p>Nykyisen hallituksen ministereistä ulkoministeri Soini on poikkeus. Nykyinen ulkoministeri ja entinen ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Timo Soini ei ole nimittänyt Suomea vuosiin sotilaallisesti liittoutumattomaksi, mistä kertoo hyvin Ylen juttu otsikolla &rdquo;<em>Soini liittoutumattomuudesta: &rsquo;Sitä ei enää ole&rsquo;</em>&quot; vuoden 2013 alkupuolella (<a href="https://yle.fi/uutiset/3-6629411"><u>Yle 6.5.2013</u></a>).</p><p>Timo Soini oli tuolloin ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja. Ulkoasiainvaliokunta oli annattanut 26.4.2013 valmistuneen mietinnön (<a href="https://www.eduskunta.fi/FI/Vaski/sivut/trip.aspx?triptype=ValtiopaivaAsiakirjat&amp;docid=uavm+1/2013"><u>Ulkoasiainvaliokunnan mietintö UaVM 1/2013 vp</u></a>), joka toteaa monipolvisesti, että Suomen sotilaallinen liittoutumattomuus ei käytännössä ole enää täysin mahdollista, koska Suomi on riippuvainen monista yhteistyömuodoista.</p><p><u>Ulkoasiainvaliokunta määritteli siis 26.4.2013, että Suomi on sotilaallisesti liittoutunut.</u> Asiasta ei tuolloin noussut Suomessa kummoista mekkalaa, mikä on poikkeuksellista. Asia meni läpi myös täysistunnossa.</p><p>Suomen liittoutumattomuusasian käsittelyyn liittyen kansanedustaja Markus Mustajärvi, joka tunnetaan armottomana Nato-kriitikkona, esitti eduskunnan 8.5.2013 eduskunnalle ulkoasiainvaliokunnan mietinnön ja valtioneuvoston Suomen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka 2012 -selonteon täysistuntokäsittelyn pohjalta päätettäväksi (<a href="https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/sivut/trip.aspx?triptype=ValtiopaivaAsiakirjat&amp;docid=ptk+50/2013"><u>Täysistunnon pöytäkirja&nbsp;50/2013 vp</u></a>), että:</p><p>&rdquo;<em>Eduskunta toteaa, että Suomi on liittoutumaton maa niin kauan, kun se ei ole sotilasliiton jäsen</em>&rdquo;.</p><p>Mustajärven ehdotus sai 149 ei-ääntä ja 3 kyllä-ääntä.</p><p>Monet ei-äänestäjät - melkeinpä kaikki jotain poliittista asemaa omaavat - ovat nimenneet tuon äänestyksen ja muiden asiaan liittyvien äänestysten jälkeen Suomen edelleen sotilaallisesti liitoutumattomaksi muistamatta omaa napinpainallusta 8.5.2013. Nuo 149 nimeä, joiden mukaan Suomi on sotilaallisesti liittoutunut, voida käydä lukemassa eduskunnan sivuilta (<a href="https://www.eduskunta.fi/FI/Vaski/sivut/aanestys.aspx?aanestysnro=4&amp;istuntonro=50&amp;vuosi=2013"><u>Äänestys 4 klo. 14:15 Istunto 50/08.05.2013 klo. 14:05</u></a>).</p><p>Äänestyksessä Juha Sipilä ja Jussi Niinistö äänestivät, ettei Suomi enää ole liittoutumaton vaan liittoutunut eikä olisi liittoutumaton niin kauan kuin ei ole sotilasliiton jäsen. Erkki Tuomioja oli poissa istunnosta ja äänestyksestä.</p><p>Välillä kansanedustajien toiminnan epäloogisuudella ei ole mitään rajoja sanojen ja tekojen välillä.</p><p>&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;****</p><p>Presidentti Niinistö vahvisti Suomen uuden turvallisuuspoliittisen aseman selkeästi presidentti Donald Trumpin ja presidentti Vladimir Putinin Helsinki-tapaamisen jälkeisessä tiedotustilaisuudessa 16.7.2018 klo 20.00 alkaen.</p><p>&rdquo;<em>If country is EU member, NATO partner, a country with <u>agreements of defence security</u> with USA, UK and Sweden is neutral, so let it be. But then almost all the countries in the world are neutral</em> (<a href="https://areena.yle.fi/1-50005410"><u>Yle Areena, 1.01-1.25)</u></a>.</p><p>Vapaasti suomennettuna:</p><p>&rdquo;<em>Jos maa on EU:n jäsenmaa, Nato-kumppani sekä maa, jolla on <u>puolustusyhteistyösopimus</u> Yhdysvaltojen Iso-Britannian ja Ruotsin kanssa, on puolueeton, niin olkoon sitten. Mutta silloin kaikki maailman maat ovat puolueettomia.</em>&rdquo;</p><p><em>NATO partner</em> sanojen edessä on määrite, josta ei saa selvää, mitä presidentti Niinistö tarkoittaa. Jokainen voi käydä kuuntelemissa nauhan ja arvuutella kahden englanninkielisen sanan sisältöä.</p><p>Niinistö siis totesi, ettei Suomi ole puolueeton tai liittoutumaton kolmen erillisen sopimuskokonaisuuden pohjalta. Nuo kolme sopimuskokonaisuutta muodostuvat EU:sta, Nato-kumppanuudesta ja puolustusyhteistyösopimuksista, joista yksi on toukokuussa Suomen, Ruotsin ja Yhdysvaltojen välillä solmittu ja joka joutui Šoigun silmätikuksi.</p><p>Suomalaiset suomentavat mielellään englannin kielen neutral- tai neutrality-sanojen merkitystä liittoutumattomuudella eikä puolueettomuudella.</p><p>Niinistön ilmoitus on sinänsä todettu ennenkin, mutta se on ollut sidottuna vain Suomen EU-jäsenyyteen ja Nato-kumppanuuteen, ei kuitenkaan nyt ilmoitettuun kolmanteen sopimuskokonaisuuteen.</p><p>Nyt Niinistö ei ole sitonut Suomen liittoutumista vain EU-jäsenyyteen ja Nato-kumppanuuteen vaan myös <u>sotilaallisiin</u> puolustusyhteistyösopimuksiin Yhdysvaltain, Iso-Britannian ja Ruotsin kanssa.</p><p>Tuo on se uusi määrite, joka varmistaa Suomen sotilaallisen liittoutumiskäsitteen presidentin ilmoittamana.</p><p>Niinistön käyttämä <em>agreements of defence security</em> -määritelmä on hieman epätarkka, mutta tarkoittanee Suomen solmimia statement of intent- tai memorandum of understanding -sopimuksia.</p><p>Niinistö tulkitsee siis kuitenkin Yhdysvaltojen, Iso-Britannian ja Ruotsin kanssa puolustusyhteistyössä allekirjoitetut asiakirjat sopimuksiksi (agreement) eikä vain julistuksiksi (statement). Englannin kielen memorandum-sana on puolestaan sopimuksellinen pöytäkirja, joka ei kuitenkaan edellytä oikeudellista sitoumusta.</p><p>Nuo Niinistön mainitsemat sopimukset ovat Suomen ja Iso-Britannian solmima sopimus (<a href="https://www.defmin.fi/files/3634/FIN-UK.pdf"><u>Framework Arrangement for British-Finnish Defence Co-operation</u></a>), Suomen ja Yhdysvaltain solmima sopimus (<a href="https://www.defmin.fi/files/3543/Statement_of_Intent.pdf"><u>Statement of Intent between The United States of America and Finland</u></a>), Suomen ja Ruotsin solmima sopimus (<a href="https://www.government.se/49fcef/globalassets/government/dokument/forsvarsdepartementet/2018/mou-finnish-swedish-defence-cooperation-20180625-signerad.pdf"><u>Memorandum of Understanding between Finland and Sweden on defence cooperation</u></a>) sekä Suomen ja Ruotsin sekä Yhdysvaltain&nbsp; solmima sopimus (<a href="https://www.defmin.fi/files/4231/Trilateral_Statement_of_Intent.pdf"><u>Trilateral Statement of Intent</u></a>).</p><p>Suomella on muita vastaavanlaisia sopimuksia mm. Viron ja Saksan kanssa.</p><p>Kun Niinistö on nuo nimennyt sopimuksiksi, myös meidän muiden on syytä nimetä ne sopimuksiksi eikä esimerkiksi julistuksiksi.</p><p>Presidentti Niinistö on siis nyt linjannut, että kyseiset sopimukset tekevät Suomesta osaltaan liittoutuneen. Ne tekevät Suomesta sotilaallisesti liittoutuneen, koska kaikki em. sopimukset ovat sotilaallisia kuten liityntäsopimus Natoon myös olisi.</p><p>&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;****</p><p>On ymmärrettävää, että Venäjä reagoi puolustusministeri Sergei Šoigun suulla vain kahdeksan päivää Niinistön sanojen jälkeen. Niinistön sanat antoivat konkreettisen syyn Venäjälle arvostella Suomea sitoutumisesta Yhdysvaltain kanssa sotilaallisella sopimuksella.</p><p>Suomi on kiivaasti kiistänyt puolustusministeri Sergei Šoigun näkemykset mm. edellä tässä kirjoituksessa mainitussa puolustusministeriön tiedotteessa (<a href="https://defmin.fi/ajankohtaista/tiedotteet?9_m=9412"><u>Puolustusministeriön tiedote 26.7.2018</u></a>).</p><p>Tiedotteeseen on mm. kirjattu:</p><p><em>&rdquo;Suomella ei ole <u>täysimääräistä</u> pääsyä Naton harjoituksiin ja komentorakenteisiin, toisin kuin Šoigu väittää. Natolla ei myöskään ole <u>rajoittamatonta</u> pääsyä Suomen aluevesille ja ilmatilaan, vaan valtion alusten ja ilma-alusten pääsy Suomen alueelle <u>edellyttää lupaa </u>lupaviranomaiselta eli <u>Puolustusvoimilta</u>. Lupakäsittely on aina tapauskohtainen ja harkinnanvarainen.</em>&rdquo;</p><p>Suomella on siis pääsy Naton harjoituksiin ja komentorakenteisiin, mutta ei täysimääräistä kuten Nato-mailla.</p><p>Nato pääsee Suomen aluevesille ja ilmatilaan Suomen Puolustusvoimien luvalla. Siihen ei tarvita eduskunnan lupaa vaan vain Puolustusvoimien lupa riittää.</p><p>Jarmo Mäkelä on Helsingin Sanomissa suomentanut Šoigun sanoja seuraavasti (<a href="https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005781310.html"><u>HS 6.8.2018</u></a>):</p><p>&rdquo;<em>Toukokuussa solmittiin sopimus, joka <u>avaa</u> niille täydellisen osallistumisen Naton harjoituksiin ja kyvyn käyttää sen komento-, valvonta- ja asejärjestelmiä. Vastavuoroisesti Nato sai täydet oikeudet käyttää niiden ilmatilaa ja aluevesiä</em>&rdquo;.</p><p>Jos Šoigu olisi jättänyt <em>täydellisen</em>- ja <em>täydet</em>-sanat pois, lauseet olisivat virheettömät suomennettuna.</p><p>Itse käytin hieman toisenlaista suomennosta, mutta kyse on vain sanavalinnoista, ei lauseiden merkityksestä.</p><p>Šoigun ensimmäinen lause on sinänsä totta itseasiassa myös<em> täydellisen</em>-sanan kanssa. Avainsana suomennoksessa on &quot;avaa&quot;, mikä tarkoittaa, ettei asiaa ole itse sopimuksessa, mutta sopimus avaa mahdollisuuden.</p><p>Suomi on siis ilmoittanut, että Natolle annetaan mahdolliset oikeudet käyttää maan ilmatilaa ja aluevesiä tapauskohtaisesti. Jokainen tapaus ja pyyntö käsitellään siis erikseen ja tehdään yksittäinen päätös. Asia ja sen toimintaperiaate on käyty läpi sopimuksen teon yhteydessä, vaikka se ei ole kirjattuna paperille.</p><p>Puolustusministeriön kirjaus &rdquo;<em>Natolla ei myöskään ole <u>rajoittamatonta</u> pääsyä...</em>&rdquo; tarkoittaa, että Natolla on pääsy, mutta se on rajoitettu. Rajoitus rajoittamattomalle pääsylle on se, että Puolustusvoimien pitää antaa pääsylle lupa. Luvan antaa siis poliittisen päätännän ulkopuolinen sotilasorganisaatio - Puolustusvoimat - sotilaallisin perustein.&nbsp;</p><p>Suomennettuna, mistä on kyse ja mistä Suomi, Ruotsi ja Yhdysvallat ovat sopineet: kriisi- ja sotatilanteessa Nato toimisi myös Suomen ja Ruotsin aluevesillä ja ilmatilassa saatuaan ensiksi luvan Suomen ja Ruotsin Puolustusvoimilta. Suomen ja Ruotsin komento-, valvonta- ja viestintäjärjestelmät liitettäisiin Naton vastaaviin. Suomi ja Ruotsi olisivat täysin integroituja Natoon, mutta ilmeisesti Naton maajoukkojen saapumisesta Suomen maaperälle ei ole sovittu.</p><p>&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;****</p><p>Käsitän sinänsä, että tuo kaikki&nbsp;on ärsyttänyt Venäjää. Venäjän reagointi heidän näkökulmasta on ymmärrettävää. Suomen poliittinen päätäntä on jätetty taka-alalle ja päätöksiä tekee Puolustusvoimat sotilaallisista lähtökohdista. Venäjä tulkitsee, että Suomi kyllä antaa aina Natolle oikeudet, jos Nato niitä kysyy tapauskohtaisesti. Kyse on nimellisestä päätäntäkuviosta.</p><p>Miettikääpä, jos vastaava järjestely ja sopimus olisi Venäjän ja Valko-Venäjän välillä. Miten me sen tulkitsisimme? Aivan vastaavasti kuin Venäjä toukokuista Suomen, Ruotsi ja Yhdysvaltojen välistä sopimusta.</p><p>Suomessa presidentti Niinistön hyvin tärkeitä sanoja 16.7.2018 ei ole paljonkaan kommentoitu. Ei ollenkaan. On vain kiistetty Šoigun sanomiset. Sen sijaan Venäjällä Niinistön sanoihin on kiinnitetty huomiota, kun taustalla on tuo toukokuinen sopimus, johon Niinistö viittasi 16.7.2018.</p><p>Suomi on nyt käytännössä Naton jäsen saamatta 5. artiklan turvatakuita. Suomen, Ruotsi ja Yhdysvaltojen toukokuinensopimus on merkityksellinen tuon kuvan syntymisessä Venäjällä.</p><p>Eduskunnan alainen Suomen Ulkopoliittinen instituutti oli kansainvälisessä lehdistössä määrittelyt jo aikaisemmin Suomen sotilaallisesti liittoutuneeksi tutkijansa suulla:</p><p>&ldquo;<em>&rsquo;Finland is not politically, economically or militarily neutral,&rsquo; said Charly Salonius-Pasternak, a researcher at the Finnish Institute for International Affairs.</em>&rdquo; (<u><a href="http://www.globaltimes.cn/content/1108868.shtml">Global Times 29.6.2018</a></u>).</p><p>Vapaasti suomennettuna:</p><p>&rdquo;<em>&rsquo;Suomi ei ole poliittisesti, taloudellisesti eikä sotilaallisesti liittoutumaton&rsquo; sanoi Charly Salonius-Pasternak, Ulkopoliittisen instituutin tutkija.</em>&rdquo;</p><p>Suomen valtionhallinon ja suomalaispoliitikkojen on nyt syytä käyttää Suomelle yhtenäistä ulko- ja turvallisuuspoliittista määritelmää:</p><p>Suomi on sotilaallisesti liittoutunut maa.</p><p>Olen Suomen Nato-jäsenyyden ja Suomen sotilaallisen liittoutumisen kannattaja, jos tämän kirjoituksen perusteella jollekin se on epäselvää. Olen tyytyväinen näiden pienten askelten politiikkaan kohti Suomen Nato-jäsenyyttä. Näin Suomen Nato-jäsenyydelle vastahakoinen kansa saadaan kääntymään pikkuhiljaa.</p> Kirjoitin tämä kirjoituksen jo heinäkuun lopulla, mutta julkaisen sen vasta nyt. Aiheen ja sysäyksen tähän kirjoitukseen antoivat Venäjän puolustusministeri Sergei Šoigun ja presidentti Sauli Niinistön heinäkuiset lausumat.

Tein tässä välillä pienen kolmen kirjoituksen ”harhapolun” kansanedustajien korotettuihin kulukorvauksiin asuntoasioissa, mutta nyt olen palannut perinteisiin kirjoitusaiheisiin, mikä saattaa olla joidenkin lukioiden mieleen.

Maanantaina 16.7.2018 presidentti Niinistö määritteli ensi kertaa presidentin julkisella lausumalla Suomen uudehkoa ulko- ja turvallisuuspoliittista asemaa.

Tiistaina 24.7.2018 Venäjän puolustusministeri Sergei Šoigu arvosteli Venäjän puolustusministeriön kokouksessa (Заседание Коллегии Минобороны России) toukokuussa Suomen ja Ruotsin solmimaa aiesopimusta tai aiejulistusta Yhdysvaltojen kanssa.

Noilla kahdella asialla on yhteys.

Puolustusministeri Sergei Šoigu totesi tuolloin sanatarkasti:

"Вызывает беспокойство втягивание в натовские структуры Финляндии и Швеции. В мае подписан договор, предусматривающий их полноправное участие в учениях альянса и возможность использования его систем управления войсками и оружием. Взамен НАТО получило беспрепятственный доступ в воздушное пространство и территориальные воды этих стран." (Тасс 24.7.2018).

Vapaasti suomennettuna:

"Suomen ja Ruotsin sitoutuminen Naton rakenteisiin on huolestuttavaa. Toukokuussa maat allekirjoittivat sopimuksen, jossa tarjotaan täydellinen osallistumismahdollisuus liittoutuman [= Naton] harjoituksiin ja mahdollisuus käyttää Naton komento- ja valvontajärjestelmiä [Suomen ja Ruotsin] joukkoja ja aseistusta varten. Vastineeksi Nato saa vapaan pääsyn näiden maiden ilmatilaan ja aluevesille.

Kirjoitin jo tuolloin heinäkuun lopulla asiaan liittyvän blogikirjoituksen otsikolla ”Suomen, Ruotsin ja Yhdysvaltain puolustusaiesopimus - mitä onkaan sovittu?” (US-blogi 25.7.2018).

Palaan nyt tässä kirjoituksessa uudelleen teemaan, miksi Suomen osalta Šoigu lausui niin kuin lausui. Mikä osaltaan sai Šoigun lausumaan niin kuin lausui. Oliko presidentti Niinistön Trump-Putin-tapaamisen yhteydessä lausutuilla sanoilla merkitystä Šoigun ulostuloon?

Helsingin Sanomien kolumnikirjoittaja Jarmo Mäkelä tulkitsi kirjoituksessaan otsikolla ”Venäjän puolustusministeri lateli valheita Suomen ja Ruotsin sotilaallisesta yhteistyöstä - puheilla voi olla synkkä tarkoitus” (HS 6.8.2018), ettei Šoigun väittämää sopimusta ole olemassa.

Ehkä meidän näkemänä Šoigun väittämää sopimusta ei ole olemassa, mutta ymmärrän Šoigun näkemystä Venäjän näkökulmasta. Venäjän lukee sopimuksen sisältöä ilman sen tarkkoja sanoja. Venäjä lukee sopimuksessa ennen kaikkea Suomen poliittista ja sotilaallista sitoutumista. Šoigun sanoja on tulkittava laajemmin. Kyse on Suomen sotilaallisesta liittoutumisesta, johon liittyvät Suomen ilmaukset ovat saaneet Venäjän nyt ärsyyntymään.

Presidentti Niinistö meneekin ”lepyttelemään” presidentti Putinia nyt elokuussa Sotšiin.

                                                                             ****

Suomi on sotilasliittoon kuulumaton maa, joka toteuttaa käytännönläheistä kumppanuutta Naton kanssa ja ylläpitää mahdollisuutta hakea Nato-jäsenyyttä.” (Sipilän hallituksen hallitusohjelma 29.5.2015, julkaisusarja 10/2015).

Vuoden 2007 jälkeen Suomi ei ole enää käyttänyt termiä liittoutumattomuus kuvaamaan ulkopolitiikkaansa, kun taas Ruotsi käyttää sitä edelleen. Asia ilmaistaan yksinkertaisesti niin, ettei Suomi kuulu sotilasliittoon.” (Arvio Suomen mahdollisen Nato-jäsenyyden vaikutuksista 29.4.2016).

Suomi on sotilasliittoon kuulumaton maa.” (Ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko 17.6.2016, julkaisusarja 7/2016).

Suomi on sotilasliittoon kuulumaton maa, joka toteuttaa käytännönläheistä kumppanuutta Naton kanssa ja ylläpitää edelleen mahdollisuutta hakea Nato-jäsenyyttä.” (Puolustusselonteko 16.2.2017, julkaisusarja 5/2017).

Shoigu esittää virheellisesti, että Suomea ollaan vetämässä mukaan Natoon. Suomen asema sotilaallisesti liittoutumattomana maana on selkeä ja Suomi tekee itse turvallisuuspoliittiset valintansa.” (Puolustusministeriön tiedote 26.7.2018).

Suomen virallinen määritelmä ulko- ja turvallisuuspoliittisesta asemasta on, että Suomi on sotilasliittoon kuulumaton maa. Tuota määritelmää ei tosin käytä edes valtionhallinto itse muuta kuin eduskunnassa käsitellyissä virallisissa asiakirjoissa, kuten selonteoissa. Puolustusministeriön edellä mainittu tiedote on yksi esimerkki, että ”Suomi on sotilaallisesti liitoutumaton maa” -käsite elää vahvasti valtionhallinnossa.

Sotilaallisesti liittoutumaton -termiä on viljelty etenkin puolustushallinnon virkamieskunnassa näihin päiviin saakka.

Mikä ero sotilasliittoon kuulumattomalla maalla ja sotilaallisesti liittoutumattomalla maalla?

Suomennettuna: jos Suomi sanoo itseään sotilaallisesti liittoutumattomaksi, niin se on sotilaallisesti liittoutumaton kaikilla määritteillä eikä asema mahdollistaisi Suomelle edes osallistumista EU:n puitteissa tapahtuvaan sotilaalliseen liittoutumiseen. Jos Suomi määrittelee itsensä puolestaan sotilasliittoon kuulumattomaksi, se ei voi olla sotilasliiton jäsen, mutta sotilaallisesti liittoutunut puolustussopimustensa ja EU:n kautta. EU:ta ei toistaiseksi määritellä sotilasliitoksi. Tuo määritelmä evää Suomelta vain Nato-jäsenyyden.

99,9 prosenttia maailman ulko- ja turvallisuuspoliittisia päätöksiä tekevistä politiitikoista tai ulko- ja turvallisuuspolitikkaa ammatikseen tutkivista Suomen ulkopuolella tuskin tuota eroa tietävät, kun puhutaan muiden maiden reagoinnista noiden kahden politiikan mukaisiin Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittisiin tai puolustuspoliittisiin toimiin.

Sotilaallisesti liittoutumattomaton -määritelmä ei kuitenkaan ole presidentti Niinistön heinäkuisten julkisten sanojen jälkeen enää voimassa. Tosiasiassa se ei ole ollut voimassa vuoden 2013 jälkeen, mutta nyt presidentiltä tuli selkeä vahvistus. Suomi on sotilaallisesti liittoutunut.

                                                                             ****

Vaikka Nato-selvityksen neljä tekijää toteaakin, että Suomi olisi määrittelyt olevansa sotilasliittoon kuulumaton maa jo vuonna 2007, niin vielä vuoden 2009 Valtioneuvoston turvallisuus- ja puolustuspoliittisen selonteon (Valtioneuvoston turvallisuus- ja puolustuspoliittisen selonteko, julkaisusarja 11/2009) toimintalinjan mukaan Suomi on sotilaallisesti liittoutumaton valtio. Selonteko muun muassa kirjaa: ”…Suomi ei voi käyttää sotilaallisen puolustuksensa suunnittelun perusteena ulkopuolelta saatavaa sotilaallista tukea.

Suomalaispoliitikoille Suomi on edelleen sotilaallisesti liittoutumaton maa. Ei ole eroa, onko poliitikko kansanedustajana oppositiossa vai hallituksessa. Myös istuvat ministerit nimeävät Suomen edelleen liittoutumattomaksi maaksi.

Määritteet ovat siis poliitikoillamme ihan sekaisin.

Tämä tasapaino on meille ehdottoman tärkeää, ja siihen tasapainoon kuuluu, että meillä on Nato-maita tuolla eteläpuolella, ja Ruotsin kanssa me olemme sotilaallisesti liittoutumattomia - tämän tasapainon häiriintyminen tekisi tilaa jollekin muulle.”, nykyinen pääministeri Juha Sipilä lausui vielä kuukausi sitten (IL 17.7.2018).

Näen asian niin, että puolustusministerin velvollisuus on tehdä kaikkensa sotilaallisesti liittoutumattoman Suomen oman vahvan puolustuksen eteen.”, nykyinen puolustusministeri Jussi Niinistö lausui vielä reilu kuukausi sitten (Verkkouutiset 6.7.2018)

Mielenkiintoista on, että sotilaallisesti liittoutumaton Suomi on tehnyt toisenlaisen linja­ratkaisun kuin läntinen naapurinsa.”, nykyinen kansanedustaja ja puoluejohtaja Li Andersson lausui vielä vajaa vuosi sitten (Demokraatti 15.9.2017). Toisenlaisen ratkaisun tekemisessä Andersson viittaa, ettei Suomi allekirjoittanut ydinasekieltosopimusta kuten Itävalta, Ruotsi, Irlanti, Kypros ja Malta, jotka Andersson määrittelee kirjoituksessa sotilasliittoon kuulumattomiksi maiksi toisin kuin Suomen.

Suomen puolustus perustuu omaan kansalliseen puolustusratkaisuun ja sotilaalliseen liittoutumattomuuteen.” ja ”Kahden sotilaallisesti liittoutumattoman maan [= Suomen ja Ruotsin] yhteistyö ei tähtää kahdenväliseen puolustusliittoon, vaikka sitä mahdollisuutta ei pidemmällä tähtäyksellä tule sulkea pois.”, entinen ulkoministeri Erkki Tuomioja lausui vielä reilu vuosi sitten (Tuomioja.org 1.5.2017).

Vastaavia esimerkkejä löytyy pilvin pimein. Vaikka Sipilän hallituksen hallitusohjelmaan on kirjattu, että Suomi on sotilasliittoon kuulumaton maa, Sipilän hallituksen ministerit ja jopa pääministeri itse määrittelee Suomen edelleen sotilaallisesti liittoutumattomaksi vastoin hallitusohjelmaa.

Ei ihme, että ulkomailla ollaan näistä kannanotoista täysin sekaisin - myös Venäjällä.

                                                                             ****

Nykyisen hallituksen ministereistä ulkoministeri Soini on poikkeus. Nykyinen ulkoministeri ja entinen ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Timo Soini ei ole nimittänyt Suomea vuosiin sotilaallisesti liittoutumattomaksi, mistä kertoo hyvin Ylen juttu otsikolla ”Soini liittoutumattomuudesta: ’Sitä ei enää ole’" vuoden 2013 alkupuolella (Yle 6.5.2013).

Timo Soini oli tuolloin ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja. Ulkoasiainvaliokunta oli annattanut 26.4.2013 valmistuneen mietinnön (Ulkoasiainvaliokunnan mietintö UaVM 1/2013 vp), joka toteaa monipolvisesti, että Suomen sotilaallinen liittoutumattomuus ei käytännössä ole enää täysin mahdollista, koska Suomi on riippuvainen monista yhteistyömuodoista.

Ulkoasiainvaliokunta määritteli siis 26.4.2013, että Suomi on sotilaallisesti liittoutunut. Asiasta ei tuolloin noussut Suomessa kummoista mekkalaa, mikä on poikkeuksellista. Asia meni läpi myös täysistunnossa.

Suomen liittoutumattomuusasian käsittelyyn liittyen kansanedustaja Markus Mustajärvi, joka tunnetaan armottomana Nato-kriitikkona, esitti eduskunnan 8.5.2013 eduskunnalle ulkoasiainvaliokunnan mietinnön ja valtioneuvoston Suomen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka 2012 -selonteon täysistuntokäsittelyn pohjalta päätettäväksi (Täysistunnon pöytäkirja 50/2013 vp), että:

Eduskunta toteaa, että Suomi on liittoutumaton maa niin kauan, kun se ei ole sotilasliiton jäsen”.

Mustajärven ehdotus sai 149 ei-ääntä ja 3 kyllä-ääntä.

Monet ei-äänestäjät - melkeinpä kaikki jotain poliittista asemaa omaavat - ovat nimenneet tuon äänestyksen ja muiden asiaan liittyvien äänestysten jälkeen Suomen edelleen sotilaallisesti liitoutumattomaksi muistamatta omaa napinpainallusta 8.5.2013. Nuo 149 nimeä, joiden mukaan Suomi on sotilaallisesti liittoutunut, voida käydä lukemassa eduskunnan sivuilta (Äänestys 4 klo. 14:15 Istunto 50/08.05.2013 klo. 14:05).

Äänestyksessä Juha Sipilä ja Jussi Niinistö äänestivät, ettei Suomi enää ole liittoutumaton vaan liittoutunut eikä olisi liittoutumaton niin kauan kuin ei ole sotilasliiton jäsen. Erkki Tuomioja oli poissa istunnosta ja äänestyksestä.

Välillä kansanedustajien toiminnan epäloogisuudella ei ole mitään rajoja sanojen ja tekojen välillä.

                                                                             ****

Presidentti Niinistö vahvisti Suomen uuden turvallisuuspoliittisen aseman selkeästi presidentti Donald Trumpin ja presidentti Vladimir Putinin Helsinki-tapaamisen jälkeisessä tiedotustilaisuudessa 16.7.2018 klo 20.00 alkaen.

If country is EU member, NATO partner, a country with agreements of defence security with USA, UK and Sweden is neutral, so let it be. But then almost all the countries in the world are neutral (Yle Areena, 1.01-1.25).

Vapaasti suomennettuna:

Jos maa on EU:n jäsenmaa, Nato-kumppani sekä maa, jolla on puolustusyhteistyösopimus Yhdysvaltojen Iso-Britannian ja Ruotsin kanssa, on puolueeton, niin olkoon sitten. Mutta silloin kaikki maailman maat ovat puolueettomia.

NATO partner sanojen edessä on määrite, josta ei saa selvää, mitä presidentti Niinistö tarkoittaa. Jokainen voi käydä kuuntelemissa nauhan ja arvuutella kahden englanninkielisen sanan sisältöä.

Niinistö siis totesi, ettei Suomi ole puolueeton tai liittoutumaton kolmen erillisen sopimuskokonaisuuden pohjalta. Nuo kolme sopimuskokonaisuutta muodostuvat EU:sta, Nato-kumppanuudesta ja puolustusyhteistyösopimuksista, joista yksi on toukokuussa Suomen, Ruotsin ja Yhdysvaltojen välillä solmittu ja joka joutui Šoigun silmätikuksi.

Suomalaiset suomentavat mielellään englannin kielen neutral- tai neutrality-sanojen merkitystä liittoutumattomuudella eikä puolueettomuudella.

Niinistön ilmoitus on sinänsä todettu ennenkin, mutta se on ollut sidottuna vain Suomen EU-jäsenyyteen ja Nato-kumppanuuteen, ei kuitenkaan nyt ilmoitettuun kolmanteen sopimuskokonaisuuteen.

Nyt Niinistö ei ole sitonut Suomen liittoutumista vain EU-jäsenyyteen ja Nato-kumppanuuteen vaan myös sotilaallisiin puolustusyhteistyösopimuksiin Yhdysvaltain, Iso-Britannian ja Ruotsin kanssa.

Tuo on se uusi määrite, joka varmistaa Suomen sotilaallisen liittoutumiskäsitteen presidentin ilmoittamana.

Niinistön käyttämä agreements of defence security -määritelmä on hieman epätarkka, mutta tarkoittanee Suomen solmimia statement of intent- tai memorandum of understanding -sopimuksia.

Niinistö tulkitsee siis kuitenkin Yhdysvaltojen, Iso-Britannian ja Ruotsin kanssa puolustusyhteistyössä allekirjoitetut asiakirjat sopimuksiksi (agreement) eikä vain julistuksiksi (statement). Englannin kielen memorandum-sana on puolestaan sopimuksellinen pöytäkirja, joka ei kuitenkaan edellytä oikeudellista sitoumusta.

Nuo Niinistön mainitsemat sopimukset ovat Suomen ja Iso-Britannian solmima sopimus (Framework Arrangement for British-Finnish Defence Co-operation), Suomen ja Yhdysvaltain solmima sopimus (Statement of Intent between The United States of America and Finland), Suomen ja Ruotsin solmima sopimus (Memorandum of Understanding between Finland and Sweden on defence cooperation) sekä Suomen ja Ruotsin sekä Yhdysvaltain  solmima sopimus (Trilateral Statement of Intent).

Suomella on muita vastaavanlaisia sopimuksia mm. Viron ja Saksan kanssa.

Kun Niinistö on nuo nimennyt sopimuksiksi, myös meidän muiden on syytä nimetä ne sopimuksiksi eikä esimerkiksi julistuksiksi.

Presidentti Niinistö on siis nyt linjannut, että kyseiset sopimukset tekevät Suomesta osaltaan liittoutuneen. Ne tekevät Suomesta sotilaallisesti liittoutuneen, koska kaikki em. sopimukset ovat sotilaallisia kuten liityntäsopimus Natoon myös olisi.

                                                                             ****

On ymmärrettävää, että Venäjä reagoi puolustusministeri Sergei Šoigun suulla vain kahdeksan päivää Niinistön sanojen jälkeen. Niinistön sanat antoivat konkreettisen syyn Venäjälle arvostella Suomea sitoutumisesta Yhdysvaltain kanssa sotilaallisella sopimuksella.

Suomi on kiivaasti kiistänyt puolustusministeri Sergei Šoigun näkemykset mm. edellä tässä kirjoituksessa mainitussa puolustusministeriön tiedotteessa (Puolustusministeriön tiedote 26.7.2018).

Tiedotteeseen on mm. kirjattu:

”Suomella ei ole täysimääräistä pääsyä Naton harjoituksiin ja komentorakenteisiin, toisin kuin Šoigu väittää. Natolla ei myöskään ole rajoittamatonta pääsyä Suomen aluevesille ja ilmatilaan, vaan valtion alusten ja ilma-alusten pääsy Suomen alueelle edellyttää lupaa lupaviranomaiselta eli Puolustusvoimilta. Lupakäsittely on aina tapauskohtainen ja harkinnanvarainen.

Suomella on siis pääsy Naton harjoituksiin ja komentorakenteisiin, mutta ei täysimääräistä kuten Nato-mailla.

Nato pääsee Suomen aluevesille ja ilmatilaan Suomen Puolustusvoimien luvalla. Siihen ei tarvita eduskunnan lupaa vaan vain Puolustusvoimien lupa riittää.

Jarmo Mäkelä on Helsingin Sanomissa suomentanut Šoigun sanoja seuraavasti (HS 6.8.2018):

Toukokuussa solmittiin sopimus, joka avaa niille täydellisen osallistumisen Naton harjoituksiin ja kyvyn käyttää sen komento-, valvonta- ja asejärjestelmiä. Vastavuoroisesti Nato sai täydet oikeudet käyttää niiden ilmatilaa ja aluevesiä”.

Jos Šoigu olisi jättänyt täydellisen- ja täydet-sanat pois, lauseet olisivat virheettömät suomennettuna.

Itse käytin hieman toisenlaista suomennosta, mutta kyse on vain sanavalinnoista, ei lauseiden merkityksestä.

Šoigun ensimmäinen lause on sinänsä totta itseasiassa myös täydellisen-sanan kanssa. Avainsana suomennoksessa on "avaa", mikä tarkoittaa, ettei asiaa ole itse sopimuksessa, mutta sopimus avaa mahdollisuuden.

Suomi on siis ilmoittanut, että Natolle annetaan mahdolliset oikeudet käyttää maan ilmatilaa ja aluevesiä tapauskohtaisesti. Jokainen tapaus ja pyyntö käsitellään siis erikseen ja tehdään yksittäinen päätös. Asia ja sen toimintaperiaate on käyty läpi sopimuksen teon yhteydessä, vaikka se ei ole kirjattuna paperille.

Puolustusministeriön kirjaus ”Natolla ei myöskään ole rajoittamatonta pääsyä...” tarkoittaa, että Natolla on pääsy, mutta se on rajoitettu. Rajoitus rajoittamattomalle pääsylle on se, että Puolustusvoimien pitää antaa pääsylle lupa. Luvan antaa siis poliittisen päätännän ulkopuolinen sotilasorganisaatio - Puolustusvoimat - sotilaallisin perustein. 

Suomennettuna, mistä on kyse ja mistä Suomi, Ruotsi ja Yhdysvallat ovat sopineet: kriisi- ja sotatilanteessa Nato toimisi myös Suomen ja Ruotsin aluevesillä ja ilmatilassa saatuaan ensiksi luvan Suomen ja Ruotsin Puolustusvoimilta. Suomen ja Ruotsin komento-, valvonta- ja viestintäjärjestelmät liitettäisiin Naton vastaaviin. Suomi ja Ruotsi olisivat täysin integroituja Natoon, mutta ilmeisesti Naton maajoukkojen saapumisesta Suomen maaperälle ei ole sovittu.

                                                                             ****

Käsitän sinänsä, että tuo kaikki on ärsyttänyt Venäjää. Venäjän reagointi heidän näkökulmasta on ymmärrettävää. Suomen poliittinen päätäntä on jätetty taka-alalle ja päätöksiä tekee Puolustusvoimat sotilaallisista lähtökohdista. Venäjä tulkitsee, että Suomi kyllä antaa aina Natolle oikeudet, jos Nato niitä kysyy tapauskohtaisesti. Kyse on nimellisestä päätäntäkuviosta.

Miettikääpä, jos vastaava järjestely ja sopimus olisi Venäjän ja Valko-Venäjän välillä. Miten me sen tulkitsisimme? Aivan vastaavasti kuin Venäjä toukokuista Suomen, Ruotsi ja Yhdysvaltojen välistä sopimusta.

Suomessa presidentti Niinistön hyvin tärkeitä sanoja 16.7.2018 ei ole paljonkaan kommentoitu. Ei ollenkaan. On vain kiistetty Šoigun sanomiset. Sen sijaan Venäjällä Niinistön sanoihin on kiinnitetty huomiota, kun taustalla on tuo toukokuinen sopimus, johon Niinistö viittasi 16.7.2018.

Suomi on nyt käytännössä Naton jäsen saamatta 5. artiklan turvatakuita. Suomen, Ruotsi ja Yhdysvaltojen toukokuinensopimus on merkityksellinen tuon kuvan syntymisessä Venäjällä.

Eduskunnan alainen Suomen Ulkopoliittinen instituutti oli kansainvälisessä lehdistössä määrittelyt jo aikaisemmin Suomen sotilaallisesti liittoutuneeksi tutkijansa suulla:

’Finland is not politically, economically or militarily neutral,’ said Charly Salonius-Pasternak, a researcher at the Finnish Institute for International Affairs.” (Global Times 29.6.2018).

Vapaasti suomennettuna:

’Suomi ei ole poliittisesti, taloudellisesti eikä sotilaallisesti liittoutumaton’ sanoi Charly Salonius-Pasternak, Ulkopoliittisen instituutin tutkija.

Suomen valtionhallinon ja suomalaispoliitikkojen on nyt syytä käyttää Suomelle yhtenäistä ulko- ja turvallisuuspoliittista määritelmää:

Suomi on sotilaallisesti liittoutunut maa.

Olen Suomen Nato-jäsenyyden ja Suomen sotilaallisen liittoutumisen kannattaja, jos tämän kirjoituksen perusteella jollekin se on epäselvää. Olen tyytyväinen näiden pienten askelten politiikkaan kohti Suomen Nato-jäsenyyttä. Näin Suomen Nato-jäsenyydelle vastahakoinen kansa saadaan kääntymään pikkuhiljaa.

]]>
107 http://aripesonen1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/259406-presidentti-niiniston-ilmoittamana-suomi-on-nyt-sotilaallisesti-liittoutunut#comments Kotimaa Itämeren turvallisuus Nato Suomen ja Yhdysvaltain puolustusyhteistyö Turpo Venäjän uhka Sun, 12 Aug 2018 18:11:24 +0000 Ari Pesonen http://aripesonen1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/259406-presidentti-niiniston-ilmoittamana-suomi-on-nyt-sotilaallisesti-liittoutunut
Kovaa turvallisuuspolitiikkaa http://petripartanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/259157-kovaa-turvallisuuspolitiikkaa <p>Jos tulevat eduskuntavaalit ovat merkittävät palkansaajan palkkakehitykselle, niin ne ovat merkittävät myös koko Itämeren turvallisuuspolitiikan suunnalle.</p><p>NATOn pienimmät maat miettivät julkisesti voivatko he tosipaikan tullen luottaa NATOn turvatakuisiin, eli siihen, että Yhdysvallat tulevat heidän avuksi kriisin sattuessa. Ja tulevatko Euroopankaan maat, koska koko NATO nojaa vahvasti USA:n asevoimiin? Olisiko Suomen asema Viroa tai Montenegroa parempi? Asukasmäärän mukaan Suomi asettuisi NATO-maissa Tanskan ja Norjan kokoisten pienten maiden joukkoon. Tanskan sotilasmenot ovat yli neljä miljardia eli yli miljardi euroa enemmän kuin Suomella. Norjan sotilasmenot ylittävät jo seitsemän miljardin. Nämä meidän tulee pitää mielessä, jos mietimme NATOn jäsenyyttä, joka toisi meille velvollisuuden auttaa Baltian maita, jotka eivät puolestaan tuo Yhdysvalloille mitään, mitä he tarvitsisivat.</p><p>Yhdysvaltojen poukkoileva ulkopolitiikka voidaan Euroopan kannalta ratkaista vain siten, että me alamme itse ottamaan entistä enemmän vastuuta omasta turvallisuuspolitiikastamme. Tämä on mahdollista vain uskottavalla yhteisellä EU:n laajuisella ulkopolitiikalla ja uskottavilla asevoimilla. Tuhansien vuosien ajan yhteiskuntien toimintaa ovat määritelleet sen asevoimien kyvykkyys, eikä tähän ole näköpiirissä muutosta. Vaikka asevoimia ei tarvitakaan enää niinkään resurssien kaappaamiseen heikommalta osapuolelta, koska maailmankauppa on vapautunut, tarvitaan niitä sitäkin enemmän turvaamaan nämä kauppareitit ja olemaan pelote muille maille olla häiritsemättä vapaata kaupankäyntiä. Tässä erityisesti merenkulun vapaa kulku on tärkeintä, kuten se on ollut jo muinaisen Roomankin ajoilta asti. Erityisesti Venäjälle Itämeri on henkireikä. Jos Venäjän Euroopan puolisessa osassa asuu lähes 80 % sen väestöstä, niin kulkee myös sen Euroopan puoleisista satamista saman verran ulkomaankaupasta. Venäjän omat jäämeren satamat eivät kykenisi kriisin sattuessa ruokkimaan Venäjän Euroopan puoleista väestöä ja sen tarpeita.</p><p>Tämän lisäksi saman verran, eli noin 80 %, kulkee myös internet-liikenteestä Itämeren, ja erityisesti Suomen kautta Venäjälle. Datan käyttö ja sen vapaa kulkeminen on nykyään yhteiskunnille kriittisen tärkeää. Jos Suomen ja Ahvenanmaan välillä olevista kaapeleista katkeaa se, joka käsittelee pankkiliikennettä, saamme heittää pankkikorteillamme vesilintua. Sama pätee kaikkeen internet-liikenteeseen. Vähänkään pidemmät tietoliikenteen ja rahaliikenteen katkot johtaisivat yhteiskunnallisiin levottomuuksiin, sillä kuka sitä ilman palkkaa töissä enää kävisi. Parin piuhan katkaiseminen Itämeren pohjasta voisi siis aiheuttaa Suomelle ja Venäjälle enemmän ongelmia, kuin perinteinen sodankäynti. Suurvallat ovatkin varustaneet sukellusveneensä välineillä, joilla dataliikennettä voidaan häiritä tai jopa estää.</p><p>Riippumatta siitä, onko Suomi NATO-maa vai ei, aiheuttaa se Suomen armeijalle paineita asevoimien kaluston uusimiselle. Paljon puhutut torjuntahävittäjähankinnat ovat niistä suurimmat, mutta sitäkin tärkeämmät. Suomi on perinteisesti ollut rauhanvälittäjämaa. Tälle on ollut historiasta kumpuavat syyt maantieteellisen sijaintimme vuoksi. Jos kylmän sodan aikana idän ja lännen välillä olisi syttynyt sota, olisi se tarkoittanut sitä, että Suomen yli olisi lentänyt kaikkea mahdollista lentokoneista ydinaseisiin. Pienelläkin todennäköisyydellä osa näistä olisi tippunut meidän maaperällemme, ja suuremmalla todennäköisyydellä Suomen ilmatilasta olisi tullut muiden maiden sotatanner, joka olisi voinut tarkoittaa jopa meidän maaperällemme tippuvia ydinaseita. Vaikka tämä uhka on kylmän sodan jälkeen vähentynyt, niin ei se ole kuitenkaan täysin poissa. Puolueettomalla Suomella tulisikin olla uskottavat ilmavoimat ja ilmatorjuntakyky jo pelkästään sen johdosta, ettei meidän ylitse missään tilanteessa kukaan haluaisi lentää tai ampua.<br />NATO-maana tämä ylilento-ongelma ei koskisi meitä, vaan olisimme maantieteellisen sijaintimme vuoksi ensi-iskun kohde. Ensi-isku kohdistuisi nykypäivänä tietoverkkoon haittaohjelmien avulla, joita arvioidaan tänä vuonna maailmanlaajuisesti syntyvän eri tahojen toimesta jopa <a href="https://www.av-test.org/en/statistics/malware/">800 miljoonaa kappaletta</a>. Osa näistä on valtiollisesti tuotettuja ja suunniteltuja lamauttamaan yhteiskuntia.</p><p>Nämä asiat luokittelen niin sanotuksi &rdquo;kovaksi turvallisuuspolitiikaksi&rdquo;.</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Jos tulevat eduskuntavaalit ovat merkittävät palkansaajan palkkakehitykselle, niin ne ovat merkittävät myös koko Itämeren turvallisuuspolitiikan suunnalle.

NATOn pienimmät maat miettivät julkisesti voivatko he tosipaikan tullen luottaa NATOn turvatakuisiin, eli siihen, että Yhdysvallat tulevat heidän avuksi kriisin sattuessa. Ja tulevatko Euroopankaan maat, koska koko NATO nojaa vahvasti USA:n asevoimiin? Olisiko Suomen asema Viroa tai Montenegroa parempi? Asukasmäärän mukaan Suomi asettuisi NATO-maissa Tanskan ja Norjan kokoisten pienten maiden joukkoon. Tanskan sotilasmenot ovat yli neljä miljardia eli yli miljardi euroa enemmän kuin Suomella. Norjan sotilasmenot ylittävät jo seitsemän miljardin. Nämä meidän tulee pitää mielessä, jos mietimme NATOn jäsenyyttä, joka toisi meille velvollisuuden auttaa Baltian maita, jotka eivät puolestaan tuo Yhdysvalloille mitään, mitä he tarvitsisivat.

Yhdysvaltojen poukkoileva ulkopolitiikka voidaan Euroopan kannalta ratkaista vain siten, että me alamme itse ottamaan entistä enemmän vastuuta omasta turvallisuuspolitiikastamme. Tämä on mahdollista vain uskottavalla yhteisellä EU:n laajuisella ulkopolitiikalla ja uskottavilla asevoimilla. Tuhansien vuosien ajan yhteiskuntien toimintaa ovat määritelleet sen asevoimien kyvykkyys, eikä tähän ole näköpiirissä muutosta. Vaikka asevoimia ei tarvitakaan enää niinkään resurssien kaappaamiseen heikommalta osapuolelta, koska maailmankauppa on vapautunut, tarvitaan niitä sitäkin enemmän turvaamaan nämä kauppareitit ja olemaan pelote muille maille olla häiritsemättä vapaata kaupankäyntiä. Tässä erityisesti merenkulun vapaa kulku on tärkeintä, kuten se on ollut jo muinaisen Roomankin ajoilta asti. Erityisesti Venäjälle Itämeri on henkireikä. Jos Venäjän Euroopan puolisessa osassa asuu lähes 80 % sen väestöstä, niin kulkee myös sen Euroopan puoleisista satamista saman verran ulkomaankaupasta. Venäjän omat jäämeren satamat eivät kykenisi kriisin sattuessa ruokkimaan Venäjän Euroopan puoleista väestöä ja sen tarpeita.

Tämän lisäksi saman verran, eli noin 80 %, kulkee myös internet-liikenteestä Itämeren, ja erityisesti Suomen kautta Venäjälle. Datan käyttö ja sen vapaa kulkeminen on nykyään yhteiskunnille kriittisen tärkeää. Jos Suomen ja Ahvenanmaan välillä olevista kaapeleista katkeaa se, joka käsittelee pankkiliikennettä, saamme heittää pankkikorteillamme vesilintua. Sama pätee kaikkeen internet-liikenteeseen. Vähänkään pidemmät tietoliikenteen ja rahaliikenteen katkot johtaisivat yhteiskunnallisiin levottomuuksiin, sillä kuka sitä ilman palkkaa töissä enää kävisi. Parin piuhan katkaiseminen Itämeren pohjasta voisi siis aiheuttaa Suomelle ja Venäjälle enemmän ongelmia, kuin perinteinen sodankäynti. Suurvallat ovatkin varustaneet sukellusveneensä välineillä, joilla dataliikennettä voidaan häiritä tai jopa estää.

Riippumatta siitä, onko Suomi NATO-maa vai ei, aiheuttaa se Suomen armeijalle paineita asevoimien kaluston uusimiselle. Paljon puhutut torjuntahävittäjähankinnat ovat niistä suurimmat, mutta sitäkin tärkeämmät. Suomi on perinteisesti ollut rauhanvälittäjämaa. Tälle on ollut historiasta kumpuavat syyt maantieteellisen sijaintimme vuoksi. Jos kylmän sodan aikana idän ja lännen välillä olisi syttynyt sota, olisi se tarkoittanut sitä, että Suomen yli olisi lentänyt kaikkea mahdollista lentokoneista ydinaseisiin. Pienelläkin todennäköisyydellä osa näistä olisi tippunut meidän maaperällemme, ja suuremmalla todennäköisyydellä Suomen ilmatilasta olisi tullut muiden maiden sotatanner, joka olisi voinut tarkoittaa jopa meidän maaperällemme tippuvia ydinaseita. Vaikka tämä uhka on kylmän sodan jälkeen vähentynyt, niin ei se ole kuitenkaan täysin poissa. Puolueettomalla Suomella tulisikin olla uskottavat ilmavoimat ja ilmatorjuntakyky jo pelkästään sen johdosta, ettei meidän ylitse missään tilanteessa kukaan haluaisi lentää tai ampua.
NATO-maana tämä ylilento-ongelma ei koskisi meitä, vaan olisimme maantieteellisen sijaintimme vuoksi ensi-iskun kohde. Ensi-isku kohdistuisi nykypäivänä tietoverkkoon haittaohjelmien avulla, joita arvioidaan tänä vuonna maailmanlaajuisesti syntyvän eri tahojen toimesta jopa 800 miljoonaa kappaletta. Osa näistä on valtiollisesti tuotettuja ja suunniteltuja lamauttamaan yhteiskuntia.

Nämä asiat luokittelen niin sanotuksi ”kovaksi turvallisuuspolitiikaksi”.

]]>
1 http://petripartanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/259157-kovaa-turvallisuuspolitiikkaa#comments Nato Turpo Turvallisuuspolitiikka Ulkopolitiikka Venäjä Wed, 08 Aug 2018 16:00:00 +0000 Petri Partanen http://petripartanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/259157-kovaa-turvallisuuspolitiikkaa
Donald ja Vladimir jutteli ihan kahden kesken http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/258730-donald-ja-vladimir-jutteli-ihan-kahden-kesken <p><strong>Donald ja Vladimir jutteli ihan kahden kesken</strong></p><p><em>Mitä ihmettä nuo maailman mahtajat puhuivatkaan Suomessa <strong>#Helsinki2018</strong> &ndash;näytelmässä?&nbsp; Näytelmän vuorosanat.&nbsp; Ne, jotka monet &ndash; lukuisat &ndash; toimijat tallensivat omiin tiedostoihinsa/kasetteihinsa, ja joiden valumista monet&hellip; kieli pitkällä odotamme.</em></p><p><strong>Tässä yksi versio</strong>, joskin valikoitu tai koottu, tosipuheesta tai kuvitelmista, &quot;<strong>shaken, not stirred</strong>&quot;, -kenpä tietää.&nbsp;</p><p>Suomessa tämä <strong>The New York Times</strong> &ndash;median jo viikko sitten (20.7.2018) julkaisema paljastusartikkeli &rdquo;Transcript&rdquo; on jäänyt odotetusti täysin vaille huomiota, niin paljon kuin valtamedia tätä soppaa muuten ovatkin hämmentäneet. Joten lienee aika esittää se suomenkielisten luettavaksi, kaikkine varaumineen ja jatkokysymyksineen.&nbsp; Eli <em>Non-commercial, non-professional, FreeWor(l)d translation.</em></p><p><em>*</em></p><p><strong>Johdannoksi</strong></p><p><strong>Kokenut suurpolitiikan</strong> tutkija ja analysoija, tri <strong>Jukka Tarkka</strong> kirjoittaa blogissaan keskiviikkona 27.7.2018 otsikolla &rdquo;<strong><em>Sielun veljet kohtasivat</em></strong>&rdquo;, muun muassa näin:</p><p>&rdquo;<em>Presidentti Donald Trumpin ympärillä pyörivän sirkuksen kummallisin ohjelmanumero on väittely ehkä käydyistä keskusteluista mahdollisesti tehtyjen tallenteiden olemassaolosta tai olemattomuudesta. Jos ne ovat olemassa, ne nolaavat presidentin, mutta niin nolaa jo tämä väittely</em>.&rdquo;</p><p>Hieman alempana hän kirjoittaa:</p><p>&rdquo;<em>Laatulehti <strong>New York Times</strong> julkaisi 20.7.2018 jutun &ldquo;<strong>When Donald met Vladimir: The Transcript</strong>&rdquo;. </em><em>Se määritteli tekstin Helsingin huipputapaamisessa presidenttien kahdenkeskisestä keskustelusta salaa tehdyn tallenteen litteroinniksi</em>.&rdquo;</p><p>Tarkka huomioi, että lehden julkaisema &rdquo;<em>puhtaaksikirjoitus</em>&rdquo; on laajuudeltaan vain vajaat kolme (3) printtiliuskaa, kun taas herrat viettivät kahden kesken (molemmilla luottotulkki toki mukana) yhteensä kaksi tuntia.&nbsp; Jukka laskee, että &rdquo;tunti puhetta olisi varmaan lähes 20 printtiliuskaa&rdquo;.&nbsp; Kokeneena puheenkirjoittajana hän tietysti tietää, että liuskan oraalinen esittäminen vie 4-5 minuuttia, ja se on valmista, harjoiteltua tekstiä.&nbsp; Niin, että tunnissa esittäisi ehkä noin 12-15 liuskaa, kahdessa tunnissa tuplasti sen.&nbsp; Mutta miten tähän suhtautuu &rdquo;vapaa keskustelu&rdquo;?&nbsp; Siinähän välillä puhutaan ja välillä ollaan hiljaa?&nbsp; Välillä puhutaan päälle ja välillä ihan muuten väliin.&nbsp; Mutta missä välissä tulkit pääsevät ääneen.&nbsp; Presidentti Putin tietysti ymmärtää kohtuullisesti englantia, ja presidentti Trump välttävästi venäjää, joten tarviiko kaikkea kääntää &ndash; ehtiikökään?&nbsp; Miten keskustelu eteni?&nbsp; Mitä siis puhuttiin.</p><p>Tarkka on lukenut NYT:n julkaiseman <em>transcription</em> huolella, ja pohtiikin aiheellisesti:</p><p>&rdquo;<em>On tavallista, että toimitus parantaa ison tekstimassan lukukelpoisuutta editoinnilla, mutta silloin laatulehden kuuluu osoittaa poistojen sijainti, ja ehkä hahmottaa niiden laajuus, jos poistot ovat mittavia. <strong>New York Times</strong> ei ole tehnyt niin. Onko mahdollista, että se on erehtynyt julkaisemaan hämäystarkoituksessa tuotetun <strong>valedokumentin</strong></em>?&rdquo; (painotus, vh:n).</p><p>*</p><p><strong>Putinin kolme traumaa &ndash; Putin3T</strong></p><p>Presidentti Putinin kolme traumaa ovat tunnetusti:</p><p><strong>Neuvostoliiton hajoaminen</strong> ja sen mahdin mureneminen ja siitä seurannut erityisesti Läntisen maailman ylenkatse;</p><p><strong>Läntisen maailman asteittainen</strong> ja venäläisittäin &rdquo;häikäilemätön&rdquo; tunkeutuminen suojaviivan itäpuolelle, Venäjän intressialueelle; sekä</p><p>Kolmanneksi <strong>Läntisen maailman opporttunismi</strong>, omahyväisyys ja rappio aina itsetuhoisuuteen saakka.</p><p>Nämä <strong>Putin3T</strong> &ndash;seikkaa on aina syytä muistaa. (tämä on VH:n äänetöntä monologia).&nbsp; Niihin tietysti liittyy, mutta ei manifestina eikä aiheena, vaan seurauksena ja sellaisen kuvituksena monenkeskinen &rdquo;kohtalonyhteys&rdquo;, jota P3 tuntee.&nbsp; Häntä pidetään yleensä kylmänä kuin kala, rationaalisena asiassaan kuin totemi, vihassaan valkoisena kuin Siperian lumi.&nbsp; Mutta ehkä hänestä on muuhunkin, monipuolisempaan, mutatoidumpaan mieheen, hybridiin.&nbsp; Hän tuntee muun muassa myötätuntoa.&nbsp; Myötätuntoa ainakin kahta seikkaa <strong>kohtaan: </strong></p><p><strong>Romahtaneita valtioita</strong> kohtaan, etenkin niitä, joiden romahtamisessa Lännen voimilla on ollut näppinsä pelissä, tai joiden kohtalo on suoraan muotoutunut Lännen näppien painamista.&nbsp;</p><p>Lisäksi hän tuntee myötätuntoa <strong>romahtaneiden valtioiden päämiehiä</strong> ja heidän kohtaloitaan kohtaan, kollegoidensa, ja mahdollisten historiallisesti kohtalotovereidensa, joiden vanaan hän arvioi voivansa joskus joutua, ellei.&nbsp; Mutta nämä eivät kuulu tämän kirjoitelman piiriin, vaikkakin tämän tiivistelmän esittämiä seikkoja emme voi unohtaa, orientoituessamme ns. putinilaiseen valtio-oppiin ja sen reaali-ilmentymään, Venäjän ulko- ja turvallisuuspoliittiseen tekokenttään presidentti Putinin kaudella.</p><p>*</p><p><strong>Tämä tuli vain mieleeni</strong>, kun Jukka kirjoittaa:</p><p>&rdquo;<em>Tämä tulee mieleen esimerkiksi siitä, kuinka Putin julkaistun tekstin mukaan kommentoi Naton laajenemista, ja siitä, mitä sen jälkeen tapahtui. Putin kauhisteli puolustusliitoon juuri hyväksytyn Montenegron muslimilaisuutta, ja sanoi sitten Trumpille: &rdquo;Ajattelepa, jos nuoret amerikkalaiset sotilaat &ndash; luoja varjelkoon &ndash; joutuisivat taistelemaan kolmannessa maailmansodassa puolustaakseen tätä pikkuvaltiota, jossa asuu liian paljon muslimeja</em>.&rdquo;&rdquo;</p><p>Näin siis tri Jukka Tarkka blogissaan toissapäivänä.</p><p>*</p><p><em>&rdquo;<strong>Jos teksti on aito ja äänite on todella olemassa</strong>, tämä on yllätys varsinkin siksi, että muutama päivä huipputapaamisen jälkeen Trump esitti julkisesti Putinin hänelle kahden kesken syöttämään herjan lähes sanasta sanaan ikään kuin ikiomana oivalluksenaan. </em></p><p>&nbsp;</p><p><em>Tekstissä on muitakin kohtia, joissa Trump joko vaieten nielee Putinille tyypillisen alfauroksen pullistelun, propagandan ja sivistymättömyyden, tai hehkuttaa niihin lisää tehoa&hellip;&rdquo;</em></p><p>Lue Jukka Tarkan blogi täältä kokonaisuudessaan: <a href="http://jukkatarkka.blogspot.com/2018/07/kolumni-2672018-sielun-veljet-kohtasivat.html">Kolumni 26.7.2018: SIELUN VELJET KOHTASIVAT </a>&nbsp;- <a href="http://jukkatarkka.blogspot.com/">http://jukkatarkka.blogspot.com/</a> &nbsp;</p><p>*</p><p>Vertaa;</p><p><strong>Ilta-Sanomat</strong>, 19.7.2018; <a href="https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000005762903.html">https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000005762903.html</a> &nbsp;</p><p><strong>&rdquo;</strong><strong>Trump maalaili Montenegron voivan aloittaa kolmannen maailmansodan &ndash; &rdquo;Hyvin aggressiivinen kansa&rdquo;</strong> &rdquo;</p><p>*</p><p>HELSINKI TALES</p><p><strong>NEW YORK TIMES kirjoittaa 20.7.2018:</strong></p><p><strong>Näkemys</strong></p><p><strong>KUN DONALD TAPASI VLADIMIRIN: PUHTAAKSIKIRJOITUS<br /><br />Ohjeita samanmieliseltä johtajalta.</strong></p><p>by Bret Stephens, Opinion Columnist</p><p>&nbsp;</p><p><strong><em>Donald Trump ja Vladimir Putin</em></strong><em> neuvottelivat yksityisesti Helsingissä maanantaina (16.7.2018), vain tulkkien ollessa läsnä.&nbsp; </em><em>Sen jälkeen spekulaatiot keskustelun sisällöstä ovat levinneet. New York Times on onnistunut saanut keskustelun jäljennöksen (transcript), joka on julkaistu alla.</em></p><p><em>*</em><br /><em>Presidentti Trump</em>: Your Excellency.<br /><em>Presidentti Putin</em>: Donald.<br />&nbsp;</p><p><em>Presidentti Trump</em>: Ollakseni rehellinen kanssasi, Vladimir, jos et pane pahaksesi, haluaisin todella esittää joitakin hyviä uutisia kokouksestamme tänään. &nbsp;Tulen takuulla kuolemaan tartuntaan, jonka sain <strong>Theresa Mayilta</strong> Englannissa tässä päivänä muutamana.</p><p><em>Presidentti Putin</em>: Et siten kuin <a href="https://www.nytimes.com/2016/02/05/world/europe/alexander-litvinenko-poisoning-unfinished-business.html">Alexander Litvinenko</a> ja <a href="https://www.cnn.com/2018/07/19/europe/novichok-poisoning-perfume-bottle/index.html" target="_blank">Dawn Sturgess</a> niitattiin, Donald. Voit rauhoittua. &nbsp;Me pidämme vierailuasi Euroopassa erittäin onnistuneena.<br />&nbsp;</p><p><em>Presidentti Trump</em>: Hauskaa, jos ajattelet niin. &nbsp;Anteeksi vaan, jos olin hieman karkea <strong>Angelalle </strong>kaikesta siitä rahasta, jotka Saksa aikoo tunkea Venäjälle kyseisen Nord Stream -kaasuputken kautta.</p><p><em>Presidentti Putin</em>: Päinvastoin, tämä oli äärimmäisen älykäs juttu, joka vaikutti meihin suuresti. Olimme huolestuneita Gazpromin vastaisista - anteeksi, Venäjän vastaisista mielipiteistä Saksassa äskettäin. Mutta kun panet kaikki ihmiset arvostelemaan putkilinjaa, pakotat Berliinin tukemaan sitä kansallisen ylpeyden ja periaatteen vuoksi! Tämä on kaupankäynnin taidon sisimmäisin idea: vakuuttaa ne, joiden näet yrittävän manipuloida asiaa, että he ajattelevat ja toimivat omaksi hyödykseen.<br /><em>Presidentti Trump</em>: Ahaa, ymmärrän. Se on kuin käänteinen psykologia tai jotain sinneppäin. Sama kuin mitä teimme Trump-yliopistolla: saada nämä ääliöt uskomaan, että heille opetetaan kiinteistö-bisneksessä menestymisen kaikki salaisuudet!</p><p>*</p><p><em>Presidentti Putin</em>: Ei aivan, Donald. Se oli täysi petos.<br /><em>Presidentti Trump</em>: Hei, puhumalla petoksesta, tiedät, että feikki-uutiset väittävät, että sinä autoit minua voittamaan vaalit. Ja minun äijät väittää minulle, että sinä käpälöit jotain, ja se joku saa voittoni näyttämään ihan mädältä. Olen todella pahoillani joutueesanirasittamaan sinua uudelleen tästä, mutta he sanoivat, että minun täytyy nostaa tämä kissa pöydälle kanssasi. Mitäs sanot?<br />&nbsp;</p><p><em>Presidentti Putin</em>: Donald, se on niin kuin teidän presidenttinne Lincoln sanoi kerran: Voit hämätä joitain ihmisiä koko ajan ja kaikkia ihmisiä jonkin aikaa - mutta jos voit heikentää riippumattomia tiedotusvälineitä, valvoa valtion tiedotusvälineitä ja pistää tarpeeksi <em>dezinformatsiyaa</em> sosiaalisessa mediassa, voit hämätä lähes kaikki ihmiset koko ajan. Loput sitten tapat.<br />Mutta vastauksena kysymykseenne: Ei.<br />&nbsp;</p><p><em>Presidentti Trump</em>: Uskon sinuun Vladimir, todella. Siispä, ei mitään rötöstä, enkä muutenkaan tarvinnut apuasi voittamaan Kiero-Hillaria!</p><p>*</p><p><em>Presidentti Putin</em>: Ei varmasti, Donald. Herra <strong>Comeyin</strong> oikea-akainen väliintulo oli enemmän kuin tarpeen. Voimmeko lisäksi todeta, kuinka paljon ihailemmekaan sitä, miten olet häpäissyt F.B.I.:tä ja loppuja teidän niin sanotusta &rdquo;<em>deep state</em>&rdquo;sta? &nbsp;Tapa jolla kannustat kannattajiasi hyökkäykseen ja sekoitat vastustajiesi konseptit keksimällä mielikuvituksellisia vihollisia, on menetelmä, jota me olemme käyttäneet jo yli vuosisadan ajan, nyt viimeksi Ukrainassa.</p><p>Meillä on ilo nähdä, että käytät nyt samaa tekniikkaa eurooppalaisten liittolaisten kanssa.<br />&nbsp;</p><p><em>Presidentti Trump</em>: He ovat pahin! Niin täynnä pierua ja alentuvuutta. Ja me kustannamme kaiken! Se on kuin naida <strong>Zsa Zsa Gabor</strong> tai joku vastaava: maksat kaikesta; ja seuraavaksi hän dumppaa sinut ja pitää talon. Ei kiitos!<br />&nbsp;</p><p><em>Presidentti Putin</em>: Naseva vertaus, Donald. Toden totta sinua ja kaikkia amerikkalaisia veronmaksajia on huijattu. Ja jos saamme kysyä, minkä tähden? &nbsp;Koska niin paljon maahanmuuttoa, koska eurooppalaiset eivät enää ole edes eurooppalaisia. Tiesitkö, että NATOn uusin jäsen Montenegro, on miltei kaikkein eniten muslimimaa liittoutumassa, poislukien Turkki tietenkin?<br />&nbsp;</p><p><em>Presidentti Trump</em>: En tiennyt sitä!<br /><em>Presidentti Putin</em>: Se on totta. Edelleen, edeltäjäsi, herra <strong>Obama</strong>, kutsui heidät liittymään NATOon, ja he livahtivat sisään teidän selkänne takaa aivan presidenttikautenne alussa. Kuvitelkaapa, nuoret amerikkalaiset joukot, Jumala varjele, saattavat joutua taistelemaan kolmannessa maailmansodassa puolustaakseen näitä pikkuisia maita, joissa on aivan liikaa muslimeja.</p><p><em>Presidentti Trump</em>: Ei minun vahtivuorollani! &nbsp;Yksikään noista piiperövaltioista ei ole perseennostamisemme arvoinen turvallisuuspolitiikassamme.<br /><em>Presidentti Putin</em>: Samaa voit sanoa esimerkiksi Virosta ja muista kaukana olevista maista, joista, jos sallitte, voimme sanoa, ette tiedä mitään.<br /><em>Presidentti Trump</em>: Niitä ei löydy kartalta, rehellisesti sanottuna.<br />&nbsp;</p><p><em>Presidentti Putin</em>: Donald, meillä on samat tavoitteet. Haluamme puolustaa skotlantilaisten ja saksalaisten esi-isienne suurta kristillistä sivilisaatiota etelämaiden barbaareja vastaan. Silti meitä on isketty, petetty selkämme takana, ja asialla täsmälleen samat ihmiset! Tarkoitan globaaleja pääomasijoittajia, kuten <strong>George Soros</strong> ja <strong>Bill Browder</strong> ja näitä <em>he-womaneja</em>, kuten <strong>Hillary</strong> ja <strong>Merkel</strong> sekä naisistuneet (<em>feminized</em>) miehet kuten <strong>Barack Obama</strong>, joilla ei ole tahtoa taistella!<br />Meidän täytyy kääntää katseemme näihin selkäänpuukottajiin, Donald, älä anna syvän valtion manipuloida meitä taistelemaan keskenämme.<br />&nbsp;</p><p><em>Presidentti Trump</em>: Sinun täytyy tulla Washingtonan julistamaan tämä viesti ihan henkilökohtaisesti, Vladimir.<br /><em>Presidentti Putin</em>: Voi, Donald, luulin jo, ettet koskaan pyydä.</p><p>*</p><p>*<br /><em><strong>Seuraa New York Timesin</strong> lausuntoja Facebookissa ja Twitterissä (@NYTopinion) ja kirjaaa mielipiteesi tänään -lehtiseen.<br /><strong>Bret L. Stephens</strong> liittyi The Timesin op-Ed-kolumnisteihin vuonna 2017 pitkäaikaisen uransa jälkeen The Wall Street Journalin toimituksessa, jossa hän toimi toimituspäällikön varamiehenä ja ulkoasiain kolumnisti. </em><em>Sitä ennen hän oli Jerusalem Postin päätoimittaja</em><em>.</em></p><p>Linkki; &nbsp;Original text: <a href="https://www.nytimes.com/2018/07/20/opinion/trump-putin-meeting-transcript.html">https://www.nytimes.com/2018/07/20/opinion/trump-putin-meeting-transcript.html</a> &nbsp;</p><p>*</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Donald ja Vladimir jutteli ihan kahden kesken

Mitä ihmettä nuo maailman mahtajat puhuivatkaan Suomessa #Helsinki2018 –näytelmässä?  Näytelmän vuorosanat.  Ne, jotka monet – lukuisat – toimijat tallensivat omiin tiedostoihinsa/kasetteihinsa, ja joiden valumista monet… kieli pitkällä odotamme.

Tässä yksi versio, joskin valikoitu tai koottu, tosipuheesta tai kuvitelmista, "shaken, not stirred", -kenpä tietää. 

Suomessa tämä The New York Times –median jo viikko sitten (20.7.2018) julkaisema paljastusartikkeli ”Transcript” on jäänyt odotetusti täysin vaille huomiota, niin paljon kuin valtamedia tätä soppaa muuten ovatkin hämmentäneet. Joten lienee aika esittää se suomenkielisten luettavaksi, kaikkine varaumineen ja jatkokysymyksineen.  Eli Non-commercial, non-professional, FreeWor(l)d translation.

*

Johdannoksi

Kokenut suurpolitiikan tutkija ja analysoija, tri Jukka Tarkka kirjoittaa blogissaan keskiviikkona 27.7.2018 otsikolla ”Sielun veljet kohtasivat”, muun muassa näin:

Presidentti Donald Trumpin ympärillä pyörivän sirkuksen kummallisin ohjelmanumero on väittely ehkä käydyistä keskusteluista mahdollisesti tehtyjen tallenteiden olemassaolosta tai olemattomuudesta. Jos ne ovat olemassa, ne nolaavat presidentin, mutta niin nolaa jo tämä väittely.”

Hieman alempana hän kirjoittaa:

Laatulehti New York Times julkaisi 20.7.2018 jutun “When Donald met Vladimir: The Transcript”. Se määritteli tekstin Helsingin huipputapaamisessa presidenttien kahdenkeskisestä keskustelusta salaa tehdyn tallenteen litteroinniksi.”

Tarkka huomioi, että lehden julkaisema ”puhtaaksikirjoitus” on laajuudeltaan vain vajaat kolme (3) printtiliuskaa, kun taas herrat viettivät kahden kesken (molemmilla luottotulkki toki mukana) yhteensä kaksi tuntia.  Jukka laskee, että ”tunti puhetta olisi varmaan lähes 20 printtiliuskaa”.  Kokeneena puheenkirjoittajana hän tietysti tietää, että liuskan oraalinen esittäminen vie 4-5 minuuttia, ja se on valmista, harjoiteltua tekstiä.  Niin, että tunnissa esittäisi ehkä noin 12-15 liuskaa, kahdessa tunnissa tuplasti sen.  Mutta miten tähän suhtautuu ”vapaa keskustelu”?  Siinähän välillä puhutaan ja välillä ollaan hiljaa?  Välillä puhutaan päälle ja välillä ihan muuten väliin.  Mutta missä välissä tulkit pääsevät ääneen.  Presidentti Putin tietysti ymmärtää kohtuullisesti englantia, ja presidentti Trump välttävästi venäjää, joten tarviiko kaikkea kääntää – ehtiikökään?  Miten keskustelu eteni?  Mitä siis puhuttiin.

Tarkka on lukenut NYT:n julkaiseman transcription huolella, ja pohtiikin aiheellisesti:

On tavallista, että toimitus parantaa ison tekstimassan lukukelpoisuutta editoinnilla, mutta silloin laatulehden kuuluu osoittaa poistojen sijainti, ja ehkä hahmottaa niiden laajuus, jos poistot ovat mittavia. New York Times ei ole tehnyt niin. Onko mahdollista, että se on erehtynyt julkaisemaan hämäystarkoituksessa tuotetun valedokumentin?” (painotus, vh:n).

*

Putinin kolme traumaa – Putin3T

Presidentti Putinin kolme traumaa ovat tunnetusti:

Neuvostoliiton hajoaminen ja sen mahdin mureneminen ja siitä seurannut erityisesti Läntisen maailman ylenkatse;

Läntisen maailman asteittainen ja venäläisittäin ”häikäilemätön” tunkeutuminen suojaviivan itäpuolelle, Venäjän intressialueelle; sekä

Kolmanneksi Läntisen maailman opporttunismi, omahyväisyys ja rappio aina itsetuhoisuuteen saakka.

Nämä Putin3T –seikkaa on aina syytä muistaa. (tämä on VH:n äänetöntä monologia).  Niihin tietysti liittyy, mutta ei manifestina eikä aiheena, vaan seurauksena ja sellaisen kuvituksena monenkeskinen ”kohtalonyhteys”, jota P3 tuntee.  Häntä pidetään yleensä kylmänä kuin kala, rationaalisena asiassaan kuin totemi, vihassaan valkoisena kuin Siperian lumi.  Mutta ehkä hänestä on muuhunkin, monipuolisempaan, mutatoidumpaan mieheen, hybridiin.  Hän tuntee muun muassa myötätuntoa.  Myötätuntoa ainakin kahta seikkaa kohtaan:

Romahtaneita valtioita kohtaan, etenkin niitä, joiden romahtamisessa Lännen voimilla on ollut näppinsä pelissä, tai joiden kohtalo on suoraan muotoutunut Lännen näppien painamista. 

Lisäksi hän tuntee myötätuntoa romahtaneiden valtioiden päämiehiä ja heidän kohtaloitaan kohtaan, kollegoidensa, ja mahdollisten historiallisesti kohtalotovereidensa, joiden vanaan hän arvioi voivansa joskus joutua, ellei.  Mutta nämä eivät kuulu tämän kirjoitelman piiriin, vaikkakin tämän tiivistelmän esittämiä seikkoja emme voi unohtaa, orientoituessamme ns. putinilaiseen valtio-oppiin ja sen reaali-ilmentymään, Venäjän ulko- ja turvallisuuspoliittiseen tekokenttään presidentti Putinin kaudella.

*

Tämä tuli vain mieleeni, kun Jukka kirjoittaa:

Tämä tulee mieleen esimerkiksi siitä, kuinka Putin julkaistun tekstin mukaan kommentoi Naton laajenemista, ja siitä, mitä sen jälkeen tapahtui. Putin kauhisteli puolustusliitoon juuri hyväksytyn Montenegron muslimilaisuutta, ja sanoi sitten Trumpille: ”Ajattelepa, jos nuoret amerikkalaiset sotilaat – luoja varjelkoon – joutuisivat taistelemaan kolmannessa maailmansodassa puolustaakseen tätä pikkuvaltiota, jossa asuu liian paljon muslimeja.””

Näin siis tri Jukka Tarkka blogissaan toissapäivänä.

*

Jos teksti on aito ja äänite on todella olemassa, tämä on yllätys varsinkin siksi, että muutama päivä huipputapaamisen jälkeen Trump esitti julkisesti Putinin hänelle kahden kesken syöttämään herjan lähes sanasta sanaan ikään kuin ikiomana oivalluksenaan.

 

Tekstissä on muitakin kohtia, joissa Trump joko vaieten nielee Putinille tyypillisen alfauroksen pullistelun, propagandan ja sivistymättömyyden, tai hehkuttaa niihin lisää tehoa…”

Lue Jukka Tarkan blogi täältä kokonaisuudessaan: Kolumni 26.7.2018: SIELUN VELJET KOHTASIVAT  - http://jukkatarkka.blogspot.com/  

*

Vertaa;

Ilta-Sanomat, 19.7.2018; https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000005762903.html  

Trump maalaili Montenegron voivan aloittaa kolmannen maailmansodan – ”Hyvin aggressiivinen kansa”

*

HELSINKI TALES

NEW YORK TIMES kirjoittaa 20.7.2018:

Näkemys

KUN DONALD TAPASI VLADIMIRIN: PUHTAAKSIKIRJOITUS

Ohjeita samanmieliseltä johtajalta.

by Bret Stephens, Opinion Columnist

 

Donald Trump ja Vladimir Putin neuvottelivat yksityisesti Helsingissä maanantaina (16.7.2018), vain tulkkien ollessa läsnä.  Sen jälkeen spekulaatiot keskustelun sisällöstä ovat levinneet. New York Times on onnistunut saanut keskustelun jäljennöksen (transcript), joka on julkaistu alla.

*
Presidentti Trump: Your Excellency.
Presidentti Putin: Donald.
 

Presidentti Trump: Ollakseni rehellinen kanssasi, Vladimir, jos et pane pahaksesi, haluaisin todella esittää joitakin hyviä uutisia kokouksestamme tänään.  Tulen takuulla kuolemaan tartuntaan, jonka sain Theresa Mayilta Englannissa tässä päivänä muutamana.

Presidentti Putin: Et siten kuin Alexander Litvinenko ja Dawn Sturgess niitattiin, Donald. Voit rauhoittua.  Me pidämme vierailuasi Euroopassa erittäin onnistuneena.
 

Presidentti Trump: Hauskaa, jos ajattelet niin.  Anteeksi vaan, jos olin hieman karkea Angelalle kaikesta siitä rahasta, jotka Saksa aikoo tunkea Venäjälle kyseisen Nord Stream -kaasuputken kautta.

Presidentti Putin: Päinvastoin, tämä oli äärimmäisen älykäs juttu, joka vaikutti meihin suuresti. Olimme huolestuneita Gazpromin vastaisista - anteeksi, Venäjän vastaisista mielipiteistä Saksassa äskettäin. Mutta kun panet kaikki ihmiset arvostelemaan putkilinjaa, pakotat Berliinin tukemaan sitä kansallisen ylpeyden ja periaatteen vuoksi! Tämä on kaupankäynnin taidon sisimmäisin idea: vakuuttaa ne, joiden näet yrittävän manipuloida asiaa, että he ajattelevat ja toimivat omaksi hyödykseen.
Presidentti Trump: Ahaa, ymmärrän. Se on kuin käänteinen psykologia tai jotain sinneppäin. Sama kuin mitä teimme Trump-yliopistolla: saada nämä ääliöt uskomaan, että heille opetetaan kiinteistö-bisneksessä menestymisen kaikki salaisuudet!

*

Presidentti Putin: Ei aivan, Donald. Se oli täysi petos.
Presidentti Trump: Hei, puhumalla petoksesta, tiedät, että feikki-uutiset väittävät, että sinä autoit minua voittamaan vaalit. Ja minun äijät väittää minulle, että sinä käpälöit jotain, ja se joku saa voittoni näyttämään ihan mädältä. Olen todella pahoillani joutueesanirasittamaan sinua uudelleen tästä, mutta he sanoivat, että minun täytyy nostaa tämä kissa pöydälle kanssasi. Mitäs sanot?
 

Presidentti Putin: Donald, se on niin kuin teidän presidenttinne Lincoln sanoi kerran: Voit hämätä joitain ihmisiä koko ajan ja kaikkia ihmisiä jonkin aikaa - mutta jos voit heikentää riippumattomia tiedotusvälineitä, valvoa valtion tiedotusvälineitä ja pistää tarpeeksi dezinformatsiyaa sosiaalisessa mediassa, voit hämätä lähes kaikki ihmiset koko ajan. Loput sitten tapat.
Mutta vastauksena kysymykseenne: Ei.
 

Presidentti Trump: Uskon sinuun Vladimir, todella. Siispä, ei mitään rötöstä, enkä muutenkaan tarvinnut apuasi voittamaan Kiero-Hillaria!

*

Presidentti Putin: Ei varmasti, Donald. Herra Comeyin oikea-akainen väliintulo oli enemmän kuin tarpeen. Voimmeko lisäksi todeta, kuinka paljon ihailemmekaan sitä, miten olet häpäissyt F.B.I.:tä ja loppuja teidän niin sanotusta ”deep state”sta?  Tapa jolla kannustat kannattajiasi hyökkäykseen ja sekoitat vastustajiesi konseptit keksimällä mielikuvituksellisia vihollisia, on menetelmä, jota me olemme käyttäneet jo yli vuosisadan ajan, nyt viimeksi Ukrainassa.

Meillä on ilo nähdä, että käytät nyt samaa tekniikkaa eurooppalaisten liittolaisten kanssa.
 

Presidentti Trump: He ovat pahin! Niin täynnä pierua ja alentuvuutta. Ja me kustannamme kaiken! Se on kuin naida Zsa Zsa Gabor tai joku vastaava: maksat kaikesta; ja seuraavaksi hän dumppaa sinut ja pitää talon. Ei kiitos!
 

Presidentti Putin: Naseva vertaus, Donald. Toden totta sinua ja kaikkia amerikkalaisia veronmaksajia on huijattu. Ja jos saamme kysyä, minkä tähden?  Koska niin paljon maahanmuuttoa, koska eurooppalaiset eivät enää ole edes eurooppalaisia. Tiesitkö, että NATOn uusin jäsen Montenegro, on miltei kaikkein eniten muslimimaa liittoutumassa, poislukien Turkki tietenkin?
 

Presidentti Trump: En tiennyt sitä!
Presidentti Putin: Se on totta. Edelleen, edeltäjäsi, herra Obama, kutsui heidät liittymään NATOon, ja he livahtivat sisään teidän selkänne takaa aivan presidenttikautenne alussa. Kuvitelkaapa, nuoret amerikkalaiset joukot, Jumala varjele, saattavat joutua taistelemaan kolmannessa maailmansodassa puolustaakseen näitä pikkuisia maita, joissa on aivan liikaa muslimeja.

Presidentti Trump: Ei minun vahtivuorollani!  Yksikään noista piiperövaltioista ei ole perseennostamisemme arvoinen turvallisuuspolitiikassamme.
Presidentti Putin: Samaa voit sanoa esimerkiksi Virosta ja muista kaukana olevista maista, joista, jos sallitte, voimme sanoa, ette tiedä mitään.
Presidentti Trump: Niitä ei löydy kartalta, rehellisesti sanottuna.
 

Presidentti Putin: Donald, meillä on samat tavoitteet. Haluamme puolustaa skotlantilaisten ja saksalaisten esi-isienne suurta kristillistä sivilisaatiota etelämaiden barbaareja vastaan. Silti meitä on isketty, petetty selkämme takana, ja asialla täsmälleen samat ihmiset! Tarkoitan globaaleja pääomasijoittajia, kuten George Soros ja Bill Browder ja näitä he-womaneja, kuten Hillary ja Merkel sekä naisistuneet (feminized) miehet kuten Barack Obama, joilla ei ole tahtoa taistella!
Meidän täytyy kääntää katseemme näihin selkäänpuukottajiin, Donald, älä anna syvän valtion manipuloida meitä taistelemaan keskenämme.
 

Presidentti Trump: Sinun täytyy tulla Washingtonan julistamaan tämä viesti ihan henkilökohtaisesti, Vladimir.
Presidentti Putin: Voi, Donald, luulin jo, ettet koskaan pyydä.

*

*
Seuraa New York Timesin lausuntoja Facebookissa ja Twitterissä (@NYTopinion) ja kirjaaa mielipiteesi tänään -lehtiseen.
Bret L. Stephens liittyi The Timesin op-Ed-kolumnisteihin vuonna 2017 pitkäaikaisen uransa jälkeen The Wall Street Journalin toimituksessa, jossa hän toimi toimituspäällikön varamiehenä ja ulkoasiain kolumnisti.
Sitä ennen hän oli Jerusalem Postin päätoimittaja.

Linkki;  Original text: https://www.nytimes.com/2018/07/20/opinion/trump-putin-meeting-transcript.html  

*

]]>
1 http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/258730-donald-ja-vladimir-jutteli-ihan-kahden-kesken#comments helsinki2018 Nato Presidentti Donald Trump Presidentti Vladimir Putin The New York Times Fri, 27 Jul 2018 12:08:34 +0000 Veikko Huuska http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/258730-donald-ja-vladimir-jutteli-ihan-kahden-kesken
Suomen, Ruotsin ja Yhdysvaltain puolustusaiesopimus - mitä onkaan sovittu? http://aripesonen1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/258661-suomen-ruotsin-ja-yhdysvaltain-puolustusaiesopimus-mita-onkaan-sovittu <p>Venäjän puolustusministeri Sergei Šoigu kritisoi tiistaina 24.7.2018 Venäjän puolustusministeriön kokouksessa (Заседание Коллегии Минобороны России) Suomea ja Ruotsia, jotka ovat tiivistäneet puolustusyhteistyötään Naton kanssa.</p><p>Venäjän puolustusministeriössä noita johtokunnan tai kollegion (коллегия) kokouksia pidetään säännönmukaisesti. Yksi toistuva sana noissa kokouksissa on ylitse muiden. Se sana on Nato. Eikä ikinä positiivisessa sävyssä. Nato on noissa kokouksissa yleinen kirosana ja sylkykuppi. Suorastaan varsinainen kokoushengenkohottaja kollektiivisesti.</p><p>Venäjän puolustusministeriön kokous ja erityisesti kokouksen Suomea ja Ruotsia koskeva osuus uutisoitiin laajasti kautta koko venäläismedian heti kokouksen jälkeen tiistaina illansuussa (esim. <a href="https://www.kommersant.ru/doc/3695400"><u>Kommersant 24.7.2018</u></a>, <a href="https://tvzvezda.ru/news/forces/content/201807241700-qwaa.htm"><u>Tvzvezda 24.7.2018</u></a>, <a href="http://www.mk.ru/politics/2018/07/24/shoygu-poobeshhal-otvetit-na-vtyagivanie-finlyandii-i-shvecii-v-nato.html"><u>MK 24.7.2018</u></a>, <a href="http://tass.ru/armiya-i-opk/5399285"><u>Tass 24.7.2018</u></a> ja <a href="http://www.interfax.ru/russia/622354"><u>Interfax 24.7.2018</u></a> ja <a href="https://ria.ru/world/20180724/1525235824.html"><u>Ria Novosti 24.7.2018</u></a>).</p><p>Suomessa tätä todellakin tarttumisen arvoista asiaa ei ole juurikaan uutisoitu Yleä lukuun ottamatta (<a href="https://yle.fi/uutiset/3-10321183"><u>Yle 25.7.2018-1</u></a> ja <a href="https://yle.fi/uutiset/3-10321872"><u>Yle 25.7.2018-2</u></a>). Esimerkiksi Helsingin Sanomien Reutersilta lainattu juttu aiheesta oli varsin vähäinen (<a href="https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005767987.html"><u>HS 24.7.2018</u></a>), mutta yli 300 kommentilla runsaasti kommentoitu ja siis lukijoita kiinnostava. Ilta-Sanomatkin heräsi vasta tänään illansuussa (<a href="https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000005769081.html"><u>IS 25.7.2018</u></a>).</p><p>Kysymys uutisoinnin tarpeesta ei tällä kertaa liity Venäjän tavanomaiseen noissa kokouksissa esittämään agendaan Naton muka Venäjälle muodostamasta uhasta, vaan puolustusministeri Sergei Šoigun toteamista yksityiskohdista Suomeen ja Ruotsiin liittyen.</p><p>Olen kuunnellut ja lukenut Šoigun kokouksessa sen kertoman, mikä on Venäjän puolustusministeriön julkinen kannanotto ja julkisuuteen tarkoitettu huomioiden se, mitä Venäjä todellakin on tarkoittanut julkisuuteen synnyttämään keskustelua.</p><p>&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp; ****</p><p>Yksi kappale &nbsp;Šoigun pitkässä vuodatuksessa kiinnitti erityisesti huomioni:</p><p>&quot;<em>Вызывает беспокойство втягивание в натовские структуры Финляндии и Швеции. В мае подписан договор, предусматривающий их полноправное участие в учениях альянса и возможность использования его систем управления войсками и оружием. Взамен НАТО получило беспрепятственный доступ в воздушное пространство и территориальные воды этих стран.</em>&quot;</p><p>Vapaasti suomennettuna:</p><p>&quot;<em>Suomen ja Ruotsin sitoutuminen Naton rakenteisiin on huolestuttavaa. Toukokuussa maat allekirjoittivat sopimuksen, jossa</em><em> tarjotaan täydellinen osallistumismahdollisuus liittoutuman [= Naton] harjoituksiin ja mahdollisuus käyttää Naton komento- ja valvontajärjestelmiä [Suomen ja Ruotsin] joukkoja ja aseistusta varten. Vastineeksi Nato saa vapaa pääsyn näiden maiden ilmatilaan ja aluevesille.</em>&rdquo;</p><p>Tuo edellä Sergei Šoigun esittämä näkemys merkitsisi Suomen ja Ruotsin sitoutumisen viemistä Natossa aivan uudelle tasolle. Suomen ja Ruotsi pääsisivät ensi kertaa käsiksi Naton sisällä siihen, jossa näille maille on ollut vain märkä unikuva. Toisaalta Nato pääsisi sisälle Suomen ja Ruotsin hallinnoimille alueille, mikä tähän saakka on ollut Natolle vain märkä unikuva.</p><p>Nuo Šoigun sanat merkitsisivät käytännössä, että Suomi ja Ruotsi olisivat Naton jäsenmaita 5. artiklan tuomaa turvaa lukuun ottamatta.</p><p>Puhuuko Šoigu totta? Onko Suomi ja Ruotsi näin sopineet?</p><p>&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp; ****</p><p>Suomi, Ruotsi ja Yhdysvallat allekirjoittivat puolustusyhteistyötä tiivistävän kolmenvälisen aiejulistuksen 8.5.2018 Washingtonissa. Tilaisuus oli kunniakas ja sellainen, etteivät Suomi ja Ruotsi ole vastaavaa kokeneet arvonantona Yhdysvaltain taholta. Kyseessä oli jotain poikkeuksellista ja ainutlaatuista. Kyse oli suuresta asiasta.</p><p>Oliko Yhdysvallat vain Natoa helpompi sopimustausta Suomelle ja Ruotsille, kun tiedetään Venäjän näkemykset Natosta? Venäjän Nato-kannat tietäen, oliko Suomelle ja Ruotsille on helpompi sopia asioista Yhdysvaltain kanssa kuin Naton kanssa?</p><p>Tuo kolmesivuinen sopimus allekirjoitettuna ja julkistettuna on luettavissa <a href="https://www.government.se/49993c/globalassets/government/dokument/forsvarsdepartementet/2018/trilateral-statement-of-intent-8th-may-2018.pdf"><u>täältä</u></a>. Sopimuksen ovat siis solmineet Suomi, Ruotsi ja Yhdysvallat, ei Nato. Nato ei ole Yhdysvallat.</p><p>Julkistetun sopimuksen kirjaukset eivät osoita mitään silmiin pistävää.</p><p>Šoigu kuitenkin viittasi Natoon, kun puhui Suomesta ja Ruotsista sekä toukokuisesta sopimuksesta.</p><p>Mistä onkaan kysymys? Onko toukokuussa sovittu jostain sellaisesta, joka koskisi myös Natoa? Oleellista Šoigun sanoissa on &rdquo;<em>vastineeksi Nato sai esteettömän pääsyn näiden maide</em>n <em>[= Suomen ja Ruotsin] ilmatilaan ja aluevesille.&quot;</em> (&rdquo;<em>взамен </em><em>НАТО </em><em>получило </em><em>беспрепятственный </em><em>доступ </em><em>в </em><em>воздушное </em><em>пространство </em><em>и </em><em>территориальные </em><em>воды </em><em>этих </em><em>стран.&rdquo;</em>) ja &rdquo;<em>ne [Suomi ja Ruotsi] voivat osallistua täysimääräisesti liittouman harjoituksiin ja heillä on mahdollisuus käyttää [Naton] komento- ja valvontajärjestelmiä joukkoja ja aseistusta varten</em>&rdquo; (&rdquo;<em>предусматривающий </em><em>их </em><em>полноправное </em><em>участие </em><em>в </em><em>учениях </em><em>альянса </em><em>и </em><em>возможность </em><em>использования </em><em>его </em><em>систем </em><em>управления </em><em>войсками </em><em>и </em><em>оружием</em>&rdquo;).</p><p>&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp; ****</p><p>Venäjä tietää tarkalleen, mitä Suomen, Ruotsin ja Yhdysvaltojen kesken on sovittu toukokuussa. Venäjän tiedustelu on toiminut ilmeisen hyvin ja sovitun sisältö on hyvin ainakin venäläisille tiedossa. Meidän tiedossa ei ole kuitenkaan kuin vain se, kuin mitä aluksi Ruotsin hallitus on aluksi julkaissut (<a href="https://www.government.se/49993c/globalassets/government/dokument/forsvarsdepartementet/2018/trilateral-statement-of-intent-8th-may-2018.pdf"><u>Trilateral Statement of Intent</u></a>) ja mitä Suomen hallitus on Ruotsia perässä hiihtäen seurannut julkaisulla Ruotsin jälkeen (<a href="https://defmin.fi/files/4248/Trilateral_Statement_of_Intent_FINAL.pdf"><u>Trilateral Statement of Intent</u></a>).</p><p>Olisiko syytä nyt Suomen ja Ruotsin julkaista kaikki, mitä sovittu on, ettei se ole vain sopijien ja venäläisten tiedossa? On ikävää lukea asioita venäläismedioiden kautta. On ikävää lukea asioita niiden venäläismedioiden kautta, joiden pohjimmainen tieto on venäläistiedustelun hankkimaa.</p><p>Kysymys on siis, onko Suomi ja Ruotsi sopinut Naton kanssa maittensa ilmatilan ja aluevesien käytöstä Natolle ja onko vastineeksi Suomella ja Ruotsilla pääsymahdollisuus niihin Naton toimintoihin, joihin tähän saakka ei ole ollut? Onko solmittu jotain salaista, jota ei ole saatettu poliittisten päättäjien tietoisuuteen etenkään täällä Suomessa?</p><p>Kun aikanaan Suomen, Ruotsin ja Yhdysvaltain välistä aiejulistusta tai aiesopimusta valmisteltiin, Suomen eduskunta pidettiin pimennossa. Todennäköisesti jo tuolloin Venäjä tiesi enemmän sopimuksesta ja kaikesta siihen liittyvästä kuin Suomen eduskunta.</p><p>Helsingin Sanomat kirjoitti toukokuussa seuraavasti (<a href="https://www.hs.fi/politiikka/art-2000005670938.html"><u>HS 7.5.2018</u></a>):</p><p>&rdquo;<em>Eduskuntaa informoitiin kaikessa hiljaisuudessa valmistellusta sopimuksesta 19. huhtikuuta. Tutkijan mielestä aiejulistus on merkittävämpi asiakirja kuin päältä katsoen näyttää</em>.&rdquo;</p><p>Ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Matti Vanhanen totesi puolestaan Helsingin Sanomissa seuraavaa:</p><p>&nbsp;&rdquo;<em>Sen [aiesopimuksen] lisäarvo on siinä, että se on poliittisen tason rohkaisu kaikissa kolmessa maassa käydä keskusteluja myös alemmilla virkamies- ja sotilastasoilla. Voisi kuvitella, että erityisesti sotilasteknologian puolella tällaisella rohkaisulla saattaa olla merkitystä.</em>&rdquo;</p><p>Jos aiesopimus olisi vai se, mitä Vanhanen ilmoittaa, tuskin Venäjä olisi jaksanut avata suutaan Šoigun sanomisilla.</p><p>Asiaa ei siis käsitelty eduskunnassa erityisesti ja tuskinpa eduskunnassa oli edes hajua siitä, mistä on kysymys ja mistä on sovittu.</p><p>Ilta-Sanomien otsikko kertoo myös hyvin, mistä on kysymys (<a href="https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005673009.html"><u>IS 9.5.2018</u></a>):</p><p>&rdquo;<em>Suomen ja Yhdysvaltain aiesopimuksen vaiettu valmistelu nostatti äläkän: &rsquo;Jäsenten suut laitetaan kiinni&rsquo;</em>&rdquo;</p><p>Kysymys nyt kuuluukin: onko sovittu jotain sellaista, kuten Venäjän puolustusministeriö ilmoitti puolustusministerinsä suulla, että Natolla on mahdollisuus ja oikeus käyttää Suomen ja Ruotsin ilmatilaa ja aluevesiä?</p><p>Nato-jäsenyyden kannattajana minulle tuo ei olisi mitään sellaista, mitä en hyväksyisi, mutta asioiden oikea laita ja sovittu on hyvä kaikkien tietää.</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Venäjän puolustusministeri Sergei Šoigu kritisoi tiistaina 24.7.2018 Venäjän puolustusministeriön kokouksessa (Заседание Коллегии Минобороны России) Suomea ja Ruotsia, jotka ovat tiivistäneet puolustusyhteistyötään Naton kanssa.

Venäjän puolustusministeriössä noita johtokunnan tai kollegion (коллегия) kokouksia pidetään säännönmukaisesti. Yksi toistuva sana noissa kokouksissa on ylitse muiden. Se sana on Nato. Eikä ikinä positiivisessa sävyssä. Nato on noissa kokouksissa yleinen kirosana ja sylkykuppi. Suorastaan varsinainen kokoushengenkohottaja kollektiivisesti.

Venäjän puolustusministeriön kokous ja erityisesti kokouksen Suomea ja Ruotsia koskeva osuus uutisoitiin laajasti kautta koko venäläismedian heti kokouksen jälkeen tiistaina illansuussa (esim. Kommersant 24.7.2018, Tvzvezda 24.7.2018, MK 24.7.2018, Tass 24.7.2018 ja Interfax 24.7.2018 ja Ria Novosti 24.7.2018).

Suomessa tätä todellakin tarttumisen arvoista asiaa ei ole juurikaan uutisoitu Yleä lukuun ottamatta (Yle 25.7.2018-1 ja Yle 25.7.2018-2). Esimerkiksi Helsingin Sanomien Reutersilta lainattu juttu aiheesta oli varsin vähäinen (HS 24.7.2018), mutta yli 300 kommentilla runsaasti kommentoitu ja siis lukijoita kiinnostava. Ilta-Sanomatkin heräsi vasta tänään illansuussa (IS 25.7.2018).

Kysymys uutisoinnin tarpeesta ei tällä kertaa liity Venäjän tavanomaiseen noissa kokouksissa esittämään agendaan Naton muka Venäjälle muodostamasta uhasta, vaan puolustusministeri Sergei Šoigun toteamista yksityiskohdista Suomeen ja Ruotsiin liittyen.

Olen kuunnellut ja lukenut Šoigun kokouksessa sen kertoman, mikä on Venäjän puolustusministeriön julkinen kannanotto ja julkisuuteen tarkoitettu huomioiden se, mitä Venäjä todellakin on tarkoittanut julkisuuteen synnyttämään keskustelua.

                                                                                           ****

Yksi kappale  Šoigun pitkässä vuodatuksessa kiinnitti erityisesti huomioni:

"Вызывает беспокойство втягивание в натовские структуры Финляндии и Швеции. В мае подписан договор, предусматривающий их полноправное участие в учениях альянса и возможность использования его систем управления войсками и оружием. Взамен НАТО получило беспрепятственный доступ в воздушное пространство и территориальные воды этих стран."

Vapaasti suomennettuna:

"Suomen ja Ruotsin sitoutuminen Naton rakenteisiin on huolestuttavaa. Toukokuussa maat allekirjoittivat sopimuksen, jossa tarjotaan täydellinen osallistumismahdollisuus liittoutuman [= Naton] harjoituksiin ja mahdollisuus käyttää Naton komento- ja valvontajärjestelmiä [Suomen ja Ruotsin] joukkoja ja aseistusta varten. Vastineeksi Nato saa vapaa pääsyn näiden maiden ilmatilaan ja aluevesille.

Tuo edellä Sergei Šoigun esittämä näkemys merkitsisi Suomen ja Ruotsin sitoutumisen viemistä Natossa aivan uudelle tasolle. Suomen ja Ruotsi pääsisivät ensi kertaa käsiksi Naton sisällä siihen, jossa näille maille on ollut vain märkä unikuva. Toisaalta Nato pääsisi sisälle Suomen ja Ruotsin hallinnoimille alueille, mikä tähän saakka on ollut Natolle vain märkä unikuva.

Nuo Šoigun sanat merkitsisivät käytännössä, että Suomi ja Ruotsi olisivat Naton jäsenmaita 5. artiklan tuomaa turvaa lukuun ottamatta.

Puhuuko Šoigu totta? Onko Suomi ja Ruotsi näin sopineet?

                                                                                           ****

Suomi, Ruotsi ja Yhdysvallat allekirjoittivat puolustusyhteistyötä tiivistävän kolmenvälisen aiejulistuksen 8.5.2018 Washingtonissa. Tilaisuus oli kunniakas ja sellainen, etteivät Suomi ja Ruotsi ole vastaavaa kokeneet arvonantona Yhdysvaltain taholta. Kyseessä oli jotain poikkeuksellista ja ainutlaatuista. Kyse oli suuresta asiasta.

Oliko Yhdysvallat vain Natoa helpompi sopimustausta Suomelle ja Ruotsille, kun tiedetään Venäjän näkemykset Natosta? Venäjän Nato-kannat tietäen, oliko Suomelle ja Ruotsille on helpompi sopia asioista Yhdysvaltain kanssa kuin Naton kanssa?

Tuo kolmesivuinen sopimus allekirjoitettuna ja julkistettuna on luettavissa täältä. Sopimuksen ovat siis solmineet Suomi, Ruotsi ja Yhdysvallat, ei Nato. Nato ei ole Yhdysvallat.

Julkistetun sopimuksen kirjaukset eivät osoita mitään silmiin pistävää.

Šoigu kuitenkin viittasi Natoon, kun puhui Suomesta ja Ruotsista sekä toukokuisesta sopimuksesta.

Mistä onkaan kysymys? Onko toukokuussa sovittu jostain sellaisesta, joka koskisi myös Natoa? Oleellista Šoigun sanoissa on ”vastineeksi Nato sai esteettömän pääsyn näiden maiden [= Suomen ja Ruotsin] ilmatilaan ja aluevesille." (”взамен НАТО получило беспрепятственный доступ в воздушное пространство и территориальные воды этих стран.”) ja ”ne [Suomi ja Ruotsi] voivat osallistua täysimääräisesti liittouman harjoituksiin ja heillä on mahdollisuus käyttää [Naton] komento- ja valvontajärjestelmiä joukkoja ja aseistusta varten” (”предусматривающий их полноправное участие в учениях альянса и возможность использования его систем управления войсками и оружием”).

                                                                                           ****

Venäjä tietää tarkalleen, mitä Suomen, Ruotsin ja Yhdysvaltojen kesken on sovittu toukokuussa. Venäjän tiedustelu on toiminut ilmeisen hyvin ja sovitun sisältö on hyvin ainakin venäläisille tiedossa. Meidän tiedossa ei ole kuitenkaan kuin vain se, kuin mitä aluksi Ruotsin hallitus on aluksi julkaissut (Trilateral Statement of Intent) ja mitä Suomen hallitus on Ruotsia perässä hiihtäen seurannut julkaisulla Ruotsin jälkeen (Trilateral Statement of Intent).

Olisiko syytä nyt Suomen ja Ruotsin julkaista kaikki, mitä sovittu on, ettei se ole vain sopijien ja venäläisten tiedossa? On ikävää lukea asioita venäläismedioiden kautta. On ikävää lukea asioita niiden venäläismedioiden kautta, joiden pohjimmainen tieto on venäläistiedustelun hankkimaa.

Kysymys on siis, onko Suomi ja Ruotsi sopinut Naton kanssa maittensa ilmatilan ja aluevesien käytöstä Natolle ja onko vastineeksi Suomella ja Ruotsilla pääsymahdollisuus niihin Naton toimintoihin, joihin tähän saakka ei ole ollut? Onko solmittu jotain salaista, jota ei ole saatettu poliittisten päättäjien tietoisuuteen etenkään täällä Suomessa?

Kun aikanaan Suomen, Ruotsin ja Yhdysvaltain välistä aiejulistusta tai aiesopimusta valmisteltiin, Suomen eduskunta pidettiin pimennossa. Todennäköisesti jo tuolloin Venäjä tiesi enemmän sopimuksesta ja kaikesta siihen liittyvästä kuin Suomen eduskunta.

Helsingin Sanomat kirjoitti toukokuussa seuraavasti (HS 7.5.2018):

Eduskuntaa informoitiin kaikessa hiljaisuudessa valmistellusta sopimuksesta 19. huhtikuuta. Tutkijan mielestä aiejulistus on merkittävämpi asiakirja kuin päältä katsoen näyttää.”

Ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Matti Vanhanen totesi puolestaan Helsingin Sanomissa seuraavaa:

 ”Sen [aiesopimuksen] lisäarvo on siinä, että se on poliittisen tason rohkaisu kaikissa kolmessa maassa käydä keskusteluja myös alemmilla virkamies- ja sotilastasoilla. Voisi kuvitella, että erityisesti sotilasteknologian puolella tällaisella rohkaisulla saattaa olla merkitystä.

Jos aiesopimus olisi vai se, mitä Vanhanen ilmoittaa, tuskin Venäjä olisi jaksanut avata suutaan Šoigun sanomisilla.

Asiaa ei siis käsitelty eduskunnassa erityisesti ja tuskinpa eduskunnassa oli edes hajua siitä, mistä on kysymys ja mistä on sovittu.

Ilta-Sanomien otsikko kertoo myös hyvin, mistä on kysymys (IS 9.5.2018):

Suomen ja Yhdysvaltain aiesopimuksen vaiettu valmistelu nostatti äläkän: ’Jäsenten suut laitetaan kiinni’

Kysymys nyt kuuluukin: onko sovittu jotain sellaista, kuten Venäjän puolustusministeriö ilmoitti puolustusministerinsä suulla, että Natolla on mahdollisuus ja oikeus käyttää Suomen ja Ruotsin ilmatilaa ja aluevesiä?

Nato-jäsenyyden kannattajana minulle tuo ei olisi mitään sellaista, mitä en hyväksyisi, mutta asioiden oikea laita ja sovittu on hyvä kaikkien tietää.

]]>
33 http://aripesonen1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/258661-suomen-ruotsin-ja-yhdysvaltain-puolustusaiesopimus-mita-onkaan-sovittu#comments Nato Puolustusyhteistyö Ruotsin kanssa Turpo Venäjän uhka Yhdysvallat Wed, 25 Jul 2018 20:32:22 +0000 Ari Pesonen http://aripesonen1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/258661-suomen-ruotsin-ja-yhdysvaltain-puolustusaiesopimus-mita-onkaan-sovittu
Uskossa lujat - 5. artikla, NATOn huippukokous ja Helsinki Summit2018 http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/258080-uskossa-lujat-5-artikla-naton-huippukokous-ja-helsinki-summit2018 <p><em>Se turvatakuu</em></p><p><strong>Tunnen pari suomalaista</strong>, joille NATO on kuuma linja suoraan Joulupukinpajaan.&nbsp; Kun &rdquo;leluja&rdquo; tarvitaan pukki tuo &rdquo;lelut&rdquo;.&nbsp; Sotalelut ja ym.</p><p>*</p><p>Muistan kuin eilispäivän, kun amerikan koulun käynyt Viron presidentti, <strong>mr. Ilves</strong> hiukan naureskeli Suomelle, ja oikein kädellä näytti, miten &rdquo;toisin&rdquo; heillä on.&nbsp; Nato tulee, että <em>viuuhh </em>vain!&nbsp; Kun tarvis on.</p><p>*</p><p><strong>Psykologisesti on tietysti ymmärrettävää</strong> tuossa asetelmassa ilmenevä kehäpäätelmä.&nbsp; Me muodostamme kuin voimisteluryhmää, joka juoksee pukusuojasta heti kun pilli soi, ja uskomme sen sielutieteelliseen merkitykseen (turvallisuusvaikutus), emmekä vain oman sielumme suhteen, vaan myös vihollisen sielun, edellyttäen tietysti että vihollisella on sielu, ja erityisesti juuri siihen sieluun piirtyvän pelotteen (pelotevaikutus).</p><p>*</p><p><strong>Jos minä olisin Amerikan presidentti</strong> ja saisin käteeni paperin, jonka joku edeltäjäni olisi allekirjoittanut, ja sitoutunut aina ja kaikkialla, olosuhteista ja muista konteksteista piittaamatta, <em>viuuuhh</em> &ndash;ahtamaan, niin minä repisin sen paperin ja viskaisin sen tuhannen silpun lattialle ja hyppisin kaksi minuuttia kaiken tuon roskan päällä.&nbsp;</p><p>(Jos sitoutuisin tuohon kuuluisaan jankutatiiviseen klausuuliin olisin kuin pyssysankari joka kulkisin hämärässä ja liipasinherkkä Colt keikkuisi lonkalla kutittaen kummasti)</p><p>*</p><p><strong>Joskus vielä kun historialla oli jotain merkitystä</strong> keskinäiset ja satunnaiset liittosopimukset sodan laukaisevine (casus belli) avunantositoumuksineen todettiin syyllisiksi moneen pahaan.&nbsp; Luotiin rakenne jossa kukaan ei enää ottanut (siis ollenkaan, ei edes yrittänyt, koska se olisi ollut rikos ja petos) järkeä käteen ja katsonut, mitä tässä nyt oikeasti pitää tehdä, vaan tykki oli asetettu olohuoneeseen ja se oli pakko kertakaikkiaan jysäyttää tulikomennoin käyntiin, kävi miten kävi.</p><p>Sota oli kohtalon luovuttamista toisiin käsiin.&nbsp; Ennen sota oli diplomatian jatkamista toisin keinoin.&nbsp; Molotov sanoi Kremlin suuressa huoneessa ett kun me sivilistit emme näytä pääsevän asiassa eteenpäin, on sotilaiden aika astua näyttämölle.&nbsp; Siinä sentään, vaikka lopputulos oli selvä jo alkaessa ja sitäkin ennen, edes &rdquo;yritettiin&rdquo; diplomatiaa, mutta nyt siis sivuutetaan ikiaikaisen valtiollispoliittisen taiteen, diplomatian, kaikki keinot, ajanpeluu, valehtelu, flunssa, ja niin edelleen, täysin ja mennään suoraan tulikomentoihin! Yhteisen moninkeskisen sopimuksen (punkt 5.) voimalla ja moraalisella velvoitteella.</p><p>*</p><p><strong>Solmia sellainen turvallisuutta ja vakautta varmistava sopimus</strong> joka ennemmin tai myöhemmin synnyttää sodan on hullutusta. &nbsp;Sopimus, jossa jonkin rotanloukun losahtaminen jossain, saisi minut &ndash; suurvallan päällikkönä &ndash; lähettämän sotaväen ja koko koneen paikalle, lyömään ja turvaamaan ja suojaamaan ja murskaamaan ja palauttamaan, mitä ikinä tahansa ja mistään riippumatta sotimaan, on sellaisen korkeamman asteen typeryyttä, johon en usko, enkä ole mukana.</p><p>Meillä Suomessa ollaan yleensäkin harvinaisen huonosti perillä mitä meidän vihollisemme ajattelevat; ajattelevat meistä, maailmasta ja sodasta.&nbsp; Mutta vielä huonommin me olemme jyvällä siitä, mitä ystävämme ajattelevat, parhaamme.&nbsp; Itseasiassa Suomessa ei ymmärretä parhaan ystävämme, suurimman setämme, ajatuksia ja niille rakennettua toimintaa.&nbsp; Inhoamme, halveksimme ja tietysti torjumme 84 % kaikesta siitä, mutta sitäkin vahvempi on uskomme siihen loppuun, pieneen palaan, jossa emme näe näitä inhottavia asioita, tai emme halua, mutta uskomme ja eritysien vahvasti.</p><p>Mihin tarvitsemme vihollista, kun suurin ystävämme on näin inhottava?</p><p>*</p><p>Ruotsin pääministeri <strong>Stefan Löfven</strong> korosti &ndash; tavatessaan presidentti <strong>Donald Trumpin</strong> viime maaliskuussa &ndash; &rdquo;ettei Ruotsi ole puolustusliitto NATOn jäsen&rdquo;, mutta tekee kumppanina sen kanssa yhteistyötä.</p><p>Diplomaattilähteiden vahvistaman tiedon mukaan <strong><em>Trump vastasi, että sehän olisi hyvä ratkaisu myös Yhdysvalloille.</em></strong></p><p>Ruotsin edustajat hämmentyivät.</p><p>Nato-maiden pääkaupungeissa huoli oli vielä suurempaa, kun tieto Trumpin vastauksesta levisi.</p><p>Naton olemassaolon ja merkityksen pääpilari on Yhdysvaltojen ja muiden jäsenmaiden sitoutuminen keskinäiseen puolustukseen.&nbsp;</p><p>Tapaus lisäsi epävarmuutta.&nbsp; Epävarmuus on kasvanut suureksi hätäännykseksi, kun Trump matkasi tiistaina (10.7.2018) kohti Eurooppaa.</p><p>Ei ole kovin liioiteltua sanoa, että ilman Yhdysvaltoja ei ole NATOa.</p><p><em>Näin suoraan kirjoittaa Helsingin Sanomien ulko- ja turvallisuuspolitiikan toimittaja <strong>Kari Huhta</strong>, HS. 11.7.2018, sivu A7.</em></p><p>*</p><p><strong>Tietenkin &rdquo;kaikki&rdquo; olivat ajatelleet</strong> asiaa vain omalta kannaltaan.</p><p>&rdquo;Kukaan&rdquo; ei ollut tullut ajatelleeksi asiaa Yhdysvaltain kannalta.</p><p>Maksajan, panostajan, kummisedän, suojelijan, Joulupukin, kannalta. Eipä tietenkään. Eihän niin kuulu ajatella. Eihän sen kuulu saada mitään, vaan maksaa, pitää suu kiinni ja noudattaa artikla 5.:ttä.</p><p>Sitten tulee setä <strong><em>Hans Christian Trump</em></strong> ja kirjoittaa &rdquo;sadun&rdquo; uusiksi.&nbsp; Mikä ilkeä ja likainen mies ikinä.</p><p>*</p><p>Kun luottamus loppuu sopimukset ovat mustia merkkejä paperilla.</p><p>Mekö luotamme ja uskomme Amerikkaan?</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Se turvatakuu

Tunnen pari suomalaista, joille NATO on kuuma linja suoraan Joulupukinpajaan.  Kun ”leluja” tarvitaan pukki tuo ”lelut”.  Sotalelut ja ym.

*

Muistan kuin eilispäivän, kun amerikan koulun käynyt Viron presidentti, mr. Ilves hiukan naureskeli Suomelle, ja oikein kädellä näytti, miten ”toisin” heillä on.  Nato tulee, että viuuhh vain!  Kun tarvis on.

*

Psykologisesti on tietysti ymmärrettävää tuossa asetelmassa ilmenevä kehäpäätelmä.  Me muodostamme kuin voimisteluryhmää, joka juoksee pukusuojasta heti kun pilli soi, ja uskomme sen sielutieteelliseen merkitykseen (turvallisuusvaikutus), emmekä vain oman sielumme suhteen, vaan myös vihollisen sielun, edellyttäen tietysti että vihollisella on sielu, ja erityisesti juuri siihen sieluun piirtyvän pelotteen (pelotevaikutus).

*

Jos minä olisin Amerikan presidentti ja saisin käteeni paperin, jonka joku edeltäjäni olisi allekirjoittanut, ja sitoutunut aina ja kaikkialla, olosuhteista ja muista konteksteista piittaamatta, viuuuhh –ahtamaan, niin minä repisin sen paperin ja viskaisin sen tuhannen silpun lattialle ja hyppisin kaksi minuuttia kaiken tuon roskan päällä. 

(Jos sitoutuisin tuohon kuuluisaan jankutatiiviseen klausuuliin olisin kuin pyssysankari joka kulkisin hämärässä ja liipasinherkkä Colt keikkuisi lonkalla kutittaen kummasti)

*

Joskus vielä kun historialla oli jotain merkitystä keskinäiset ja satunnaiset liittosopimukset sodan laukaisevine (casus belli) avunantositoumuksineen todettiin syyllisiksi moneen pahaan.  Luotiin rakenne jossa kukaan ei enää ottanut (siis ollenkaan, ei edes yrittänyt, koska se olisi ollut rikos ja petos) järkeä käteen ja katsonut, mitä tässä nyt oikeasti pitää tehdä, vaan tykki oli asetettu olohuoneeseen ja se oli pakko kertakaikkiaan jysäyttää tulikomennoin käyntiin, kävi miten kävi.

Sota oli kohtalon luovuttamista toisiin käsiin.  Ennen sota oli diplomatian jatkamista toisin keinoin.  Molotov sanoi Kremlin suuressa huoneessa ett kun me sivilistit emme näytä pääsevän asiassa eteenpäin, on sotilaiden aika astua näyttämölle.  Siinä sentään, vaikka lopputulos oli selvä jo alkaessa ja sitäkin ennen, edes ”yritettiin” diplomatiaa, mutta nyt siis sivuutetaan ikiaikaisen valtiollispoliittisen taiteen, diplomatian, kaikki keinot, ajanpeluu, valehtelu, flunssa, ja niin edelleen, täysin ja mennään suoraan tulikomentoihin! Yhteisen moninkeskisen sopimuksen (punkt 5.) voimalla ja moraalisella velvoitteella.

*

Solmia sellainen turvallisuutta ja vakautta varmistava sopimus joka ennemmin tai myöhemmin synnyttää sodan on hullutusta.  Sopimus, jossa jonkin rotanloukun losahtaminen jossain, saisi minut – suurvallan päällikkönä – lähettämän sotaväen ja koko koneen paikalle, lyömään ja turvaamaan ja suojaamaan ja murskaamaan ja palauttamaan, mitä ikinä tahansa ja mistään riippumatta sotimaan, on sellaisen korkeamman asteen typeryyttä, johon en usko, enkä ole mukana.

Meillä Suomessa ollaan yleensäkin harvinaisen huonosti perillä mitä meidän vihollisemme ajattelevat; ajattelevat meistä, maailmasta ja sodasta.  Mutta vielä huonommin me olemme jyvällä siitä, mitä ystävämme ajattelevat, parhaamme.  Itseasiassa Suomessa ei ymmärretä parhaan ystävämme, suurimman setämme, ajatuksia ja niille rakennettua toimintaa.  Inhoamme, halveksimme ja tietysti torjumme 84 % kaikesta siitä, mutta sitäkin vahvempi on uskomme siihen loppuun, pieneen palaan, jossa emme näe näitä inhottavia asioita, tai emme halua, mutta uskomme ja eritysien vahvasti.

Mihin tarvitsemme vihollista, kun suurin ystävämme on näin inhottava?

*

Ruotsin pääministeri Stefan Löfven korosti – tavatessaan presidentti Donald Trumpin viime maaliskuussa – ”ettei Ruotsi ole puolustusliitto NATOn jäsen”, mutta tekee kumppanina sen kanssa yhteistyötä.

Diplomaattilähteiden vahvistaman tiedon mukaan Trump vastasi, että sehän olisi hyvä ratkaisu myös Yhdysvalloille.

Ruotsin edustajat hämmentyivät.

Nato-maiden pääkaupungeissa huoli oli vielä suurempaa, kun tieto Trumpin vastauksesta levisi.

Naton olemassaolon ja merkityksen pääpilari on Yhdysvaltojen ja muiden jäsenmaiden sitoutuminen keskinäiseen puolustukseen. 

Tapaus lisäsi epävarmuutta.  Epävarmuus on kasvanut suureksi hätäännykseksi, kun Trump matkasi tiistaina (10.7.2018) kohti Eurooppaa.

Ei ole kovin liioiteltua sanoa, että ilman Yhdysvaltoja ei ole NATOa.

Näin suoraan kirjoittaa Helsingin Sanomien ulko- ja turvallisuuspolitiikan toimittaja Kari Huhta, HS. 11.7.2018, sivu A7.

*

Tietenkin ”kaikki” olivat ajatelleet asiaa vain omalta kannaltaan.

”Kukaan” ei ollut tullut ajatelleeksi asiaa Yhdysvaltain kannalta.

Maksajan, panostajan, kummisedän, suojelijan, Joulupukin, kannalta. Eipä tietenkään. Eihän niin kuulu ajatella. Eihän sen kuulu saada mitään, vaan maksaa, pitää suu kiinni ja noudattaa artikla 5.:ttä.

Sitten tulee setä Hans Christian Trump ja kirjoittaa ”sadun” uusiksi.  Mikä ilkeä ja likainen mies ikinä.

*

Kun luottamus loppuu sopimukset ovat mustia merkkejä paperilla.

Mekö luotamme ja uskomme Amerikkaan?

]]>
6 http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/258080-uskossa-lujat-5-artikla-naton-huippukokous-ja-helsinki-summit2018#comments Helsinki Summit2018 Nato Naton 5. artikla Presidentti Trump Turpo Wed, 11 Jul 2018 06:49:53 +0000 Veikko Huuska http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/258080-uskossa-lujat-5-artikla-naton-huippukokous-ja-helsinki-summit2018
Venäjän tehokas ase - ennen se oli rauhanliike, nyt oikeistopopulistit http://aripesonen1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/258025-venajan-tehokas-ase-ennen-se-oli-rauhanliike-nyt-oikeistopopulistit <p>Elokuva Mieletön elokuu, 22.6.2018 klo 20.45, TV 1.</p><p>&rdquo;<em>Komedia kylmän sodan Helsingistä vuonna 1962. Kansainvälinen nuorisofestivaali aiheuttaa mellakoita ja naiset menettävät sydämensä ulkomaalaisille miehille. N: Kati Outinen, Laura Birn. O: Taru Mäkelä. Suomi 2013. (U)&nbsp;1 h 39 min.</em>&rdquo;</p><p>Edellä mainittu TV 1:ssä juhannusaattona esitetty elokuva antoi minulle kipinän kirjoittaa tämän pitkän blogikirjoituksen. Elokuva ensiesitys televisiossa oli 3.1.2016 (<a href="https://areena.yle.fi/1-2382147"><u>Yle Areena 3.1.2016</u></a>).</p><p>Tämä kirjoitus edellyttää lukijalta suurta kärsivällisyyttä. Blogikirjoitus on tarkoitettu luettavaksi kirjoituksen teemaan syvästi vihkiytyneille - siis niille, joita kiinnostaa itäisen naapurinne kyseenalaiset toimintatavat länsimaissa niin historiassa kuin tänä päivänä.</p><p>Itäisen naapurimme toimintatavat noudattavat edelleen samaa peruskaavaa kuin kylmän sodan aikaan. Mikään ei ole muuttunut.</p><p>Tuo Mieletön elokuu -elokuva on vain aasinsilta kirjoitukseni aiheeseen. Aasinsilta siihen, millaisia keinoja entinen Neuvostoliitto ja nykyinen Venäjä ovatkaan keksineet edistääkseen omia päämääriä länsimaissa. Miten tavallisia ihmisiä eikä vain pelkästään poliitikkoja tai silmäätekeviä on käytetty hyväksi.</p><p>&rdquo;Rauha ja ystävyys&rdquo;, &rdquo;rauha ja ystävyys&rdquo;, &rdquo;rauha ja ystävyys&rdquo; -huudot toistuvat Mieletön elokuu -elokuvassa noin kahdeksan minuutin kohdalla, kun nuorisofestivaalilaiset vyöryivät banderolleineen pitkin Helsinkiä.</p><p>Helsingin kymmenpäiväisen nuorisofestivaalin (<a href="https://yle.fi/aihe/artikkeli/2006/09/08/nuorisofestivaalit-helsingissa-1962"><u>Yle 8.9.2006</u></a>) järjestäjinä toimivat Demokraattisen nuorison maailmanliitto (<a href="https://fi.wikipedia.org/wiki/Demokraattisen_nuorison_maailmanliitto"><u>DNML</u></a>) sekä Prahassa päämajaansa pitänyt International Union of Students (<a href="https://en.wikipedia.org/wiki/International_Union_of_Students"><u>IUS</u></a>). Kyseisten järjestöjen taustalla oli Neuvostoliitto liittolaisineen.</p><p>Vuosikymmentä myöhemmin vuonna 1973 Agit Prop lauloi Rauha, ystävyys, solidaarisuus -kappaletta jatkaen vuoden 1962 kansainvälisen nuorisofestivaalin teemaa sanasta sanaan. Tuo Agit Propin esitys löytyy vaikkapa YouTubesta tuolla laulun nimen hakusanalla. Kannattaa käydä kuuntelemassa, että pääsee mukaan itäisen ystävämme rauhanaatteen tunnelmaan.</p><p>Noina kylmän sodan vuosina ja vuosikymmeninä Neuvostoliitolla riitti lännessä ja lännen tuntumassa rauhanaatteen agitaattoreita ihan ilmaiseksi aina 1980-luvun puoliväliin saakka. Kolme vuosikymmentä aikaisemmin 1950-luvun alussa Neuvostoliitto myös tiesi, mikä vetosi sodan kokeneiden tunteeseen, kun toisen maailmansota oli vielä tuoreessa muistissa.</p><p><strong>Rauhanliike ennen</strong></p><p>Maailman rauhanneuvosto - World Peace Council (<a href="http://www.wpc-in.org/about-wpc"><u>WPC</u></a>) - on omien sanojensa mukaa anti-imperialistinen, riippumaton ja liittoutumaton rauhanliike. Siis riippumaton ja liittoutumaton.</p><p>WPC perustettiin vuoden 1950 marraskuussa, mutta liikkeen synnyinprosessi sai alkunsa jo vuonna 1948 Puolassa pidetyssä Älymystön rauhankongressissa rauhan puolustamiseksi (Мировой Конгресс Интеллектуалов в защиту Мира, Światowy Kongres Intelektualistów w Obronie Pokoju). Ajankohta on melko tarkalleen sama, jolloin myös Naton perustamisprosessi alkoi.</p><p>Puolan rauhankongressilla ei tosiasiallisesti ollut mitään tekemistä rauhanliikkeen kanssa.</p><p>Raadollisesti rauhankongressi oli osa Neuvostoliiton ja Stalinin alkavaa tavoitetta hidastaa Yhdysvaltain johtamaa ydinaseohjelmaa länsimaissa vaikuttamalla maailman yleiseen mielipiteeseen edistämällä kommunistisia voimia rauhankannattajina ja vastaavasti kuvaamalla lännen toimia uhkana rauhalle.</p><p>Tuolloin vuonna 1948 sai alkunsa myös nykyisessä muodossa Neuvostoliiton määrittelemänä käsite &rdquo;amerikkalainen imperialismi&rdquo;, joka edelleen pitää puoliaan täällä Suomessa vielä 70 vuoden jälkeen.</p><p>WPC:stä muodostui Neuvostoliiton tärkein sodanjälkeinen näyteikkunajärjestö ja politiikantekoväline, jolla pyrittiin vaikuttamaan länsimaissa asuvien ihmisten mielipiteeseen tavoilla, jotka ihmiset kokivat tärkeäksi tuolloin. WPC oli Neuvostoliiton kommunistisen puolueen keskuskomitean kansainvälinen osaston ja Neuvostoliiton rauhan komitean suorassa ohjauksessa.</p><p>WPC:n ensimmäinen päämaja oli Pariisissa, mistä se karkotettiin ns. viidennen kolonnan edustajana, kun Ranskalle selvisi rauhanneuvoston todellinen luonne. Pariisin jälkeen WPC:n päämajalle ei enää löytynyt tilaa Nato-maissa, ja Neuvostoliitto joutui etsimään uutta päämajasijaintia blokkien väliseltä alueelta.</p><p>Itävallassa vuosina 1954-1968 ollessaan neuvosto joutui vuonna 1957 muuttamaan nimeään International Institute for Peace -järjestöksi tullakseen jotenkin toiminnalleen mahdolliseksi Itävallassa. Vuodesta 1968 vuoteen 1991 WPC:n päämaja oli Helsingissä ja sen jälkeen Kreikassa.</p><p>Jos Neuvostoliiton kylmän sodan alkuvaiheen rauhankampanja kiinnostaa enemmän, esitän luettavaksi Vladimir Dobrenkon laatiman tutkielman otsikolla &rdquo;<em>Conspiracy of Peace: The Cold War, the International Peace Movement, and the Soviet Peace Campaign, 1946-1956</em>&rdquo;, joka löytyy <a href="http://etheses.lse.ac.uk/3479/1/Dobrenko_Conspiracy_of_Peace.pdf"><u>täältä</u></a>.</p><p>&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp; ****</p><p>Mikä sai Stalinin ja Neuvostoliiton ottamaan rauhanliikkeen välineeksi suurvaltapolitiikkaan heti toisen maailmansodan jälkeen? Mikä sai Stalinin ja Neuvostoliiton ottamaan rauhan käsitteen kaikessa mahdollisessa välineeksi suurvaltapolitiikkaan, josta yhtenä esimerkkinä olivat nuorisofestivaalit vaikkapa Helsingin tapaan vuonna 1962?</p><p>Rauhalla ja pyyteettömällä rauhatahtoisuudella ei ollut mitään tekemistä Neuvostoliiton tavoitteissa, kyse oli puhtaasta turvallisuus-, puolustus- ja suurvaltastrategiasta. Jo vuoden 1948 Puolan rauhankongressissa kyse oli ydinaseista ja niihin liittyen Naton perustamisesta. Toisen maailmansodan tiimoilta Yhdysvalloilla oli jo ydinase, mitä Neuvostoliitolla ei vielä ollut.</p><p>Naton perustamisen myötä länsi pyrki luomaan vastavoimaa Neuvostoliiton konventionaalisten aseiden ylivoimalle Euroopassa. Neuvostoliitto olisi kyennyt tuolla ylivoimalla valtaamaan koko Euroopan ilman suurempia menetyksiä aina Atlantin rannikolle saakka.</p><p>Läntisen Euroopan puolustaminen perustui Natossa toisen maailmasodan jälkeen siis ydinaseisiin.</p><p>Neuvostoliitto räjäytti ensimmäisen atomipomminsa 29. elokuuta 1949 ollen reilun puolivuosikymmentä Yhdysvaltoja jäljessä. Puolivuosikymmentä ydinaseiden kaltaisissa joukkotuhoaseissa on pitkä aika. Stalin ja Neuvostoliitto olivat hieman hädissään.</p><p>Offset strategy on nimitys yhdysvaltalaiselle turvallisuus- ja puolustuspoliittiselle strategialle, joita Yhdysvallat on luonut toisen maailmansodan jälkeen sekä itsensä että liittolaistensa turvaksi. Osuvin suomalainen käännös Offset strategy -sanalle lienee vastavoimastrategia.</p><p>Ensimmäisen strategian loi kenraali Dwight David Eisenhower 1950-luvun puolivälissä ja tuon vastavoimastrategian kausi kesti 1950-luvulta 1970-luvun puoliväliin. Alun perin strategian nimi oli New Look, historian valossa käytetään nykyisin nimenä myös Offset Strategy (The U.S. Offset Strategy).</p><p>Neuvostoliiton konventionaalinen armeija oli siis vahva toisen maailmasodan jäljiltä. Vastavoimastrategian pohjimmainen lähtökohta oli, ettei Yhdysvaltojen ja Euroopan Nato-maiden kannata rakentaa Neuvostoliiton vertaista konventionaalista armeijaa, vaan vastavoima luodaan asymmetrisesti ydinasein.</p><p>Ensimmäinen vastavoimastrategia olikin hyvin toimiva strategia siihen saakka, kunnes Neuvostoliitto teki suuria panostuksia taktiseen ja strategiseen ydinasearsenaaliinsa ja ylitti lännen ydinasekapasiteetin kuvan 1 mukaisesti 1970-luvun jälkipuolella. Kuva 1 kertoo myös Yhdysvaltain ydinaseiden ylivoiman toisen sodan jälkeen, joka perustui siis Eisenhowerin johdolla luotuun ensimmäiseen vastavoimastrategiaan.</p><p>Ymmärrettävästi rauhanaatteella oli laajaa kantapintaa Euroopassa toisen maailmansodan jälkeen. Lännessä ihmiset eivät vielä 1940- ja 1950-lukujen taitteessa täysin ymmärtäneet muuttunutta tilannetta, jossa Neuvostoliitto olisi lännen vihollinen.</p><p>Neuvostoliitto otti yhdeksi keskeisemmäksi toimintastrategiakseen pyrkimyksen vaikuttaa eurooppalaisten ihmisten rauhantahtoisuuteen perustamalla rauhanaatteen liikkeitä eri muodoissa. Muotoja ja liikkeitä rauhan ja solidaarisuuden teemoilla Neuvostoliitolla riitti.</p><p>Kun nyt 2010-luvulla puhutaan Venäjän hybridivaikuttamisesta, ei mitään uutta ole tapahtunut. Neuvostoliitolle ja nykyisin Venäjälle mielipidevaikuttaminen vastustajien joukossa on tuttua puuhaa. Nyt poikkeuksellista on se, että toisin kuin kylmän sodan aikaan, Venäjä on onnistunut tällä vuosikymmenellä tavoitteissaan lähes täysin.</p><p>&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp; ****</p><p>Neuvostoliitolla oli ja Venäjä edelleen on suuri kyky löytää lännestä ns. hyödyllisiä idiootteja ajamaan etujaan. 1950-luvulla WPC värväsi johtoasemiin vasemmistolaisia rauhanaktivisteja, jotka eivät välttämättä oivaltaneet liittyneensä järjestöön, jota Neuvostoliitto käytti vain välineenä ajamaan raadollisia suurvaltapoliittisia päämääriään.</p><p>Neuvostoliitto onnistui valjastamaan runsaasti eurooppalaisia kuuluisuuksia ajamaan pyyteellisiä etujaan WPC-rauhanliikkeen kautta.</p><p>Yksi esimerkki WPC:hen &rdquo;värvätyistä&rdquo; on ranskalainen Jean Frédéric Joliot-Curie, josta tuli Maailman rauhanneuvoston ensimmäinen puheenjohtaja. Nuorempana Joliot-Curie toimi nobelisti Marie Curien assistenttina. Hänen tieteellinen uransa koski atomin ytimen tutkimusta, kuinkas muuten. Joliot-Curie sai vaimonsa Irène Joliot-Curien kanssa kemian Nobelin vuonna 1935.</p><p>Muita kylmän sodan aikaisia Neuvostoliiton palvelukseen rauhanliikkeen kautta valjastaneita suuruuksia olivat muun muassa yhdysvaltalainen sosiologi ja kansalaisoikeusliikkeen johtajia W. E. B. Du Bois, yhdysvaltalainen näyttelijä, urheilija, kirjailija ja kansalaisoikeusaktivisti Paul Robeson, yhdysvaltalainen kirjailija Howard Fast, espanjalainen kuvataiteilija Pablo Picasso, ranskalainen historioitsija, runoilija ja kirjailija Louis Aragon, brasilialainen kirjailija Jorge Amado, chileläinen Nobel-palkittu runoilija Pablo Neruda, unkarilainen marxilainen filosofi ja kirjallisuuskriitikko György Lukacs, italialainen taidemaalari Renato Guttuso, ranskalainen filosofi ja kirjailija Jean-Paul Sartre, meksikolainen taidemaalari ja graafikko Diego Rivera ja syyrialainen vallankumousjohtaja Muhammad al-Ashmar.</p><p>Neuvostoliiton hybridivaikuttamisen kyvykkyydestä jo tuolloin kertoo Pablo Picasson tapaus. Picasson kuuluisa kyyhkynen (<a href="https://www.pablopicasso.org/dove-of-peace.jsp"><u>La Colombe</u></a> -litografia) valittiin aluksi Pariisissa vuonna 1949 pidetyn Rauhankannattajien maailmankongressin (World Congress of Partisans for Peace) tunnukseksi ja myöhemmin Picasson kyyhkynen hyväksyttiin koko WPC:n symboliksi.&nbsp;&nbsp;</p><p>Kuva 2 on otettu vuonna 1952 Itä-Berliinissä pidetyssä WPC:n kongressissa, jossa Picasson kyyhkysen alapuolisessa bannerissa luki &rdquo;<em>Deutschland muss ein Land des Friedens sein</em>&ldquo;. Vapaasti suomennettuna: &quot;<em>Saksan on oltava rauhan maa</em>&quot;.</p><p>Neuvostoliitto tyrkytti siis rauhaa ihan joka paikkaan.</p><p>Jaetusta Saksasta &rdquo;rauhan maana&rdquo; oli tulossa Neuvostoliiton seuraava ongelma. Berliinin saarto oli jo ollut 24.6.1948-12.5.1949 välisenä aikana, ja Saksan tilanne kärjistyi Berlinin muurin rakentamiseen vuonna 1961. Ponnisteluilla rauhaan vedoten Neuvostoliitto ei kyennyt ratkaisemaan Saksan kysymystä luomansa rauhanliikeagendan ja WPC:n avulla.</p><p>Tuorein WPC:n esimerkki Venäjän poliittisten etujen ajamisesta tältä kesältä on &rdquo;<em>WPC against NATO Summit 2018</em>&rdquo; -tapahtumat, joiden iskulause on &rdquo;<em>Yes to peace, no to Nato</em>&rdquo; (<a href="http://www.wpc-in.org/"><u>WPC 6.7.-7.7.2018</u></a>). Kuvassa 3 esitetty WPC:n Naton vastainen juliste kertoo paljon järjestöstä, joka näyttää edelleenkin perustavan toimintaansa kylmän sodan aikaisiin menetelmiin.</p><p>&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp; ****</p><p>Rauhanaatteella ja rauhanliikkeellä ratsastaminen osoittaa entisen Neuvostoliiton ja nykyisen Venäjän kyvykkyyttä löytää lännessä tapoja, jotka vetoavat päättäjiin, merkkihenkilöihin sekä myös tavallisiin ihmisiin.</p><p>WPC:n pääsihteeriksi vuonna 1977 valitun intialaisen Romesh Chandran &rdquo;<em>Neuvostoliiton ulkopolitiikan päämäärinä ovat saada aikaan pysyvä rauha ja rauhanomainen rinnakkaiselo erilaisten yhteiskuntajärjestelmien omaavien maiden kesken</em>&rdquo; -sanojen perusta kantaa edelleen hyvin etenkin Suomessa.</p><p>Chandran rakentamat rauhankampanjat oli suunnattu pelkästään länttä vastaan. Rauhanomainen rinnakkaiselo -termi on meille liiankin tuttu, jonka käyttöä ei presidentti Urho Kekkonenkaan kavahtanut.</p><p>Olisi pitänyt kavahtaa.</p><p>Venäjä osaa edelleen muodostaa monimutkaisia kuvioita ja valjastaa länsimaissa vaikutusvaltaisia ihmisiä mukaansa täyttämään Venäjän intressejä. Monet WPC:n piirissä keksityt vanhat iskulauseet ja iskusanat toistettuna ovat iskostuneet ihmismieliin pysyvästi ja ne vaikuttavat takaraivossa edelleen.</p><p>WPC:n rahoitus kokonaisuudessaan tuli käytännössä Neuvostoliitolta. 1970-luvun lopulla Neuvostoliitto antoi järjestölle noin 50 miljoonaa dollaria vuodessa, mikä oli tuohon aikaan iso rahasumma. Rahaa kierrätettiin WPC:n päämajan kautta, siis vuosina 1968-1991 Helsingin kautta ja osaltaan - mutta vain osaltaan - Neuvostoliitto sijoitti päämajan maahan, josta rahan liikkeet länteen olivat helpommin mahdollisia.</p><p>Neuvostoliiton rahavirroille otollisia kanavia WPC:n kautta länteen olivat mm. Sosialistinen internationaali (<a href="http://www.socialistinternational.org/"><u>SI</u></a>), joka oli sosiaalidemokraattisten puolueiden kansainvälinen yhteistyöjärjestö ja jossa myös Suomen SDP oli mukana. WPC:n kautta Neuvostoliiton rahavirroille Suomeen oli esimerkiksi SDP:n Kansainvälinen solidaarisuussäätiö (nykyinen <a href="https://www.solidaarisuus.fi/"><u>Solidaarisuus</u></a>).</p><p>SDP:n Nato-vastaisuudella ja Yhdysvaltojen vastustamisella on siis vanhat juuret pitkälle kylmän sodan aikaan. Noista WPC:n rahavirroista löytyisi vielä paljon tutkittavaa Suomenkin osalta.</p><p>Suomessa WPC:hen kuului aikaisemmin myös vuonna 1949 perustettu Suomen rauhanpuolustajat ry (<a href="https://www.rauhanpuolustajat.org/?v=f0aa03aaca95"><u>Suomen Rauhanpuolustajat</u></a>), joka ei ollut sidoksissa SDP:hen. Sen sijaan SKDL oli Rauhanpuolustajien jäsenjärjestö ennen puolueen lakkauttamista.</p><p>Jos haluaa peilata Venäjän nykyisiä vaikutustapoja ja vaikutuskyvykkyyttä lännessä, kannattaa tutustua tarkasti siihen laajaan kudelmaan, jonka Neuvostoliitto loi kylmän sodan jälkeen ja joka kesti voimissaan pitkälle 1980-luvulle aina Reaganin ja Gorbatšovin aikoihin saakka. Aineistoa on runsaasti, jonka tunteminen on suureksi eduksi Venäjän nykyajan monimutkaisten toimintamallien ymmärtämiseksi.</p><p>Pari lukemisen arvoista kirjaa on vuonna 1991 julkaistu Richard F. Staarin <a href="https://books.google.fi/books?id=Hvv7U15xCtMC&amp;pg=PR3&amp;hl=ru&amp;source=gbs_selected_pages&amp;cad=2#v=onepage&amp;q&amp;f=false"><u>Foreign Policies of the Soviet Union</u></a> -kirja ja vuonna 2001 julkaistu Andrew G. Bonen <a href="https://slider.mcmaster.ca/index.php/russelljournal/article/view/1994"><u>Russell and the Communist-Aligned Peace Movement in the Mid-1950s</u></a> -kirja.</p><p>&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp; ****</p><p>Vietnamin sodan jälkeen WPC sai uutta nostetta 1970- ja 1980-lukujen taitteessa, kun maailmanpoliittinen tilanne kiristyi. Vaikka Vietnamin sodan vastaisen rauhanliikkeen enemmistöllä ei ollut mitään tekemistä WPC:n kanssa, Vietnamin sotaan liittyvä rauhanliike loi kuitenkin Neuvostoliiton päämääriä tukevaa kansaismielipidettä Eurooppaan.</p><p>Vuodesta 1976 Neuvostoliitto alkoi sijoittaa Eurooppaan SS-20 keskipitkän matkan ydinohjuksia. Nuo ohjukset käänsivät kuvan 1 mukaisesti Neuvostoliiton ydinaseiden lukumäärän Yhdysvaltoja suuremmaksi.</p><p>Yhdysvallat oli kuitenkin aloittanut toisen vastavoimastrategian (The Second U.S. Offset Strategy) kehittämisen jo ennen 1970-luvun puoliväliä, kun Neuvostoliiton ydinaseiden määrän kehityssuunta ja sen muodostama uhka Euroopalle oli tiedossa.</p><p>Yhdysvaltojen ja Euroopan Nato-maiden huoli 1970-luvun alkupuolelta oli ollut, miten pitää yllä turvallisuutta turvautumatta ydinaseisiin, kun Neuvostoliitto oli saavuttamassa Yhdysvaltain ydinase-etumatkan.&nbsp;Neuvostoliiton ydinasemäärä ja tuhovoima ylitti siis Yhdysvaltain ydinasemäärän ja tuhovoiman vuosien 1977-78 ajankohtana.</p><p>Vuonna 1979 Nato ja Yhdysvallat tekivät päätöksen sijoittaa Eurooppaan uuden sukupolven tutkaohjatut Pershing II -ohjukset sekä BGM-109G Gryphon -risteilyohjukset.</p><p>Pershing II -ohjukset tulivat Saksaan vuonna 1983 ja BGM-109G Gryphon -risteilyohjukset kuuteen eri sijaintipaikkaan Euroopassa niin ikään vuodesta 1983 lähtien. Vuodesta 1984 lähtien Euroopassa oli ilmasta maahan laukaistavia tuolloin uudentyyppisiä laserohjattuja AGM-114 Hellfire -panssarintorjuntaohjuksia.</p><p>Noina 1980-luvun alun vuosina uudet risteilyohjukset tulivat tutuksi käsitteeksi koko Euroopassa. Puheissa olivat myös euro-ohjukset. Parhaillaan uusintana esitettävä Deutchland 83 -saksalaissarja kuvaa hyvin vallinnutta kireää ydinaseiden luomaa turvallisuustilannetta Euroopassa 1980-luvun alkupuolella (<a href="https://areena.yle.fi/1-2635438"><u>Yle Areena, Deutchland 83</u></a>).</p><p>&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp; ****</p><p>WPC kampanjoi voimakkaasti uusien yhdysvaltalaisohjuksien sijoittamista vastaan. 1980-luvun alussa Euroopassa oli laajoja ydinohjuksia vastustavia mielenosoituksia ja ohjusvastainen toiminta oli kiivasta. WPC järjesti mielenosoituksia nimenomaan yhdysvaltalaisohjuksia vastaan, ei neuvostoliittolaisohjuksia vastaan. Se siitä järjestön riippumattomuudesta ja liittoutumattomuudesta.</p><p>WPC rahoitti 1980-luvun alkupuolella eurooppalaista rauhanliikettä, joka pääosin tietämättään tuki Neuvostoliiton päämääriä ydinasekysymyksissä.</p><p>Syyskuussa 1981 Tanskan viranomaiset karkottivat Neuvostoliiton suurlähetystön toisen sihteerin ja KGB:n toimihenkilön Vladimir Merkulovin. Tanskalaisviranomaisten mukaan Merkulov antoi rahaa tanskalaiselle Arne Herløv Petersenille hämärässä tarkoituksessa (<a href="http://insidethecoldwar.org/sites/default/files/documents/Department%20of%20State%20Note%20World%20Peace%20Council%27s%20Peace%20Assemblies%20May%201983.pdf"><u>U.S. Department of State, Foreign Affairs Note, 3-1983</u></a>). Petersen johti tuolloin kööpenhaminalaista rauhan ja turvallisuuden yhteyskomiteaa (Liaison Committee for Peace and Security), joka toimi yhteistyössä WPC:n kanssa ja tavallaan WPC:n alaisuudessa. Vladimir Merkulovin antamilla rahoilla kööpenhaminalaisen rauhankomitean oli määrä rahoittaa sanomalehtikampanjaa, jossa vaaditaan pohjoismaisen ydinaseettoman vyöhykkeen perustamista.</p><p>Pohjolan ydinaseeton vyöhyke oli ollut Neuvostoliiton pitkäaikainen toive ja tavoite.</p><p>Oheinen on vain yksi esimerkki, kuinka Neuvostoliitto toimi lännessä ajaakseen etujaan rauhanliikkeen kautta toisesta maailmansodassa pitkälle hajoamiseensa saakka. Salaisia rahavirtoja Venäjä käyttää edelleen.</p><p>Tuskinpa kaikki ydinaseita vastustavat mielenosoittajat tuolloin tajusivat, mikä merkitys läntisillä ydinaseilla oli myös heidän turvallisuudelleen. Monien mieli on muuttunut tuon jälkeen päinvastaiseksi, esimerkkinä Naton nykyinen pääsihteeri Jens Stoltenberg, joka oli 1960-luvulla Rød Ungdom -järjestön ahkera Vietnamin sodan, ydinaseiden ja Naton vastustaja.</p><p><strong>Oikeistopopulismi nyt</strong></p><p>Helsingin Sanomissa oli viime vuoden helmikuussa Yhdysvaltain kirjeenvaihtaja Saska Saarikosken kirjoitus otsikolla &rdquo;<em>Lännen hyödylliset idiootit Putinin apureina &ndash; Takinkääntö on ollut Suomessakin vauhdikasta</em>&rdquo; (<a href="http://www.hs.fi/paakirjoitukset/art-2000005098851.html"><u>HS 23.2.2017</u></a>).</p><p>Kirjoitus kannattaa käydä kertaamassa nyt ja tulevaisuudessa vielä uudelleen ymmärtääkseen yhä enemmän Venäjän tämän vuosikymmenen toimia ja ennen kaikkea sitä, miten Venäjä taitavasti osaa käyttää hyväkseen länsimaihin syntyviä suuntauksia ja teemoja sekä niitä kannattavia poliitikkoja.&nbsp;</p><p>Saska Saarikoski kirjoitti: &rdquo;<em>Länsimaiden vasemmistolaiset tukivat aikanaan Neuvostoliiton diktatuuria, nyt oikeistopopulistit tukevat Venäjän diktatuuria. Moskovassa tiedetään, että lännessä riittää hyödyllisiä idiootteja.</em>&rdquo;</p><p>Juuri tuosta kysymys oli ennen kylmän sodan aikaan. Juuri tuosta kysymys on edelleen nyt: hyödyllisistä idiooteista, joita tuntuu lännessä aina vain riittävän.</p><p>Kerroin edellä lähes neljä vuosikymmentä kestäneen esimerkin, kuinka Neuvostoliitto käytti rauhanliikettä ajamaan etujaan lännessä. Kylmän sodan aikaan näitä hyödyllisiä idiootteja oli älymystössä ja korkeasti koulutettujen keskuudessa eikä niinkään poliitikkojen keskuudessa kommunismiin ja sosialismiin vetoa tuntevia vasemmistopoliitikkoja lukuun ottamatta.</p><p>Nyt tilanne kääntynyt päinvastaiseksi.</p><p>Venäjän pitkäaikainen ulkoministeri Sergei Lavrov lausui vuoden 2017 Münchenin turvallisuuskonferenssissa Venäjän kannan länsimaiseen demokratiaan ja markkinatalouteen: &rdquo;<em>Lännen määräämä maailmanjärjestys on tiensä päässä</em>&rdquo;.</p><p>Lavrov tarkoitti lännen liberaalia maailmanjärjestystä, jonka Venäjä on kokenut samalla tavalla eduilleen uhkana kuin Neuvostoliitto Yhdysvaltain ydinaseita heti toisen maailmansodan jälkeen ja 1980-luvun alussa ja johon se valjasti yhdeksi toimintavälineekseen rauhanliikkeen.</p><p>Vielä tuolloin vuoden 2017 talvella Lavrovin sanoja ei juurikaan noteerattu lännessä. Ehkäpä viimeistään nyt noteerataan, kun maahanmuutto- ja pakolaispolitiikka kurittaa läntistä Eurooppaa ja haastaa Euroopan kautta vähäpätöisenä asiana jopa lännen maailmanjärjestystä.</p><p>&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp; ****</p><p>Venäjä on aina perustunut autoritääriseen yhden johtajatahon järjestelmään. Niin tsaarin aika, niin kommunismin aika Neuvostoliiton ilmentymänä, niin Putinin aika. Venäjällä ei tule koskaan olemaan muun muotoista aatejärjestelmää, ei koskaan.</p><p>Vladimir Putinista tuli Venäjän presidentti toukokuun 7. päivänä vuonna 2000, ja sitä ennen hän oli ollut virkaa tekevä presidentti vuoden 1999 viimeisestä päivästä lukien.</p><p>Valtaan noustuaan Putin sai voimakkaasti tukea venäläisiltä neo-eurasianisteilta, joiden kärkihahmo oli Moskovan valtionyliopiston professori Aleksandr Dugin (<a href="http://dugin.ru/"><u>Александр Дугин</u></a>).</p><p>Dugin kirjoitti vuonna 1997 kirjan nimellä Geopolitiikan perusteet, Venäjän geopoliittinen tulevaisuus (<a href="http://ratnikjournal.narod.ru/zip/Dugin.Geopolitika.pdf"><u>Основы Геополитики, Геополитическое будущее России</u></a>).</p><p>Kirja on melko ikävää luettavaa eikä sitä jaksa oikein kokonaan lukea, mutta siitä on kaivettavissa Putinin toteuttamien Venäjän toimien 2000-luvun ideologinen perusta, joka perustuu pitkälti imperialismiin ja Venäjän halukkuuteen laajentaa intressipiiriään.</p><p>Putinin aikakaudella keskeisin pilari Venäjän ideologisessa perustelussa mm. vahvistaa otetta rajanaapurimaissa pohjautuu jo 1920-luvulla alkunsa saaneisiin eurasianismiin (евразийство) ja neo-eurasianismiin (неоевразийство). Nykyajan tunnetuin venäläinen neo-eurasianisti on juuri Aleksandr Dugin.</p><p>Venäjän imperialistiset pyrkimykset ja halukkuus laajentaa intressipiiriään on vain toinen puoli Venäjän geopolitiikkaa ja maailmanpolitiikkaa. Toinen puoli on pyrkimys hajottaa Venäjän vastavoimia ja mieluummin vieläpä sisältäpäin ikään kuin virus.</p><p>&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp; ****</p><p>Oikeistoradikalismia, uuskonservatismia ja oikeistopopulismia on läntisessä maailmassa ollut aina muodossa tai toisessa, enemmän tai vähemmän.</p><p>Lännessä vahvistuneilla oikean laidan oikeistoaatteilla populistisessa muodossa on yllättäen yhteyttä Duginin ajatuksiin, vaikka yhteyttä ei ole luotu tietoisesti. Duginin teoria näyttää vain kohtaavan käytännön.</p><p>Toisen maailmansodan jälkeen oikeistopopulismi eri muodoissa ei ole koskaan ollut lännessä niin vahva ja vaikuttava kuin nyt. Osittain tähän löytyy vastaus Venäjältä, joka on haistanut hyvin vaikutusmahdollisuudet toimintaan lännen sisällä vastaavasti kuten Neuvostoliitto oli haistanut rauhanliikkeen vaikutusmahdollisuudeksi toimintaan lännen sisällä.</p><p>Läntisten maiden oikeistopopulismin perusta ei siis kuitenkaan ole lähtenyt Venäjältä, mutta Venäjä on edesauttanut syntynyttä tilaisuutta edistääkseen päämääriään maailmanpolitiikassa sekoittamalla ja hajottamalla länttä vähäisin voimavaroin. Hajotukseen tarvittavia voimavaroja ja välineitä Venäjä on saanut lännestä itsessään. Venäjän ei ole tarvinnut tehdä kummoisia investointeja suureen aikaansaannokseen. Pelkkä venäläinen katalyytti on riittänyt lännen sekoittamiseen.</p><p>Aleksandr Dugin tunnetaan melko hyvin lännen tietyissä piireissä, muttei täysin.</p><p>Duginin vahva noususuhdanne muutama vuosi sitten Venäjän ulkopuolella mm. Itä-Euroopan ns. &rdquo;epäliberaalin demokratian&rdquo; teoreetikoiden ja lännen uustraditionalistien piirissä ei kuitenkaan perustu geopolitiikkaan tai eurasianismin muotoisiin ajatuksiin vaan ns. Neljänteen poliittiseen teoriaan (<a href="https://en.wikipedia.org/wiki/The_Fourth_Political_Theory"><u>The Fourth Political Theory</u></a>, <a href="http://cyclowiki.org/wiki/%D0%A7%D0%B5%D1%82%D0%B2%D1%91%D1%80%D1%82%D0%B0%D1%8F_%D0%BF%D0%BE%D0%BB%D0%B8%D1%82%D0%B8%D1%87%D0%B5%D1%81%D0%BA%D0%B0%D1%8F_%D1%82%D0%B5%D0%BE%D1%80%D0%B8%D1%8F"><u>Четвертая политическая теория</u></a>), jonka Dugin julkaisi vuonna 2009.</p><p>Duginin kirja neljännestä poliittisesta teoriasta löytyy venäjänkielisenä <a href="https://www.e-reading.club/bookreader.php/129538/Dugin_-_Chetvertaya_politicheskaya_teoriya.html"><u>täältä</u></a>.</p><p>Duginin neljännen poliittisen teorian päämäärä on korvata ja yhdistää liberaali demokratia, marxismi ja fasismi. Neljäs teoria hyökkää erityisesti liberalismia vastaan, koska liberalismi on jo voittanut fasismin ja marxismin. Fasismi oli voitettu kuusivuotisessa toisessa maailmansodassa ja marxismi 45-vuotisessa kylmässä sodassa.</p><p>Neljäs poliittinen teoria näkee individualismiin perustuvan liberalismin viholliseksi. Duginin näkemyksen mukaan menetettyään haastajansa liberalismi - tai liberaali demokratia - menettää myös aktiivisen roolinsa poliittisena voimana ja jähmettyy &rdquo;postliberalismiksi&rdquo;, joka on haastettavissa uudella yhteiskunnallisella aatesuuntauksella.</p><p>Liberaalidemokratiaan kohdistuva haaste on nyt meneillään.</p><p>Eteneminen liberalismista neljänteen poliittiseen teoriaan ei kuitenkaan ole Duginin mukaan helppoa, koska teoria on käytännössä vastakohta kaikenlaiselle liberalismille. Koska vallankumouksia ei enää nykymaailmassa tapahdu, eteneminen on hidasta askel askeleelta.</p><p>Neljännessä poliittisessa teoriassa kylmän sodan jälkeinen kahden ideologisen leirin sijaan maailma jakautuu historian, kulttuuriperinnön, uskonnon, kielen tai kansallisuuden määrittämiin piireihin, jotka eivät ole liberalismia ja individualismia. Kehityksessä voi syntyä valtiollisesti epäyhtenäisiä, mutta yhteisiä arvoja ja intressejä omaavia etupiirejä.</p><p>Oleelliset sanat edellisessä kappaleessa ovat epäyhtenäisyys ja etupiiri. Epäyhtenäisyyttä voi olla valtion sisällä ja liittokunnissa eivätkä etupiirit muodostaisi yhteistä rajaa, siis blokkia. Etupiirien muodostuminen luo siis hajaannusta ja siihen myös Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov viittasi viime vuonna Münchenissä: &rdquo;<em>Lännen määräämä maailmanjärjestys on tiensä päässä</em>&rdquo;.</p><p>Yle Areenasta reilun vuoden takaa löytyvä Duginia käsittelevä radiojuttu otsikolla &quot;<em>Alexander Dugin: Liberalismi on tullut hulluksi</em>&quot; kertoo hyvin neljännestä poliittisesta teoriasta (<a href="https://areena.yle.fi/1-4123469"><u>Yle Areena 24.4.2017</u></a>):&nbsp;</p><p>&quot;<em>Dugin kertoo edustavansa &#39;neljättä poliittista teoriaa&#39; - eli käytännössä hän haluaisi katkaista läntisen liberalismin voittokulun. Tilalle traditionalistinen Dugin tarjoaa konservatiivisia arvoja ja uskonnon maineenpalautusta. Duginin näkemyksen mukaan läntinen liberalismi on tullut hulluksi ja tätä hulluutta edustavat niin <u>rajat auki -politiikka</u> kuin sukupuolivähemmistöjen oikeudetkin.</em>&quot;</p><p>&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp; ****</p><p>Neljännessä poliittisessa teoriassa 2000-luvun maailma olisi siis moninapainen. Maailma olisi sitä, mitä Venäjä on pitkään halunnut edistääkseen asemaansa maailmanpolitiikassa.</p><p>Lännessä on yllättävän paljon myötämieltä Duginin ajatuslogiikalle, vaikka Duginin teoria ei olekaan ollut lähtökohta. Kehityskulku on tapahtunut ilman tietoa Duginista, mutta Venäjä on tietoisesti edesauttanut toimillaan asioiden kehittymistä kohti hajaannusta.</p><p>Tällä hetkellä eniten meidän on syytä olla huolissaan Yhdysvalloista. Presidentti Donald Trump on käytännön toiminnassaan jo toteuttanut Duginin teoriaa osoittaessaan myötämieltä autoritääristä johtamismallia kohtaan sekä myös Venäjää kohtaan. Euroopassa Donald Trump on löytänyt läheisimmän hengenheimolaisen Puolasta, jonne hän olisi tuoreimpana kiitollisen myötämielisyyden esimerkkinä siirtämässä yhdysvaltalaisia sotajoukkoja Saksasta ikään kuin kiitoksena.</p><p>Euroopan oikeistopopulistiset puolueet ja oikeistopopulistisesti ajattelevat poliitikot ovat alttiimpia neljännen poliittisen teorian vaikutuksille, vaikkeivat nämä tahot tietäisikään mitään koko teoriasta. Visegrád-maat ovat Duginin neljännen teorian ajatusten ensimmäiset ja tukevimmat kannattajat tietämättään teoriasta mitään.</p><p>Oleellista tässä on, että Venäjä sen sijaan tietää Duginin teorian ja osaa siksi käyttää syntynyttä tilannetta lännessä hyväkseen. Hyväksikäyttö on periaatteiltaan samaa kuin rauhanliike kylmän sodan aikaan. Viljellään ajatuksia, jotka saavat länsimaiden kansalaisissa ja poliitikoissa vastakaikua.</p><p>Kun puhutaan Venäjästä, ideologia on vain väline venäläiselle vallalle ja venäläiseen vallanhankintaan. Niin oli ennen kommunismi niin kotimaassa kuin myös maailmalla ja on niin nyt se uusi ideologia niin kotimaassa kuin myös maailmalla, jonka eteen Venäjä tekee kovasti työtä.</p><p>Kyse Venäjälle on hajottamisesta ja sitä kautta hallitsemisesta. Hajottamisesta hyvä esimerkki on Viktor Orbánin yksinvaltaisesti johtama Visegrád-maa Unkari. Unkari on jopa valmis haastamaan EU:n veto-oikeudellaan Venäjän etuja puolustaessaan. Venäjä kykenee tarvittaessa tekemään Orbánin johtaman Unkarin avulla EU:n toimintakyvyttömäksi.</p><p>Kehitys monessa länsimaassa on nyt mennyt Duginin neljännen teorian mukaisesti. Liberaali demokratia on haastettu lännen sisällä Venäjän ja Kiinan harjoittamalla autoritarismilla.</p><p>Esimerkiksi pakolaiskysymyserimielisyydet, maahanmuuttoerimielisyydet, erimielisyydet oikeuslaitoksen ja tiedotusvälineiden asemasta sekä erimielisyydet suhtautumisessa Venäjään ovat vain ilmentymiä eivätkä vielä välttämättä osoita suurtakaan erimielisyyttä ideologian perusteissa. Sen sijaan ideologisesti ratkaisevaa pitemmällä aikavälillä on, onko EU löysä kansallisvaltioiden liitto - jos sitäkään - vai kohti maailmanpolitiikan vaikuttajaksi pyrkivä monoliittinen yhteenliittymä yhtenevine kantoineen.</p><p>Hajotetaanko läntiset liittoutumat ja instituutiot, joka olisi Venäjän etu. Läntisten liittoutumien ja instituutioiden hajoaminen tai rapautuminen olisi Venäjälle todellinen jättipotti. Duginin ajatuksista mitään tietämättään Trump toimii jo nyt hajottaen juuri näitä läntisiä liittoutumia ja instituutioita. Trump jakaa Duginin teorian mukaisesti maailmaa uusiin etupiireihin, joiden perusta ei ole samanlaisten maiden muodostamat blokit.</p><p>Venäjä ei ole kyennyt luomaan Euraasian unionilla eikä BRICS-maiden liittoutumalla Venäjän johdettavissa olevaa maailmaanpolitiikan hallintaan kykenevää yhteenliittymää, joten ainoaksi vaihtoehdoksi on jäänyt pyrkiä hajottamaan muut maailmapolitiikan hallintaan kykenevät yhteenliittymät.</p><p>&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp; ****</p><p>Vielä vuonna 2010 Euroopan maista vain kahdessa nationalistipuolueet olivat hallituksessa: Sveitsin kansanpuolue Sveitsissä ja Pohjoisen liitto Italiassa. Tanskan kansanpuolue on ollut Tanskan hallituksen tukipuolue vuodesta 2001. Muukalaisvihamieliset puolueet olivat kuitenkin edustettuina noin joka toisen EU-maan sekä Sveitsin ja Norjan parlamenteissa.&nbsp;&nbsp;</p><p>Nyt tilanne on muuttunut. Kevään 2018 Italian parlamenttivaaleissa yli puolet kansasta kannatti populistisia puolueita. Syksyn 2017 parlamenttivaaleissa Itävallan kansanpuolue ÖVP voitti vaalit nationalistisella ja maahanmuuttovastaisella ohjelmalla ja muodosti Itävallan vapauspuolueen kanssa äärioikeistolaismieliseksi mielletyn koalitiohallituksen. Itävalta on ensimmäinen Länsi-Euroopan maa, jossa äärioikeisto nousi hallitukseen.</p><p>Putin kiitti Itävaltaa ja teki maahan presidenttikautensa ensimmäisen EU-vierailun 5.6.2018.</p><p>Venäjä on nyt haistanut taas kerran ne keinot, joilla toimia vastapuolen sisällä ajaakseen omia etuja. Kylmän sodan aikaan yhtenä keinona oli vetoaminen ihmisten rauhantunteeseen, nyt vetoaminen tunteisiin, jotka ovat voimistaneet oikeistopopulistisia suuntauksia ja joita Venäjän on sekä rahoittanut että auttanut menestymään muutoin.</p><p>Tukea Venäjältä ovat saaneet varmuudella ainakin Ranskan Kansallinen rintama, Hollannin Vapauspuolue ja Saksan Vaihtoehto Saksalle. Venäjä on myös vaaleissa auttanut menestymään kyseenalaisilla toimilla niitä voimia, jotka Venäjän mielestä parhaiten kykenisivät haastamaan Duginin neljännen poliittisen teorian mukaisesti liberaalia ideologiaan ja individualismia. Venäjä on sekaantunut varmuudella Yhdysvaltain vuoden 2017 presidentinvaaleihin.</p><p>Venäjän nykyiset toimet eivät nyt ole niin läpinäkyviä kuin kylmän sodan aikaan. Venäjän toimien pohjimmaisista päämääristä on vaikeampi ottaa nyt selvää. Venäjä osaa aina olla pitkäjännitteinen ja kärsivällinen.</p><p>Missään nimessä oikeistopopulistia liikkeitä ei pidä nyt syyllistää vastaavasti kuten ei niitäkään, jotka tukivat neuvostoliitolaislähtöistä rauhanliikettä kylmän sodan aikaan. Pitää vaan ymmärtää maailmapolitiikan kuviot laajemmin ja mitkä ovat Venäjän sekä myös Kiinan päämäärät noissa kuvioissa.</p><p>Arvostelua on sen sijaan syytä esittää liberaalia ideologiaa kohtaan, jonka kehityksessä on havaittavissa piirteitä, joista Dugin kirjoitti vuonna 2009. Ideologia haastetaan nyt ja sen on kyettävä vastaamaan.</p><p>Yhdysvallat harjoittaa nyt omalta kannaltaan huonoa maailmanpolitiikkaa. Suorastaan järjetöntä maailmanpolitiikkaa. Yhdysvallat ei selviä enää maailmanpolitiikan haasteista yksin, vaan tarvitsee Euroopan avukseen. Euroopan on myös syytä kantaa oma vastuunsa eikä pitää yllä turvallisuuttaan muiden kustannuksella.</p><p>On helppo kirjoittaa yksityiskohtaisesti Neuvostoliiton rauhanliikkeen historiasta, mutta vielä ei ole helppo kirjoittaa niistä toimista, mitä Venäjä tekee nyt lännessä vastaavasti. Harva meistä tiesi esimerkiksi 1980-luvun alussa Euroopan ydinaseiden suhteen, mistä oli kysymys ja mikä oli Neuvostoliiton agenda.</p><p>Me tiedämme nyt Venäjälle myönteisten toimijoiden rahoituksen ja puuttumiset vaaleihin sekä yleisen hybridiagitaation, mutta herkulliset yksityiskohtaiset faktat dokumentteineen ja samalla kokonaiskuva ovat vielä jäsentymättömiä. Asia on kuitenkin syytä jo nyt tiedostaa, eikä odottaa vuosikymmenten päästä historiankirjoitusta nyt tapahtuneesta.</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Elokuva Mieletön elokuu, 22.6.2018 klo 20.45, TV 1.

Komedia kylmän sodan Helsingistä vuonna 1962. Kansainvälinen nuorisofestivaali aiheuttaa mellakoita ja naiset menettävät sydämensä ulkomaalaisille miehille. N: Kati Outinen, Laura Birn. O: Taru Mäkelä. Suomi 2013. (U) 1 h 39 min.

Edellä mainittu TV 1:ssä juhannusaattona esitetty elokuva antoi minulle kipinän kirjoittaa tämän pitkän blogikirjoituksen. Elokuva ensiesitys televisiossa oli 3.1.2016 (Yle Areena 3.1.2016).

Tämä kirjoitus edellyttää lukijalta suurta kärsivällisyyttä. Blogikirjoitus on tarkoitettu luettavaksi kirjoituksen teemaan syvästi vihkiytyneille - siis niille, joita kiinnostaa itäisen naapurinne kyseenalaiset toimintatavat länsimaissa niin historiassa kuin tänä päivänä.

Itäisen naapurimme toimintatavat noudattavat edelleen samaa peruskaavaa kuin kylmän sodan aikaan. Mikään ei ole muuttunut.

Tuo Mieletön elokuu -elokuva on vain aasinsilta kirjoitukseni aiheeseen. Aasinsilta siihen, millaisia keinoja entinen Neuvostoliitto ja nykyinen Venäjä ovatkaan keksineet edistääkseen omia päämääriä länsimaissa. Miten tavallisia ihmisiä eikä vain pelkästään poliitikkoja tai silmäätekeviä on käytetty hyväksi.

”Rauha ja ystävyys”, ”rauha ja ystävyys”, ”rauha ja ystävyys” -huudot toistuvat Mieletön elokuu -elokuvassa noin kahdeksan minuutin kohdalla, kun nuorisofestivaalilaiset vyöryivät banderolleineen pitkin Helsinkiä.

Helsingin kymmenpäiväisen nuorisofestivaalin (Yle 8.9.2006) järjestäjinä toimivat Demokraattisen nuorison maailmanliitto (DNML) sekä Prahassa päämajaansa pitänyt International Union of Students (IUS). Kyseisten järjestöjen taustalla oli Neuvostoliitto liittolaisineen.

Vuosikymmentä myöhemmin vuonna 1973 Agit Prop lauloi Rauha, ystävyys, solidaarisuus -kappaletta jatkaen vuoden 1962 kansainvälisen nuorisofestivaalin teemaa sanasta sanaan. Tuo Agit Propin esitys löytyy vaikkapa YouTubesta tuolla laulun nimen hakusanalla. Kannattaa käydä kuuntelemassa, että pääsee mukaan itäisen ystävämme rauhanaatteen tunnelmaan.

Noina kylmän sodan vuosina ja vuosikymmeninä Neuvostoliitolla riitti lännessä ja lännen tuntumassa rauhanaatteen agitaattoreita ihan ilmaiseksi aina 1980-luvun puoliväliin saakka. Kolme vuosikymmentä aikaisemmin 1950-luvun alussa Neuvostoliitto myös tiesi, mikä vetosi sodan kokeneiden tunteeseen, kun toisen maailmansota oli vielä tuoreessa muistissa.

Rauhanliike ennen

Maailman rauhanneuvosto - World Peace Council (WPC) - on omien sanojensa mukaa anti-imperialistinen, riippumaton ja liittoutumaton rauhanliike. Siis riippumaton ja liittoutumaton.

WPC perustettiin vuoden 1950 marraskuussa, mutta liikkeen synnyinprosessi sai alkunsa jo vuonna 1948 Puolassa pidetyssä Älymystön rauhankongressissa rauhan puolustamiseksi (Мировой Конгресс Интеллектуалов в защиту Мира, Światowy Kongres Intelektualistów w Obronie Pokoju). Ajankohta on melko tarkalleen sama, jolloin myös Naton perustamisprosessi alkoi.

Puolan rauhankongressilla ei tosiasiallisesti ollut mitään tekemistä rauhanliikkeen kanssa.

Raadollisesti rauhankongressi oli osa Neuvostoliiton ja Stalinin alkavaa tavoitetta hidastaa Yhdysvaltain johtamaa ydinaseohjelmaa länsimaissa vaikuttamalla maailman yleiseen mielipiteeseen edistämällä kommunistisia voimia rauhankannattajina ja vastaavasti kuvaamalla lännen toimia uhkana rauhalle.

Tuolloin vuonna 1948 sai alkunsa myös nykyisessä muodossa Neuvostoliiton määrittelemänä käsite ”amerikkalainen imperialismi”, joka edelleen pitää puoliaan täällä Suomessa vielä 70 vuoden jälkeen.

WPC:stä muodostui Neuvostoliiton tärkein sodanjälkeinen näyteikkunajärjestö ja politiikantekoväline, jolla pyrittiin vaikuttamaan länsimaissa asuvien ihmisten mielipiteeseen tavoilla, jotka ihmiset kokivat tärkeäksi tuolloin. WPC oli Neuvostoliiton kommunistisen puolueen keskuskomitean kansainvälinen osaston ja Neuvostoliiton rauhan komitean suorassa ohjauksessa.

WPC:n ensimmäinen päämaja oli Pariisissa, mistä se karkotettiin ns. viidennen kolonnan edustajana, kun Ranskalle selvisi rauhanneuvoston todellinen luonne. Pariisin jälkeen WPC:n päämajalle ei enää löytynyt tilaa Nato-maissa, ja Neuvostoliitto joutui etsimään uutta päämajasijaintia blokkien väliseltä alueelta.

Itävallassa vuosina 1954-1968 ollessaan neuvosto joutui vuonna 1957 muuttamaan nimeään International Institute for Peace -järjestöksi tullakseen jotenkin toiminnalleen mahdolliseksi Itävallassa. Vuodesta 1968 vuoteen 1991 WPC:n päämaja oli Helsingissä ja sen jälkeen Kreikassa.

Jos Neuvostoliiton kylmän sodan alkuvaiheen rauhankampanja kiinnostaa enemmän, esitän luettavaksi Vladimir Dobrenkon laatiman tutkielman otsikolla ”Conspiracy of Peace: The Cold War, the International Peace Movement, and the Soviet Peace Campaign, 1946-1956”, joka löytyy täältä.

                                                                                    ****

Mikä sai Stalinin ja Neuvostoliiton ottamaan rauhanliikkeen välineeksi suurvaltapolitiikkaan heti toisen maailmansodan jälkeen? Mikä sai Stalinin ja Neuvostoliiton ottamaan rauhan käsitteen kaikessa mahdollisessa välineeksi suurvaltapolitiikkaan, josta yhtenä esimerkkinä olivat nuorisofestivaalit vaikkapa Helsingin tapaan vuonna 1962?

Rauhalla ja pyyteettömällä rauhatahtoisuudella ei ollut mitään tekemistä Neuvostoliiton tavoitteissa, kyse oli puhtaasta turvallisuus-, puolustus- ja suurvaltastrategiasta. Jo vuoden 1948 Puolan rauhankongressissa kyse oli ydinaseista ja niihin liittyen Naton perustamisesta. Toisen maailmansodan tiimoilta Yhdysvalloilla oli jo ydinase, mitä Neuvostoliitolla ei vielä ollut.

Naton perustamisen myötä länsi pyrki luomaan vastavoimaa Neuvostoliiton konventionaalisten aseiden ylivoimalle Euroopassa. Neuvostoliitto olisi kyennyt tuolla ylivoimalla valtaamaan koko Euroopan ilman suurempia menetyksiä aina Atlantin rannikolle saakka.

Läntisen Euroopan puolustaminen perustui Natossa toisen maailmasodan jälkeen siis ydinaseisiin.

Neuvostoliitto räjäytti ensimmäisen atomipomminsa 29. elokuuta 1949 ollen reilun puolivuosikymmentä Yhdysvaltoja jäljessä. Puolivuosikymmentä ydinaseiden kaltaisissa joukkotuhoaseissa on pitkä aika. Stalin ja Neuvostoliitto olivat hieman hädissään.

Offset strategy on nimitys yhdysvaltalaiselle turvallisuus- ja puolustuspoliittiselle strategialle, joita Yhdysvallat on luonut toisen maailmansodan jälkeen sekä itsensä että liittolaistensa turvaksi. Osuvin suomalainen käännös Offset strategy -sanalle lienee vastavoimastrategia.

Ensimmäisen strategian loi kenraali Dwight David Eisenhower 1950-luvun puolivälissä ja tuon vastavoimastrategian kausi kesti 1950-luvulta 1970-luvun puoliväliin. Alun perin strategian nimi oli New Look, historian valossa käytetään nykyisin nimenä myös Offset Strategy (The U.S. Offset Strategy).

Neuvostoliiton konventionaalinen armeija oli siis vahva toisen maailmasodan jäljiltä. Vastavoimastrategian pohjimmainen lähtökohta oli, ettei Yhdysvaltojen ja Euroopan Nato-maiden kannata rakentaa Neuvostoliiton vertaista konventionaalista armeijaa, vaan vastavoima luodaan asymmetrisesti ydinasein.

Ensimmäinen vastavoimastrategia olikin hyvin toimiva strategia siihen saakka, kunnes Neuvostoliitto teki suuria panostuksia taktiseen ja strategiseen ydinasearsenaaliinsa ja ylitti lännen ydinasekapasiteetin kuvan 1 mukaisesti 1970-luvun jälkipuolella. Kuva 1 kertoo myös Yhdysvaltain ydinaseiden ylivoiman toisen sodan jälkeen, joka perustui siis Eisenhowerin johdolla luotuun ensimmäiseen vastavoimastrategiaan.

Ymmärrettävästi rauhanaatteella oli laajaa kantapintaa Euroopassa toisen maailmansodan jälkeen. Lännessä ihmiset eivät vielä 1940- ja 1950-lukujen taitteessa täysin ymmärtäneet muuttunutta tilannetta, jossa Neuvostoliitto olisi lännen vihollinen.

Neuvostoliitto otti yhdeksi keskeisemmäksi toimintastrategiakseen pyrkimyksen vaikuttaa eurooppalaisten ihmisten rauhantahtoisuuteen perustamalla rauhanaatteen liikkeitä eri muodoissa. Muotoja ja liikkeitä rauhan ja solidaarisuuden teemoilla Neuvostoliitolla riitti.

Kun nyt 2010-luvulla puhutaan Venäjän hybridivaikuttamisesta, ei mitään uutta ole tapahtunut. Neuvostoliitolle ja nykyisin Venäjälle mielipidevaikuttaminen vastustajien joukossa on tuttua puuhaa. Nyt poikkeuksellista on se, että toisin kuin kylmän sodan aikaan, Venäjä on onnistunut tällä vuosikymmenellä tavoitteissaan lähes täysin.

                                                                                    ****

Neuvostoliitolla oli ja Venäjä edelleen on suuri kyky löytää lännestä ns. hyödyllisiä idiootteja ajamaan etujaan. 1950-luvulla WPC värväsi johtoasemiin vasemmistolaisia rauhanaktivisteja, jotka eivät välttämättä oivaltaneet liittyneensä järjestöön, jota Neuvostoliitto käytti vain välineenä ajamaan raadollisia suurvaltapoliittisia päämääriään.

Neuvostoliitto onnistui valjastamaan runsaasti eurooppalaisia kuuluisuuksia ajamaan pyyteellisiä etujaan WPC-rauhanliikkeen kautta.

Yksi esimerkki WPC:hen ”värvätyistä” on ranskalainen Jean Frédéric Joliot-Curie, josta tuli Maailman rauhanneuvoston ensimmäinen puheenjohtaja. Nuorempana Joliot-Curie toimi nobelisti Marie Curien assistenttina. Hänen tieteellinen uransa koski atomin ytimen tutkimusta, kuinkas muuten. Joliot-Curie sai vaimonsa Irène Joliot-Curien kanssa kemian Nobelin vuonna 1935.

Muita kylmän sodan aikaisia Neuvostoliiton palvelukseen rauhanliikkeen kautta valjastaneita suuruuksia olivat muun muassa yhdysvaltalainen sosiologi ja kansalaisoikeusliikkeen johtajia W. E. B. Du Bois, yhdysvaltalainen näyttelijä, urheilija, kirjailija ja kansalaisoikeusaktivisti Paul Robeson, yhdysvaltalainen kirjailija Howard Fast, espanjalainen kuvataiteilija Pablo Picasso, ranskalainen historioitsija, runoilija ja kirjailija Louis Aragon, brasilialainen kirjailija Jorge Amado, chileläinen Nobel-palkittu runoilija Pablo Neruda, unkarilainen marxilainen filosofi ja kirjallisuuskriitikko György Lukacs, italialainen taidemaalari Renato Guttuso, ranskalainen filosofi ja kirjailija Jean-Paul Sartre, meksikolainen taidemaalari ja graafikko Diego Rivera ja syyrialainen vallankumousjohtaja Muhammad al-Ashmar.

Neuvostoliiton hybridivaikuttamisen kyvykkyydestä jo tuolloin kertoo Pablo Picasson tapaus. Picasson kuuluisa kyyhkynen (La Colombe -litografia) valittiin aluksi Pariisissa vuonna 1949 pidetyn Rauhankannattajien maailmankongressin (World Congress of Partisans for Peace) tunnukseksi ja myöhemmin Picasson kyyhkynen hyväksyttiin koko WPC:n symboliksi.  

Kuva 2 on otettu vuonna 1952 Itä-Berliinissä pidetyssä WPC:n kongressissa, jossa Picasson kyyhkysen alapuolisessa bannerissa luki ”Deutschland muss ein Land des Friedens sein“. Vapaasti suomennettuna: "Saksan on oltava rauhan maa".

Neuvostoliitto tyrkytti siis rauhaa ihan joka paikkaan.

Jaetusta Saksasta ”rauhan maana” oli tulossa Neuvostoliiton seuraava ongelma. Berliinin saarto oli jo ollut 24.6.1948-12.5.1949 välisenä aikana, ja Saksan tilanne kärjistyi Berlinin muurin rakentamiseen vuonna 1961. Ponnisteluilla rauhaan vedoten Neuvostoliitto ei kyennyt ratkaisemaan Saksan kysymystä luomansa rauhanliikeagendan ja WPC:n avulla.

Tuorein WPC:n esimerkki Venäjän poliittisten etujen ajamisesta tältä kesältä on ”WPC against NATO Summit 2018” -tapahtumat, joiden iskulause on ”Yes to peace, no to Nato” (WPC 6.7.-7.7.2018). Kuvassa 3 esitetty WPC:n Naton vastainen juliste kertoo paljon järjestöstä, joka näyttää edelleenkin perustavan toimintaansa kylmän sodan aikaisiin menetelmiin.

                                                                                    ****

Rauhanaatteella ja rauhanliikkeellä ratsastaminen osoittaa entisen Neuvostoliiton ja nykyisen Venäjän kyvykkyyttä löytää lännessä tapoja, jotka vetoavat päättäjiin, merkkihenkilöihin sekä myös tavallisiin ihmisiin.

WPC:n pääsihteeriksi vuonna 1977 valitun intialaisen Romesh Chandran ”Neuvostoliiton ulkopolitiikan päämäärinä ovat saada aikaan pysyvä rauha ja rauhanomainen rinnakkaiselo erilaisten yhteiskuntajärjestelmien omaavien maiden kesken” -sanojen perusta kantaa edelleen hyvin etenkin Suomessa.

Chandran rakentamat rauhankampanjat oli suunnattu pelkästään länttä vastaan. Rauhanomainen rinnakkaiselo -termi on meille liiankin tuttu, jonka käyttöä ei presidentti Urho Kekkonenkaan kavahtanut.

Olisi pitänyt kavahtaa.

Venäjä osaa edelleen muodostaa monimutkaisia kuvioita ja valjastaa länsimaissa vaikutusvaltaisia ihmisiä mukaansa täyttämään Venäjän intressejä. Monet WPC:n piirissä keksityt vanhat iskulauseet ja iskusanat toistettuna ovat iskostuneet ihmismieliin pysyvästi ja ne vaikuttavat takaraivossa edelleen.

WPC:n rahoitus kokonaisuudessaan tuli käytännössä Neuvostoliitolta. 1970-luvun lopulla Neuvostoliitto antoi järjestölle noin 50 miljoonaa dollaria vuodessa, mikä oli tuohon aikaan iso rahasumma. Rahaa kierrätettiin WPC:n päämajan kautta, siis vuosina 1968-1991 Helsingin kautta ja osaltaan - mutta vain osaltaan - Neuvostoliitto sijoitti päämajan maahan, josta rahan liikkeet länteen olivat helpommin mahdollisia.

Neuvostoliiton rahavirroille otollisia kanavia WPC:n kautta länteen olivat mm. Sosialistinen internationaali (SI), joka oli sosiaalidemokraattisten puolueiden kansainvälinen yhteistyöjärjestö ja jossa myös Suomen SDP oli mukana. WPC:n kautta Neuvostoliiton rahavirroille Suomeen oli esimerkiksi SDP:n Kansainvälinen solidaarisuussäätiö (nykyinen Solidaarisuus).

SDP:n Nato-vastaisuudella ja Yhdysvaltojen vastustamisella on siis vanhat juuret pitkälle kylmän sodan aikaan. Noista WPC:n rahavirroista löytyisi vielä paljon tutkittavaa Suomenkin osalta.

Suomessa WPC:hen kuului aikaisemmin myös vuonna 1949 perustettu Suomen rauhanpuolustajat ry (Suomen Rauhanpuolustajat), joka ei ollut sidoksissa SDP:hen. Sen sijaan SKDL oli Rauhanpuolustajien jäsenjärjestö ennen puolueen lakkauttamista.

Jos haluaa peilata Venäjän nykyisiä vaikutustapoja ja vaikutuskyvykkyyttä lännessä, kannattaa tutustua tarkasti siihen laajaan kudelmaan, jonka Neuvostoliitto loi kylmän sodan jälkeen ja joka kesti voimissaan pitkälle 1980-luvulle aina Reaganin ja Gorbatšovin aikoihin saakka. Aineistoa on runsaasti, jonka tunteminen on suureksi eduksi Venäjän nykyajan monimutkaisten toimintamallien ymmärtämiseksi.

Pari lukemisen arvoista kirjaa on vuonna 1991 julkaistu Richard F. Staarin Foreign Policies of the Soviet Union -kirja ja vuonna 2001 julkaistu Andrew G. Bonen Russell and the Communist-Aligned Peace Movement in the Mid-1950s -kirja.

                                                                                    ****

Vietnamin sodan jälkeen WPC sai uutta nostetta 1970- ja 1980-lukujen taitteessa, kun maailmanpoliittinen tilanne kiristyi. Vaikka Vietnamin sodan vastaisen rauhanliikkeen enemmistöllä ei ollut mitään tekemistä WPC:n kanssa, Vietnamin sotaan liittyvä rauhanliike loi kuitenkin Neuvostoliiton päämääriä tukevaa kansaismielipidettä Eurooppaan.

Vuodesta 1976 Neuvostoliitto alkoi sijoittaa Eurooppaan SS-20 keskipitkän matkan ydinohjuksia. Nuo ohjukset käänsivät kuvan 1 mukaisesti Neuvostoliiton ydinaseiden lukumäärän Yhdysvaltoja suuremmaksi.

Yhdysvallat oli kuitenkin aloittanut toisen vastavoimastrategian (The Second U.S. Offset Strategy) kehittämisen jo ennen 1970-luvun puoliväliä, kun Neuvostoliiton ydinaseiden määrän kehityssuunta ja sen muodostama uhka Euroopalle oli tiedossa.

Yhdysvaltojen ja Euroopan Nato-maiden huoli 1970-luvun alkupuolelta oli ollut, miten pitää yllä turvallisuutta turvautumatta ydinaseisiin, kun Neuvostoliitto oli saavuttamassa Yhdysvaltain ydinase-etumatkan. Neuvostoliiton ydinasemäärä ja tuhovoima ylitti siis Yhdysvaltain ydinasemäärän ja tuhovoiman vuosien 1977-78 ajankohtana.

Vuonna 1979 Nato ja Yhdysvallat tekivät päätöksen sijoittaa Eurooppaan uuden sukupolven tutkaohjatut Pershing II -ohjukset sekä BGM-109G Gryphon -risteilyohjukset.

Pershing II -ohjukset tulivat Saksaan vuonna 1983 ja BGM-109G Gryphon -risteilyohjukset kuuteen eri sijaintipaikkaan Euroopassa niin ikään vuodesta 1983 lähtien. Vuodesta 1984 lähtien Euroopassa oli ilmasta maahan laukaistavia tuolloin uudentyyppisiä laserohjattuja AGM-114 Hellfire -panssarintorjuntaohjuksia.

Noina 1980-luvun alun vuosina uudet risteilyohjukset tulivat tutuksi käsitteeksi koko Euroopassa. Puheissa olivat myös euro-ohjukset. Parhaillaan uusintana esitettävä Deutchland 83 -saksalaissarja kuvaa hyvin vallinnutta kireää ydinaseiden luomaa turvallisuustilannetta Euroopassa 1980-luvun alkupuolella (Yle Areena, Deutchland 83).

                                                                                    ****

WPC kampanjoi voimakkaasti uusien yhdysvaltalaisohjuksien sijoittamista vastaan. 1980-luvun alussa Euroopassa oli laajoja ydinohjuksia vastustavia mielenosoituksia ja ohjusvastainen toiminta oli kiivasta. WPC järjesti mielenosoituksia nimenomaan yhdysvaltalaisohjuksia vastaan, ei neuvostoliittolaisohjuksia vastaan. Se siitä järjestön riippumattomuudesta ja liittoutumattomuudesta.

WPC rahoitti 1980-luvun alkupuolella eurooppalaista rauhanliikettä, joka pääosin tietämättään tuki Neuvostoliiton päämääriä ydinasekysymyksissä.

Syyskuussa 1981 Tanskan viranomaiset karkottivat Neuvostoliiton suurlähetystön toisen sihteerin ja KGB:n toimihenkilön Vladimir Merkulovin. Tanskalaisviranomaisten mukaan Merkulov antoi rahaa tanskalaiselle Arne Herløv Petersenille hämärässä tarkoituksessa (U.S. Department of State, Foreign Affairs Note, 3-1983). Petersen johti tuolloin kööpenhaminalaista rauhan ja turvallisuuden yhteyskomiteaa (Liaison Committee for Peace and Security), joka toimi yhteistyössä WPC:n kanssa ja tavallaan WPC:n alaisuudessa. Vladimir Merkulovin antamilla rahoilla kööpenhaminalaisen rauhankomitean oli määrä rahoittaa sanomalehtikampanjaa, jossa vaaditaan pohjoismaisen ydinaseettoman vyöhykkeen perustamista.

Pohjolan ydinaseeton vyöhyke oli ollut Neuvostoliiton pitkäaikainen toive ja tavoite.

Oheinen on vain yksi esimerkki, kuinka Neuvostoliitto toimi lännessä ajaakseen etujaan rauhanliikkeen kautta toisesta maailmansodassa pitkälle hajoamiseensa saakka. Salaisia rahavirtoja Venäjä käyttää edelleen.

Tuskinpa kaikki ydinaseita vastustavat mielenosoittajat tuolloin tajusivat, mikä merkitys läntisillä ydinaseilla oli myös heidän turvallisuudelleen. Monien mieli on muuttunut tuon jälkeen päinvastaiseksi, esimerkkinä Naton nykyinen pääsihteeri Jens Stoltenberg, joka oli 1960-luvulla Rød Ungdom -järjestön ahkera Vietnamin sodan, ydinaseiden ja Naton vastustaja.

Oikeistopopulismi nyt

Helsingin Sanomissa oli viime vuoden helmikuussa Yhdysvaltain kirjeenvaihtaja Saska Saarikosken kirjoitus otsikolla ”Lännen hyödylliset idiootit Putinin apureina – Takinkääntö on ollut Suomessakin vauhdikasta” (HS 23.2.2017).

Kirjoitus kannattaa käydä kertaamassa nyt ja tulevaisuudessa vielä uudelleen ymmärtääkseen yhä enemmän Venäjän tämän vuosikymmenen toimia ja ennen kaikkea sitä, miten Venäjä taitavasti osaa käyttää hyväkseen länsimaihin syntyviä suuntauksia ja teemoja sekä niitä kannattavia poliitikkoja. 

Saska Saarikoski kirjoitti: ”Länsimaiden vasemmistolaiset tukivat aikanaan Neuvostoliiton diktatuuria, nyt oikeistopopulistit tukevat Venäjän diktatuuria. Moskovassa tiedetään, että lännessä riittää hyödyllisiä idiootteja.

Juuri tuosta kysymys oli ennen kylmän sodan aikaan. Juuri tuosta kysymys on edelleen nyt: hyödyllisistä idiooteista, joita tuntuu lännessä aina vain riittävän.

Kerroin edellä lähes neljä vuosikymmentä kestäneen esimerkin, kuinka Neuvostoliitto käytti rauhanliikettä ajamaan etujaan lännessä. Kylmän sodan aikaan näitä hyödyllisiä idiootteja oli älymystössä ja korkeasti koulutettujen keskuudessa eikä niinkään poliitikkojen keskuudessa kommunismiin ja sosialismiin vetoa tuntevia vasemmistopoliitikkoja lukuun ottamatta.

Nyt tilanne kääntynyt päinvastaiseksi.

Venäjän pitkäaikainen ulkoministeri Sergei Lavrov lausui vuoden 2017 Münchenin turvallisuuskonferenssissa Venäjän kannan länsimaiseen demokratiaan ja markkinatalouteen: ”Lännen määräämä maailmanjärjestys on tiensä päässä”.

Lavrov tarkoitti lännen liberaalia maailmanjärjestystä, jonka Venäjä on kokenut samalla tavalla eduilleen uhkana kuin Neuvostoliitto Yhdysvaltain ydinaseita heti toisen maailmansodan jälkeen ja 1980-luvun alussa ja johon se valjasti yhdeksi toimintavälineekseen rauhanliikkeen.

Vielä tuolloin vuoden 2017 talvella Lavrovin sanoja ei juurikaan noteerattu lännessä. Ehkäpä viimeistään nyt noteerataan, kun maahanmuutto- ja pakolaispolitiikka kurittaa läntistä Eurooppaa ja haastaa Euroopan kautta vähäpätöisenä asiana jopa lännen maailmanjärjestystä.

                                                                                    ****

Venäjä on aina perustunut autoritääriseen yhden johtajatahon järjestelmään. Niin tsaarin aika, niin kommunismin aika Neuvostoliiton ilmentymänä, niin Putinin aika. Venäjällä ei tule koskaan olemaan muun muotoista aatejärjestelmää, ei koskaan.

Vladimir Putinista tuli Venäjän presidentti toukokuun 7. päivänä vuonna 2000, ja sitä ennen hän oli ollut virkaa tekevä presidentti vuoden 1999 viimeisestä päivästä lukien.

Valtaan noustuaan Putin sai voimakkaasti tukea venäläisiltä neo-eurasianisteilta, joiden kärkihahmo oli Moskovan valtionyliopiston professori Aleksandr Dugin (Александр Дугин).

Dugin kirjoitti vuonna 1997 kirjan nimellä Geopolitiikan perusteet, Venäjän geopoliittinen tulevaisuus (Основы Геополитики, Геополитическое будущее России).

Kirja on melko ikävää luettavaa eikä sitä jaksa oikein kokonaan lukea, mutta siitä on kaivettavissa Putinin toteuttamien Venäjän toimien 2000-luvun ideologinen perusta, joka perustuu pitkälti imperialismiin ja Venäjän halukkuuteen laajentaa intressipiiriään.

Putinin aikakaudella keskeisin pilari Venäjän ideologisessa perustelussa mm. vahvistaa otetta rajanaapurimaissa pohjautuu jo 1920-luvulla alkunsa saaneisiin eurasianismiin (евразийство) ja neo-eurasianismiin (неоевразийство). Nykyajan tunnetuin venäläinen neo-eurasianisti on juuri Aleksandr Dugin.

Venäjän imperialistiset pyrkimykset ja halukkuus laajentaa intressipiiriään on vain toinen puoli Venäjän geopolitiikkaa ja maailmanpolitiikkaa. Toinen puoli on pyrkimys hajottaa Venäjän vastavoimia ja mieluummin vieläpä sisältäpäin ikään kuin virus.

                                                                                    ****

Oikeistoradikalismia, uuskonservatismia ja oikeistopopulismia on läntisessä maailmassa ollut aina muodossa tai toisessa, enemmän tai vähemmän.

Lännessä vahvistuneilla oikean laidan oikeistoaatteilla populistisessa muodossa on yllättäen yhteyttä Duginin ajatuksiin, vaikka yhteyttä ei ole luotu tietoisesti. Duginin teoria näyttää vain kohtaavan käytännön.

Toisen maailmansodan jälkeen oikeistopopulismi eri muodoissa ei ole koskaan ollut lännessä niin vahva ja vaikuttava kuin nyt. Osittain tähän löytyy vastaus Venäjältä, joka on haistanut hyvin vaikutusmahdollisuudet toimintaan lännen sisällä vastaavasti kuten Neuvostoliitto oli haistanut rauhanliikkeen vaikutusmahdollisuudeksi toimintaan lännen sisällä.

Läntisten maiden oikeistopopulismin perusta ei siis kuitenkaan ole lähtenyt Venäjältä, mutta Venäjä on edesauttanut syntynyttä tilaisuutta edistääkseen päämääriään maailmanpolitiikassa sekoittamalla ja hajottamalla länttä vähäisin voimavaroin. Hajotukseen tarvittavia voimavaroja ja välineitä Venäjä on saanut lännestä itsessään. Venäjän ei ole tarvinnut tehdä kummoisia investointeja suureen aikaansaannokseen. Pelkkä venäläinen katalyytti on riittänyt lännen sekoittamiseen.

Aleksandr Dugin tunnetaan melko hyvin lännen tietyissä piireissä, muttei täysin.

Duginin vahva noususuhdanne muutama vuosi sitten Venäjän ulkopuolella mm. Itä-Euroopan ns. ”epäliberaalin demokratian” teoreetikoiden ja lännen uustraditionalistien piirissä ei kuitenkaan perustu geopolitiikkaan tai eurasianismin muotoisiin ajatuksiin vaan ns. Neljänteen poliittiseen teoriaan (The Fourth Political Theory, Четвертая политическая теория), jonka Dugin julkaisi vuonna 2009.

Duginin kirja neljännestä poliittisesta teoriasta löytyy venäjänkielisenä täältä.

Duginin neljännen poliittisen teorian päämäärä on korvata ja yhdistää liberaali demokratia, marxismi ja fasismi. Neljäs teoria hyökkää erityisesti liberalismia vastaan, koska liberalismi on jo voittanut fasismin ja marxismin. Fasismi oli voitettu kuusivuotisessa toisessa maailmansodassa ja marxismi 45-vuotisessa kylmässä sodassa.

Neljäs poliittinen teoria näkee individualismiin perustuvan liberalismin viholliseksi. Duginin näkemyksen mukaan menetettyään haastajansa liberalismi - tai liberaali demokratia - menettää myös aktiivisen roolinsa poliittisena voimana ja jähmettyy ”postliberalismiksi”, joka on haastettavissa uudella yhteiskunnallisella aatesuuntauksella.

Liberaalidemokratiaan kohdistuva haaste on nyt meneillään.

Eteneminen liberalismista neljänteen poliittiseen teoriaan ei kuitenkaan ole Duginin mukaan helppoa, koska teoria on käytännössä vastakohta kaikenlaiselle liberalismille. Koska vallankumouksia ei enää nykymaailmassa tapahdu, eteneminen on hidasta askel askeleelta.

Neljännessä poliittisessa teoriassa kylmän sodan jälkeinen kahden ideologisen leirin sijaan maailma jakautuu historian, kulttuuriperinnön, uskonnon, kielen tai kansallisuuden määrittämiin piireihin, jotka eivät ole liberalismia ja individualismia. Kehityksessä voi syntyä valtiollisesti epäyhtenäisiä, mutta yhteisiä arvoja ja intressejä omaavia etupiirejä.

Oleelliset sanat edellisessä kappaleessa ovat epäyhtenäisyys ja etupiiri. Epäyhtenäisyyttä voi olla valtion sisällä ja liittokunnissa eivätkä etupiirit muodostaisi yhteistä rajaa, siis blokkia. Etupiirien muodostuminen luo siis hajaannusta ja siihen myös Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov viittasi viime vuonna Münchenissä: ”Lännen määräämä maailmanjärjestys on tiensä päässä”.

Yle Areenasta reilun vuoden takaa löytyvä Duginia käsittelevä radiojuttu otsikolla "Alexander Dugin: Liberalismi on tullut hulluksi" kertoo hyvin neljännestä poliittisesta teoriasta (Yle Areena 24.4.2017): 

"Dugin kertoo edustavansa 'neljättä poliittista teoriaa' - eli käytännössä hän haluaisi katkaista läntisen liberalismin voittokulun. Tilalle traditionalistinen Dugin tarjoaa konservatiivisia arvoja ja uskonnon maineenpalautusta. Duginin näkemyksen mukaan läntinen liberalismi on tullut hulluksi ja tätä hulluutta edustavat niin rajat auki -politiikka kuin sukupuolivähemmistöjen oikeudetkin."

                                                                                    ****

Neljännessä poliittisessa teoriassa 2000-luvun maailma olisi siis moninapainen. Maailma olisi sitä, mitä Venäjä on pitkään halunnut edistääkseen asemaansa maailmanpolitiikassa.

Lännessä on yllättävän paljon myötämieltä Duginin ajatuslogiikalle, vaikka Duginin teoria ei olekaan ollut lähtökohta. Kehityskulku on tapahtunut ilman tietoa Duginista, mutta Venäjä on tietoisesti edesauttanut toimillaan asioiden kehittymistä kohti hajaannusta.

Tällä hetkellä eniten meidän on syytä olla huolissaan Yhdysvalloista. Presidentti Donald Trump on käytännön toiminnassaan jo toteuttanut Duginin teoriaa osoittaessaan myötämieltä autoritääristä johtamismallia kohtaan sekä myös Venäjää kohtaan. Euroopassa Donald Trump on löytänyt läheisimmän hengenheimolaisen Puolasta, jonne hän olisi tuoreimpana kiitollisen myötämielisyyden esimerkkinä siirtämässä yhdysvaltalaisia sotajoukkoja Saksasta ikään kuin kiitoksena.

Euroopan oikeistopopulistiset puolueet ja oikeistopopulistisesti ajattelevat poliitikot ovat alttiimpia neljännen poliittisen teorian vaikutuksille, vaikkeivat nämä tahot tietäisikään mitään koko teoriasta. Visegrád-maat ovat Duginin neljännen teorian ajatusten ensimmäiset ja tukevimmat kannattajat tietämättään teoriasta mitään.

Oleellista tässä on, että Venäjä sen sijaan tietää Duginin teorian ja osaa siksi käyttää syntynyttä tilannetta lännessä hyväkseen. Hyväksikäyttö on periaatteiltaan samaa kuin rauhanliike kylmän sodan aikaan. Viljellään ajatuksia, jotka saavat länsimaiden kansalaisissa ja poliitikoissa vastakaikua.

Kun puhutaan Venäjästä, ideologia on vain väline venäläiselle vallalle ja venäläiseen vallanhankintaan. Niin oli ennen kommunismi niin kotimaassa kuin myös maailmalla ja on niin nyt se uusi ideologia niin kotimaassa kuin myös maailmalla, jonka eteen Venäjä tekee kovasti työtä.

Kyse Venäjälle on hajottamisesta ja sitä kautta hallitsemisesta. Hajottamisesta hyvä esimerkki on Viktor Orbánin yksinvaltaisesti johtama Visegrád-maa Unkari. Unkari on jopa valmis haastamaan EU:n veto-oikeudellaan Venäjän etuja puolustaessaan. Venäjä kykenee tarvittaessa tekemään Orbánin johtaman Unkarin avulla EU:n toimintakyvyttömäksi.

Kehitys monessa länsimaassa on nyt mennyt Duginin neljännen teorian mukaisesti. Liberaali demokratia on haastettu lännen sisällä Venäjän ja Kiinan harjoittamalla autoritarismilla.

Esimerkiksi pakolaiskysymyserimielisyydet, maahanmuuttoerimielisyydet, erimielisyydet oikeuslaitoksen ja tiedotusvälineiden asemasta sekä erimielisyydet suhtautumisessa Venäjään ovat vain ilmentymiä eivätkä vielä välttämättä osoita suurtakaan erimielisyyttä ideologian perusteissa. Sen sijaan ideologisesti ratkaisevaa pitemmällä aikavälillä on, onko EU löysä kansallisvaltioiden liitto - jos sitäkään - vai kohti maailmanpolitiikan vaikuttajaksi pyrkivä monoliittinen yhteenliittymä yhtenevine kantoineen.

Hajotetaanko läntiset liittoutumat ja instituutiot, joka olisi Venäjän etu. Läntisten liittoutumien ja instituutioiden hajoaminen tai rapautuminen olisi Venäjälle todellinen jättipotti. Duginin ajatuksista mitään tietämättään Trump toimii jo nyt hajottaen juuri näitä läntisiä liittoutumia ja instituutioita. Trump jakaa Duginin teorian mukaisesti maailmaa uusiin etupiireihin, joiden perusta ei ole samanlaisten maiden muodostamat blokit.

Venäjä ei ole kyennyt luomaan Euraasian unionilla eikä BRICS-maiden liittoutumalla Venäjän johdettavissa olevaa maailmaanpolitiikan hallintaan kykenevää yhteenliittymää, joten ainoaksi vaihtoehdoksi on jäänyt pyrkiä hajottamaan muut maailmapolitiikan hallintaan kykenevät yhteenliittymät.

                                                                                    ****

Vielä vuonna 2010 Euroopan maista vain kahdessa nationalistipuolueet olivat hallituksessa: Sveitsin kansanpuolue Sveitsissä ja Pohjoisen liitto Italiassa. Tanskan kansanpuolue on ollut Tanskan hallituksen tukipuolue vuodesta 2001. Muukalaisvihamieliset puolueet olivat kuitenkin edustettuina noin joka toisen EU-maan sekä Sveitsin ja Norjan parlamenteissa.  

Nyt tilanne on muuttunut. Kevään 2018 Italian parlamenttivaaleissa yli puolet kansasta kannatti populistisia puolueita. Syksyn 2017 parlamenttivaaleissa Itävallan kansanpuolue ÖVP voitti vaalit nationalistisella ja maahanmuuttovastaisella ohjelmalla ja muodosti Itävallan vapauspuolueen kanssa äärioikeistolaismieliseksi mielletyn koalitiohallituksen. Itävalta on ensimmäinen Länsi-Euroopan maa, jossa äärioikeisto nousi hallitukseen.

Putin kiitti Itävaltaa ja teki maahan presidenttikautensa ensimmäisen EU-vierailun 5.6.2018.

Venäjä on nyt haistanut taas kerran ne keinot, joilla toimia vastapuolen sisällä ajaakseen omia etuja. Kylmän sodan aikaan yhtenä keinona oli vetoaminen ihmisten rauhantunteeseen, nyt vetoaminen tunteisiin, jotka ovat voimistaneet oikeistopopulistisia suuntauksia ja joita Venäjän on sekä rahoittanut että auttanut menestymään muutoin.

Tukea Venäjältä ovat saaneet varmuudella ainakin Ranskan Kansallinen rintama, Hollannin Vapauspuolue ja Saksan Vaihtoehto Saksalle. Venäjä on myös vaaleissa auttanut menestymään kyseenalaisilla toimilla niitä voimia, jotka Venäjän mielestä parhaiten kykenisivät haastamaan Duginin neljännen poliittisen teorian mukaisesti liberaalia ideologiaan ja individualismia. Venäjä on sekaantunut varmuudella Yhdysvaltain vuoden 2017 presidentinvaaleihin.

Venäjän nykyiset toimet eivät nyt ole niin läpinäkyviä kuin kylmän sodan aikaan. Venäjän toimien pohjimmaisista päämääristä on vaikeampi ottaa nyt selvää. Venäjä osaa aina olla pitkäjännitteinen ja kärsivällinen.

Missään nimessä oikeistopopulistia liikkeitä ei pidä nyt syyllistää vastaavasti kuten ei niitäkään, jotka tukivat neuvostoliitolaislähtöistä rauhanliikettä kylmän sodan aikaan. Pitää vaan ymmärtää maailmapolitiikan kuviot laajemmin ja mitkä ovat Venäjän sekä myös Kiinan päämäärät noissa kuvioissa.

Arvostelua on sen sijaan syytä esittää liberaalia ideologiaa kohtaan, jonka kehityksessä on havaittavissa piirteitä, joista Dugin kirjoitti vuonna 2009. Ideologia haastetaan nyt ja sen on kyettävä vastaamaan.

Yhdysvallat harjoittaa nyt omalta kannaltaan huonoa maailmanpolitiikkaa. Suorastaan järjetöntä maailmanpolitiikkaa. Yhdysvallat ei selviä enää maailmanpolitiikan haasteista yksin, vaan tarvitsee Euroopan avukseen. Euroopan on myös syytä kantaa oma vastuunsa eikä pitää yllä turvallisuuttaan muiden kustannuksella.

On helppo kirjoittaa yksityiskohtaisesti Neuvostoliiton rauhanliikkeen historiasta, mutta vielä ei ole helppo kirjoittaa niistä toimista, mitä Venäjä tekee nyt lännessä vastaavasti. Harva meistä tiesi esimerkiksi 1980-luvun alussa Euroopan ydinaseiden suhteen, mistä oli kysymys ja mikä oli Neuvostoliiton agenda.

Me tiedämme nyt Venäjälle myönteisten toimijoiden rahoituksen ja puuttumiset vaaleihin sekä yleisen hybridiagitaation, mutta herkulliset yksityiskohtaiset faktat dokumentteineen ja samalla kokonaiskuva ovat vielä jäsentymättömiä. Asia on kuitenkin syytä jo nyt tiedostaa, eikä odottaa vuosikymmenten päästä historiankirjoitusta nyt tapahtuneesta.

]]>
131 http://aripesonen1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/258025-venajan-tehokas-ase-ennen-se-oli-rauhanliike-nyt-oikeistopopulistit#comments Euroopan turvallisuus Nato Neuvostoliitto ja Nato Turpo Venäjän uhka Mon, 09 Jul 2018 15:31:26 +0000 Ari Pesonen http://aripesonen1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/258025-venajan-tehokas-ase-ennen-se-oli-rauhanliike-nyt-oikeistopopulistit
Venäjäkriittisemmässä Suomessa ei huippukokouksia järjestettäisi http://jormanordlin.puheenvuoro.uusisuomi.fi/257958-venajakriittisemmassa-suomessa-ei-huippukokouksia-jarjestettaisi <p>Myöskin Nato-maa Suomi menettäisi mahdollisuuden toimia rakentavassa ja välittävässä roolissa tarjoamalla neutraalimpaa maaperää huipputapaamisille.&nbsp;Yhdysvallalloille näyttää kelpaavan hyvin nykyinen Suomen neutraali asema suhteessa Venäjään, koska haluavat huipputapaamisen Suomeen. Presidentti Niinistölle tämä on merkittävä ulkopoliittinen saavutus.</p><p>Suomi tasapainoilee molempien suurvaltojen välissä kuulumatta oikeastaan kumpaankaan leiriin. Jos olisi selkeästi puolensa valinnut, ei olisi tällaisia mahdollisuuksia kuin mitä nyt on, kun suurvaltojen suhteet kärjistyvät. Jotain kertoo tilanteesta sekin, että täällä saa Yhdysvaltojen armeija harjoitella sotaharjoituksissa, eikä Venäjä sitä juurikaan noteeraa. Suhtatuu hyvin maltillisesti jos siitä kysytään.</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Myöskin Nato-maa Suomi menettäisi mahdollisuuden toimia rakentavassa ja välittävässä roolissa tarjoamalla neutraalimpaa maaperää huipputapaamisille. Yhdysvallalloille näyttää kelpaavan hyvin nykyinen Suomen neutraali asema suhteessa Venäjään, koska haluavat huipputapaamisen Suomeen. Presidentti Niinistölle tämä on merkittävä ulkopoliittinen saavutus.

Suomi tasapainoilee molempien suurvaltojen välissä kuulumatta oikeastaan kumpaankaan leiriin. Jos olisi selkeästi puolensa valinnut, ei olisi tällaisia mahdollisuuksia kuin mitä nyt on, kun suurvaltojen suhteet kärjistyvät. Jotain kertoo tilanteesta sekin, että täällä saa Yhdysvaltojen armeija harjoitella sotaharjoituksissa, eikä Venäjä sitä juurikaan noteeraa. Suhtatuu hyvin maltillisesti jos siitä kysytään.

]]>
3 http://jormanordlin.puheenvuoro.uusisuomi.fi/257958-venajakriittisemmassa-suomessa-ei-huippukokouksia-jarjestettaisi#comments Nato Trump Vladimir Putin Yhdysvallat Sat, 07 Jul 2018 12:12:59 +0000 Jorma Nordlin http://jormanordlin.puheenvuoro.uusisuomi.fi/257958-venajakriittisemmassa-suomessa-ei-huippukokouksia-jarjestettaisi
Nato-Ruotsin sotavoimat alistettaisiin sotatilanteessa amerikkalaineen komentoon http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/257884-nato-ruotsin-sotavoimat-alistettaisiin-sotatilanteessa-amerikkalaineen-komentoon <p><em>Kolmen presidentin kohtaaminen - isoja kysymyksiä vierii näyttämölle...</em></p><p>Kansainvälinen poliittinen ja sotilaallinen yhteisö odottaa lähes henkeään pidätellen <strong>HelsinkiSummit2018</strong>:a.&nbsp;</p><p>Kansainvälisen median ja yleisön huomio fokusoituu kiihtyvään tahtiin Suomeen, - <strong>presidentit Trump ja Putin </strong>kohtaavat Helsingissä maanantaina 16.8.2018.</p><p>Muutenkin ilma on sakeana tilannearvioita, katsauksia, ennakointeja ja erilaisia arveluja.</p><p>*</p><p><strong>&quot;NATO-Ruotsin sotavoimat alistettaisiin sotatilanteessa Yhdysvaltalaiseen komentoon?&quot;</strong></p><p><strong>Nyt sitten varsinaisen Pohjoismaisen pommin </strong>laukaisee tohtori <strong>Jukka Tarkka</strong>.</p><p>Hän kirjoittaa - itseasiassa jo eilen keskiviikkona 4.7.2018 - blogissaan ihan kummia kuulumisia lahden takaa Ruotsista.</p><p>Jukan blogi on kirjautunut syötetyksi eilen myöhäisillasta kello 23:15.</p><p>*</p><p>Koska sen sisältö koskee meitä, siis Suomea ja suomalaisia, - ja kun sitä ei kummallista kyllä ole 15 tunnin sisällä kommentoitu kertaakaa, enkä googlaamallakaan löydä verkosta mitään siihen liittyvää, niin katson oikeudeksini ja suorastaan velvollisuudekseni viitata siihen tässä.</p><p>Jukka Tarkan teksti on niin merkittävä - voi sitä olla - mutta lyhyt, että sitä on epämielekästä alkaa referoida tai muuten selittää.&nbsp;</p><p>Siksi on parasta iskeä se tähän kokonaisuudessaan, kiitos vain tri Tarkka.</p><p><strong>Näin tri Jukka Tarkka blogissaan ke 4.7.2018 </strong>klo 23.15;</p><p><a href="http://jukkatarkka.blogspot.com/2018/07/pikakommentti-572018-nato-pommi.html">Pikakommentti 5.7.2018: Nato-pommi Ruotsista</a></p><p><strong>&quot;Häikäisevä joukko eläköityneitä ruotsalaisdiplomaatteja</strong> julkaisi hillitysti tyrmäävän vastineen ruotsalais-suomalaisen asiantuntijaryhmän kirjoitukselle. Ruotsalaiskommentin tekstissä oli pommi:</p><p>&nbsp;</p><p>&rdquo;<em>Med ett svenskt medlemskap i Nato skulle de svenska stridskrafterna och hela vår försvarsordning i en krigssituation vara direkt underställda amerikanskt befäl</em>.&rdquo;</p><p>Siis:</p><p><strong>&quot;Jos Ruotsi kuuluisi Natoon, sotatilanteessa sen puolustusvoimat ja koko puolustusjärjestelmä alistettaisiin kokonaisuudessaan amerikkalaiseen komentoon.&quot;</strong></p><p>En ole huomannut tällaista statuuttia Naton julkistetussa dokumenttiaineistossa. Paljastivatko diplomatian konkarit dramaattisen salaisuuden? Vai ovatko nämä huippuasiantuntijat nielaisseet venäläisten trollimyllyn valeuutistulvaan piilotetun koukun? Pystyykö joku jäljittämään, mistä entisten huippudiplomaattien tekstiin luiskahtanut supermöhläykseltä näyttävä lausahdus voi olla peräisin?</p><p><em>Ruotsalaisdiplomaattien kommenttitekstin osoite</em>:<br /><a href="https://www.pressreader.com/sweden/svenska-dagbladet/20180626/281565176493288">https://www.pressreader.com/sweden/svenska-dagbladet/20180626/281565176493288</a>.<br /><em>Siinä kommentoidun ruotsalais-suomalaisen artikkelin osoite</em>:</p><p><a href="http://www.kaleva.fi/uutiset/ulkomaat/suomen-ja-ruotsin-nato-jasenyys-vahvistaa-pohjois-euroopan-turvallisuutta-tarkea-puheenvuoro-julki-molemmissa-maissa/797056/">http://www.kaleva.fi/uutiset/ulkomaat/suomen-ja-ruotsin-nato-jasenyys-vahvistaa-pohjois-euroopan-turvallisuutta-tarkea-puheenvuoro-julki-molemmissa-maissa/797056/</a> ).&quot;</p><p>Sitaatti päättyy/Citatet avslutas.</p><p>*</p><p>Lyhyt teksti.</p><p>Paljon asiaa.</p><p>Pystyykö joku jäljittämään, mitkä ovat taustat?&nbsp; Voisiko jokin vireä media haastatella kyseisiä diplomaatteja?</p><p>Mistä oikein on kysymys?</p><p>*</p><p>&nbsp;</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Kolmen presidentin kohtaaminen - isoja kysymyksiä vierii näyttämölle...

Kansainvälinen poliittinen ja sotilaallinen yhteisö odottaa lähes henkeään pidätellen HelsinkiSummit2018:a. 

Kansainvälisen median ja yleisön huomio fokusoituu kiihtyvään tahtiin Suomeen, - presidentit Trump ja Putin kohtaavat Helsingissä maanantaina 16.8.2018.

Muutenkin ilma on sakeana tilannearvioita, katsauksia, ennakointeja ja erilaisia arveluja.

*

"NATO-Ruotsin sotavoimat alistettaisiin sotatilanteessa Yhdysvaltalaiseen komentoon?"

Nyt sitten varsinaisen Pohjoismaisen pommin laukaisee tohtori Jukka Tarkka.

Hän kirjoittaa - itseasiassa jo eilen keskiviikkona 4.7.2018 - blogissaan ihan kummia kuulumisia lahden takaa Ruotsista.

Jukan blogi on kirjautunut syötetyksi eilen myöhäisillasta kello 23:15.

*

Koska sen sisältö koskee meitä, siis Suomea ja suomalaisia, - ja kun sitä ei kummallista kyllä ole 15 tunnin sisällä kommentoitu kertaakaa, enkä googlaamallakaan löydä verkosta mitään siihen liittyvää, niin katson oikeudeksini ja suorastaan velvollisuudekseni viitata siihen tässä.

Jukka Tarkan teksti on niin merkittävä - voi sitä olla - mutta lyhyt, että sitä on epämielekästä alkaa referoida tai muuten selittää. 

Siksi on parasta iskeä se tähän kokonaisuudessaan, kiitos vain tri Tarkka.

Näin tri Jukka Tarkka blogissaan ke 4.7.2018 klo 23.15;

Pikakommentti 5.7.2018: Nato-pommi Ruotsista

"Häikäisevä joukko eläköityneitä ruotsalaisdiplomaatteja julkaisi hillitysti tyrmäävän vastineen ruotsalais-suomalaisen asiantuntijaryhmän kirjoitukselle. Ruotsalaiskommentin tekstissä oli pommi:

 

Med ett svenskt medlemskap i Nato skulle de svenska stridskrafterna och hela vår försvarsordning i en krigssituation vara direkt underställda amerikanskt befäl.”

Siis:

"Jos Ruotsi kuuluisi Natoon, sotatilanteessa sen puolustusvoimat ja koko puolustusjärjestelmä alistettaisiin kokonaisuudessaan amerikkalaiseen komentoon."

En ole huomannut tällaista statuuttia Naton julkistetussa dokumenttiaineistossa. Paljastivatko diplomatian konkarit dramaattisen salaisuuden? Vai ovatko nämä huippuasiantuntijat nielaisseet venäläisten trollimyllyn valeuutistulvaan piilotetun koukun? Pystyykö joku jäljittämään, mistä entisten huippudiplomaattien tekstiin luiskahtanut supermöhläykseltä näyttävä lausahdus voi olla peräisin?

Ruotsalaisdiplomaattien kommenttitekstin osoite:
https://www.pressreader.com/sweden/svenska-dagbladet/20180626/281565176493288.
Siinä kommentoidun ruotsalais-suomalaisen artikkelin osoite:

http://www.kaleva.fi/uutiset/ulkomaat/suomen-ja-ruotsin-nato-jasenyys-vahvistaa-pohjois-euroopan-turvallisuutta-tarkea-puheenvuoro-julki-molemmissa-maissa/797056/ )."

Sitaatti päättyy/Citatet avslutas.

*

Lyhyt teksti.

Paljon asiaa.

Pystyykö joku jäljittämään, mitkä ovat taustat?  Voisiko jokin vireä media haastatella kyseisiä diplomaatteja?

Mistä oikein on kysymys?

*

 

]]>
82 http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/257884-nato-ruotsin-sotavoimat-alistettaisiin-sotatilanteessa-amerikkalaineen-komentoon#comments Helsinki Summit2018 Jukka Tarkka Nato Nato Ruotsi Suomi Ruotsin Nato-jäsenyys Thu, 05 Jul 2018 12:36:08 +0000 Veikko Huuska http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/257884-nato-ruotsin-sotavoimat-alistettaisiin-sotatilanteessa-amerikkalaineen-komentoon
Nato-optiokortti kannattaa pitää taskussa http://timouotila1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/257795-nato-optiokortti-kannattaa-pitaa-taskussa <p># Ylen Politiikkaradion haastattelussa kuulin ex-suurlähettilään Hannu Himasen pelottelevan kansaa siitä, mitä tulevassa yksinvaltiaiden Trumpin ja Putinin Helsingin-tapaamisessa voisi karmeimmillaan tapahtua. Se olisi Trumpin lupaus Putinille, että Natoon ei 20 vuoteen oteta enää uusia jäsenvaltioita.</p><p>&nbsp;&nbsp; Voi kyllä olla, ettei Trump noteeraa Natoa edes tuon vertaa, että haluaisi nostaa koko liitokuntaa puheenaiheeksi. Siellähän on vain &rdquo;vapaamatkustajia&rdquo;, jotka eivät halua satsata puolustukseen vaan antavat Washingtonin maksaa.</p><p>&nbsp;&nbsp; Sitä paitsi Trump varmaan muistaa USA:n tehneen hiljattain Suomen ja Ruotsin kanssa aiesopimuksen puolustuksesta. Se taitaa olla Trumpin mielestä merkittävämpi kuin mikään Nato, jota kaiken maailman obamat ja clintonit ovat hyysänneet&hellip;</p><p>&nbsp;&nbsp; Sitä paitsi Suomen puolustusbudjetti on suurempi kuin useimpien Nato-maiden. Sitä liikemies Trump arvostaa erityisesti.</p><p>&nbsp; Suomen kansan enemmistölle ja kansan enemmistön hiljattain suurella enemmistöllä valitsemalle presidentille Suomen Nato-jäsenyyden torjunta olisi varmaan helpotus. Tuota hankalaa asiaa ei tarvitsisi enää miettiä.</p><p>&nbsp;&nbsp; Jotkut ovat kyllä minun tavallani huolissaan siitä, että Suomen Nato-jäsenyyden mahdollisuuden eli option poistuminen olisi huono homma. Olisi erinomaista, jos Suomi voisi heilutella Nato-korttia Kremlille ja sanoa: &rdquo;Olkaa meille kilttejä. Muuten me liitymme Natoon.&rdquo;</p><p>&nbsp;</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> # Ylen Politiikkaradion haastattelussa kuulin ex-suurlähettilään Hannu Himasen pelottelevan kansaa siitä, mitä tulevassa yksinvaltiaiden Trumpin ja Putinin Helsingin-tapaamisessa voisi karmeimmillaan tapahtua. Se olisi Trumpin lupaus Putinille, että Natoon ei 20 vuoteen oteta enää uusia jäsenvaltioita.

   Voi kyllä olla, ettei Trump noteeraa Natoa edes tuon vertaa, että haluaisi nostaa koko liitokuntaa puheenaiheeksi. Siellähän on vain ”vapaamatkustajia”, jotka eivät halua satsata puolustukseen vaan antavat Washingtonin maksaa.

   Sitä paitsi Trump varmaan muistaa USA:n tehneen hiljattain Suomen ja Ruotsin kanssa aiesopimuksen puolustuksesta. Se taitaa olla Trumpin mielestä merkittävämpi kuin mikään Nato, jota kaiken maailman obamat ja clintonit ovat hyysänneet…

   Sitä paitsi Suomen puolustusbudjetti on suurempi kuin useimpien Nato-maiden. Sitä liikemies Trump arvostaa erityisesti.

  Suomen kansan enemmistölle ja kansan enemmistön hiljattain suurella enemmistöllä valitsemalle presidentille Suomen Nato-jäsenyyden torjunta olisi varmaan helpotus. Tuota hankalaa asiaa ei tarvitsisi enää miettiä.

   Jotkut ovat kyllä minun tavallani huolissaan siitä, että Suomen Nato-jäsenyyden mahdollisuuden eli option poistuminen olisi huono homma. Olisi erinomaista, jos Suomi voisi heilutella Nato-korttia Kremlille ja sanoa: ”Olkaa meille kilttejä. Muuten me liitymme Natoon.”

 

]]>
58 http://timouotila1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/257795-nato-optiokortti-kannattaa-pitaa-taskussa#comments Nato Puolustusaiesopimus Trump Vladimir Putin Tue, 03 Jul 2018 13:12:32 +0000 Timo Uotila http://timouotila1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/257795-nato-optiokortti-kannattaa-pitaa-taskussa